Ahlbergin puutarhalla on viljelty yli sata vuotta – Huippukokkien arvostamat trendit veivät uuden aallon harjalle: ”Nuoret kokit kysyvät luomua”
Ahlbergin puutarhalla on viljelty jo yli sata vuotta. Pärjäämisen avaimet ovat löytyneet erikoistumisesta ja uusien makujen etsimisestä.
Ahlbergin puutarhalla kaikki tuotteet ovat syötäviä. Moni kukka, jota ei olla totuttu syömään, sopii vaikka kakunkoristeeksi.
Ahlbergin puutarhan työntekijä Fanni Oksa tarttuu löyhällä nyrkillä wasabinon eli sareptansinapin versoihin ja nylpyttää ne vihannesveitsellä poikki mullan pinnan yläpuolelta.
”Wasabinossa on hieman pippurinen maku. Ravintolat käyttävät tätä hörsöä koristeluun”, Fanni Oksa kertoo.
Hörsöllä Fanni tarkoittaa wasabinon nuorta kasvustoa, jossa siemenistä ovat ponnistaneet vasta sirkkalehdet ja kasvulehtien ensimmäiset pienet alut. Saman kasvin versoja voi tilata mikroversona kuten nyt tai hieman suurempana, jossa on jo kunnon lehti.
”Meillä on periaatteessa kahta kokoa, mutta ravintolat voivat myös esittää toiveita.”
Kasvusto on kasteltu edellisenä päivänä, ja nyt se on ehtinyt kuivahtaa. Pienet wasabinot töröttävät hyvässä nestejännityksessä kohti kattoa. Paras hetki keruuseen on aamulla ennen kuin lämpötila kasvihuoneessa kohoaa. Keruun jälkeen kasvit vielä pistetään viileään. Kylmäkäsittely hidastaa kasvin elintoimintoja, eikä verso pääse nuupahtamaan.
Versojen, salaattien ja syötävien kukkien myyminen ravintoloihin on Ahlbergin puutarhalla erikoistumisen muoto. Täällä on pärjätty kokeilemalla uutta jo yli sata vuotta.
Kolme sukupolvea viljelijöitä
Vuonna 1922 Ahlbergin puutarha oli pieniä kasvihuoneita ja lavatarha Helsingin Pihlajamäessä. Arthur Ahlberg viljeli tarhalla ainakin raparperia ja avomaan vihanneksia. Hän oli hakenut puutarhaoppia Saksasta, suurelta kukkaviljelmältä läheltä Hampuria.
”Isoisä oli ensin ollut Suomessa alan töissä, sitten joku suositteli ajan tavan mukaan, että lähde opiskelemaan ulkomaille”, kertoo Kaijus Ahlberg, Ahlbergin puutarhan isäntä ja Arthurin pojanpoika.
Arthur päätyi töihin Helsingin kasvitieteelliseen puutarhaan ja myöhemmin puutarhuriksi Viikin kartanoon, joka myi hänelle maita oman puutarhan avaamista varten. Kaijuksen isoäiti Edith osoittautui myyntitykiksi, joka kärräsi vihannekset Kauppatorille T-Fordilla. Nainen ratissa oli harvinainen näky aikana, jolloin kovin monella ei ollut edes autoa.
Nykyiselle paikalleen Sipoon Östersundomiin tarha muutti, kun Helsingin kaupunki pakkolunasti puutarhan viljelymaat vuonna 1967. Paikalle nousi Pihlajamäen ostoskeskus.
Arthurin jälkeen puutarhan johtoon astui Kaijuksen isä Bror-Allan eli Putte, joka oli paitsi puutarhuri myös keksijä. Yksi hänen keksinnöistään on tarhan pelloilla käytössä yhä.
Kummakoneella voi sekä kylvää että harata rivivälit pellolla. Käyttövoimansa kummakone saa sarvitraktorista, joka toimii myös jyrsijänä.
Minna Tengvall ja Kaijus Ahlberg ovat Ahlbergin puutarhan kolmas sukupolvi. He ovat pyörittäneet perheyritystä jo 32 vuotta. Vuodet eivät ole aina olleet helppoja.
Kevät on ollut harmaa
Taivas roikkuu taas matalalla, ja aurinko peittyy graniittisen raskaaseen pilvimassaan. Huhtikuun kolmas viikko on juuri alkanut, mutta koko kevät on tähän saakka ollut harmaa. Kasvihuoneen ovella rännistä lorisee jääkylmä vesisuihku. On tänään satanut luntakin.
Kasvihuoneen sisäpuolella päätyseinällä seisoo kymmeniä vihreitä laatikoita täynnä perunoita, joista pilkistävät pienet itujen alut. Ne odottavat istuttamista ulos peltoon.
”Perunat olisi saatava maahan vielä tällä viikolla, jos haluaa pottuja juhannukseksi”, Minna Tengvall sanoo.
Kasvihuoneen maapedit on peitetty muovilla, jonka rei’istä kurkistavat roomansalaatin taimet. Viisi lehteä on ehtinyt kasvaa, mutta ne ovat vielä pieniä. On vihreää ja punaista värimuotoa. Minnan katse kiertää kasvihuoneessa. Kasvu on tänä vuonna ollut hidasta.
”Näistä piti tulla vappusalaatit, mutta salaatit viivästyvät tänä vuonna pari viikkoa. Toivottavasti ehtivät äitienpäiväksi.”
Salaatti tykkää, kun on viileää, mutta valon puute on ongelma. Kasvi tarvitsee kaikkia kasvun osa-alueita: lämpöä, vettä, ravinteita ja valoa. Jos yhdestä on puutetta, ei toistakaan voi hyödyntää. Keinovalo on käytössä osassa Ahlbergien kasvihuoneista mutta ei tässä huoneessa.
Ilmassa leijuu tuttu imelänpistävä tuoksu. Kanankakkaa. Yksi kasvihuoneen maapedeistä on juuri käännetty ja lannoitettu. Istutuskone nököttää palstan päässä hiljaa. Sen päälle lavetille voi käydä kaksi istuttajaa pötkölleen kasvot kohti maata. Kone liikkuu akun voimalla hitaasti eteenpäin samalla, kun kyydissä makaavat puutarhurit istuttavat uuden elämän maahan.
Nyt kasvihuone on täynnä roomansalaattia, mutta vuonna 2002 täällä viljeltiin kasvia, joka oli Suomessa uusinta uutta.
Uuden etsiminen palkitsee
Nykyään rucola eli sinappikaali tunnetaan jo laajasti, mutta kun sen viljely aloitettiin Ahlbergin puutarhalla, siitä ei tiennyt Suomessa vielä juuri kukaan. Järvikylän puutarha teki saman löydön samoihin aikoihin, ja tarhat aloittivat rucolan viljelyn toisistaan tietämättä. Kaijus ja Minna löysivät uuden tuotteen ollessaan opintomatkalla Sveitsissä.
”Emme ole koskaan halunneet viljellä valtavirran mukana. Olemme tehneet sitä, mikä itseä kiinnostaa”, Kaijus Ahlberg sanoo.
Rucola oli vuosia Ahlbergin puutarhan päätuote. Sitten tarjonta lisääntyi niin paljon, että tilalle oli mietittävä muuta.
”Salaattia menee aina, vaikka olisi huonompi aika. Roomansalaatti on harvinaisempi, joten valitsimme sen”, Minna kertoo.
Puutarhakoulussa opetettiin, ettei roomansalaattia voi viljellä kasvihuoneessa, koska se alkaa lämpimässä kukkia. Sitä piti tietysti testata. Kokeilujen avulla löytyi oikea viljelytekniikka ja sopivat lajikkeet, ja vanha oppi osoittautui vääräksi.
Kaijus ja Minna olivat johtaneet Ahlbergin puutarhaa kahdeksan vuotta, kun he päättivät siirtyä luomutuotantoon. Vuonna 2000 sekin oli kuin hyppy tuntemattomaan.
”Silloin oli eräänlainen luomukuume menossa, ja se kiinnosti. Meidän on pienenä tarhana pitänyt aina erottua joukosta. Olimme alusta asti ajatelleet, että tehdään kaikki mahdollisimman ympäristöystävällisesti”, Minna sanoo.
Taloudellista hyötyä luomuun siirtymisestä on alkanut tulla vasta nyt, yli 20 vuotta myöhemmin. Uudet ravintola-asiakkaat ovat tiedostavia ja vaativia.
”Nuoret kokit kysyvät luomua”, Kaijus kertoo.
Pari rakastui puutarhakoulussa
Minnan ja Kaijuksen tarina on puutarhuripariskunnille klassinen. He tapasivat hortonomiopinnoissa. Molemmat opiskelivat puutarhasuunnittelua, ja heidän piti päätyä töihin viherrakentamisen puolelle. Vaikka Kaijuksen isällä oli tarha, tilan jatkaminen ei kuulunut nuorenparin suunnitelmiin.
Sitten tuli 90-luvun lama. Kaijuksen äiti oli jo eläkkeellä ja isä pian jäämässä.
”Ei pihasuunnittelua tehty missään. Ajattelimme, että voihan puutarhalle jäädä vähäksi aikaa katsomaan”, Minna sanoo.
