Ihmispaljous ahdisti ex-lumilautailija Roope Tonteria – ryhtyi metsäyrittäjäksi ja löysi onnen metsästä: ”Mieluummin kuuntelen linnunlaulua”
Lumilaudan raivaussahaan vaihtanut maailmanmestari Roope Tonteri saa nykyään elantonsa metsästä. Seurasimme Tonterin päivää istutustöissä.
Kouvolan Valkealassa asuvan Roope Tonterin aamu on ollut touhukas. Hän on herännyt puoli neljältä, juonut aamukahvit, tehnyt eväät, hakenut taimet ja ajanut työmaalle eteläiseen Päijät-Hämeeseen. © Jonne Räsänen
Loivalle rinteelle levittäytyvä aukea näyttää harvinaisen rujolta. Maanmuokkauskone ei ole tehnyt mättäitä vaan myllännyt maaperän niin, että se on kuin pommituksen jäljiltä.
Onko täällä mitään elämää?
On. Hiirihaukka kaartaa aukion yllä, tähystää saalista ja huutaa kiäää. Hakkuuaukean reunalla lavertelee äänestä päätellen lehtokerttu, mutta vaikka miten yrittää tihrustaa, se piiloutuu koivun lehvästöön.
Ja tuolla tarpoo ihminen, tuolla toinen, kolmas, neljäs ja viides. Aamuaurinko paistaa vielä viistosti, joten heillä on armonaikaa ennen kuin elohopea kipuaa hellelukemiin.
Hennot taimet maahan
Yksi tarpojista on entinen lumilautailija ja moninkertainen maailmanmestari Roope Tonteri, 31. Hän on nykyään metsuri ja metsänhoitoalan yrittäjä ja tänään istutushommissa tällä 4,5 hehtaarin hakkuuaukealla eteläisessä Päijät-Hämeessä.
Taimivakka männyntaimineen keikkuu Tonterin lantiolla. Työ etenee hitaammin kuin tavallisesti, koska maa on niin myllätty. Kivinenkin se on.
Mutta näin se menee: taimi pottiputkeen, putki maahan, jalalla putken leuat auki ja putki ylös. Lopuksi Tonteri vielä tiivistää maan taimen ympäriltä kengällään.
Hentoiset pikkuruiset männyntaimet jäävät maahan värisemään. Miten noista rääpäleistä voi ikinä kasvaa humisevia honkia?
”Helposti. Viiden vuoden päästä, kun tulemme varhaisperkaukseen, puut ovat jo polvenkorkuisia. Kahdenkymmenen, kolmenkymmenen vuoden päästä ensiharvennuksessa männyt ovat yli kymmenmetrisiä.”
Aukiolle istutetaan männyn lisäksi myös koivua. Sen paikka on alempana, jossa on enemmän kosteutta.
Yleensä varaudutaan siihen, että istutetuista taimista noin 25 prosenttia kuolee. Samalla syntyy kuitenkin luontaista kasvua monituhatkertaisesti.
”Vaikka tänne ei istutettaisi yhtään tainta, tähän nousisi tiheä metsä. Istutuksella varmistetaan, että tänne tulee hyvälaatuista puuta.”
Kuusta ei tälle palstalle enää istuteta, sillä hakkuiden syy oli ilmastonmuutoksen seurauksena yleistynyt kuusenjuurikääpä, joka aiheuttaa juuri- ja tyvilahoa. Tonteri putsaa purut pois erään kannon pinnalta ja näyttää: kannon keskus, puun arvokkain tyviosa, on lahonnut.
Roope Tonteri liikkuu hakkuuaukean korkeimmilla kohdilla, jonne hän istuttaa männyntaimia. © Jonne Räsänen
Roope Tonteri vaihtoi rinteiltä takaisin metsään
On vuoden valoisin viikko. Roope Tonteri on noussut kotonaan Kouvolan Valkealassa samaan aikaan auringon kanssa muutaman tunnin yöunien jälkeen. Hän joi aamukahvit, teki eväät ja ajoi sitten kollegoidensa kanssa taimitilan kautta työkohteeseen.
