Kappale aitoa Italiaa

Astun ulos bussista Mazzano Romanon yläristeyksessä, jossa sijaitsee kaupungin ainoa bussipysäkki. Suuntaan kulkuni alaspäin viettävälle tielle, jonne viitta Borgo mediavale osoittaa.

Noin 3500 asukkaan Mazzano Romanossa on vanha keskiaikainen linnoituskaupunginosa, joka on vielä turistimassojen tavoittamattomissa. Juuri sinne olen menossa, Via Romana -katua alaspäin.

Mazzano Romano kuuluu Rooman pohjoispuolen pikkukaupunkien ryhmittymään. Kaupunki kuului muinoin etruski- ja faliskikansojen alueeseen. Alkuperäiset kansat ovat hävinneet, mutta heidän historiansa tuntuu ja näkyy yhä, varsinkin viereisen Valle del Treja -kansallispuiston rinteillä, joista löytyy useita luola-asumuksia ja vanhoja kulkureittejä.

Kävelymatkalla vastaan tulee muutamia pieniä kauppoja, joiden oviaukot on rakennettu huokoiseen kallioon. Ostan vihanneskaupasta muutaman omenan, jotka 15-vuotias Mahmod myy minulle. Mahmod perheineen on kotoisin Nepistä, ja he tulevat myymään Mazzano Romanoon hedelmiä päivittäin.

Seuraavassa kaupassa myydään käsintehtyä pastaa ja torronea, italialaista manteliherkkua. Litra pecorino-valkoviiniä omaan pulloon hanasta laskettuna maksaa 1,50 euroa.

Katu päättyy Umberto I -aukiolle, jossa pienen Caffe del Falco -kahvilan edessä ihmiset seisoskelevat ja juttelevat. ”Salve”, he tervehtivät.

Vanhaan kaupunkiin pääsee sisään vain yhtä reittiä. Vaatimatonta, pienehköä porttia ja sen taakse kääntyvää käytävää pitää etsiä katseella hetken aikaa, mutta siinä ne ovat, kaatuneiden sotilaiden muistomerkin vieressä. Portin edessä on ollut muinoin vallihaudan yli laskettava nostosilta.

Mazzano Romano on kasvanut kaupunkina italialaiseen tapaan: tiiviisti ja vanhaa kunnioittaen. Rakennuksia ei varsinaisesti ole suojeltu, mutta asukkaat ovat pitäneet niistä huolta. Vanhan kaupungin Via Roma, ylöspäin viettävä katu, päättyy Antisá-aukiolle. Eteen avautuu vanhan kirkon, San Nicolai di Barin jäänteet. Arkkitehti Vignolan tai hänen oppilaidensa suunnittelema kirkko räjäytettiin toisen maailmansodan aikaan.

Tarina kertoo, että kellotornista oli tippunut kiviä, ja oikeiden rakennusinsinöörien sijaan paikalla kävi armeijan insinöörejä, ja yllättäen koko kirkko todettiin vaaralliseksi.

Vasta kävellessä aukion tiiliaidan viereen huomaa, millaisella paikalla Mazzano Romano sijaitsee. Valle del Treja -kansallispuisto avautuu silmien eteen. Metsä on kivenheiton päässä, ja lähellä on myös Treja-joki, jonka pienten putousten kohina kantautuu aukiolle asti. Aamuisin voi nojailla tiilimuuriin ja katsoa, kun auringonsäteet taistelevat joen yllä leijailevan usvan kanssa.

Keskiaikainen kaupunginosa on pieni, kuten sen kadutkin. Autolla pääsee ainoastaan Piazza Antisálle, ja siihenkin vain lastaamaan ja purkamaan tavaraa.

Via del Salvatore -katu, joka vie vanhan kaupungin uumeniin, on noin puolitoista metriä leveä. Ulkomaailman pauhu hiljenee. Jäljelle jää vain omien askelten ääni.

Vastaan tulee vain muutamia ihmisiä, luultavasti asukkaita: turismi on vähäistä. Ennen pitkää putkahdan Via del Plebiscito -kadulle, joka viettää vuorostaan alaspäin, kohti kaupungin porttia.

Palaan takaisin yläristeykseen, jossa sijaitsee ”siskojen baari”, Bar Novella. Spallonin siskokset Catia, Daniela ja Loretta pyörittävät perhekahvilaa, josta saa herkullisia leivonnaisia. Kahvikupin tilaamalla saa Italiassa luonnollisesti espresson, joka maksaa 80 senttiä.

Heti Bar Novellan vieressä on kaupungin tunnetuin ravintola, I Melograni. Vaihtuvan menun annokset maksavat 10–20 euroa. Kaupungissa on kaksi pitsapaikkaa, jotka myyvät palapitsoja ja muuta suolaista. Kokonainen pitsa maksaa kymmenisen euroa.

Ruokailun jälkeen on hetki aikaa hengähtää ja katsella ympärilleen. Ihmiset juttelevat ja kissat käyskentelevät kaupungin pääaukion, Piazza Giovanni XXIII:n laidoilla. Italia on ainoa korviin kantautuva kieli.

Sitten ymmärrän: Mazzano Romanon viehätys ei perustu kiillotettuihin, turisteja varten rakennettuihin puitteisiin. Tässä ihmisen kokoisessa kaupungissa eletään aitoa italialaista elämää, ja ehkä juuri tästä syytä tunnen itseni tervetulleeksi ihmisenä, en turistina.

Viva 4/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti