Kävelyjalkapallo on kilpailuhenkisen harrastus − Ulla Mäkelä nauttii harrastuksestaan: ”Tässä tulee kunnolla hiki, vaikka ei sitä moni usko”
Ulla Mäkelä pelaa kerran viikossa kävelyjalkapalloa. Uuden lajin oppimista helpotti, että jalkapallon säännöt olivat tulleet tutuiksi omien poikien pelatessa.
Lenkkarit käyvät pelikengistä kävelyjalkapallon treeneissä. © Jaska Poikonen
Maali! Ulla Mäkelän, 71, sijoitus sujahtaa verkkoon viiden minuutin pelin jälkeen. Hetken päästä vastapuoli joutuu antautumaan toistamiseen, kun Mäkelän laukaus uppoaa jälleen verkon perille.
Mäkelä pelaa kävelyjalkapalloa Kaarinan poikien eli Kaapon riveissä. Kyse on harrastuksesta, jota ei oteta liian vakavasti, mutta toisaalta pelaamiseen kuuluu aina vähän kilpailuhenkeä.
Valmiina laukaisemaan! © Jaska Poikonen
Maali! Riemun paikka. © Jaska Poikonen
Onnistuminen palkitsee
Kaapon ryhmässä on mukana toistakymmentä pelaajaa. Mäkelä on ollut toiminnassa mukana alusta asti, nyt jo kuutisen vuotta.
”Kaipaan kovaa liikuntaa. Tässä tulee kunnolla hiki, vaikka ei sitä moni usko. Onnistuminen tuntuu myös mukavalta, jos pääsee tekemään maalin tai antamaan hyvän syötön.”
Mäkelä on muutenkin aktiiviliikkuja. Kävelyjalkapallon lisäksi hän lenkkeilee, pyöräilee, harrastaa vesikävelyä ja pelaa frisbeegolfia.
”Välillä on kiva mennä yksin lenkille, mutta on mukava liikkua myös yhdessä.”
Omat pojat tutustuttivat jalkapalloon
Jalkapalloon Mäkelä tutustui äitinä kentän laidalla, kun hänen kaikki neljä poikaansa pelasivat. Sitä kautta Mäkelä oppi ymmärtämään jalkapalloa. Se helpotti kävelyjalkapallon aloittamisessa.
”Peli on poikien kautta tuttu. Aikuisten pelejä olen ryhtynyt seuraamaan enemmän vasta kävelyjalkapallon myötä. Viime kesänä naisten EM-kisoja televisiosta katsellessa eläydyin vähän liikaakin”, Mäkelä nauraa.
Kaapon kävelyjalkapalloryhmässä naiset ja miehet pelaavat yhdessä. Naisia mukana on vain neljä. Mäkelästä olisi mukavaa, jos heitä tulisi harrastuksen piiriin enemmän.
”Välillä mennään kupperiskeikkaa”
Kävelyjalkapallo on Britanniassa vuonna 2011 kehitetty jalkapallon muoto. Kuten nimi kertoo, juokseminen on kielletty.
Fyysistä kontaktia ei myöskään sallita, ja laukaukset eivät saa nousta lantionseutua korkeammalle.
Pukkaaminenkin on kielletty. Se sääntö suojelee päänseutua.
Laji sopii hyvin senioreille. Se rasittaa niveliä ja kehoa vähemmän kuin normijalkapallo. Tiettyä päättäväisyyttä on hyvä omata.
”Olen pärjännyt toistaiseksi. Välillä mennään kupperiskeikkaa. Joku vetää kädestä ylös ja taas jatketaan. Ei siinä sen kummempaa”, Mäkelä kertoo.
Vaikka fyysinen kontakti on kielletty, palloa tavoitellessa jalat väkisinkin osuvat välillä yhteen. Potkuja nilkoille ei sallita, ja hyvä niin. Kaapon peleissä ei käytetä nilkkasuojia.
Harrastus ei muutenkaan vaadi erityistä panostusta välinepuoleen. Pelikengiksi kelpaavat lenkkarit ja peliasuksi mikä tahansa mukava liikunta-asu.
”Monesti näyttää, että juoksemme, mutta se on nopeaa kävelyä”
Mikä on juoksua? Mikä on kävelyä? Raja on joskus häilyvä, kun nopeasti liikutaan. Kilpakävelyä seuranneet tietävät, että kävellenkin pääsee kovaa.
”Monesti näyttää, että juoksemme, mutta se on nopeaa kävelyä”, Mäkelä vakuuttaa.
Jos homma menee juoksuksi, tuomari puhaltaa pelin poikki. Vastapuolen joukkueelle annetaan vapaapotku.
Kävelyjalkapallon kenttä on vain murto-osa normaalikentän koosta. Kaapon peleissä kentän kokoa muunnellaan sen mukaan, paljonko paikalle saapuu pelaajia.
Maalit ovat jääkiekkomaaleja pienemmät. Maalivahtia ei aina ole, mutta pieneen maaliin on silti vaikea osua.
Sivurajaheiton sijaan kävelyjalkapallossa on sivurajapotku. Suoraan maaliin ei saa yrittää potkaista.
Kulmapotku on kulmapotku, kuten jalkapallossakin. Paitsiota ei ole, joten vastustajan maalilla voi halutessaan kytätä pitkiä syöttöjä.
”Helposti käy niin, että jos jää kyttäämään, oman pään puolustus pettää”, Mäkelä tietää.
Mäkelä suosittelee kävelyjalkapalloa ihan kaikille. Kaapon ryhmässä on ollut mukana opiskeluikäisiä nuoriakin.
Suurin osa vakituisista harrastajista on kuitenkin eläkeläisiä.
Kaarinalaiseen Kaapoon kuuluva Ulla puolustaa. © Jaska Poikonen
Kävelyjalkapallon oppii pelaamalla
Ulla Mäkelä on pelaajana innokas.
”Välillä ihmettelen, miten menen niin kovaa, mutta peli vie mukanaan. Pitää kuitenkin muistaa syöttää, että kaikki pääsevät osallistumaan peliin.”
Varsinaisia treenejä Mäkelällä ei ole, tunti pelaamista viikossa riittää. Silti taidot ovat kehittyneet.
”Alussa joku ehdotti treenejä, mutta enemmistö oli sitä mieltä, että pelataan vaan. Pelaamalla oppii, emmekä ota tätä liian vakavasti. Tärkeää on hauskanpito.”
Hankituista taidoista on ollut hyötyä myös lastenlasten hoidossa.
”Kun hoidossa oli kolme lasta, kyllä tuli potkittua palloa. Eivät pojat sitä enää hämmästy. Olen mainostanut, että minäkin pelaan jalkapalloa”, Mäkelä kertoo.
Mäkelä on yrittänyt houkutella tuttuja mukaan pelaamaan. Kynnys tuntuu olevan korkea, vaikka kävelyjalkapallon idea on nimenomaan pitää kynnys matalana.
”Varsinkin naisia on vaikea saada mukaan. Ehkä he miettivät, miten pelaaminen miesten kanssa onnistuu.”
Olosuhteet Kaarinassa olisivat hyvät isommallekin porukalle. Peliä pääsee pelaamaan keinonurmella, joka on aina hyvässä kunnossa. Harrastus ei katkea talven tullen, vaan pelit siirtyvät sisätiloihin.
”Siellä on yksi pelaaja enemmän, kun pallo voi osua seinään. Moni käyttää sitä hyödyksi”, Mäkelä paljastaa.
Ulla Mäkelän onnea: kesä ja pelipäivä. © Jaska Poikonen
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti