Tiina jäi asunnottomaksi nuorena, kun elämä lähti luisuun – Näin hänestä tuli kodittomien auttaja
Tiina jäi asunnottomaksi jo nuorena. Yllättävä käänne muutti elämän suunnan, ja hänestä tulikin kodittomien auttaja.
Tiina on ollut useita kertoja asunnottomana. Alkuun se ei tuntunut hänestä oikein miltään, sillä hän tottui jo alaikäisenä karkumatkoillaan siihen, ettei tiedä, missä yönsä viettää.
Meikkejä, shampoota, hoitoainetta. Kesä-, talvi- ja välikausivaatteet. Puukko. Muutama vuosi sitten Tiina jäi asunnottomaksi ja koko omaisuus mahtui yhteen rinkkaan.
”Voin sanoa, että kun sellaista elämää viettää riittävän pitkään, ei se kauhean hyvältä maistu”, Tiina kertoo.
Joskus Tiina saattoi nukkua samassa paikassa viikon. Joskus hän sai tarpeekseen kolmen tunnin yöunien jälkeen ja jatkoi matkaansa. Välillä tavarat jäivät kaverin luokse säilöön, jotta Tiina saattoi liikkua kevyemmin. Tiina oli asunnoton.
Hän ei esiinny jutussa oikealla nimellään asioiden arkuuden vuoksi.
”Se oli jatkuvaa liikkeessä olemista. Vaihdoin yöpaikkaa ja kaupunkia koko ajan. Onneksi minulla oli paljon ystäviä, joiden luona saatoin olla yön tai pari.”
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tiinalla ei ollut vakinaista paikkaa, jonne päänsä kallistaa. Tällä kertaa elämä oli lähtenyt luisuun vuonna 2012, kun hänen elämänsä pitkäaikaisin rakkaus kuoli.
”Se oli minulle todella traumaattista. Olimme olleet yhdessä melkein kymmenen vuotta.”
Tiina sanoo, ettei tiedä, mikä miehen tappoi. Pari käytti päihteitä, mutta puolison terveys oli myös reistaillut muutamia kuukausia ennen kuolemaa pelottavalla tavalla. Mies oli saanut pahoja epileptisiä kohtauksia.
Siinä Tiina sitten eräänä aamuna makasi, eikä enää välittänyt. Kämpästä tai mistään.
Tavallinen lama-ajan perhe
Liki 20 vuoden katkonaisen asunnottomuushistorian jälkeen Tiinan elämä kantaa. Hän työskentelee Sininauhasäätiöllä ohjaajana ja auttaa naisia, joilla ei ole asuntoa.
”Koulutan kokemusasiantuntijana myös ammattilaisia kohtamaan asunnottomia. Olen itsekin tavannut sosiaalityöntekijöitä, jotka eivät ymmärtäneet, etten tiedä, missä olen neljän päivän päästä. Ei minulle voinut varata tulevaa aikaa kuukauden päähän.”
Asunnottomuuden taustalla vaikuttavat usein ylisukupolviset ongelmat, kuten päihteiden käyttö ja köyhyys. Hyvin toimeentulevalla on yleensä taloudellista puskuria selvitä eteenpäin silloin, kun elämältä putoaa syystä tai toisesta pohja. Silti asunnottomaksi voi päätyä hyvin monenlaisista taustoista.
Tiinakin tulee omien sanojensa mukaan tavallisesta lama-ajan perheestä. Perheellä oli velkaa, eikä elämä ollut helppoa, mutta Tiina ei tunnista kotioloissaan niin raskaita puutteita, jotka selittäisivät hänen myöhempiä ongelmiaan.
”Minulla on ollut psykiatrisia käytöshäiriöitä jo kuuden vanhasta saakka. Sairastin diagnosoimatonta epilepsiaa, joka tunnistettiin vasta yhdeksänvuotiaana. Siihen mennessä minulta oli tutkittu kaikki aivokasvaimesta lähtien. Myöhemmin oireilin voimakkaasti myös vanhempieni avioeroa.”