”Nyt olemme olleet 30 vuotta”, Kaijus nauraa.
Ensimmäiset vuodet Kaijuksella oli sivutoimena opetusta ja suunnittelutöitä, mutta jossain kohtaa oli tehtävä päätös viljelyyn keskittymisestä. Lapset, Juho ja Jaakko, olivat alle kolmevuotiaita.
”Jälkikäteen hämmästyttää, miten silloin ehtikin kaiken”, Minna sanoo.
Toinen vanhemmista vahti aina itkuhälytintä, kun toinen ajoi aamuyöstä tukkukuormaa. Onneksi isovanhemmat asuivat aivan vieressä. Kaijuksen lapsuudenkoti on samalla tontilla perheyrityksen kanssa. Kun lapset tulivat koulusta, he tiesivät, että vanhemmat löytää tarhalta. Oli kaksi pientä auttavaa käsiparia.
Nyt Juho ja Jaakko ovat aikuisia, mutta kuuluuko puutarhan pyörittäminen seuraavan sukupolven suunnitelmiin?
Ala on muuttunut
Kasvihuoneen pinnoilla hehkuu purppuranvärinen valo, joka auttaa juuria kehittymään ja kasveja tanakoitumaan. Ledivalot syttyvät automaattisesti, kun pilvet peittävät auringon eikä luonnonvalo riitä. Niiden rinnalla palavat yhä myös perinteiset suurpainenatriumlamput, jotka ovat ledeihin verrattuna energiasyöppöjä. Ledit säästävät energiaa ja antavat kasveille enemmän suotuisia valontaajuuksia. Ne ovat puutarhatekniikan uusia tuulia.
Ala on vuosikymmenten kuluessa muuttunut paljon. Moni tarha on lopettanut.
”Eniten on yllättänyt, miten tiukassa leipä voi olla”, Minna sanoo.
Vuonna 1990 Suomessa oli noin 10 000 puutarhayritystä, joiden lukumäärä vähenee vuosi vuodelta. Viime vuonna jäljellä oli alle 3 000 kauppapuutarhaa. Kasvihuoneyritysten lukumäärä on pudonnut viidennekseen vuoden 1990 tasosta. Samaan aikaan jäljelle jääneiden kasvihuoneyritysten pinta-ala on kasvanut keskimäärin kolminkertaiseksi. Yhä harvemmat siis tuottavat enemmän.
Kun Arthur Ahlberg aloitti puutarhayrityksensä, paljon tehtiin käsin ja työvoima oli halpaa. Tänä päivänä tarhalla työskentelee sesongista riippuen neljästä kymmeneen työntekijää, mutta esimerkiksi kastelu on lähes kokonaan automatisoitu.
Torimyynnin ovat korvanneet tukut, suoramyynti ja ravintolat. Ruokapiireihin Ahlberg toimittaa myös, mutta sen kannattavuus on kiikun kaakun. Yksittäistilausten pakkaaminen on hidasta, ja ruokapiirejä tehdään enemmän rakkaudesta lajiin. Kaikkein kiireisimpänä sesonkina on pakko keskittyä siihen, mikä kannattaa.
Tulevaisuus on avoin
Ahlbergin puutarha on Suomen vanhimpia kauppapuutarhoja. Minnan ja Kaijuksen pojat ovat yrityksessä osakkaina, mutta vielä ei ole varmaa, jatkavatko Juho ja Jaakko toimintaa vanhempiensa jälkeen.
”Olemme sanoneet pojille, että hankkikaa ensin asunnot ja työpaikat”, Minna kertoo.
Juho on jo alalla. Hän on koulutukseltaan puutarha-agronomi. Jaakko on opiskellut solubiologiaa. Molemmat ovat töissä muualla, mutta he auttavat puutarhan tulevaisuuden suunnittelussa.
”Rahallisesti poikien ei kannattaisi vaihtaa työtään puutarhan pyörittämiseen, mutta molemmat ovat tosi innostuneita”, Kaijus arvioi.
Ravintoloihin toimittaminen on ollut Ahlbergille kannattavaa bisnestä, vaikka korona-aikana alkanut ravintola-alan ahdinko heijastuu myös tarhan toimintaan. Lämpimään aikaan tarhalla järjestetään ruokatapahtumia, joissa tasokkaat kokit näyttävät asiakkaille, miten syötävät kukat ja rapsakat versot nostavat annokset uudelle tasolle.
”Koetamme kehittää tästä kivaa paikkaa, jota pojat voivat sitten jatkaa, jos haluavat”, Minna sanoo.
