Peltosalmen bussiturma vei Eeva Liisan isän – Toinen tragedia mursi kyynelpadon 43 vuotta myöhemmin: ”Kylmä meri toi mieleen hänen kohtalonsa”
Kun Eeva Liisa Kortelaisen isä menehtyi bussin upottua jäihin Peltosalmella, tyttö ei pystynyt itkemään. Kyynelpato murtui kuin takaumana vasta 43 vuotta myöhemmin, kun hän joutui seuraamaan Estonian pelastustöitä Silja Symphonylta.
Eeva Liisa Kortelaisen mielestä on kohtalon ivaa, että juuri hänen isänsä yritti kunnallispoliitikkona kaikin keinoin ajaa siltaa Peltosalmeen. Silta ei ole aivan entisen lossitaipaleen kohdalla.
Tiistaiaamu 2. tammikuuta 1951 avautui hytisyttävän kylmänä Iisalmen maalaiskunnan Siikalahdessa. Pakkanen paukkui liki 30 asteessa. Lehdissä kerrottiin pakkaslukemien nousseen uudenvuodenpäivänä Lapissa jopa 50 asteeseen.
Kyläkauppias Ilmari Roivainen oli lähdössä aamutuimaan linja-autolla kunnanhallituksen kokoukseen Iisalmeen.
11-vuotias Eeva Liisa Roivainen ei nähnyt isänsä lähtöä, sillä koululainen saattoi joululoman aikana nukkua hieman pitempään.
”Muistan edellisen illan. Silloinkin oli hirveän kylmä. Raidallisiin flanellialushousuihin pukeutunut isä teki kuperkeikan ja pyllähti sänkyyn, että nyt minä rupean nukkumaan, kun aamulla on niin aikainen lähtö.”
Isä meni aamulla hyvissä ajoin odottamaan linja-autoliike T. Makkosen bussia, joka lähti Runnilta kello 6.40. Paksu sisäturkkikaan ei pystynyt pitämään 42-vuotista miestä lämpimänä.
”Hän oli välillä jättänyt salkun lumipenkan päälle ja tullut sisälle lämmittelemään. Isä oli sanonut äidille tietävänsä, että linja-auto tulee kohta ja Myllyniemen Pekka on kyydissä, sillä on tämä menossa samaan kokoukseen.”
Molemmat miehet edustivat SKDL:ää. Kommunistinen kauppias oli erikoinen yhdistelmä etenkin maalaisliittovaltaisessa kylässä.
Bussiturma muutti monen elämän
Kokeneen kuljettajan ohjaama linja-auto keräsi matkustajia kyliltä siten, että Peltosalmelle saavuttaessa kyydissä oli liki 30 ihmistä. Siikalahdesta on Peltosalmelle noin 17 kilometriä. Peltosalmi on kuuden kilometrin päässä Iisalmen keskustasta.
Koska lossia varten ei ollut ehditty vielä avata väylää, kuljettaja päätti ajaa jälleen salmen yli jäätietä pitkin, vaikka se ei ollut vielä virallisesti käytössä.
Hän kehotti matkustajia poistumaan bussista salmen ylityksen ajaksi. Kovan pakkasen vuoksi 14 matkustajaa jäi kuitenkin autoon, heidän joukossaan Roivainen ja Myllyniemi.
Kävelemään jäälle lähteneet matkustajat huomasivat kauhukseen, kuinka bussi vajosi noin puolessa välissä salmea jäihin kymmenessä sekunnissa. Muuan äiti syöksyi pelastamaan kyytiin jäänyttä seitsemänvuotiasta tytärtään ja hukkui itsekin.
Erityisen traaginen oli kuuden lapsen äidin Iida Nissisen kohtalo. Hänen miehensä oli kuollut jouluna, ja Iida oli matkalla kaupunkiin hakemaan hautajaiskutsukirjeitä kirjapainosta. Lapsista tuli orpoja. Yksi heistä julkaisi 2004 omakustannekirjan kokemuksistaan.
Eeva Liisa uskoi isän palaavan
Bussi vei syvyyksiin kaikkiaan yhdeksän ihmistä. Vain kuljettaja ja viisi matkustajaa onnistuivat pelastautuman hyisestä kylvystä. Yksi heistä oli jo ajautunut jään alle, mutta hän jaksoi kauhoa kohti valonkajastusta ja pääsi ylös.
