Kiusaaminen ja uskonopit saivat Patrick Tiaisen piilottamaan homoutensa, kunnes hän romahti omien seurakuntalaisten edessä: ”Tunsin oloni ajetuksi”
Kun Patrick Tiainen tuli uskoon, alkoi matka hengelliseksi johtajaksi, joka yritti kaikin keinoin ”parantua” homoudestaan. Romahduksen kautta hän löysi tiensä kotiin.
Patrick Tiaisen kotona portaikkoon lankeaa kaunis valo, joka muistuttaa valon ja varjon teemoista. Niitä Patrick käsitteli nuorena kirjoittaessaan runoja. Hän on myös maalannut itse kotinsa taulut.
Patrick Tiainen oli kuusivuotias, kun hän näki unen ensimmäisen kerran. Toinen poika halasi häntä. Se tuntui hyvältä. Tunne oli jotain, mitä hän ei koskaan aiemmin ollut tuntenut.
Unet toistuivat. Kun Patrick ajoi pyöräänsä kokkolalaisesta Renlundin koulusta kohti kotia, unet palasivat mieleen usein. Hänen kehonsa täytti lämpö.
Hän ei ollut nähnyt sen kaltaista lämpöä poikien välillä missään. Ei perheessä. Ei kirjoissa tai televisiossa. Ei koulussa tai lähipiirissä. Tunteelle ei ollut nimeä. Kun Patrick oli noin kymmenen, tunteen sanoittivat muut pojat hänen puolestaan.
Olet neitimäinen, tyttö. Sinä olet homo.
Koululuokassa sisintä koskettavasta lämmöstä muodostui silmänkäänteessä uhka. Kiusaaminen sattui silmittömästi. Patrick ymmärsi, että se mitä hänessä on, piti sulkea visusti sisälleen.
Yksi pieni juttu
Rippileiri edusti normaalia, ja juuri normaali Patrick yritti kaikin keinoin olla. Ilmapiiri kuitenkin yllätti Patrickin. Siellä puhuttiin rakkaudesta. Kuinka jokainen oli Jumalan luokse tervetullut ja toivottu juuri sellaisena kuin on.
”Minut ympäröitiin rakkauden sanomalla, ja sillä oli muureja repivä vaikutus”, Patrick Tiainen kertoo nyt.
Heti samana kesänä Patrick oli todistamassa uskoontulostaan seuraaville rippikoululaisille. Siitä seurasi myös ivaa. Keskellä yötä puhelin saattoi soida, ja häntä pyydettiin kertomaan uskostaan. Kun Patrick sitten kertoi, räjähti joukko nuoria nauramaan. Hän oli kaiuttimella.
”Ei ollut välttämättä fiksuinta mennä koulukiusattuna kertomaan luokkakavereille Jumalasta, mutta se kuvaa hyvin, millainen olin. Menin juttuihin täysillä.”
Jumalan rakkauteen liittyi kuitenkin yksi mutta. Rippileirillä Patrick oli uskaltanut ensimmäisen kerran tunnustaa, että hän on homoseksuaali. Hänelle kerrottiin, että se ei ole Jumalalle ongelma – kyse oli haavasta, joka voidaan hoitaa.
Siihen tarvittaisiin vain ihmisiä, joiden kautta Jumala toimii ja joilla on koulutus oikeaa hoitoa varten.
”Molemmat tiesivät, mitä me siellä rukoilimme”
Seurakunta oli täynnä uusia ystäviä. Patrick perusti rukouskerhon, joka kokoontui koulussa välitunneilla. Myös lapsena aloitettu palokuntaharrastus kulki mukana.
Koulukiusaamisesta huolimatta elämässä oli paljon hyvää. Kokemus Jumalan rakkaudesta ei kuitenkaan rauhoittanut nuorta miestä. Päinvastoin.
”Tunsin oloni ajetuksi. Halusin kuulua joukkoon hinnalla millä hyvänsä”, Patrick Tiainen kertoo.
Tunteet toisia poikia kohtaan eivät kadonneet. Patrick tapasi säännöllisesti psykiatrista sairaanhoitajaa, ensin yksityisvastaanotolla, myöhemmin julkisessa terveydenhuollossa – tuohon aikaan eheytyshoitojen antamista julkisessa terveydenhuollossa ei oltu kielletty.
Ensin juteltiin niistä ongelmista, jotka järki voi selvittää. Lopuksi rukoiltiin, että Jumala tekee sen minkä vain Jumala voi tehdä.
”Ei homoutta tarvinnut edes mainita. Molemmat tiesivät, mitä me siellä rukoilimme.”