Tonterin elämä on nyt hyvin erilaista kuin mihin hän tottui lautailijavuosinaan. Tai ei hän oikeastaan koskaan kunnolla tottunut. Erityisesti uran loppuvaiheessa maailman suurkaupungeissa ja lentokentillä iski ikävä omaan mielenmaisemaan. Maaseudulla kasvanut Tonteri on pyörinyt metsissä pikkupojasta asti.
”Minulle joku Losi tai Tokio on aika synkkä paikka. Mieluummin kuuntelen aamuvarhaisella linnunlaulua ja istutan taimia. Metsässä olen onnellinen.”
Nykyään työkaverit kutsuvat häntä Hemuliksi, koska hän on aina metsässä tutkimassa jotakin.
Ahdistus ihmisjoukoissa oli yksi syy siihen, että Tonteri lopetti uransa vuonna 2019. Jo ennen tätä hän oli ostanut vähän omaa metsää ja innostunut metsänhoidosta.
Uusi ura löytyi, kun Tonteri huomasi, että Kouvolan ammattiopistossa voi opiskella metsäalan ammattitutkinnon. Hän ei ole koskaan ollut mikään lukutoukka – ala-asteella hänet erotettiin koulustakin, koska hän oli liian villi – mutta metsurin opinnot kiinnostivat sen verran paljon, että Tonteri vei ne kunnialla läpi.
Vuonna 2020 hänestä tuli metsäalan yrittäjä. Omaa metsääkin hän on hankkinut lisää niin, että omistaa sitä nyt vajaa 60 hehtaaria Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Kuhmossa. Tonteri on siitä harvinainen tapaus, että hän on kolmekymppisenä ensimmäisen polven metsänomistaja. Yleensähän metsä tulee perintönä.
”Entiset laskijakaverit vähän ihmettelivät, kun kerroin, että olen ostanut traktorin ja metsää. Miksi? No siksi, että metsää on kiva omistaa. Kaikkea muuta tässä maailmassa voi valmistaa ja tuottaa lisää paitsi maata.”
Hörppy – ja taas menoksi
Puolessa tunnissa Tonterin taimivakka on tyhjä. Hän suuntaa hakkuuaukean yli pakettiautoille, jotka on pysäköity jonoon metsätielle. Kävellessään hän huhuilee työkaverille: ”Onko siellä yhtään parempi? Oletko löytänyt yhtään mätästä?”
Roope Tonteri voisi kantaa rinkassa omalle kaistalleen useampia taimilaatikoita. Hän on kuitenkin valinnut kuuman päivän takia yhden laatikon taktiikan, jossa hän etenee niin pitkälle kuin taimia riittää, palaa hakemaan lisää ja alkaa edetä täyden vakan kanssa lähtöpisteestä. Näin hän pääsee autoille hieman useammin levähtämään ja juomaan vettä.
”Periaate on, että yli tuhannen taimen pitää päästä – muuten ei kotiin lähdetä.”
Tonteri juttelee koivuntaimia istuttavan työkaverinsa kanssa mättäessään taimia vakkaan. Tyhjän pahvilaatikon hän litistää pinoon. Päivän päätteeksi tyhjät laatikot lasketaan, ja se määrittelee päivän tuoton. Yhdestä taimesta maksetaan 21 senttiä. Tämä voi kuulostaa paljolta mutta ei ole sitä. Yrittäjän täytyy vähentää summasta verojen lisäksi yrittäjäeläke, bensakulut ja muut tulonhankkimiskustannukset.
Kupillinen mustaa kahvia kuksasta ja muutama hörppy vettä pullosta, ja taas lähdetään. Tonteri liikkuu myllätyssä maassa eteenpäin järkkymättä kuin juna.
