Viinitilalla ei lasketa työtunteja, mutta Riku Väänäselle se on unelmatyö: ”Sadonkorjuun aikaan olo on kuin lapsella jouluaattoaamuna”
Helteitä ja raekuuroja – viiniä tuotetaan säiden armoilla. Seura oli mukana jännittämässä Riku ja Anna Väänäsen viinitilalla Bordeaux’ssa, ehditäänkö sato korjata ennen lokakuun helleaaltoa
Aamu-usva on haihtumassa Puybarben viinitarhan yltä Bordeaux’ssa. Vielä on viileää, mutta muutamassa tunnissa ilma lämpiää helteiseksi.
Osoitteenamme on viinitila. Sakea usva peittää pellot ja hautaa maiseman hämäryyteen. Käännymme Bordeaux’n aluetta halkovan Garonnejoen itäpuolelle. Harmaa pilvimassa täyttää taivaan ja viiniköynnösten rivistöt erottuvat vaivoin pelloilta.
Kun päästään päätieltä, ollaankin jo keskellä viinitarhoja. Tie kapenee kapenemistaan ajaessamme kiemurtelevaa pikkutietä kohti Mombrier’n kylää Koillis-Bordeaux’ssa. Lopulta nousemme kukkulalle, jossa viinitila Château Puybarbe sijaitsee.
Aamu on viileä. Kostea kylmyys saa värisemään vilusta. Näinköhän tänne tosiaan tulee helleaalto kuten on säätiedotuksissa luvattu.
Sen, tulevan kuumuuden, takia Puybarben viinitilan isäntä, suomalainen Riku Väänänen, 55, on päättänyt, että koko vuoden viinisato kerätään loppuun muutamassa päivässä. Oikea korjuuajankohta on kriittinen tekijä viinin laadulle, ja siksi tilalla on kiire. Nyt tehdään pitkää päivää.
Viinitila sai harjoittelijoita Suomesta
Suomenkielinen puheensorina katkeaa, kun astumme Puybarben viinikellarin pääovesta sisään. Pöydän äärellä kolme nuorta katsoo odottavina. Milja Lahdenvesi, Nina Auvinen ja Vili Nurkkala ovat maatalousalan harjoittelijoita ja päätyivät tänne sattumalta.
”Hain harjoittelijanpaikkoja eri puolilta, mutta mistään ei edes vastattu. Sitten koululla kerrottiin tästä”, kertoo Nina.
Muilla oli sama tilanne.
Ilmaston lämpeneminen on tehnyt mahdolliseksi viinin viljelyn eteläisimmässä Suomessa. Tässäkö siis on tulevaisuuden suunta suomalaiselle maataloudelle?
Kuuluu hämillisiä naurahduksia. Ei sentään. Tämä joukko ei siihen usko.
”Ehkä voisin joskus kotipuutarhassa kokeilla viiniköynnöstä”, Nina sanoo kohteliaasti.
Hän ja Milja ovat tulleet Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, Saarijärven kampukselta ja Vili Kannuksen maatalousoppilaitoksesta. Niillä leveyksillä ei kannata viininviljelyä miettiä ammattina. Mutta harjoittelupaikaksi viinitila käy. Maataloustyö on maataloustyötä kaikkialla.
”Sadonkorjuu on vuoden parasta aikaa”
Lähestyvä traktorin pörinä saa joukon liikkeelle. Pian hallin eteen ajaa itse viinitilan isäntä Riku Väänänen peräkärry täynnä vastakerättyjä viinirypäleitä. Rypäleet pitää saada siirrettyä ripeästi käymisastiaan.
Yhtäkkiä koko piha on täynnä työtä ja touhua, koneitten huminaa, murinaa ja säksätystä. Aamuauringon ensimmäiset oranssit juovat värjäävät taivasta, kun Riku hyppää alas kuskin pukilta ja tervehtii leveästi hymyillen.
Hymyyn on syynsä. Päivä on lähtenyt hyvin käyntiin: työ etenee joutuisasti, koneet toimivat ja uusi upea sadonkorjuupäivä on jo täydessä vauhdissa.
”Maanviljelijälle sadonkorjuu on vuoden parasta aikaa. Se on kuin palkinto. Saa nähdä sen, mitä on saatu aikaan, miten on onnistuttu”, Riku kertoo.
Tänä vuonna on onnistuttu. Sen tietää jo nyt.
”Viinin laadusta on tulossa hyvä siitä huolimatta, että säät ovat olleet vaikeat.”
Talvi oli liian lämmin, ei tullut kunnolla pakkasia ja kevät oli kostea. Siksi maaperän homeitiöt selvisivät liian helpolla. Kesällä oli kovat helteet ja välillä tuli rankkasateita.
