Hannu Rantala putosi seitsemän metriä ja menetti työkykynsä – Uusi elämä avautui tupsukorvien tarkkailusta: ”Elän ilvesten elämänrytmin mukaan”
Kun riistakamerasta tuijotti ilves, Hannu Rantala koki, että hänen elämänsä alkoi uudestaan.
Ilves katsoo näyttöpäätteeltä suoraan kohti.
Riistakameran kuvaama ilves näyttää pimeää vasten miltei valkoiselta. Silmät loistavat kuin lamput.
”Ilveskuiskaajana” nykyään tunnettu raumalainen 63-vuotias Hannu Rantala on ristinyt urosilveksen Partajoosepiksi. Muita Rantalan nimeämiä ilveksiä ovat ainakin Ärmätti, Täplä, Urho, Poikkivarvas, Laitilan Kauhu, Arkin Kolli ja Nykerönenä.
Rantala arvioi, että hän on tuntenut Rauman ja Pyhärannan rajamailla eläviä ilveksiä peräti viidessä sukupolvessa.
”Sitä, kuka on kenenkin jälkeläinen, on miltei mahdotonta määritellä, koska ilvesurokset ovat yhtä uskollisia kaikille partnereilleen”, Rantala naurahtaa.
Rantala näkee ilveksiä enimmäkseen riistakameroiden tallentamissa kuvissa ja videoissa, Mutta hän sanoo silti elävänsä yhteydessä ilvesten kanssa.
”Minä tunnen ilvekset, mutta ilvekset tuntevat vielä paremmin minut.”
Kohtalokas putoaminen aiheutti avomurtuman
Kun Hannu Rantala oli syyskuussa vuonna 2007 saaristossa paikkaamassa kesämökin huopakattoa, tikapuut kaatuivat hänen altaan, ja Rantala putosi liki seitsemän metrin korkeudesta kyljelleen kalliolle.
Hän ei kuitenkaan menettänyt tajuaan, vaan nousi jaloilleen ja otti pari askelta, mutta oli sitten pyörtyä. Kipu oikeassa käsivarressa oli miltei sietämätön.
Rantalan työkaverit kiidättivät hänet veneellä mantereelle, mistä matka jatkui ambulanssilla Rauman sairaalaan.
”Käsivarren avomurtumasta ehti valua ainakin puoli litraa verta ambulanssin lattialle ennen kuin murtuma saatiin sidottua”, Rantala muistelee.
Sairaalassa Rantalan kipuja lievitettiin morfiinilla. Tutkimuksissa selvisi, että oikea käsivarsi oli murtunut useasta kohdasta kyynärpään ja olkapään väliltä.
Useamman leikkauksen jälkeen Rantalan oikeaan käsivarteen laitettiin tekonivel ja osittainen proteesi. Siitä lähtien hän on ollut sairauseläkkeellä. Aiemmin hän oli työskennellyt rakennusmiehenä.
”Kun en enää päässyt töihin, tuli sellainen olo, että seinät kaatuvat päälle. En ollut täyttänyt vielä viittäkymmentä, mutta epäilin, onko minusta enää mihinkään.”
Erikoinen varvas oli tunnusmerkki
Rantala alkoi tehdä pitkiä, jopa 20 kilometrin kävelylenkkejä metsässä. Kun hän näki maastossa ilveksen jälkiä, se herätti halun nähdä ilveksiä ja oppia niistä enemmän. Niinpä hän laittoi maastoon riistakameran.
”Kun näin ensimmäistä kertaa, miten ilves pysähtyi varovasti hiipien riistakameran eteen, oli kuin se olisi katsonut suoraan minua. Silloin tuntui, kuin elämäni olisi alkanut uudestaan.”
Pian Rantalan kamerassa alkoi näkyä säännöllisesti hieman roikkuvavatsainen ja toisella takatassullaan tunnistettavia jälkiä jättänyt uros. Rantala nimesi sen Poikkivarpaaksi. Siitä tuli hänelle läheinen.
”Kun näin Poikkivarpaan kaatavan peuran, se avasi minulle yhä enemmän ilvesten maailmaa”, Rantala muistelee.