Patrick osallistui myös eräänlaisiin vertaistukiryhmiin. Niissä kokoontuivat ihmiset, joilla oli ”haavoja seksuaalisuuden alueella”. Hän luki suositeltua kirjallisuutta. Kuunteli nauhoitteita. Teki harjoituksia. Hän oppi, että hän on vieraantunut maskuliinisuudesta, koska hänen isäsuhteessaan oli ollut ongelmia. Kunhan hän löytäisi itsestään ne ominaisuudet, joihin hän toisissa pojissa ihastui, hän voisi elää elämäänsä heterona – sellainen hän nimittäin oli, vaikkakin rikkinäinen.
”Omat tunteeni sanoitettiin uusiksi. Se oli aika ovelaa ja manipuloivaa. Minulle alkoi kehittyä eräänlainen valeidentiteetti.”
Kolme vuotta aikaa
Patrick kirjoitti lukiosta erinomaiset paperit ja pääsi opiskelemaan Åbo Akademiin psykologiaa. Opinnot saivat kuitenkin hetken odottaa. Patrick suuntaisi ensin armeijaan ja sitten Keniaan.
Jos Jumala halusi häntä käyttää, niin hän oli valmis. Ehkä hän voisi työskennellä lastenkodissa tai auttaa perustamaan vapaapalokuntaa. Paikallinen pastoripariskunta osoitti hänelle kuitenkin toisen tien.
”Aloitin raamattukoulussa torstaina, ja jo seuraavana viikonloppuna lähetettiin saarnaamaan.”
Patrick halusi tuoda Suomeen samanlaista riehakasta ilakointia, mitä jumalanpalvelus Keniassa oli. Paikallisilla johtajilla oli samansuuntainen visio, eräänlainen näky: Patrick varustettiin raamattukoulussa tulella ja sanalla, ja Suomi tulisi kuulemaan Jumalan väkevästä tahdosta.
Näyn mukaan Patrickilla olisi aikaa vain kolme vuotta.
Pastorin uudet vaatteet
Marraskuun 11. päivä 2014 oli Patrickin oman seurakunnan, Word of Faith Finlandin eli Uskon sanan, ensimmäinen kokous. Hän leipoi pätkismuffineja, pystytti äänentoiston metodistikirkolta lainattuun tilaan ja jäi odottamaan vieraita.
Vieraita tuli. Sana kiiri ja median kiinnostus Patrickia kohtaan levitti tietoa uudesta seurakunnasta entisestään. Opiskelupaikasta psykologialla oli pakko luopua.
Piti vuokrata uusi tila. Ja sitten siirtyä teollisuushallin puolikkaaseen, joka jäi pieneksi jo ensimmäisessä kokouksessa. Naulakot tippuivat lattialle vaatteiden painosta. Telttakokouksessa Lapualla muuan mummo villiintyi niin, että juoksi kiljuen ympäriinsä. Kohta mummoja juoksi kokonainen joukko helluntaimekot hulmuten.
”Yhteisöllisessä riemussa oli jotain todella upeaa. Mutta kyllä minä myös silloin kauhulla ajattelin, että toivottavasti täällä ei kukaan murra lonkkaansa ja lähde ambulanssilla.”
Uutta karismaattista johtajaa oli herätyspiireissä odotettu jo pitkään. Oli ollut Niilo Yli-vainio 70–80-lukujen taitteessa. Oli Nokia Mission Markku Koivisto 2000-luvun alussa. Nyt odotettiin uutta Jeesusta.
”Minulle alettiin pukea Niilo Yli-Vainion vaatteita. Ja alettiin puhua siitä, että pian Jumala antaa minulle vaimon.”
Pian sopiva tyttö ilmestyikin seurakuntaan.
Kaikki halusivat siunauksen
Vaimo, lapset ja kultainen noutaja. Punainen tupa ja Volvo. Patrickin toive omasta perheestä oli sinänsä aito – mutta sen muoto kuvasti ympäristön odotuksia. Nyt seurakunnan niin sanotut vanhimmat sanoivat hänelle ja Marialle, että heidän piti ennalleen asettaa pyhä seurustelu.
Kahden ei saanut olla eikä suudella ennen vihkimistä.
”Emmehän me tunteneet toisiamme lainkaan.”
Samaan aikaan seurakunnan pyörittäminen kävi entistä haastavammaksi. Patrick oli valjastanut hengellisissä piireissä vaikuttaneita ihmisiä palvelukseen. Jokainen toi seurakuntaan omat oppinsa, joita Patrick yritti sovitella. Yksi uskoi, että nainen voi toimia johtajana. Toinen noudatti vanhoillista järjestystä.