”Helle ei ole viininviljelylle niin paha haaste kuin monelle muulle kasville. Viiniköynnösten juuret menevät tässä kalkkikiven ja saven sekoituksessa syvälle ja ne saavat vettä. Mutta hometta vastaan pitää taistella.”
Haaste on valtava, mutta se on juuri sitä elämää, josta Riku Väänänen haaveili vuosia.
Juuret ja unelmat maanviljelyssä
Vajaat kymmenisen vuotta sitten Riku Väänänen vietti rauhallista sunnuntaiaamua vaimonsa Anna Väänäsen kanssa lehtiä lueskellen. Perhe asui Sveitsissä, sillä sekä Anna että Riku olivat tuolloin töissä suurissa kansainvälisissä yhtiöissä.
”Aloimme miettiä, mitä teemme sitten yhdessä, kun lapset kasvavat ja lähtevät kotoa. Mikä voisi olla meidän seuraava yhteinen juttumme”, Riku muistelee.
Vaikka Riku on kauppakorkeakoulun käynyt, Yhdysvalloissakin opiskellut ammattijohtaja, hänen juurensa ovat maanviljelyssä. Hänen lapsuusperheellään oli puutarha- ja vihannestila lähellä Helsinkiä. Isä oli yksi Suomen ensimmäisistä biodynaamisista viljelijöistä.
Uutta projektia pohdiskellessa mieli kääntyi nopeasti maanviljelyyn.
”Maanviljely on minun intohimoni, ja Anna tiesi sen.”
Tuo tausta on johtanut siihen, että tällä tilalla on suuntauduttu luomuviljelyyn ja vegaaniseen tuotantoon – ja että Riku lopulta päätyi vaihtamaan uransa viininviljelijäksi.
Kaikkein tärkeintä oli löytää hyvä maaperä
Bordeaux’hon lähdettiin, koska alue oli heille ennestään tuttua ja ranskalainen kulttuuri rakasta.
Mutta miten aloittaa viininviljely ehkä maailman arvostetuimmalla viinialueella noin vain, ilman omaa osaamista ja viinitilaa? Bordeaux on hyvin tietoinen omasta arvokkaasta asemastaan ja historiastaan. Täällä viininviljelyn aloittivat jo antiikin roomalaiset.
”Hyvät tilat eivät ole täällä julkisessa myynnissä. Palkkasimme konsultin, joka auttoi meitä tutustumaan tiloihin. Kävimme läpi noin 30 tilaa, kuudesta kiinnostuimme ja kolmesta teimme tarkat analyysit, kuten maa-analyysit, katsoimme tilinpäätökset ja asiakkaat. Hakuvaihe kesti reilut kaksi vuotta.”
Väänäset luottivat siihen, että omalla liikkeenjohdon ja yritystoiminnan osaamisella pääsee alkuun, että perusmaanviljely on Rikulla jo hallussa ja että ihminen oppii. Ja että tärkeintä oli löytää hyvä maaperä.
”Taloja ja viinikellareita voi rakentaa, mutta se terroir – maaperä, mikroilmasto, tarhan ilmansuunta ja monet muut tekijät, niihin viinin laatu perustuu, eikä niitä voi vaihtaa. Viinitarhan laatu määrittää viinin laadun.”
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Rypäleet putoavat peräkärrystä lajittelupöydälle kosteina ja mehevinä. Työväki kerääntyy lavan äärelle ja alkaa kerätä rypälemassan joukosta sinne jääneitä köynnöksen lehtiä ja oksia.
Rypäleitten koko vähän yllättää. Ne ovat kooltaan vain hieman isoja mustaherukoita kookkaampia. Ja todella tummiakin ne ovat! Melkein mustia.
Koneisto kuljettaa rypäleet vähän kerrassaan lavalta kuin pieniin liukuportaisiin, jotka nostavat niitä koneen säksättäessä kohti käymisastiaa, valtavaa terästankkia.
Tulen ulos metelin keskeltä pihalle ja hetken tekee mieli hieraista silmiä: aivan kuin suomalainen Valtra. Ei kai nyt sentään!
No ei. Traktorin kyljessä lukee Case. Se vain on muotoilultaan kovin tutunnäköinen.
Riku innostuu.
”Me olemme aloittamassa Valtran koetilana. He lanseeraavat uuden malliston viinitilan traktoreita.”
Sisältä hallista kuuluu hätäistä huutoa. Äkkiä tapahtuu paljon: joukko juoksee, säntäilee ja koneiston ääni sammuu kuin leikaten.
Rypäleiden syöttö käymisastiaan tukkeutui. Kun rypäleet eivät päässeet eteenpäin, niitä alkoi tursuta ulos. Tilanne eteni liian nopeasti.