Väylän avausmiehet veivät pelastuneet lämmittelemään lossikoppiin. Erään matkustajan rannekello oli pysähtynyt aikaan 7.35.
Ilmari Roivainen ja Pekka Myllyniemi eivät koskaan saapuneet kunnanhallitukseen kokoukseen.
”Se on niin elävänä minun mielessäni. Olin jo herännyt kammarissa, kun puhelin soi ja äiti meni vastaamaan. Hän alkoi huutaa. Se ei ollut itkua vaan hysteeristä huutoa.”
Eeva Liisa ei suostunut mitenkään uskomaan, että hänen isänsä oli kuollut.
”Istuin koko päivän kammarissa ja katsoin maantielle, että kyllä isä varmasti tulee kotiin hevosen kyydissä, koska hevosia siinä tiellä yleensä kulki.”
Itkemään Eeva Liisa ei pystynyt silloinkaan. Hänen oli hyväksyttävä isän kohtalo.
Kamreeri taputti päähän
”Iltasella kävi kunnankamreeri Juho Pehkonen kunnanlääkärin Terttu Kosusen kanssa meillä. Muistan kun äiti vain makasi sängyssä ja minä istuin sängyn vieressä. Jotakin lääkettä äidille varmaan annettiin”, Eeva Liisa Kortelainen kertoo.
”Kun he lähtivät pois, kunnankamreeri taputti minua päähän, että piähän sinä äidistäsi huolta. Se oli sen ajan kriisiapua.”
Ilmari ja Hilja Roivaisen perheessä oli neljästä lasta: 1929 syntynyt Väinö, 1934 syntynyt Kaija, 1939 syntynyt Eeva Liisa ja kuopuksena 1944 syntynyt Anja.
”Yksi lapsi oli menehtynyt ennen minun syntymääni. Neljävuotias Heikki oli kuollut jouluna isän syliin. Hän ilmeisesti tukehtui”, Kortelainen kertoo.
Kaija jätti isän kuoleman takia oppikoulun kesken. Hän oli seitsemännellä luokalla eli lukion toisella Iisalmen yhteislyseossa.
”Kaija tuli töihin kauppaan, koska äidistä ei ollut minkään tekijäksi.”
Pidetty mies yli puoluerajojen
Eeva Liisalle jäi isästään kuva leikkisänä miehenä. Hänen mukaansa isä pärjäsi kaikkien kanssa.
”Yhdellä tuomarilla, joka oli kova kokoomuslainen, oli huvila meilläpäin. He pelasivat isän kanssa korttia yöllä ja varmaan naukkailivatkin. Tuomari oli sanonut äidille, että jos kaikki kommunistit olivat niin kuin tuo Roivainen, hänkin kääntyisi.”
Eeva Liisa on kuullut huhuja myös toisenlaisesta palautteesta. Jonkun kyläläisen kerrotaan todenneen Peltosalmen murhenäytelmän jälkeen, että nyt on yksi kommunisti vähemmän.
On kohtalon ivaa, että juuri Ilmari Roivainen oli kunnallisena luottamusmiehenä ajanut ponnekkaasti siltaa Peltosalmeen.
”Hän oli käynyt kunnan edustajana Helsingissä vetoamassa valtion edustajiin sillan tärkeydestä. Onnettomuus sitten vauhditti asioista.”
Peltosalmen silta valmistui 1956.
Kymmenen arkkua kirkkoon
Onnettomuuden uhrien hautajaisista 19. tammikuuta muodostui maakunnallinen surujuhla. Noin 2 000 ihmistä ahtautui Iisalmen maaseurakunnan kirkkoon. Liput liehuivat puolitangossa koko Pohjois-Savossa.
Kirkkoon kannettiin kymmenen arkkua, sillä myös Iida Niskasen aviomies siunattiin samassa tilaisuudessa.
”Älkäämme tänä hetkenä ja koskaan tuomitko linja-auton kuljettajaa. Peltosalmen rannassa auton ohjauspyörään tarttui Jumalan käsi”, pastori lausui.
