Koulukana Anneli oli lajitovereidensa hyljeksimä – Näin siitä tuli rakastettu superjulkkis ja osa Anna Tapion koulun henkilökuntaa

Jaa artikkeliTilaa Seura
Annelilla on koulussa paljon kavereita. Se näyttää nauttivan saamastaan huomiosta ja siitä, että ympärillä tapahtuu. © Sara Pihlaja
Annelilla on koulussa paljon kavereita. Se näyttää nauttivan saamastaan huomiosta ja siitä, että ympärillä tapahtuu. © Sara Pihlaja
Anna Tapion koulussa työskentelee Suomen ensimmäinen koulukana. Anneli-kanan selviytymistarina on akaalainen toisinto Rumasta Ankanpoikasesta.

Oli huhtikuun viidestoista päivä vuonna 2020. Maailmalla jylläsi kavala kulkutauti, joka oli pistänyt koko maailman säppiin. Keskellä tätä ennenkuulumatonta synkkyyttä Aitoon kylässä Pälkäneellä, keskellä hämäläistä maalaismaisemaa, tapahtui syntymän ihme.

Munankuoret rasahtelivat rikki, ja kaksi vantteraa tipua kampesi kuorten seasta maailmaan. Ne olivat kukko­poikia, terhakoita tapauksia, jotka ottivat heti oman tilansa maailmassa ja alkoivat tutkia, mihin sitä tuli tupsahdettua.

Kolmas muna ei rasahtanutkaan. Se jökötti kuorten seassa ja tuntui odottavan sopivaa hetkeä. Sitten kuului viimein vienoa rapinaa. Muna-asukki nosti lakin pois munan päältä. Tämän tehtyään se heitti taas vapaalle ja istuskeli soikeassa yksiössään monta päivää, ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään.

Kirsi-Marja Penttilä ihasteli pingviininpoikasen näköistä, vel­jiään puolta pienempää tipua. Hän ei vielä tiennyt, että hetki oli historiallinen. Maailmaan oli tullut persoona nimeltä Anneli – Suomen erityisin kana.

Anneli lähti koulutielle ensimmäisenä kanana legendaarisen Aapiskukon jalanjäljissä

Kirsi-Marjalla oli pieni kanalauma. Ajatus oli, että myös uusin kanavauva olisi liittynyt joukkueeseen. Olematon rääpäle uhkasi kuitenkin jäädä isompien jalkoihin. Vielä suurempi ongelma oli se, että Anneli-tipu ei erityisesti pitänyt kanoista. Sen juttu olivat ihmiset.

Kun Kirsi-Marja kyykistyi ja yritti saada sen siirtymään kädestään lattialle, se kipitti takaisin syliin.

Tipu kulki perässä kaikkialle – aivan kuin se olisi yrittänyt vakuuttaa olevansa ihmisen eikä kanan lapsi. Oli luovutettava ja otettava Anneli mukaan tallitöihin.

Untuvat vain pöllysivät, kun valtava Shire-hevonen Isadora nuuhkaisi olkapäällä kököttävää kananpoikaa, mutta Annelia eivät semmoiset pasaatituulet hetkauttaneet. Sillä oli lehmän hermot ja kova halu päästä mukaan ihmisten hommiin.

Kesällä Anneli nautti täysin rinnoin kesävieraiden rapsutuksista. Kirsi-Marja yllättyi, miten iso juttu nämä kohtaamiset olivat ihmisille – moni heistä tunnusti, että ei ollut koskaan koskenut elävään kanaan.

Kirsi-Marjan mielessä alkoi itää idea. Hän työskenteli koulumestarina parin kilometrin päässä sijaitsevassa Anna Tapion koulussa, Suomen ainoassa yläkouluikäisten sisäoppilaitoksessa. Eläinystävällisessä koulussa oli lampaita ja kaneja, ja oppilaiden koirat olivat tervetulleita vierailulle.

Ajatus oli ehkä hieman omituinen, mutta toisaalta – miksi ei? Kun elokuu koitti ja koulut alkoivat, Kirsi-Marja nykäisi rehtori Tuula Lahtea hihasta ja kysyi, voisiko tuoda kanan mukanaan kouluun.

”Sillä saattaa olla lahjoja”, hän pehmusti.

