Koe ainutlaatuinen Napoli – Italian karhea villikko on metropoli, jossa rappio vaihtuu loistoksi kulman takana
Elena Ferrante teki vastakohtien kaupungista trendikkään lomakohteen, jossa rappio vaihtuu nopeasti ylettömäksi loistoksi. Mutta Napolissa kaikkialla luotetaan vain käteiseen.
Jännittävä Napoli tarjoaa elämyksiä Italiassa.
Viimeinen tilinteko! Se on tekemättä, ja nyt taitaa olla lähdön aika. Laukausten äänet katukuilussa iskevät korvat lukkoon.
Ihmiset Napolin Espanjalaisten kortteleiden pääkadulla Via Piagnaseccalla pelästyvät. Kaaoksen näköinen jono juustokaupan tiskillä jähmettyy hetkeksi.
Sitten kaikki on ohi, pulina palautuu, liike jatkuu. Ihmiset kohauttelevat harteitaan, eräs vanhempi herrasmies levittää kätensä kuin Kristus ja iskee silmää: tällaista se nyt vain Napolissa on!
Kyse onkin ampumisen sijaan ilotulituksesta. Ihmisiä naurattaa – tuonpuoleisesta loputtoman ihastuneessa Napolissa on aina jokin syy paukutella menemään!
Kirjailija Elena Ferrante on tehnyt Napolille saman, jonka Carlos Ruiz Zafón ja Ildefonso Falcones tekivät kirjoillaan Barcelonalle. Kahden ystävän, Lenùn ja Lilan, vaiheista II maailmansodan jälkeisessä Napolissa kertova Ferranten tetralogia on noussut sekä kirjoina että sarjana suursuosioon.
Ja kyllä: kirjasarjan ensimmäisessä osassa nimeltään Loistava ystäväni järjestetään monumentaalisiin mittasuhteisiin kasvava ilotulituskilpailu, yhtä spontaanisti kuin nyt Espanjalaisissa kortteleissa.
Napoli on metelöivä ja juhliva metropoli, jonka sydän sykkii kaduilla
Elena Ferranten ei ole tarvinnut kirjoissaan tehdä Napolista myyttisempää kuin se on.
Kaupunki on metelöivä, rähinöivä ja juhliva metropoli, jossa ihmiset eivät ota katuja haltuun, sillä heidän ei tarvitse. Kadut ovat jo heidän, ilman teatraalisuutta, mitä vahvistavat ahtaiden kortteleiden suoraan ulos aukeavat asunnot, bassot. Niistä ihmiset valuvat illan tullen kaduille pelaamaan jalkapalloa, korjaamaan skoottereita tai vain keskustelemaan päivän rasituksista.
Napoli on täynnä elämää, vaikka toisaalta koko ränsistyneiden rakennusten kaupunki vaikuttaa olevan vain yhden Vesuviuksen antaman jurmautuksen päässä lopullisesta romahtamisesta. Eikä kaikkialle ole asiaa: lähiöt ovat rikollisjengien valvonnassa ja valtaamia.
Ferranten päähenkilöiden lapsuuden kotikulmat löytyvät päärautatieaseman takaa Rione Luzzattista, eikä turistilla ei ole sielläkään mitään erityistä koettavaa. Via Emanuele Gianturcolta löytyy kirjasarjassa luokkanousun symbolina käytetty tunneli.
Siitäkään ei ole tullut Ferranten fanien pyhiinvaelluspaikkaa, sillä tunnelissa ei ole mitään nähtävää. Edes sen graffitit eivät ole kaupungin maineikkaimpiin seinätöihin verrattuna kiinnostavia. Ne kuuluisimmat: ne liittyvät aina Diego Maradonaan.
Maradonan perintö italialaiselle jalkapallolle
Maradona toi Napolille kaksi ensimmäistä sen kolmesta voittamasta jalkapallomestaruudesta. Henkilökultti oli mielipuolista jo 1980-luvulla, mutta pyhimykseksi (ilman ironiaa) nostettu Maradona näkyy kaupungissa yhä, ja (kirjaimellisesti) kaikkialla.
Vaikka jalkapallo on aina modernina aikana yhdistänyt rikollisuuden, sosiaalisten erojen ja taloudellisten ongelmien riivaamaa Napolia, se ei yllättäen näy Ferranten kirjoissa. Ehkä kyse on luokkailmiöstä, jonka voi todeta myös kävellessään kaupungissa.
Kun edetään Espanjalaisten kortteleista vanhan kaupungin keskeiselle kadulle Via Tribunalille ja sen kaikkein kuuluisimpaan pizzeriaan Gino Sorbillolle, mikään ei vielä muutu. Mutta kun matkaa jatketaan tavallisen väen ostoskatua, Toledoa etelään, saavutaan eri todellisuuteen.
Gaetano Filangierin ja Chiaian luksusostoskatujen alue on juuri se, jonne Elena Ferrante sijoittaa kirjassa Lilan tyylikkään kenkäputiikin. Rauhallisella Piazza dei Martirilla sijaitseva Salvatore Ferragamon kenkäkauppa on kuin kirjallisen kenkäputiikin esikuva.
Tällä alueella ei näy enää lainkaan Napolin futisjoukkueen azzurron eli taivaansinen värimaailmaa, eikä minkäänlaisia Maradonan kuvia, ei edes messiasvartalossa. Eivätkä näillä kulmilla talot sorru, kun Vesuvius seuraavan kerran purskauttaa väkevät vulkaaniset liemensä.
Käteinen on Napolin kuningas
Toisin kuin Etelä-Italian toisessa suurkaupungissa Palermossa Napolissa kaikki on joko tai. Siinä missä Palermo on keskimääräisempi, Napolissa on todellista loistoa ja karua rappiota.
Napoli on toistuvasti rankattu Länsi-Euroopan halvimmaksi kaupungiksi. Esimerkiksi kolmen ruokalajin illallinen hyvin suositussa, tunnin jonotuksen vaativassa Trattoria de Nenellassa maksaa 15 euroa ja viinipullo irtoaa vitosella.
Toisaalta kaupungista löytyy kymmenen Michelinin tähdellä varustettua ravintolaa, kärkietenijänään Taverna Estia.
Vaihtelevat hinnat näkyvät myös esimerkiksi vaateostoksissa. Espanjalaisista kortteleista löytyy aitoja Adidaksen tai Niken normaalisti yli 100 euroa maksavia kenkiä 50 eurolla. Toisaalla taas kahdesta, Napolista tulevasta laadukkaasta miesten vaatemerkistä eli Isaiasta ja Kitonista saa maksaa melkoisen summan. Näiden merkkien puvut maksavat rekistä ostettuina alkaen 3 500–4 500 euroa.
Se, miksi Napoli on edullinen, johtunee samasta syystä, kuin se, että kaupungissa käy yleisesti vain perinteinen käteinen: mafiasta.
Aikamatkan voi kokea myös siemaillessa artisokkakatkerosta tehtyä Cynar Spritziä baarissa kadunvarressa: missään muualla Euroopassa ei ole mahdollista enää haistella yhtä väkeviä kaksitahtisen moottorin pakokaasuja. Siinä missä Palermossa jopa huumekauppiaiden skootterit ovat sähköistyneet ja päässä on potta, täällä ne kulkevat vielä polttomoottorilla, eikä lanttua suojaa kypärä.
Itsepäistä sakkia. Kuten Ferranten kirjoissa konsanaan, 1950-luvulla.