Eeva Liisa muistaa tapahtuman loputtoman pitkänä tilaisuutena, jossa joku nainen lauloi hirveän korkealta.
”En itkenyt isän hautajaisissakaan.”
Peltosalmen uhrit haudattiin yhteishautaan. Näyttävä hautakivi muistuttaa Iisalmen vanhalla hautausmaalla 73 vuoden takaisesta murhenäytelmästä.
Vaihtelua oli saatava
Seurakunnan diakonissa kävi kotona puhumassa mahdollisuudesta saada Eeva Liisa Sveitsiin Pestalozzi-lastenkylään, joka oli kuusi vuotta aikaisemmin perustettu toisessa maailmansodassa orvoiksi jääneitä lapsia varten. Asia ei edennyt.
”Kun oli 16-vuotias, lähdin Mikkeliin. Menin ensin kauppakouluun ja sitten kauppaopistoon. Olin siellä pari vuotta. En tiedä, miksi lähdin Mikkeliin, vaikka Kuopiossa koulut olisivat olleet lähempänä. Halusin ehkä välimatkaa.”
Eeva Liisa pääsi opiskelujen jälkeen Mikkelissä töihin säästöpankkiin. Sitten hän päätti kirjoittaa kirjeen iisalmelaisille pankinjohtajille ja kysyä työpaikkaa kotiseudulta.
”Pohjoismaiden Yhdyspankin johtaja vastasi, että jos tulette käymään lomalla kotonanne, pistäytykää täällä. Pääsin sinne töihin ja olin melkein 40 vuotta. Oli Pyppi, Syppi ja lopulta Meritasta jäin eläkkeelle”, Eeva Liisa kertoo.
Hän löysi myös elämänkumppanin Iisalmesta. Hänet vihittiin junasuorittaja Onni Kortelaisen kanssa 1963. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä.
Estonia palautti kolkot muistot
Muisto isästä kulki edelleen mukana, mutta aika ehti parantaa kipeimpiä haavoja. Kunnes tuli kohtalokas yö 28. syyskuuta 1994. Tuolloin Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut virolainen matkustaja-autolautta M/S Estonia upposi Utön eteläpuolella.
”Olimme tulossa Ruotsista Silja Symphonylla, joka tuli auttamaan pelastustöissä. Silloin itkin isää”, Eeva Liisa kertoo.
”Kauhea kylmä meri toi mieleen hänen kohtalonsa, vaikka ei Peltosalmi ollutkaan samanlainen kuin meri.”
Estonia vei mukanaan 852 ihmistä. 137 ehdittiin pelastaa.
Synkkä etiäinen toteutui
Seuraavana vuonna Eeva Liisa kohtasi uuden tragedian. Hän on usein saanut etiäisiä tulevista tapahtumista, ja niin tälläkin kerralla.
”Mies lähti mökille. Minä jäi haravoimaan pihaa. Minulle tuli sellainen hirveän paha olo. Soitin veljelleni, että käy katsomassa, onko mitään tapahtunut. Hän soitti kohta takaisin ja sanoi, ettei hän tiedä, miten kertoisi. Sanoin, että minä arvaan. Mies oli kuollut.”
Eeva Liisa ei pystynyt tälläkään kerralla itkemään, vaikka suru oli suuri ja musertava. Jäi vain kysymyksiä, joihin ei koskaan tule vastauksia.
Eivätkä Eeva Liisan äärimmäiset koettelemukset olleet vieläkään ohi. Hän sai juhannusaattona 2006 täysin käsittämättömältä tuntuneen tiedon vanhemman tyttärensä Sarin kuolemasta vain 42-vuotiaana. Sarilta ei jäänyt lapsia.
”Sari oli hirveän hymyileväinen ja mukava. Häntä minulla on kauhea ikävä. Se ikävä ei ikinä katoa.”
Kovia elämänsä aikana kokenut, nyt 85-vuotias Eeva Liisa Kortelainen muistuttaa kuitenkin viisaudesta, jonka mukaan ihmisen ei kannata ryhtyä katkeraksi. Se vain syö ihmistä.
Lähteet: Helsingin Sanomat, Iisalmen Sanomat, Elsa Boisman: Iisalmen maalaiskunnan historia 1922–1969.