”En minä ollut ehtinyt ajatella mitään oppikysymyksiä. Kenian raamattukoulussa opiskeltiin käytännönläheisesti seurakuntatyötä. Ei minulla edes ollut akateemisia valmiuksia tutkia sen kaltaisia hengellisiä kysymyksiä.”
Lisäksi koko liike alkoi henkilöityä yhä voimakkaammin Patrickiin. Jumalanpalvelusten jälkeiseen rukouspalveluun oli tuntien jonot. Kaikki halusivat siunauksen juuri Patrickilta. Usein hän pääsi kotiin vasta yöllä. Vapaapäivät olivat poikkeus.
Sydän tykytti. Välillä Patrickin oli käytävä lattialle lepäämään, joskus hän pyörtyikin.
Oletko sinä valmis?
Ystävä oli tunnistanut samat riskit kuin Patrick. Vaikka Patrick oli paininut homoseksuaalisuutensa kanssa pikkupojasta lähtien, omassa seurakunnassa vain yksi ihminen tiesi hänen kivustaan.
”Oletko sinä valmis?” ystävä kysyi.
Patrickin oli pakko uskoa. Pelissä oli liikaa. Nyt oli mentävä naimisiin.
Mutta ei Patrick ollut uhrannut ajatustakaan sille, miten hän saisi suhteen toimimaan naisen kanssa, jota hän ei kaiken lisäksi edes käytännössä tuntenut. Tilanne ei häiden jälkeen parantunut. Kotona oli vaikea olla, joten Patrick kiihdytti töissä entisestään.
”Ei touhussa ollut enää mitään järkeä. Saatoin yhtenä iltana olla Kuopiossa ja sitten Seinäjoella. Suhasin ympäriinsä. En pystynyt antamaan vaimolleni aviomiestä.”
Autokin oli alkanut haista palaneelle. Vapaapalokuntalaisen olisi pitänyt tunnistaa merkit. Mutta Patrick oli jo siinä kunnossa, ettei hän tuntenut omaa kehoaan. Jalkapohjat olivat tunnottomat. Vain kylmä sade auttoi hahmottamaan hänen oman kehonsa rajat.
Ensin liekit leimahtivat konepellin alta, sitten pelkääjän paikan jalkatilasta. Patrick muistaa kolarista vain, että hän puhui hetkeä sitä ennen puhelimessa parhaan ystävänsä kanssa. Maria oli pyytänyt miehen valokuvaamaan heidän häihinsä, ja siellä Patrick ja Frans olivat tutustuneet.
Häistä oli kulunut vain muutama kuukausi, kun miesten välillä oli leimahtanut rakkaus.
Teidät on nähty
Oli maaliskuu 2017, kun seurakunnan vanhimmat sanoivat, että nyt sinä jäät sairauslomalle ja otat aikaa avioliitollesi. Ei. Patrick tiesi, että kotona hän ei ainakaan voisi olla. Useamman keskustelun jälkeen Patrick irtisanoutui. Hän ymmärsi, että tie oli käyty loppuun. Hän ei olisi enää oman seurakuntansa pastori.
Seurakunnassa aavistettiin, ettei kyse ollut pelkästään Patrickin uupumuksesta. Patrickille teroitettiin, että Frans oli hänelle huonoa seuraa. Tämän aiempi suhde mieheen oli tiedossa.
Patrick varasi itselleen kuntoutusloman Kauhavalta. Frans tuli perässä omalla autollaan. Oli tarkoitus päättää, mitä he tekisivät: muuttaisivatko eri paikkakunnille vai kertoisivatko kaikille suhteestaan. Jotenkin tilanteeseen oli saatava ratkaisu.
Sitten tuli tekstiviesti. Jäitte kiinni. Liitteenä oli valokuva, jossa näkyivät molempien autot. Uskonsisar Tampereelta kertoi olevansa parkkipaikalla. Tilanne voitiin vielä selvittää.
”Sanoin Fransille, että tämä on minun sotkuni. Lähde.”
Parkkipaikalla Patrick tunnusti, että hänellä on ollut tunteita samaa sukupuolta kohtaan kuusivuotiaasta. Kaikkea on yritetty. Pian seurakuntalaisia saapui lisää – harhapolulle ajautunut pastori voitiin vielä pelastaa rukoilemalla. Olkaa hyvä vain, Patrick myöntyi. Kolme tuntia Patrickista ajettiin homoseksuaalisuuden henkivaltaa kylpylän alakerran huoneessa.
Lopuksi seurakuntalaiset tekivät tarjouksen: Patrick voisi lähteä Yhdysvaltoihin kaksi vuotta kestävään hengelliseen kuntoutukseen yhdessä vaimonsa kanssa.