Laitokseen joutuminen aiheutti Tiinalle hylkäämiskokemuksen. Se teki hänestä myöhemmin yhteiskuntakammoisen: palveluista oli vaikea hakea apua, koska hän ei voinut luottaa systeemiin. Kuva: Tommi Tuomi
Ranskanleipä ja pullo colaa
Tiina alkoi karkailla kotoa 9-vuotiaana. Vuoden päästä hän maistoi jo alkoholia ensimmäisen kerran. Yönsä hän vietti rappukäytävissä tai rautatieaseman edustalla. Lopulta hänet sijoitettiin 11-vuotiaana psykiatriselle osastolle käytöshäiriöiden ja vakavan masennuksen vuoksi.
”Se oli minulle ihan väärä paikka. Siellä piti leikkiä psykiatrisen leikkiä. Esittää tervettä. Tai jos oli sairas, siihen piti ylireagoida. Lisäksi oli todella huono idea sijoittaa minut pienestä kaupungista keskelle Helsinkiä.”
Karkailu jatkui. Tiina itketti sosiaalityöntekijäänsä sillä, miten lapsi pärjäsi reissujensa aikana kadulla.
Helposti, vastasi Tiina. Kymmenellä markalla sai pullon Pepsi Maxia ja ranskanleivän. Rahat hän sai kasaan kohtaamalla kymmenen ihmistä. Jos jokainen antoi markan, rahat päivän ateriaan olivat koossa.
Liian nuori aikuiseksi
Tiina siirrettiin 14-vuotiaana psykiatriselta Mikkeliin koulukotiin. Sinne hän olisi alun perin kuulunutkin.
”Sain ensimmäistä kertaa olla lapsi. Olin siellä yhdessä muiden teini-ikäisten kanssa, joilla oli kaikilla samanlaisia ongelmia. Siellä minut kohdattiin omana itsenäni.”
Aika koulukodissa jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Tiina tuli 15-vuotiaana raskaaksi. Oli aika muuttaa omilleen, vaikka hän oli vielä lapsi itsekin. Siitä ongelmat vasta toden teolla alkoivat.
Kaksi vuotta Tiina oli jälkihuollon asiakas. Apu vaan ei jälkikäteen ajateltuna ollut sitä, mitä hän olisi tarvinnut. Sosiaalitoimi keskittyi tarkkailemaan, miten Tiinan vanhemmuus pienen vauvan kanssa sujui. Ratkaisu on ymmärrettävä, mutta samalla jäi huomaamatta, ettei Tiinalla ollut taitoja yhteiskunnassa pärjäämiseen. Hän ei ollut koskaan maksanut itse laskujaan, vuokriaan tai huolehtinut itse edes omasta heräämisestään. Kaiken tämän olivat aiemmin hoitaneet viranomainen ja koulukoti.
Kämppä meni alta puolen vuoden jälkeen. Lapsi otettiin huostaan. Kahteen vuoteen Tiina ei ollut missään kirjoilla.
”Kun täytin 18 vuotta, tajusin, ettei kukaan vahdi minua enää.”
Tiina oli tilaillut laskulla cd- ja dvd-levyjä jo alaikäisenä, nyt hammaslääkäri- ja terveyskeskusmaksutkin päätyivät ulosottoon. Lopulta vuokrat jäivät maksamatta.
Kämppä meni alta puolen vuoden jälkeen. Lapsi otettiin huostaan. Kahteen vuoteen Tiina ei ollut missään kirjoilla. Hän asui poikaystävien ja tuttavien luona. Reissasi ympäri Suomea.
Asunnottomaksi olosuhteiden ajamana
Kaikkien repaleisten vuosien läpi Tiina käytti huumeita. Päihteet eivät kuitenkaan olleet asunnottomuuden syy. Ne olivat oire.
”Pikemminkin se on niin, että asunnottomuus ja epävarmuus ruokki päihteidenkäyttöä. Olen helposti addiktoituva henkilö, ja asunnottomuuden uhka ajoi minut siihen, ettei millään ollut väliä. En kestänyt käsitellä tilannetta.”