Riku kauhoo rypäleitä alas liukuportailta saaviin paljain käsin. Nyt hidastetaan koko ketjua ja aloitetaan uudestaan.
Vaara ohi.
Liukuportaiden moottori säksättää taas. Tästä vaiheesta menee useita vuosia ennen kuin pullotettu viini päätyy valmiina kuluttajan pöytään.
Pian on lasti purettu. On aika lähteä pellolle.
Kone ihmisen apuna viininkorjuussa
Sää on kuin taikaiskusta muuttunut. Pilviverho on vaivihkaa väistynyt, nouseva aurinko valaisee kalpeaa aamutaivasta ja luo pitkiä varjoja pihalle. Sitä mukaa kun traktori etääntyy, alkaa kuulla, miten kukkula soi lintujen laulua. Tästä on tulossa hieno päivä.
Pakkaudumme pakettiautoon ja suuntamme alas laaksoon ja viinitarhoille.
Usvahuntu on noussut viiniköynnösten päälle leijumaan ja paljastanut helmansa alta tasaiset köynnösrivistöt. Auringon noustessa yhä korkeammalle valo paljastaa esille sävyjä sävyjen perään. Silmien edessä avautuu värikylläinen maisema kuin upea maalaus.
Ilmankosteus on valtava. Se tiivistyy pisaroina viininköynnösten lehdille ja rypäleiden pinnalle, saa ne kiiltämään märkinä. Hämähäkinseittikin hohtaa kosteana auringonkajossa.
Taas on vastassa uusi jännittävä kone. Se näyttää korkealta ja kapealta leikkuupuimurilta, mutta se ei leikkaa vaan ravistaa pitkillä patukoilla viiniköynnöksiä ja saa ne irrottamaan rypäleensä.
Se vasta on näky, kun kuljettaja kääntää viininkorjuukoneen rivin päässä. Korkea kone huojahtelee vaappuvasti epävakaalla alustalla.
”Nämä uudet koneet eivät hakkaa rypäleitä rikki vaan tekevät lähes yhtä hyvää jälkeä kuin mitä käsin keräämällä saa. Jos meillä ei olisi korjuukonetta, pitäisi tämän kokoisella tilalla on kymmenittäin poimijoita.”
Toden totta! Tilalla ei ole juuri nyt töissä Rikun ja harjoittelijoiden lisäksi kuin tarhatöitä tekevä ja koneista huolehtiva Jean-Marc Tessonneaud, viininvalmistuksen ja kellarin tekninen johtaja Cecile Piederriere sekä viime keväänä viinin myyntiin ja markkinointiin tullut Kim Erik Paavola.
Tällä tilalla käsinpoiminta on historiaa. Monella muulla tilalla vielä nykypäivää. Korjuukone kerää parissa kymmenessä minuutissa traktorikuormallisen rypäleitä. Siinä on käsinpoimijoilla ihmettelemistä.
”Halusimme tarpeeksi ison projektin”
Ensimmäistä kertaa Väänäset kävivät Puybarben tilalla elokuussa 2015. Myyjät, italialainen Orlandin suku ja veljekset Yves ja Gilbert olivat jo kahdeksankymppisiä eikä viinitilalla ollut jatkajaa. Kaikki tuntui natsaavan. Hehtaareja oli Väänästen mielestä ”tarpeeksi”, 41, ja mikä parasta – viini oli hyvää.
”Tuli heti se tunne, että tämä voisi olla se oikea. Emme hakeneet tilaa, missä kaikki olisi valmiina. Ei tämä mikään eläketyö ole eikä elämän leppoistamista, vaan halusimme meille tarpeeksi ison projektin.”
Rikulle tarpeeksi iso on sellainen, jossa voi rakentaa koko ketjun kansainvälistä myyntiä myöten. Hän rakastaa lähiruoka-ajattelua, jossa tuottaja on mukana kaikessa. Siksi hän hakeekin lähiruoan tuottamisesta kiinnostuneita harjoittelijoita.
”Me voidaan näyttää nuorille ihmisille, mitä kaikkia vaiheita lähiruoan ketjuun kuuluu, kun tehdään lopputuotteeksi asti: rakennetaan jakelu ja brändi ja haetaan asiakkaat ja kumppanit.”
Maalla autetaan naapuria
Vaikka tilan osto onnistui lopulta hyvin, tarvittiin vielä valtava työ, että suomalaiset Väänäset hyväksyttiin bordeauxviinin tuottajiksi. Hyväksyminen piti saada monelta taholta, eri virastoista ja organisaatioista. Se oli parin vuoden prosessi. Sinä aikana omistajuus siirtyi vähin erin Orlandeilta Väänäsille, ja samalla Orlandit opettivat kädestä pitäen viinitilan pitoa.