”Sanoin, että voisin kyllä lähteä, mutta en lupaa, että tulen heterona takaisin. Entä sitten, jos samassa tilanteessa ollaan seuraavan kerran, kun meillä on lapsia?”
Seurakuntalaiset tulkitsivat, että Patrick oli luovuttanut. Aikaa Kenian ennustuksesta oli kulunut lähes päivälleen kolme vuotta.
Olet tullut kotiin
Patrick ei voinut jäädä Kokkolaan kuohunnan keskelle. Hän erosi vaimostaan. Kolarin jälkeen hänellä oli herännyt ajatus Pelastusopistoon hakemisesta. Nyt oli oikea hetki lähteä Kuopioon.
Vanha elämä seurasi kuitenkin perässä. Kaupassa tuntematon mies pysäytti hänet ja kysyi, oliko hän Patrick Tiainen. Sitten mies asetti kätensä Patrickin vatsalle ja alkoi manata kovaan ääneen homouden henkivaltaa ulos.
Toisen kerran tuttu, pohjoissavolainen entinen kansanedustaja, kutsui Patrickin kylään. Paikalla olikin ihminen, joka osaisi auttaa Patrickia, jonka syntiin lankeaminen oli sairastuttanut tuttavan syöpään. Seurasi eräänlainen performanssi. Nainen riisui Patrickin huoneen pöydälle, manasi, karjui ja kiskoi kuviteltuja miekkoja irti Patrickin kehosta. Lopulta Patrickin oli paettava paikalta.
”Jouduin sanomaan Pelastusopistolle, ettei minua etsiviä vieraita saanut päästää sisään, sillä he tulivat myös koululleni.”
Kaikesta huolimatta Kuopio ja pelastusopisto olivat pelastus. Kaikilla hätäkeskuspäivystäjiksi opiskelevilla oli samanlaiset univormut. Kaikki olivat sitoutuneita yhdenvertaisuuteen. Ja Patrick pääsi traumaterapiaan käsittelemään kaikkea kokemaansa. Pala palalta hän purki opitun harhakuvan itsestään, ja tutustui siihen, kuka hän todella oli.
”Hakeuduin itse eheytyshoitoihin, mutta ajattelen, että aikuisilla ympärilläni olisi pitänyt olla joku vastuu. Olin 15.”
Opintojen jälkeen Patrick muutti Turun seudulle ja osti 50-luvun kivitalon. Sen ovelta on kirkon portaille 77 askelta. Oman talonsa ovella hän sanoi itselleen: nyt sinä olet tullut kotiin.
Ihmisen kosto
Kesäkuussa 2023 Patrick oli puhumassa pienessä tilaisuudessa Tallinnassa. Vietettiin Baltic Pridea, joka on osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavaa Pride-liikettä. Paikalla oli pieni ja turvallinen porukka ihmisiä eri uskontokunnista.
Kukaan ei kiinnittänyt mieheen ensin mitään huomiota. Tämä kysyi englanniksi, missä se homopastori on. Kun Patrick nosti kätensä, mies hyökkäsi kimppuun. Patrick tunsi iskun kasvoissaan. Sitten pimeni. Kun hän tokeni, hän oli veressä. Viisi ihmistä piteli hyökkääjää maassa.
”Mies huusi venäjäksi. Ystävä tulkkasi, että tämä on Jumalan kosto homoseksuaaleille.”
Patrickin leukaluu murtui. Luut silmäkuopan ympärillä pirstoutuivat. Kädessä oli haava puukosta. Ystävä Teija oli saanut myös puukoniskun käteen yrittäessään suojella Patrickia. Yli kolme tuntia kestäneen leikkauksen jälkeen kasvojen luut saatiin korjattua titaanilla, mutta hermovaurio jäi – Patrick saattaa elää lopun elämäänsä kipujen kanssa. Kukaan ei vielä tiedä.
”Minulla on kova tahto elää normaalia elämää, mutta on vaikea kiinnittyä tulevaisuuteen, kun niin paljon on epävarmaa.”
18 pilleriä päivässä. Kipukohtauksia saattaa tulla päivässä 15 kertaa. Mutta ajatus, jonka hän sai herättyään Tallinnassa sairaalassa, on yhä kirkas. Nyt ei saa antaa vihan voittaa. Kukaan ei voi määritellä häntä väkivallalla. Ei vaikka teko nosti pintaan vanhat traumat eheytyshoidoista ja lapsuuden kiusaamisesta.
”Haluaisin, että ihmiset ymmärtävät, että vihapuhe johtaa tekoihin.”
