Puskeva myskihärkä voi iskeä jopa 50 kertaa taistelun aikana – Herruuden hinta on kova: Tutkijat löysivät merkkejä traumaattisesta kallovammasta

Jaa artikkeliLähetä vinkki
puskeva myskihärkä
Puskeva myskihärkä törmää lajitoverinsa kalloon yhtä kovalla voimalla kuin ajettaessa 30 kilometrin tuntinopeudella autolla suoraan kiviseinään. © iStock
Eläinmaailmassa pusketaan paljon ja monista syistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan aivovammoiltakaan ei aina vältytä.

Kun kaksi myskihärkää ottaa yhteen, näky on unohtumaton. Ne ottavat vauhtia noin 50 metriä, ja kun kallot tömähtävät yhteen, siitä koituvan äänen voi kuulla yli kilometrin päähän. Yhden taistelun aikana puskeva myskihärkä voivat iskeä kallonsa yhteen lajitoverinsa kanssa jopa 50 kertaa.

Tömäyksessä syntyvä voima on samaa luokkaa kuin jos ajaisi autolla 30 kilometrin tuntinopeudella kiviseinään. Miten siis on mahdollista, että myskihärille ei synny aivovaurioita?

Tavallinen selitys on, että myskihärkien kallo on evoluution aikana sopeutunut kestämään hurjat törmäykset. Tuore sveitsiläistutkimus kuitenkin kyseenalaistaa tämän selityksen – ainakin osin. Myskihärkien aivoista on nimittäin löytynyt merkkejä traumaattisesta aivovammasta.

Puskemisen vaikutukset näkyvät myskihärkien aivonäytteissä

Mount Sinai -sairaalan tutkijat analysoivat kolmelta myskihärältä otettuja aivonäytteitä ja niitä verrattiin paksusarvilampaiden näytteisiin. Näytteistä etsittiin tau-proteiinin kertymiä, jotka ihmisellä ovat usein varma merkki siitä, että aivot ovat kokeneet kovan kolauksen. Tau-proteiini on hermosolujen normaali tukiproteiini, mutta kova päävamma saa sen menettämään muotonsa, ja tällöin ne aiheuttavat ongelmia.

Tau-proteiinia kertyy myös neurodegeneratiivisissa sairauksissa, kuten Alzheimerin taudissa, mutta kertymismekanismi on silloin toinen.

Tulokset yllättivät. Kaikilla tutkituilla myskihärillä oli suuria määriä tau-kertymiä, mikä viittaa siihen, että puskeminen olisi voinut aiheuttaa niille aivovaurion. Paksusarvilampailla vastaavia kertymiä sen sijaan ei ollut tai niitä oli hyvin vähäisessä määrin.

Löydös voi auttaa myös ihmisen aivovammojen tutkimusta

Löydös on merkittävä etenkin sitä taustaa vasten, että puskemisen on ajateltu olevan eläimille turvallista. Näin ei välttämättä ole. Muutama vuosi sitten esimerkiksi havaittiin, että tikoilla – jotka hakkaavat päätään puuhun koko elämänsä – on samanlaisia tau-kertymiä kuin aivovamman saaneilla ihmisillä, mutta laululinnuilta niitä ei ole löytynyt.

Millä tavalla nämä tau-kertymät vaikuttavat eläinten käyttäytymiseen, tai vaikuttavatko ollenkaan, ei tiedetä, koska havainto on niin uusi.

Jos myskihärät saavat aivovaurioita, se voi auttaa myös ihmisen aivovammojen tutkimusta. Tähän asti aivovamman molekyylibiologiaa on tutkittu jyrsijöillä, joiden aivot ovat sileät, mutta myskihärän aivot ovat poimuttuneet kuten ihmiselläkin.

Myskihärkä voi siis tarjota paremman mallin ymmärtää sitä mitä ihmisen traumaattisessa aivovammassa tapahtuu.

Puskeminen on yleistä eläinmaailmassa

Tutkimus herättää myös kysymyksen, miten yleistä puskeminen on eläinmaailmassa ja mitkä ovat sen seuraukset. Sorkkaeläinten puskut kiima-aikana tunnetaan hyvin, mutta puskemista käytetään eläinmaailmassa laajalti muihinkin tarkoituksiin.

Esimerkiksi Tyynenmeren jättipiikkimakrillit hyökkäävät joskus joukolla itseään paljon suurempien haiden kimppuun ja puskevat ne kuoliaaksi. Miksi ne toimivat näin, sitä ei tiedetä, sillä jättipiikkimakrillit eivät käytä haita ravintonaan.

Herman Melvillen tarinalle kaskelotista, joka puskee puisia kalastuslaivoja hajalle päällään, löytyy myös historiallisia havaintoja 1800-luvun alusta. Kaskeloteilla onkin ylikehittynyt otsa, joka tutkijoiden mukaan on kuin luotu puskemiseen.

Kosiotaisteluja ja itsepuolustusta

Yksi erikoisimmista puskemisen muodoista löytyy eräiltä kuningaskalastajilta. Kun ne kaivertavat pesäkoloa rantatörmään, joidenkin lajien on havaittu syöksyvän päin törmää täydellä vauhdilla, nokka edellä – aivan kuin ne sukeltaisivat kalan perään, mutta kalan sijasta sukeltavat suoraan törmään.

Tässä voi hyvinkin syntyä aivovaurioita, sillä lintu voi tällaisen törmäyksen jälkeen olla niin pöllämystynyt, ettei se pääse heti lentoon. Myös rikkimenneitä nokkia on raportoitu tällaisten sukellusten jälkeen.

Puskeminen kosiotaisteluissa tai itsepuolustuksessa on myös hyvin vanha ilmiö.

Pachycephalosaurukset olivat paksupäisiä dinosauruksia, joiden päässä oli kypärämäinen kupoli. Paleontologit uskovat, että ne tömäyttelivät kallojaan yhteen samalla tavalla kuin myskihärät 76-65 miljoonaa vuotta sitten.

Lue myös: G-voimat paukkuu, kun tikka rummuttaa reviiristään tai kovertaa nokallaan pesäkoloa – Onko tikalle kehittynyt aivovaurio?

tikka

© mvphotos

X