”Gilbert asuu parinsadan metrin päässä ja käy meillä edelleen töissä monena päivänä viikossa. Viljelystä luopuminen käy hänelle helpommin näin, vähin erin.”
Eniten Väänäsiä jännitti, miten ympäristön muut viljelijät ottavat ulkomaalaisen tulokkaan vastaan.
”Me sulauduimme lopulta aika hyvin joukkoon.”
Asiassa saattoi auttaa se, että koska Puybarbe on iso tila, on siellä koneita, kuten kaivinkone, joita Riku lainaa naapureilleen.
”Totta kai me autetaan naapureita. Maalla tehdään niin.”
Kun Väänäset oli lopulta hyväksytty viinitilallisiksi, elettiin jo vuotta 2018. Silloin sää antoi opetuksen.
”Sinä iltana Ranska oli juuri voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden. Ihmiset juhlivat, ajelivat autoilla ja tööttäilivät riemusta. Meni noin 20 minuuttia, ja alkoi aivan hirveä raesade. Se kesti ehkä kymmenen minuuttia mutta tuhosi noin puolet rypäleistä. Ei sille siinä vaiheessa voinut mitään, tämä on maataloutta.”
Viinitila herää sadonkorjuuseen aamuvarhain
Château-sanan mieltää helposti linnaksi. Château Puybarben päärakennus, Väänästen koti, on kuitenkin vaaleasta kalkkikivestä tehty talo, jonka remontit olivat jääneet jonnekin 50-luvulle.
”Kun tulimme, moderneinta täällä oli leivänpaahdin.”
Sittemmin kotia on rempattu vähin erin.
Rikun vaimo Anna Väänänen on Lontoossa rahastonhoitajana ja viettää siellä kolme päivää viikossa mutta muuten tekee etätöitä täältä Ranskasta käsin. Perheen kolme lasta opiskelevat maailmalla. Koirat Hercules ja Dia sekä bengalinkissat Miki Dora ja Lady Gaga pitävät arkisin Rikulle seuraa.
Viinitila työllistää Rikua läpi vuoden. Tila ei ole vain luomutila vaan maailman toinen viinitila, joka on sertifioitu biosykliseksi vegaaniviinin tuottajaksi. Se tarkoittaa, että viljelyssä ei käytetä kemiallisia lannoitteita, tuholaistorjuntaa eikä eläinproteiineja viininvalmistuksessa.
Viinitarhojen hoidon ja viininkorjuun lisäksi myynti ja markkinointi työllistävät Rikua. Anna osallistuu erityisesti markkinointiin. Tilan viinejä myydään noin 30 maahan, Suomeenkin muun muassa Alkolle. Kansainvälisen myyntiketjun rakentaminen on vuosien työ.
Näin sadonkorjuuaikaan Riku kertoo heräävänsä aamuisin jo neljän aikaan, ilman herätystä. Ei niin, että hän nukkuisi erityisen huonosti, päinvastoin.
”Olo on kuin lapsella jouluaattoaamuna. Tietää, että tästä tulee kiva ja jännittävä päivä täynnä asioita, joita on odottanut. Sitä haluaa päästä heti tekemään niitä.”
Heti noustuaan Riku lähtee ensimmäiseksi kohti viinikellaria. Pitää tarkistaa, että jäähdytys toimii. Ehtiikö silloin ihailla ympärillä levittäytyviä upeita maisemia?
”Ei! Silloin on pimeää ja kuljen otsalampun valossa.”
Kuljemme nyt Rikun aamuisen työmatkan. Ilman lämpö lähentelee jo hellettä. Ohitamme kauniin pation, jonka edessä avautuu näkymä laaksoon. Istuskeleeko kiireinen maanviljelijä siellä ikinä itse?
”Kyllä joskus, kun perhe on koolla”, Riku naurahtaa.
Sitten hän pysähtyy, vetää syvään henkeä ja virnistää tyytyväisenä. Toden totta, pihassa voisi melkein suunnistaa tuoksun perusteella. Mitä lähemmäs viinikellarin ovea kävelemme, sitä vahvemmiksi voimistuvat viinin aromit. Lopulta koko ilma tuoksuu täyteläiseltä punaviiniltä.
Yhtäkkiä Cecile juoksee, oikeastaan ryntää autolle ja huikkaa jotain. Riku huokaa.
”Taas on joku osa koneista rikki ja pitää hakea varaosaa kaupasta. Näin käy melkein joka päivä. Sellainen on hyvä päivä, kun mikään ei mene rikki.” n