Ilves jätti jäljet järven jäällä
Hannu Rantala näki ensimmäisen kerran ilveksen jäljet kahdeksan vuoden ikäisenä ulkoiluttaessaan pystykorva Nikua Köyhäjärven jäällä.
”Yhtäkkiä koira rupesi haistelemaan ja säntäsi sitten häntä koipien välissä pakoon”, Rantala kertoo.
Nähtyään hangessa suuret jäljet Rantala säntäsi kotiin kertomaan havainnostaan, ja hänen isänsä lähti pojan jälkiä seuraten järven jäälle.
Kun isä palasi ja varmisti vielä kirjasta jäljet ilveksen jäljiksi, Rantalassa syttyi palo nähdä jälkien lisäksi myös itse ilves.
”Ilveksestä tekee mystisen juuri se, että sen jälkiä nähdään usein, mutta itse ilves pysyy näkymättömissä.”
Lapset lähtevät retkiseuraksi
Ennen onnettomuuttaan käsistään taitava Hannu Rantala oli työskennellyt rakennustöiden arboristina ja metsurina. Vaikka työmaat sijaitsivat eri puolilla Suomea, Rantala palasi aina takaksin sukutilalleen Raumalle.
Hän oli aikanaan naimisissa, ja hänellä on neljä lasta ja viisi lastenlasta.
”Erosimme vuonna 2002, koska vaimo kyllästyi maalaiselämään ja tahtoi muuttaa kaupunkiin. Myöhemmin silloinen vaimoni menehtyi vakavaan sairauteensa.”
Rantala on nykyään avoliitossa, ja hänellä on yhdessä kumppaninsa kanssa asunto myös Rauman keskustassa.
Rantalan mukaan hänen nykyisessä parisuhteessaan kumpikin antaa tarvitsemansa tilan toiselleen.
”Käyn päivittäin tilalla tekemässä pikku askareita, katsomassa riistakameran kuvat ja kävelemässä kierroksen metsässä ilvesten reiteillä. Avovaimolla on omat harrastuksensa.”
Rantala on ottanut lapsiaan ja lapsenlapsiaankin mukaansa metsäretkilleen ja katsomaan riistakameroiden nauhoja.
”Lapsista on ollut jännittävää nähdä ilveksiä. En kuitenkaan tiedä, jatkaako kukaan heistä ilvesten tarkkailua, kun minä en ole enää opastamassa heitä.”
Yksilöiden tunnistus kiinnostaa
Hannu Rantalalla on nykyään asennettuna peräti 130 riistakameraa. Hän osaa erottaa ilveksiä ulkonäön perusteella toisistaan. Ilvesten koko vaihtelee, ja jokaisella ilveksellä on omat, hieman muista poikkeavat kasvonpiirteensä.
”Kotiseudun ilvesten jalkojen sisäpuolen täpläjaosta voi toisinaan olettaa, mihin pentueeseen ilves saattaa kuulua.”
Rantala uskoo erottavansa ilvesten ilmeistä ja eleistä jopa niiden luonteen ja päivittäisen mielialan.
”Nykerönenälllä on hellä, äidillinen katse. Urholla taas on usein ilkikurinen hymy.”
Rantala kuitenkin kiistää, että ilveksistä olisi muodostunut hänelle pakkomiellettä, vaan hän sanoo ilvesten olevan hänelle kutsumus.
”Elän ilvesten elämänrytmin mukaan, mutta en ole koskaan ajatellut, että minun olisi pitänyt syntyä ilvekseksi.”
”Ilvekset tunnistavat minut jo hajusta”
Sänkipelto rahisee saappaiden alla. Parvi kurkia nousee metsän takaa taivaalle ja alkaa järjestyä auraksi.
Hannu Rantalan luontoa tarkkailemaan harjaantunut silmä havaitsee korkealla taivaankannessa kieppuvan ristin.
”Hiirihaukka ottaa pyörrettä siipiinsä”, Rantala toteaa.
Vaikka hän on erikoistunut ilvesten elämän tarkkailuun, hän tähdentää, että luonto on kokonaisuus.
”Ilveksellä on oma tärkeä roolinsa luonnon tasapainon ylläpitämisessä.”
Ojan yli johtaa Rantalan kolmesta rungosta rakentama kapea silta, jonka toisella puolella on kuusen kylkeen kiinnitetty riistakamera. Rantala kertoo, että seudulle hiljattain ilmestynyt uusi ilvesnaaras on merkinnyt kameran virtsallaan.
Rantala luonnehtii ilvesnaaraan merkintää myös viestiksi, johon hän vastaa ilvesten tavalla. Hän pysähtyy kameran viereen, avaa sepaluksensa ja suihkauttaa oman viestinsä ilveksen viestin päälle.
”Meillä on yhteiset datapisteet. Nykyään seudun ilvekset tunnistavat minut jo hajusta. Samaan paikkaan merkkaamalla me tervehdimme toisiamme ”
Villieläimistä saa turvaa
Hannu Rantalan Laitilan Kauhuksi nimeämästä ilveksestä tuli yksi hänen suosikeistaan, koska uros oli niin paljon lajitovereitaan kookkaampi. Rantalan arvion mukaan sen säkäkorkeus on liki 80 senttiä.
Rantala luonnehtii hieman hymyillen Laitilan Kauhua ”ilvesten leijonaksi.”
”Kirkkaana talviyönä Köyhäjärven jäältä kuului valtava karjaisu, jonka tunnistin heti Laitilan Kauhun ääneksi. Todennäköisesti ilves ja susi ottivat jäällä mittaa toisistaan.”
Vaikka ilveksiä on käynyt useaan otteeseen hänen kotipihallaan, jopa ikkunan alla, Rantala sanoo, ettei hänellä ole ollut mitään syytä pelätä ilveksiä, edes Laitilan Kauhua.
Hänen mielestään metsässä piilee vähemmän vaaroja kuin kaupungissa.
”Mitä enemmän on villieläimiä ympärillä, sitä vähemmän on ihmisiä lähistöllä ja sitä turvallisempi ympäristö on.”
Suosikki-ilves ammuttiin
Suuri uros Laitilan Kauhu ammuttiin talvella 2019 Rihtniemen kylän liepeillä kannanhoidollisen metsästyksen yhteydessä. Myös useita muita Hannu Rantalan tuntemia ilveksiä on päätynyt metsästäjien kaatamiksi.
Rantala kertoo kuulleensa Laitilan Kauhun kaadosta omien verkostojensa kautta.
”Ilveksistä ja ilvesten metsästyksestä liikkuu paljon tietoa sellaisia kanavia pitkin, joista ei ole syytä puhua ulkopuolisille.”
Tieto suosikki-ilveksen kuolemasta nostatti Rantalassa vihaa, mutta ennen kaikkea surua.
”Minun oli mentävä metsään rauhoittumaan. Metsässä itkin itkuni myös silloin, kun isäni ja äitini kuolivat.”
Rantalan mukaan kannanhoidollinen metsästys on turhaa, koska hänen mielestään ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että ilvesten metsästämisestä olisi hyötyä.
”Vaikutus on päinvastainen, sillä ilves karsii haitallisen tulokaslajin supikoiran kantoja”, Rantala sanoo.
Lue myös: Puolet ilvespennuista kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana – Tiesitkö miksi?
Ilveskuiskaaja pääsi parrasvaloihin
Hannu Rantalasta kertova dokumenttielokuva Ilveskuiskaaja tuli ensi-iltaan syyskuun alussa. Tähän mennessä Juha Suonpään ohjaama elokuva on nähty useilla luontoelokuvafestivaaleilla.
”Toivottavasti Ilveskuiskaaja-elokuva lisää sanomallaan ilvesmyönteisyyttä.”
Rantala sanoo olevansa etuoikeutettu, kun saa elää arkeaan yhteydessä ilveksiin.
”Olen kiitollinen siitä, että luonto on antanut minulle tämän lahjan.”
Rantala liikuttuu silmin nähden, kun hän muistelee kohtaamistaan jo edesmenneen Laitilan Kauhun kanssa.
”Kuulaana talvi-iltana kuulin tielle haukahduksia. Kun haukuin takaisin, Laitilan Kauhu ilmestyi tien viereen ja nosti etutassunsa lumipenkan päälle. Se haukahti vielä kolme kertaa, asteli sitten ylväästi tien yli ja loittoni pimeään.”
Juttua on muokattu 12.1.2024 klo 8:22 ja nimi Hannu Hautala on korjattu Hannu Rantalaksi.