Mila löysi elämänsä miehen lenkkipolulta – Huumori yhdisti koiraihmisiä ja rakkaus syttyi: ”Tuntui kuin olisimme tunteneet vuosikymmeniä”
Mila Liiri kasvatti itselleen suojakuoren, ettei mikään enää satuttaisi. Sitten hän uupui, vaihtoi alaa ja pudotti 70 kiloa. Eräänä päivänä lenkkipolulla käveli vastaan mies, joka sai Milan muurit murtumaan.
Lappeenrantalainen Mila Liiri kohtasi elämänsä miehen lenkkipolulla. Huumori on heidän suhteensa kantava voima.
Ensimmäisellä kerralla Mila Liiri kiinnitti huomiota koiraan. Se oli valkoinen länsiylämaanterrieri. Milan oma lemmikki oli ainakin kolme kertaa isompi saksanpaimenkoira.
Myöhemmin lenkkipolulla kohdatessa Mila kiinnitti huomiota myös hihnan päässä olleeseen mieheen. Hän oli tavallinen suomalainen mies, eikä hänessä ollut mitään sen erityisempää – ei ennen kuin he alkoivat jutella.
”Se oli se huumorintaju. Minun ihannemieheni on sellainen, joka saa minut nauramaan.”
Vain viikkoa aiemmin Mila oli todennut työkavereilleen, että hän ei tarvitse miehiä enää mihinkään. Hänen uroskoirassaan Jäpässä on ihan riittävästi testosteronia.
Vähänpä hän tiesi.
Joulutorttuja ja värikarttoja
Elettiin koronakevättä 2020, kun lappeenrantalaiset Mila ja Mika alkoivat jutella aina kun kohtasivat koiralenkillä toisensa. Alussa se oli kevyttä höpöttelyä – sellainenhan on koiraihmisille helppoa.
Keskustelut syvenivät ja pitenivät. Kävi ilmi, että molemmat olivat menettäneet rakkaan ihmisen edellisenä vuonna: Mila isänsä, Mika puolisonsa.
Sitten Mika pyysi Milaa luokseen kahville. Hän oli remontoimassa asuntoaan ja tarvitsi avukseen makutuomaria seinien väriä valitsemaan. Pienen harkinnan jälkeen Mila vastasi pyyntöön myöntävästi.
Milaan teki suuren vaikutuksen se, että Mika tarjoili kahvin kanssa joulutorttuja, jotka hän oli leiponut itse tekemästään taikinasta.
”Tutkittiin värikarttoja, juteltiin ja naurettiin. Taisin olla siellä kolme, neljä tuntia. Hymyilin ja nauroin niin paljon, että kun vihdoin lähdin, poskiin sattui.”
He alkoivat tapailla säännöllisemmin. Mikan kanssa oli mutkatonta, helppoa ja hauskaa.
”Juttua riitti, ja tuntui kuin olisimme tunteneet vuosikymmeniä. Meillä oli samanlainen huumorintaju ja kiinnostuksen kohteet. Molempiin tehosi tilannekomiikka ja molemmilla oli moottoripyörät.”
Romahdus työpaikalla
Toksinen eli myrkyllinen. Näin Mila kuvailee aiempaa suhdettaan, joka päättyi kahdeksantoista vuotta sitten.
”Hän painoi minua henkisesti alaspäin. Koin, etten ollut minkään arvoinen.”
Vaikka hälytyskellot soivat, suhteesta ei ollut helppoa irtautua. Eron jälkeen Mila joutui rakentamaan itsensä uudestaan. Hänestä tuli vahva – niin vahva, että mikään ei saanut häntä rikki.
”Kasvatin itselleni teflonpinnan. Mikään ei satuttanut. Opettelin pitämään puoleni, eikä minun nenälleni enää hypitty.”