Hennosta männyntaimesta kasvaa ajastaan vahva puu. © Jonne Räsänen
Roope Tonteri naurahtaa, että hänestä tuli yrittäjä, koska koulussa oli uskonto kymppi ja matikka nelonen. © Jonne Räsänen
Maalaisjärkivihreän teesit
Hakkuuaukean reunalta alkaa mustikkavarpujen koristama metsikkö, joka kohoaa pienen kallion päälle. Kalliota peittää vaalea puhdas jäkälämatto.
Komeat katajat kurkottavat kartiomaisina kohti sinistä kesätaivasta. Kontrasti myllättyyn ja autioon hakkuuaukeaan on valtava. Miten surullista!
Tonteri katselee hakkuuaukeaa eri silmin. Talousmetsän tehtävä on tuottaa puuta, ja samalla turvataan Suomen hiilinielut jatkossakin, hän korostaa.
Se häntä huolestuttaa, että kotimaisten ja kansainvälisten metsärahastojen ja ulkomaalaisten sijoittajien metsäomistus on kasvanut Suomessa nopeasti kymmenen viime vuoden aikana. Ja kasvaa jatkossakin, jos verotuksen aukkoja ei tukita.
Tonteri pelkää, että suomalaista metsää valuu ulkomaalaisille. Isot rahastot ovat hänen mukaansa myös kasvottomia omistajia, joilla ei ole metsään mitään tunnesidettä.
Sijoittajille ainut asia, mikä merkitsee, on metsästä saatava tuotto. Joten se heijastuu siihen, miten metsää käsitellään. On vain yksi metsänhoidon linja, ja sitä sovelletaan kaikkiin metsiin huomioimatta sitä, että eri metsiä pitäisi hoitaa eri tavoin.
Jokaisella suomalaisella on mielipide metsistä ja niiden hoidosta. Tonterista on outoa, että ulkopuoliset ”jossain Mannerheimintiellä” tietävät muka paremmin, miten metsänomistajan pitäisi omaisuuttaan hoitaa. Hän korostaa, että metsää voi hoitaa monin tavoin eikä yhtä ainoaa oikeaa tapaa ole.
Metsänomistajana Tonteri toteuttaa erilaista filosofiaa kuin viralliset metsänhoidon suositukset, joita hän pitää oikeastaan puunkasvatussuosituksina.
Suosituksissa esimerkiksi ohjeistetaan, mikä on runkoluku, jonka mukaan metsä pitäisi harventaa. Moni lukee Tonterin mielestä Tapion taskukirjaa kuin Raamattua eikä poikkea suosituksista yhtään.
Tonteri ajattelee, että pitäisi katsoa myös itse metsää, ei vain suosituksia.
Hänen palstansa ovat pääasiassa nuorta metsää, mitä saa pystymetsää edullisemmin. Omilla maillaan hän testailee, mitä metsä tykkää freestyle-hoidosta, jossa tyyli on vapaa.
”Olen kyseenalaistaja ja maalaisjärkivihreä. Haluan kasvattaa metsiäni enemmän luonnon omilla ehdoilla. En tee isoja hakkuita ja tavoittele isoja tuottoja. Teen mieluummin pieniä aukkoja, joihin istutan erilaisia puita tai sitten katson, mitä metsästä alkaa luontaisesti nousta. Näin lisään metsän monimuotoisuutta. Sellainen metsä näyttää minusta myös kivemmalta.”
Mutta kyllä Tonterikin sallii omissa metsissään uudistushakkuita. Esimerkiksi, kun hänen piti saada rahaa traktoriin, pantiin puuta matalaksi.
Tonterin lempimetsä on hoitamaton ryteikkö, jossa kasvaa paljon erilaista puuta ja joka tarjoaa monia metsänhoidollisia vaihtoehtoja.
”Kun sitä alkaa hoitaa, näkee aika pian työnsä jäljet. Se on yksi parhaista asioista.”
Mistä metsurille morsian?
Aurinko on kivunnut jo korkealle ja paahtaa niskaan täysillä. Onneksi samalla on noussut pieni tuulenvire. Roope Tonteri huomauttaa, että hakkuuaukealla työskentely on paljon miellyttävämpää kuin vaikkapa metsänraivaus. Täällä ei ole niin paljon ötököitä.
On lounastauon aika. Metsuriuransa alussa Tonteri eli omien sanojensa mukaan vedellä ja leivällä mutta on sittemmin panostanut ruokaan. Tänään hänellä on mukana itse tehtyä jauhelihakastiketta ja pastaa sekä salaattia.
Ruoka lämpenee työkaverin, Johannes Kinnusen, mikrossa, joka on Kinnusen pakettiauton takaosassa. Tai oikeastaan Kinnunen on pomo, sillä hän on pääurakoitsija ja Tonteri ja muut aliurakoitsijoita.
Tonteri istahtaa autonsa oviaukkoon ja alkaa haarukoida ruokaa suuhun.
”Mautonta, suola puuttuu. Mutta nälkähän on paras mauste.”
Tonterin elämässä on kääntynyt alkukesästä uusi lehti, sillä hän osti vanhemmiltaan oman lapsuudenkotinsa ja muutti sinne.
Nyt kun on oma talo, voisi olla tyttöystäväkin, hän pohtii. Iso syy sinkkuuteen on ajan puute.
Hän on Tinderissä mutta naurahtaa olevansa aika huono Tinderin pelaaja. Kuvatkin ovat kuulemma sellaisia metsurikuvia, että eivät välttämättä innosta kolmekymppisiä naisia.
”Parempi silti, ettei anna liian ruusuista kuvaa, ettei tule pettymystä. Mutta jos minulla olisi maatila, voisin mennä Maajussille morsian -ohjelmaan”, Tonteri sanoo virnistellen.
Hmmm, innostuisikohan joku tuotantoyhtiö kehittämään Metsurille morsian -ohjelmaformaatin?
Multitaskaamista: ruokatauolla oleva Roope Tonteri puhuu puhelimeen haarukka suussa. © Jonne Räsänen
Onnellinen mies
Hakkuuaukealla on hiljaista. Kuuluu vain pottiputken ääni, kun se isketään maahan, ja sitten pieni kopahdus, kun sen leuat potkaistaan auki. Sama liikerata toistuu yli tuhat kertaa päivän aikana.
”Tämä on tällaista aivot narikkaan -työtä”, Roope Tonteri kuvailee.
Istuttamistakin jaksaa, kun tietää, että se kestää vain tietyn ajan. Siitä Tonteri on hyvillään, että hänen työnkuvansa on monipuolinen: Metsurin töiden ohella hän tekee traktoriurakointia ja työskentelee talvisin lumettajana Mielakan rinnekeskuksessa Kouvolassa. Lisäksi hän tuottaa sisältöä someen Metsämiesten säätiön Metsäliiga-projektissa.
Töitä omissa ja vieraissa metsissä riittää viikonlopuillekin – ja se sopii Tonterille.
”Mitäs sitä tällainen sinkku-ukko muuta, kun ei kotona odota kuin kissa.”
Kello neljän maissa iltapäivällä, runsaan yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen, Tonterille riittää. Hän voisi jatkaakin, mutta kuumuus on vienyt voimia. Päivän saldo on 1 620 istutettua taimea.
Koska Kinnunen jatkaa vielä töitä, eikä Tonteri halua jättää häntä yksin metsään, Tonteri levittää pakettiauton takaosaan retkipatjan ja käy nokosille. Uni tulee heti.
Parin tunnin kuluttua Tonteri on kotimatkalla ja kaartaa kaupan kautta. Mukaan tarttuu grillattavaa: naudan pippuripihviä ja kasviksia. Iltaruoan jälkeen hän leikkaa nurmikon, editoi videota ja tekee eväät seuraavalle päivälle. Siellä odottaa hakkuuaukean loppuistutus ja seuraavan työmaan aloitus.
Tonterille metsä ja metsätyöt tuovat merkityksen elämään – yhden ison syyn nousta aamulla sängystä.
”Minä elän ja hengitän metsää.”
Vakka täyttyy taimista. Metsurien periaate on, että päivässä on päästävä yli tuhannen istutetun taimen. © Jonne Räsänen