Monika Fagerholm ja Hilding Nylund: “Rakkaus säilyy ja yhteiselo syvenee puolison sairaudesta huolimatta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hilding Nylund ja Monika Fagerholm viihtyvät parhaiten kotona. ”Puolisoani olisi turha yrittää saada mukaan lomamatkalle Välimerelle”, Monika sanoo.
Hilding Nylund ja Monika Fagerholm viihtyvät parhaiten kotona. ”Puolisoani olisi turha yrittää saada mukaan lomamatkalle Välimerelle”, Monika sanoo. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Kun Monika Fagerholm muutti Tammisaareen, naapuri Hilding Nylund auttoi häntä kokoamaan Ikean huonekaluja. Heistä tuli erottamattomat. Viime vuonna Monikasta tuli Hildingille myös tärkeä tuki.

Punaisessa piilopirtissä Raaseporissa kohtaa kaksi eri maailmaa. Siellä asuvat yliopistossa opiskellut kirjailija Monika Fagerholm, 58, ja kansakoulun käynyt talonmies Hilding Nylund, 71. Siellä Monika tekee töitä päällään, Hilding käsillään.

Erilaisuudesta huolimatta pariskunnalla on hyvä olla yhdessä. Riitaa tulee lähinnä siivoamisesta. Pedantti Hilding ei pidä siitä, että boheemi Monika jättää vaatteita lojumaan tuolin karmille. Kiistelyn hetkellä Monika rähjää ja Hilding vetäytyy.

Miten yksin asunut Monika oppi elämään miehen kanssa?

Perhosia vatsassa

Monika ja Hilding tutustuivat, kun Monika muutti joulukuussa 1998 kirjailijataloon Tammisaareen. Naapurimökissä asui Hilding, joka toimi kirjailijatalon talonmiehenä.
Monika muistaa elävästi hänen ja Hildingin ensimmäisen kohtaamisen.

Monika tuli tutustumaan kirjailijataloon, ja Hilding puuhasteli pihatöissä.

”Ajattelin, että onpa siinä sympaattisen ja reippaan näköinen mies.”

Pian Monikan muuton jälkeen naapurit tutustuivat paremmin. Avulias talonmies auttoi Ikean huonekalujen kokoamisessa ja ajelutti Monikaa ympäri uutta kotikylää. Ruotsia puhuvan Hildingin autossa soi riikinruotsalainen kantri. Ystävykset tapasivat toisiaan lähes päivittäin.

Vuoden jatkuneen ystävyyden jälkeen molempien vatsassa alkoivat lepattaa perhoset. Monika ja Hilding uskoivat tunteiden olevan molemminpuolisia, mutta aloitteen tekeminen tuntui hankalalta.

”Syyskuussa vuonna 2000, puolentoista vuoden tuntemisen jälkeen, huomasimme suunnittelevamme yhteistä joulua Lapissa, vaikka olimme vain kavereita”, Monika muistelee.

Hilding suorastaan riutui rakkaudessaan.

”Olin hämmentynyt voimasta, jolla rakastuin Monikaan. Rakkaus iski päälleni melkein kuin psykoosi. Stressasin sitä, että voisiko kulttuuripiireissä liikkuva kirjailija kiinnostua tavallisesta timpurista.”

Eräänä syyskuisena iltana, kun ajatus yhteisestä joulusta oli heitetty ilmoille, Monika ja Hilding ajoivat Karjaalle tansseihin. Tanssi-illan jälkeen pariskunnalle oli selvää, että he seurustelevat.

Monika ja Hilding menivät naimisiin 11. toukokuuta vuonna 2008 Tenholan kirkossa Tammisaaren lähellä.

Monika ja Hilding menivät naimisiin 11. toukokuuta vuonna 2008 Tenholan kirkossa Tammisaaren lähellä. Pekka Nieminen / Otavamedia

Aikuinen rakkaus

Hilding rakensi pariskunnalle punaisen puutalon, johon he asettuivat asumaan vuonna 2005. Yhteen muuttaminen oli Monikalle suuri elämänmuutos.