Vahvasta kuoresta huolimatta Milan sisällä kyti epävarmuus. Hän ei arvostanut itseään ja kohteli itseään huonosti. Hän oli koulutukseltaan rakennusmestari, mutta tuolloin hän työskenteli kierrätyskeskuksen toiminnanjohtajana ja sittemmin kiinteistöfirman kiinteistöhuoltopäällikkönä. Ja teki ”duunia hulluna”.
”Varsinkin kierrätyskeskuksen toiminnanjohtajuus oli minulle missio – saatoin tehdä 12-tuntisia työpäiviä. Muun ajan mupelsin ruokaa. Näin jälkeenpäin ajatellen rakensin silläkin itselleni suojamuuria.”
Vuonna 2008 Milan silmissä yhtäkkiä pimeni kesken työkokouksen, ja hän tipahti maahan suorilta jaloiltaan.
Kun ensihoitajat ehtivät paikalle, he mittasivat verenpaineen. Se oli hengenvaarallisen korkeissa lukemissa. Milalla todettiin stressiperäinen verenpainetauti.
”Elimistö pani virrat poikki, että herää muija – siun tarttee tehdä jotakin.”
Vapaan radikaalin ratkaisut
Mitä hän oikein alkaisi tehdä? Mikä olisi vähemmän kuormittava työ? Esihenkilötehtäviin hän ei enää haluaisi, sillä siinä joutui olemaan puun ja kuoren välissä. Kun Mila pohti alanvaihtoa vanhempiensa kanssa, he sanoivat, että sinähän olet aina tykännyt tehdä käsilläsi.
Mila päätti hakea hierojakouluun. Se oli hänelle hyppy tuntemattomaan. Samalla hän otti myös taloudellisen riskin.
”Yhteiskunta raamittaa tosi vahvasti meidän tietämme ja sanoo, että tietyssä iässä sinulla on oltava omakotitalo, citymaasturi, kaksi lasta ja aviomies. Minä päätin, että minua ette määritä mitenkään. Olen vapaa radikaali ja teen juuri niin kuin minusta hyvältä tuntuu.”
Kun Mila sen hoksasi, ratkaisun tekeminen oli helppoa.
Mila kuvitteli itse keksineensä ajatuksen hierojaksi opiskelusta, mutta kun hän aloitti opinnot, hänen mieleensä nousi eräs kokemus joidenkin vuosien takaa.
Hän oli kärsinyt pitkään selkävaivoista ja valitellut niitä yhtenään kaverilleen. Lopulta kaveri kyllästyi kuuntelemaan ja päätti tehdä asialle jotakin. Hän vei Milan vanhan miehen luokse Ruokolahdelle. Kävi ilmi, että mies oli jäsenkorjaaja.
Hän ei niksautellut – eikä Mila olisi antanutkaan – mutta jotain hän teki, sillä Milan selkäkivut jäivät hoitopöydälle.
”Kun olimme lähdössä, hän tuli vielä luokseni ja pyysi näyttämään käsiäni. Hän katseli ja käänteli niitä, veti suun sitten oikein leveään hymyyn ja sanoi, että sinusta tulee hieroja. Minä nauraa hohotin, että älä hulluja puhu – olen rakennusmestari.”
Mila pohtii, että ehkä ajatus istutettiin hänen mieleensä tuolloin ja se puski mullasta läpi vuosia myöhemmin.
Pian Mila on tehnyt hierojan töitä jo viisitoista vuotta. Hänestä työ on loputtoman kiehtovaa. Hän kokee olevansa kuin neiti Marple, joka ratkaisee ihmiskehon arvoituksia.
Perhonen kuoriutui kotelosta 70 kiloa keveämpänä
Tarvittiin kuitenkin vielä yksi iso muutos ennen kuin Milan uusi alku toden teolla pääsi vauhtiin. Vaihdettuaan ammattia hierojaksi työn paineet ja uupumus hellittivät. Milan pää oli siis kunnossa mutta kroppa ei, vaikka verenpaine olikin laskenut. Hänellä oli ylipainoa ja hän kärsi kivuliaista sappikivikohtauksista. Vain leikkaus olisi auttanut, mutta leikkaukseen häntä ei huolittu ennen kuin hän laihtuisi.
Vuonna 2016 Mila aloitti elämäntaparemontin. Hän sai avukseen ravitsemusterapeutin.
”Pudotin painoa syömällä. Alussa se tarkoitti terveellistä ja täysipainoista ruokaa 1,5 desilitraa kerrallaan kahdeksan kertaa päivässä. Opettelin pureskelemaan ruokaa niin huolellisesti ja rauhallisesti, että sitä olisi voinut tarjota pikkuvauvallekin.”
Ensimmäisen vuoden aikana lähti viisikymmentä kiloa ja kahden seuraavan vuoden aikana vielä kaksikymmentä kiloa.
Kun ystävät kysyivät, että milloin tuo sinun dieettisi loppuu, Mila vastasi, että sitten kun olen 108-vuotias. Hän ei ollut dieetillä vaan hän teki pysyvän elämäntapamuutoksen.
Mila koki, että samalla kun kilot karisivat, karisivat myös kaikki vanhat asiat pois. Hän ei tarvinnut enää suojamuuria, jonka oli ympärilleen rakentanut.
Ja sitten koiralenkillä vastaan käveli Mika.
”Kauniisti voi sanoa, että perhonen oli kuoriutunut kotelostaan juuri ennen kuin tapasin hänet”, Mila kuvailee.
Rakkaus yllätti ja kaikki loksahti kohdalleen
Ei enää ikinä miehiä. Niinhän Mila oli vannonut, mutta jokin Mikassa sai hänet muuttamaan mielensä. Nyt he ovat jo kihloissa ja asuvat omissa asuinnoissaan lähellä toisiaan. Vaikka yhteen muutto olisi nyt mahdollista, kun Jäpä on siirtynyt temmeltämään vehreämmille niityille eikä tarvitsisi enää saada koiria tulemaan toimeen keskenään, kahden asunnon taktiikka sopii heille.
”Haluamme jatkaa näin, sillä näin on hyvä. Kaipaamme molemmat paljon omaa aikaa ja tilaa. Ja kun tulee ikävä, on helppo mennä toisen luokse yökylään”, Mila sanoo.
Mikan kodin lisäksi myös hänen autotallinsa on tullut Milalle tutuksi. Siellä Mika on opettanut häntä muun muassa hitsaamaan. Mila rassaa myös mielellään Mikan Harley-Davidsonia, joka on melkoisen häijyn näköinen peli.
Oman Kawasakinsa Mila myi pois, koska…
”Miksi ei – jos kerran pääsee ajamaan Harrikalla.”
Mila sanoo, että Mika tuli hänen suojauksestaan läpi.
”Hän on oma itsensä, ulkoisesti ja sisäisesti kaunis ihminen, joka näkee myös minussa kauneutta ja sanoo sen suoraan. Tämä suhde tuntuu turvalliselta, sillä Mikan kanssa voin olla oma itseni.”
Suhteen alkuvaiheessa Mila pohti, uskaltaako hän heittäytyä ja avata itsensä toiselle. Kerran Mika vei hänet peilin eteen, osoitti peiliin ja sanoi, että tuosta minä välitän. Mila väänsi tilanteen tietysti vitsiksi ja sanoi, että niin, tuosta takana olevasta.
”Kun päivittelin äidilleni, että onko tuollaisia miehiä olemassakaan, äiti sanoi, että oli – isäs. Mikan kanssa asiat vain loksahtivat kohdalleen. Kaikki on niin luonnollista.”
Rakastuminen Mikaan sai Milan rakastamaan myös itseään. Hän miettii, että se oli oikeastaan se kaikista suurin elämänmuutos.
”Jos rakastamme toista ihmistä, olemme valmiita tekemään mitä vain hänen puolestaan. Miksi emme suo samaa itsellemme?