Rehtori, eläinrakas ihminen, oli onneksi heti juonessa mukana. Eläinlääkärinkään mukaan estettä ei ollut – jos Annelilla oli halua käydä koulua, niin mikäpä siinä.

Ja niin oli tasa-arvon mallimaassa taas syytä juhlaan, kun Anneli lähti koulutielle ensimmäisenä kanana legendaarisen Aapiskukon jalanjäljissä.

Anneli on todellinen hyvän mielen kana. Kun se ilmestyy paikalle, tunnelma muuttuu”, Kirsi-Marja Penttilä kertoo. © Sara Pihlaja

Anneli on todellinen hyvän mielen kana. Kun se ilmestyy paikalle, tunnelma muuttuu”, Kirsi-Marja Penttilä kertoo. © Sara Pihlaja

Koulukana on erilainen luokkakaveri

Auton ikkunasta näkyy idyllistä maalaismaisemaa: peltoja, metsää ja ihka oikea vanhan ajan kyläkauppa.

Anna Tapion koulu on kuin kylä kylässä. 80 hehtaarin tilan sydämessä sijaitsevat oppilaiden asuntolat, ruokala, eläinsuoja ja koulurakennus sekä kasvihuoneet, joista toivotaan lähitulevaisuudessa omaa satoa koulun keittiön tarpeisiin.

Kouluun haetaan joka puolelta Suomea; hakemuksia on tullut niin Helsingistä kuin Nuorgamistakin. Tänne tullaan monista eri syistä. Koulussa on mahdollisuus opiskella peruskoulun oppimäärän ohessa ammatillisia aineita. Joku haluaa viettää vapaa-aikaa samanikäisten kavereiden kanssa, jollekin toiselle tärkeintä on päästä lähelle luontoa.

Toisille ratkaiseva asia ovat koulun arvot. Anna Tapiossa ajatellaan, että hyvät elämän eväät ovat muutakin kuin kirjaviisautta – tarvitaan paitsi pään, myös sydämen ja kätten taitoja. Koulu on tarjonnut turvallisen opiskeluympäristön ja uuden alun myös monille koulukiusatuille.

Koulukana kuulostaa ehkä ajatuksena hassulta, mutta sulautuu saumatta koulun pedagogiikkaan. Eläinten hoito ja talleilla käyminen on osa oppilaiden vapaa-aikaa. On myös tutkimuksia siitä, että eläinten läsnäolo luokkahuoneessa voi parantaa keskittymistä, lisätä opiskelumotivaatiota ja lisätä myönteisiä koulukokemuksia.

220 oppilaan koulussa on ihmeen hiljaista. Luokkahuoneen ovesta kurkatessa selviää, että ysiluokkalaiset tekevät kirjallisuuden päättötyötä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Päivi Kososen luotsaamina.

Anneli-koulukana istuu luokan edessä orrellaan. Sen pulpettina on renkaiden päällä kulkeva orsi, jonka alla sillä on oma keinu.

”Tuossa se on istunut puoli yhdeksästä asti”, oppilaat kertovat.

”Kuvistunnilla se kyllä tunki itsensä mun huppuun ja nukahti sinne.”

koulukana-anneli

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Päivi Kosonen vakuuttaa, että koulukana käyttäytyy tunnilla varsin mallikelpoisesti. Se ei häiriköi, vaan seuraa opetusta mielenkiinnolla. © Sara Pihlaja

Kärsiikö koulukana-Anneli?

Anneli tuntuu tietävän, että tunnilla ei saa mölytä. Kun sille menee juttelemaan, se kuitenkin kujertaa heti ystävällisesti takaisin. Se vaikuttaa viihtyvän luokassa.

”Anneli pitää hirveästi myös kuvaamataidon tunneista,”, Kirsi-Marja kertoo.

Kana on yksi Suomen yleisimmistä talouseläimistä, mutta nykyihmisten tietämys kanoista rajoittuu lähinnä maukkaisiin resepteihin. Anneli on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että sille on täytynyt perustaa omat somekanavat. Kaikki haluavat tietää lisää kanasta, jonka paras ystävä on Mokka-kani ja lempiruoka Piltin Aurinkoinen -vauvansose.