”Ei ole ihan helppo muuttaa nelikymppisenä ensimmäistä kertaa elämässään asumaan yhteen miehen kanssa. Alussa meillä tuli riitaa arkisista asioista, kuten siivoamisesta. Ratkaisimme tilanteen palkkaamalla siivoojan.”

Monika koki aikuistuneensa muutettuaan miehen kanssa saman katon alle.

Aikuistuminen näkyi ennen kaikkea teoissa.

”Opin joustavuutta. En enää voinut kiukutella, jos asioita ei tehty niin kuin olen itse ne tottunut tekemään. Vaikeinta oli tottua siihen, että Hilding vetäytyy omiin oloihinsa, jos hän suuttuu. Minä taas haluan, että asiat selvitetään heti.”

Jotkut Monikan ja Hildingin ystävistä epäilivät rakkaustarinan onnistumista.

Rakastavaiset eivät antaneet epäilyjen vaikuttaa onneen. Elämänmuutos oli Monikalle tervetullut.

”Olin jo ennen Hildingin tapaamista etääntynyt Helsingin elämästäni ja etsin uutta suuntaa.”

Uusi suunta todella löytyi. Hildingin myötä Monikan elämään tuli monia uusia asioita. Monikalla ei ole lapsia, mutta Hildingillä on kolme lasta entisestä avioliitostaan.

Hildingin kautta Monika on saanut seitsemän lastenlasta.

Erilaisten maailmojen kohtaaminen ei tullut rakkauden esteeksi. Pari avioitui toukokuussa Hildingin 60-vuotispäivänä vuonna 2008.

”Silloin päätin, että haluan olla Monikan kanssa loppuelämäni. Toista avioeroa en aio käydä läpi”, Hilding sanoo.

Yhdistäviäkin tekijöitä pariskunnan välillä oli. Yksi niistä on se, että Monika ja Hilding ovat entisiä alkoholisteja. Hilding raitistui vuonna 1994. Sitä ennen hän käytti runsaasti sekä alkoholia että lääkkeitä.

”Hilding kertoi minulle taustastaan jo melko pian tutustumisemme jälkeen. Hänen rehellisyytensä herätti minussa luottamusta”, Monika sanoo.

Suhteen ensimmäiset vuodet Hilding oli absolutisti ja Monika käytti alkoholia. Vuonna 2003 Monika laittoi korkin kiinni. Kokemukset yhdistävät pariskuntaa, vaikkei alkoholismi ole heillä aktiivinen puheenaihe.

”Joskus saatan sanoa Hildingille, että onpa ihanaa, ettei enää koskaan tarvitse herätä krapulassa. Me molemmat tiedämme, mitä riippuvuus tarkoittaa ja miten vaikea alkoholistin on taistella itseään irti juomisesta.”

Tukena toiselle

Viime vuosi on ollut Monikalle ja Hildingille raskasta aikaa, sillä Hilding sairastui keväällä. Hänet vietiin monta kertaa ambulanssilla sairaalaan rajujen kohtauksien takia.

Samaan aikaan kun Monika viimeisteli nyt Finlandia-palkintoehdokkaana olevaa kirjaansa Kuka tappoi bambin? hän hoiti kotona Hildingiä. Monika eli kuin sumussa.

”Paiskin töitä, vaikka kaikki ajatukseni olivat Hildingissä. Oli kamalaa nähdä elämän rakkaimman ja tärkeimmän ihmisen kärsivän kovista kivuista. Toivoin, että olisin voinut kantaa osan hänen tuskastaan. Pelkäsin menettäväni hänet.”

Hildingin voinnissa tapahtui käänne parempaan, kun hän pääsi elokuussa hoitoon Meilahden sairaalaan. Hilding sanoo, ettei hän olisi jaksanut sairauttaan ilman Monikaa.

”Puolisoni oli tärkein tukeni. Hän taisteli minulle oikeanlaista hoitoa silloin, kun diagnoosi oli vielä epäselvä. Monika sanoi minulle 19 vuotta sitten suhteemme alussa, että hän on uskollisin ihminen, mitä on olemassa. Sairauteni osoitti, että se pitää paikkansa.”

Hildingin sairastuminen oli pariskunnalle pikemminkin yhteen hitsautumista kuin kriisin paikka.