Tapahtuma toisensa jälkeen tuuppasi Tiinaa väärään suuntaan. Vuokrat jäivät rästiin ja luottotiedot paloivat.
Asunnottomuus vaikeutti Tiinan elämää, mutta hän myös huomasi, että laajemmat yhteiskunnalliset valinnat, kuten asuntopolitiikka ja asunto ensin -periaate auttavat ihmisiä saamaan kotiavaimet haltuunsa. Näin kävi myös hänen omalla kohdallaan.
Tiina on aina tykännyt reissata ja vaihtaa maisemaa. Muuttaminen oli hänelle selviytymiskeino, jonka avulla hän saattoi irrottautua ongelmistaan ja tuulettua. Kuva: Tommi Tuomi
Kun ei enää jaksa
Lopulta terveysongelmat pysäyttivät hänen kiertelynsä vuonna 2016.
Tiinan kättä kuumotti. Hän tiesi, miltä tulehdus tuntuu ja näyttää. Hän hakeutui terveysneuvontapisteelle, jossa oli asioinut aiemminkin. Hoitaja huomasi, että nyt oli kiire.
”Henkilökunta tunsi minut ja tiesi, miten kanssani ollaan. He lupasivat, että minun ei ole pakko lähteä mihinkään. Sovimme, että soitetaan ambulanssi sinne ja annetaan ensihoitajan katsoa. Lopulta lähdin sairaalaan saamaan antibioottitiputusta. Oli lähellä, etten menettänyt kättäni.”
Tiinaa pelotti. Hän sai vahvat antibiootit, mutta kadulla hän ei olisi muistanut niitä ottaa. Oli levättävä kuume ja tulehdus pois jossain.
Terveysneuvontapisteen hoitaja varasi Tiinalle ajan sosiaalityöntekijälle ja hoiti kyydin paikan päälle.
Tiina sai asunnon Sininauhasäätiön yksiköstä, joka toimii asunto ensin -periaatteella. Ensin hankitaan katto pään päälle ja vasta sitten mietitään kuntoutumista.
”Olin vetänyt itseni ihan burn outtiin vanhassa elämässäni. En jaksanut enää mitään.”
Asuntolassa Tiinan ei tarvinnut sitoutua kuin kahteen asiaan: tapaamiseen säätiön työntekijän kanssa kerran viikossa ja siihen että vuokrat on maksettu.
”Pikkuhiljaa elämässäni oli päihteettömiä päiviä enemmän. Aloin osallistua myös säätiön päiväkeskuksen toimintaan.”
Kokemusasiantuntija
Nyt Tiina auttaa itse muita. Päästyään jaloilleen hän kouluttautui Euroopan sosiaalirahaston tukemassa Keijo-hankkeessa kokemusasiantuntijaksi.
”Ei ollut itsestäänselvyys, että pääsin koulutukseen. Hiillostin kouluttajaa jo neljä kuukautta ennen koulutuksen alkua, että koska haku aukeaa. Olen täällä näppäimistöllä valmiina lähettämään hakemuksen.”
Motivaatio palkittiin, ja Tiina sai paikan. Kolmen kuukauden koulutuksen myötä aukesi myös palkkatuettu työ Sininauhasäätiössä. Työ kolmannella sektorilla oli Tiinalle selvä valinta. Sieltä hän itsekin sai aikanaan apua.
Ongelmat ovat Tiinan elämässä kutistuneet. Hän on rakentanut suhteensa lähes aikuiseen lapseensa uudestaan. He ovat tekemisissä melkein viikoittain.
Nyt ottaa päähän eniten se, että sukille ei löydy paria ja että korona-aikana on ollut yksinäistä. Paras hetki päivästä on, kun hän illalla nostaa jalat ylös, hörppii teetä ja katsoo murhadokumentteja, joita hän kutsuu aivot seinään -ohjelmiksi. Ei tarvitse miettiä tai murehtia.
”Haaveilen siitä, että kouluttaudun lähihoitajaksi. Mutta kiirettä ei ole. Ajan täytyy olla oikea. Minullehan voi tarjoutua huomenna vaikka tilaisuus olla Kambodžan kuningas.”