Jotkut ovat olleet huolissaan siitä, kärsiikö Anneli. Onko lajitovereistaan erossa elävän koulukanan elämä elämisen arvoista? Anneli, joka kiipeää parhaillaan yhden oppilaan kädelle ja käpertyy siihen tyytyväisenä kujertamaan, ei osaa itse ottaa asiaan kantaa.

Jos tuntee kanoja ja niiden käyttäytymistä, voi tarkkailla merkkejä, jotka kertovat kanan voinnista. Anneli on mukavan pulska, sen silmät ovat kirkkaat, nokka puhdas ja höyhenpeite kerrassaan täydellinen.

Kana on luontainen draamakuningatar, joka ei peittele tunteitaan. Jos sen pinnaa kiristää, se säntäilee ja häslää, ja hyvin stressaantunut kana vaikuttaa usein apaattiselta. Anneli sen sijaan tepastelee rauhaisasti, kipittää kutsusta luokse ja nokkaisee ohimennen kameran linssisuojusta. Sen kiinnostunut touhuilu ja keh­räystä muistuttava kujerrus kielii siitä, että Anneli on oikein positiivisella mielellä.

Kanat ovat sosiaalisia eläimiä, ja laumassa kanoilla on tapana tehdä asioita yhtä aikaa. Ehkä siksi Annelikin istuskelee rauhassa ja hiljaa orrellaan, kun oppilaat tekevät hiljaa tehtäviään. Annelin seurallisuus näyttää tosiaan kohdistuvan ihmisiin.

”Se juttelee omiaan, tulee oma-aloitteisesti syliin ja kupsuttaa hiuksia”, oppilaat kertovat.

Kun kanan ottaa syliin, mieli hiljentyy. Sen läsnäolossa on jotain terapeuttista. Annelikin tykkää sylittelystä. Kun on aika palata takaisin omalle orrelle, se panee hanttiin.

Päivä pulkassa

Annelin koulupäivä on ohi. Kirsi-Marja tavoittaa ystävänsä katsomasta Noin viikon uutisia.

”Voi anteeksi Anneli! Siellä olisi ollut tosi mielenkiintoista katsottavaa”, Kirsi-Marja pahoittelee.

Annelin koulupäivät ovat vain muutaman tunnin pituisia, ja sen arki koostuu pääosin vapaa-ajasta. Sillä on yllin kyllin aikaa harrastaa perinteisiä kana-askareita, ja yöt se nukkuu parhaan ystävänsä Mokka-pupun kanssa, pää parhaan kaverin turkissa.

Luokan ulkopuolella on oppilaiden kuvataidetta. Anneli tutkailee teoksia.

”Katopas kun siellä on tommonen hieno”, Kirsi-Marja kommentoi Annelille ja nostaa käsivarttaan ylemmäs, jotta Anneli pääsee lähemmäs.

Siivekäs taidekuraattori kääntelee päätään ja hyräilee tyytyväisenä.

”Kooo-ko.”

Suloinen koulukaveri sulattaa sydämiä. Jenna Salmikuukka on tehnyt Anneli-kanan muotokuvan. © Sara Pihlaja 

Suloinen koulukaveri sulattaa sydämiä. Jenna Salmikuukka on tehnyt Anneli-kanan muotokuvan. © Sara Pihlaja 

Annelin ilmestyminen koulun käytävälle sähköistää tunnelman. Oppilaat tulevat tervehtimään kanaa, joka paistattelee tottuneesti huomion keskipisteenä ennen päivälevolle vetäytymistä.

Sillä on valvomossa oma, pehmustettu pahvilaatikkoyksiö ja munakennossa jyviä lounaaksi.

Anneli tietää kuviot: se istuskelee vielä hetken pahvilaatikon reunalla kommentoimassa keskustelua, mutta asettuu sitten laatikkoon huilimaan.

Anneli on vielä nuori kana. Kirsi-Marja haaveilee, että se tutustuisi vielä jonakin päivänä lajitoveriin, josta se pitäisi. Ehkä johonkin komeaan, tukka silmillä kävelevään silkkikukkoon. Kuka tietää – ehkä Annelista voisi tulla jonakin päivänä kanaemo?

Mutta koulut käydään ensin, sehän on selvää.

Lue myös: Koulukoira Martta motivoi opiskelemaan omalla huisin hurmaavalla tavallaan – ”Opiskelu ei tunnu yhtä kurjalta, kun koira nukkuu jaloissa tai tuo vinkupossun”

X