”Suhteemme on pelkästään syventynyt. Oli hyvä kokemus ottaa vastuuta toisesta ja huomata, että rakkaus säilyy ja yhteiselo jatkuu sairaudesta huolimatta”, Monika miettii.

”Sanon Monikalle usein, että olet hieno ihminen. Hän kyllä tietää, mitä se tarkoittaa”, Hilding kertoo.

”Sanon Monikalle usein, että olet hieno ihminen. Hän kyllä tietää, mitä se tarkoittaa”, Hilding kertoo. Pekka Nieminen / Otavamedia

Olemme oppineet

Rakkaus on ollut molemmille matka toisenlaiseen maailmaan. Monika varttui Helsingin Puotilassa. Hän opiskeli yliopistossa ja oli tekemisissä ihmisten kanssa, jotka lukivat samoja kirjoja, kävivät katsomassa samoja elokuvia ja puhuivat samoista aiheista kuin Monika.

”Vaikken minäkään tule rikkaista olosuhteista, olemme eläneet täysin eri maailmoissa. Hildingin perhe asui 50-luvulla saaristossa pienessä mökissä ilman juoksevaa vettä. Hilding on luonnonlapsi, joka on antanut minulle perspektiiviä omaan elämääni.”

Yhtälailla Monika on avartanut Hildingin maailmankuvaa. Hilding on oppinut yhtä ja toista kirjailijamaailmasta ja kulttuurielämästä.

”Tärkein oppi on toisen tilan kunnioittaminen. Aluksi minulle oli vaikeaa, että Monika matkusti työnsä puolesta niin paljon. Olen oivaltanut, että kirjailija tarvitsee työhönsä vapauden.”

Hildingin mielestä Monikan paras puoli on kiltteys. Monikan mielestä Hilding on ihastuttavan käytännöllinen mies, joka ei erottele miesten ja naisten töitä. Hilding osoittaa rakkaudenkin käytännön teoilla.

”Jos koko ajan hokee rakkautta, sanat menettävät merkityksensä. Sanon Monikalle usein, että olet hieno ihminen. Monika tietää kyllä, mitä se tarkoittaa”, Hilding sanoo.

Parasta aikaa

Monikan ja Hildingin perhe täydentyi kolme vuotta sitten. Puoliksi villi, suuri ja pörröinen kissa tuli eräänä talviaamuna rapistelemaan punaisen talon rappusille. Oli 25 astetta pakkasta ja kissa oli kylmissään.

Nälkiintynyt eläin söi ja söi – ja palasi seuraavana päivänä takaisin. Muutaman viikon päästä kissa, jota alettiin kutsua Jerkeriksi, käveli sisään ja asettui taloksi. Se sopi Monikalle että Hildingille.

”Olimme jo päättäneet, ettemme ota koskaan enää uutta kissaa, sillä suru kissan kuollessa on niin riipaiseva. Jerker teki päätöksen puolestamme”, Monika sanoo.

Usein koko perhe pötköttelee: Jerker omassa kopassaan, Monika ja Hilding sängyllä.

”Minä luen ja Monika kuuntelee äänikirjoja. Emme liiku vapaa-aikanamme kovin paljon missään, eikä meillä käy vieraita. Viihdymme niin hyvin yhdessä, ettei meidän tarvitse tehdä mitään erityistä”, Hilding kertoo.

Elämä on mallillaan. Erityisiä tulevaisuuden haaveita ei ole.

”Uima-allas pihalla voisi olla kiva. Kaikki on todella hyvin, kun en keksi suurempia unelmia. Nautin nykyään eniten siitä, mitä pidin nuorempana tylsänä: kotona olosta ja hiljaiselosta”, Monika sanoo.

Molemmat toivovat, että terveyttä riittää ja että he voivat asua mahdollisimman pitkään punaisessa kotipesässään.

Hilding on Monikalle ensimmäinen mies, jonka kanssa on alusta alkaen ollut luonteva ja hyvä olla.

”Minusta tuntuu siltä, että juuri näin elämäni piti mennä – meidän kuuluu olla yhdessä.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/19.

Lue myös: Kirje väärälle ihmiselle vei Paulan yli sadan kirjeen mittaiselle elämänmatkalle – ja lopulta esikoiskirjailijaksi

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X