Metsä tuo Outille iloa, hyötyä ja syviä merkityksiä: ”Metsä on ylisukupolvinen kokemus”
Outi Nurmilaukkaan ideologiaan mahtuu sekä metsän suojelu että talouskäyttö. ”Metsä on ollut täällä ennen minua ja tänne se jää, kun minua ei enää ole”, sanoo Outi.
Outi Nurmilaukas tarkastelee mäntyä, joka kasvaa neljä vuotta sitten hakatulla palstalla.
Satavuotiaat kuuset, männyt ja haavat kurkottavat korkeuksiin. Maa on vielä yön jäljiltä kostea ja sitä koristavat mustikanvarvut, ketunleivät ja syvänvihreä sammal. Myrskyn kaatamia puita lojuu siellä täällä juurakot pystyssä.
Tämä Luumäellä sijaitseva kuuden hehtaarin metsäpalsta on suojeltu, mikä tarkoittaa sitä, että sieltä ei saa hakata puun puuta. Metsässä voi marjastaa ja metsästää, mutta sille ei saa tehdä mitään. Esimerkiksi jos myrsky kaataisi puun palstalle johtavalle metsätielle, puun saa sahata, mutta pöllit pitää jättää metsään.
Metsän omistaja, valkealalainen Outi Nurmilaukas, 59, suojeli metsän viitisen vuotta sitten.
”Tiesin, että metsä on äidille rakas ja että hän toivoo, että sitä ei hakattaisi.”
Outi tietää myös, että moni pitää suojelua hömpötyksenä: menee hyvä metsä hukkaan.
Suojeltu metsäpalsta on liitetty METSO-ohjemaan, joka on yksityisille metsänomistajille suunnattu vapaaehtoinen suojeluohjelma. Ely-keskuksesta kävi suojelubiologi tarkistamassa metsän, minkä jälkeen ely arvioi palstan arvon ja teki Outille tarjouksen.
”Metsä on suojeltu ikuisesti. Toinen vaihtoehto olisi ollut kymmenen vuoden suojelu. Metsän omistusoikeuden olisi myös voinut luovuttaa valtiolle, mutta pidin sen itselläni.”
Ilmastonmuutoksen takia on mietittävä istutuksia tarkkaan
Vaikka Outi tämän kyseisen metsäpalstan suojelikin, hän korostaa, että ei vastusta metsien talouskäyttöä. Kaikki muut hänen omistamansa metsäpalstat ovat talousmetsää. Esimerkiksi suojellun metsän vieressä on Outin omistama palsta, joka on hakattu neljä vuotta sitten. Nyt siinä kasvaa jo parimetrisiäkin puita.
”Mietin tarkkaan, mitä kannattaa istuttaa, sillä ilmastonmuutos tuo haasteita metsillemme. Tähän istutettiin kuusia, lehtikuusia, mäntyjä ja koivuja. Metsälehmusta toivottavasti leviää aukon toiseen reunaan luontaisesti. Tavoitteena oli tehdä palstasta mahdollisimman monilajinen, jotta se olisi elinvoimainen.”
Outia hieman jopa huvittaa monien käsitys siitä, että hakkuu tarkoittaa metsän loppumista.
”Eihän se metsä siitä mihinkään häviä. Päinvastoin, sehän kasvaa ja rehottaa ihan hulluna, ja seitsemänkymmenen vuoden päästä siinä on vankka pystymetsä. Ihmiset ovat vain niin tarrautuneita nykyhetkeen: minulla juuri tässä ja nyt pitäisi olla ihana metsä silmieni edessä.”
Outi lisää, että mielikuva siitä, että ennen vanhaan on ollut valtavasti koskematonta korpea, ei pidä paikkaansa. Metsiä on kaskettu aktiivisesti.
Metsä tuli perintönä
Kuten suurin osa yksityisistä metsänomistajista, myös Outi on saanut metsänsä perintönä. Lisäksi hän on ostanut pari palstaa miehensä kanssa.
Outi kuvailee itseään metsäihmiseksi. Hän liikkuu paljon metsässä ja myös metsästää. Omistaminen oli kuitenkin uutta.
”Isäni kuului metsänhoitoyhdistykseen, joten metsät oli kartoitettu ja niistä oli ajantasaiset tiedot. Päivitin metsänhoitosuunnitelmat ja tutustuin tietysti metsiin paikan päällä.”
Metsä merkitsee Outille valtavasti
Outi hoitaa metsiä yhdessä miehensä kanssa. He tekevät ennakkoraivauksia, taimikoiden istutuksia ja hoitoa, kaatavat yksittäisiä puita ja tekevät polttopuita. Ammattilaisten apua käytetään muun muassa puukaupoissa ja metsäarvioinneissa.
OmaMetsä-sovellus helpottaa metsänhoitoa ja suunnittelua. Sieltä löytyvät Outin omistamien palstojen tiedot, seuraavat metsänhoidolliset toimenpiteet ja hinta-arviot.
Metsä merkitsee Outille valtavasti. Sen merkitystä on jopa vaikea sanoittaa, hän miettii.
”Kun isä kuoli, kävelin näissä metsissä ja ajattelin, että ne ovat olleet täällä ennen minua ja tänne ne jäävät, kun minua ei enää ole. Se on sellainen ylisukupolvinen kokemus. Metsä myös tarraa minut tähän maahan kiinni. En halua muuttaa kauas täältä.”
Metsänomistuksessa yhdistyy huvi ja hyöty. Outi tykkää myös kokeilla kaikenlaista. Hän on esimerkiksi tekemässä veljensä kanssa tervahautaa, jonka tekemistä heidän isänsä jo suunnitteli.
Hän on jo ostanut kuorimaraudan ja kuorinut mäntyjä. Tervahaudan teko on pitkä prosessi, joka vie neljästä viiteen vuotta. Kiire ei ole.
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 8/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti