Sydänlihastulehdus oireilee yleisimmin puristavana tai pistävänä rintakipuna – Tunnista oireet! Lue kardiologin neuvot ja hoito-ohjeet

Sydänlihastulehdus on erityisesti nuorten miesten sairaus. Flunssan jälkeen ei kannata aloittaa liikuntaa, ennen kuin olo on täysin oireeton.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sydänlihastulehdus johtuu yleisimmin ihan tavanomaisista flunssaviruksista. Hikiliikuntaa ei kannata aloittaa flunssan jälkeen liian aikaisin.

Sydänlihastulehdus on erityisesti nuorten miesten sairaus. Flunssan jälkeen ei kannata aloittaa liikuntaa, ennen kuin olo on täysin oireeton.
Teksti:
Milla Ollikainen

Mistä sydänlihastulehdus johtuu?

Yleisimmin sydänlihastulehdus eli myokardiitti johtuu viruksen tai muun taudinaiheuttajan käynnistämästä tulehdusreaktiosta sydänlihassoluissa. Monet tavalliset hengitystievirukset, jotka aiheuttavat flunssaa, voivat käynnistää tulehduksen.

Immuunijärjestelmän toiminta eli ihmisen elimistön puolustusjärjestelmän yksilölliset piirteet vaikuttavat siihen, kenelle virus laukaisee myokardiitin. Selvästi harvemmin sydänlihaksen aiheuttaja voi olla bakteeri, lääkeaine, kuten erityisesti tietyt syöpälääkkeet, sidekudossairaus tai autoimmuunireaktio.

Usein kyseessä on yhdistelmä sydänlihaksen ja sydänpussin tulehduksesta.

Mitkä oireet ilmenevät ensimmäisinä, kun on sydänlihastulehdus?

Rintakivut ovat yleisin oire. Rintakivut voivat tuntua alkuun pahempana vasemmalla kyljellään ollessa tai syvään hengittäessä. Kipu voi olla luonteeltaan puristavaa tai pistävää.

Joskus kivut ovat samanlaisia kuin sydäninfarktissa. Muita mahdollisia oireita ovat rytmihäiriötuntemukset, esimerkiksi sydämen muljahtelu. Lisäksi voi olla lievää lämpöilyä tai kuumetta ja lihaskipuja.

Lue myös: Rinnassa polttaa – Onko oireilun syynä närästys vai sydänvaiva? Näin erikoislääkäri vastaa 10 kysymykseen

rinnassa polttaa, närästys vai sydänkipu

Polttaako rinnassa? Närästys tuntuu yleensä keskellä rintaa juuri polttavana ja puristavana tunteena. © iStock

Voiko sydänlihastulehdus olla oireeton?

Kyllä, lievät tulehdukset voivat usein olla oireettomia.

Miten nopeasti tulehdus kehittyy?

Tyypillisesti sydänlihastulehdus ilmenee 1–4 viikon kuluessa hengitystie- tai suolistokanavan infektiosta. Oireet voivat alkaa äkillisestikin.

Milloin on mentävä lääkäriin?

Epäselvä rintakipu, jonka syy ei ole ilmeinen, kuten lihaskuormituksesta tai närästyksestä johtuva kipu, on aina selvitettävä. Lisäksi jos ilmenee uudenlaisia rytmihäiriötuntemuksia, tajunnan menetystä ja pienessäkin rasituksessa ilmenevä hengenahdistus tai yleiskunto menee heikoksi, on hakeuduttava tutkimuksiin.

Miten sydänlihastulehdus todetaan?

Sydänlihastulehdusta epäillään, kun potilaalla on siihen sopivia rintakipuja tai muita oireita, ja erityisesti jos hän on lähiaikoina sairastanut hengitystie- tai muun infektion. Diagnostiikassa käytetään sydänfilmiä ja verikoetta, josta tutkitaan sydänmerkkiaineita.

Tutkia voidaan myös aiheuttajamikrobien osasia tai vasta-aineita. Sydämen ultraäänitutkimus tehdään sydämen pumppauksen ja mahdollisen sydänlihaspussin nesteilyn tarkistamiseksi.

Epäselvissä tapauksissa on tehtävä tutkimuksia muiden syiden poissulkemiseksi. Se voi merkitä esimerkiksi sepelvaltimoiden varjoainekuvausta, sillä oireet voivat olla samankaltaisia kuin sydäninfarktissa.

Vaikeimmissa sydänlihastulehduksen muodoissa käytetään sydämen magneettikuvausta, PET-kuvausta ja joskus sydänlihaskoepaloja. Toisaalta ei ole lainkaan epätavallista, että diagnoosi jää lievissä tapauksissa epävarmaksi, mikäli sydänfilmimuutoksia ei ole ja verikoelöydökset ovat hyvin lieviä.

Mikä on oikea hoito on tarpeen, kun sydänlihastulehdus on todettu?

Valtaosassa tapauksista lepo on riittävä hoito. Oireiden lievittämiseen ja tulehduksen rauhoittamiseen käytetään tarvittaessa tulehduskipulääkkeitä, kuten ibuprofeiinia.

Lisäksi voidaan käyttää muita tulehdusta hillitseviä lääkkeitä. Viruksen aiheuttamissa sydänlihastulehduksissa itse virus on yleensä jo hävinnyt elimistöstä, kun sydänlihastulehdus ilmenee, joten viruslääkkeistä ei ole apua. Hyvin harvinaisissa tapauksissa voidaan tarvita tehohoitoa.

Milloin sairaalahoito on tarpeen?

Hoitava lääkäri tekee arvion sairaalahoidon tarpeesta potilaan voinnin, sydänfilmin ja laboratoriokoetulosten mukaan. Mikäli verikokeessa tai sydänfilmissä todetaan merkittäviä muutoksia, potilas otetaan sairaalaseurantaan. Lisäksi jos potilaalla on rytmihäiriöitä tai sydämen vajaatoimintaa, tilanne vaatii sairaalahoitoa.

Lue myös: 16 vinkkiä: Tunnista rytmihäiriö – Toimi näin kun sydämen rytmi muuttuu yllättäen

Kenelle sydänlihastulehdus voi olla hengenvaarallinen?

Sydänlihastulehdus on erittäin harvoin hengenvaarallinen. Tavallinen viruksen aiheuttama tulehduskin voi kuitenkin hyvin harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa hengenvaarallisia rytmihäiriöitä.

Muut harvinaisemmat tulehduksen aiheuttajat, kuten autoimmuunireaktio tai lääkkeen aiheuttama tulehdus, voivat aiheuttaa vaikeaa sydämen vajaatoimintaa.

Voiko lapsella tai nuorella olla sydänlihastulehdus?

Sairastuneet ovat tavallisesti 20-50-vuotiaita. Sydänlihastulehdus on tyypillisintä nuorilla miehillä, teini-ikäisestä nuoreen aikuiseen. Syytä siihen ei tarkkaan tiedetä, mutta kyse tuskin on pelkästään siitä, että nuoret miehet urheilevat paljon. Syy voi liittyä immuunijärjestelmän toimintaan ja hormonaalisiin tekijöihin.

Myös lapset voivat sairastua sydänlihastulehdukseen. Sen sijaan vanhusväestössä muut sydänsairaudet ovat selvästi yleisempiä.

Voiko sitä ehkäistä jotenkin ennalta?

Hengitystietulehduksen, erityisesti kuumeisen sellaisen, aikana tulisi levätä ja toipua kunnolla. Liikunnan pariin kannattaa palata vasta, kun on täysin oireeton. Rokotukset muun muassa influenssaa vastaan kannattaa ottaa.

Lue myös: Kuinka nopeasti flunssan jälkeen saa taas urheilla? Erikoislääkäri neuvoo

Miten kauan sydänlihastulehdus kestää? Voiko tulehdus iskeä helposti uudelleen? 

Paranemisen varmistamiseksi voidaan tarkistaa sydänfilmi ja joskus verikokeella sydänlihasmerkkiaineet. Sairaalahoitoa edellyttäneissä tapauksissa, varsinkin urheilua harrastavalle on hyvä tehdä rasituskoe ennen urheilun uudelleen aloittamista. Sydänlihastulehduksen sairastaneilla on hiukan muita suurempi alttius sairastua siihen uudelleen.

Asiantuntijana HUS:n kardiologi Riina Kandolin.

Lue myös: Syö vastustuskyky vahvaksi – Nappaa vinkit! Näin oikea ruokavalio luo perustan immuunipuolustukselle

vastustuskyky vahvaksi

Vitamiinin runsas saanti on helppo turvata sillä, että syö päivittäin puoli kiloa vihanneksia ja juureksia sekä niiden lisäksi vielä marjoja ja hedelmiä. © iStock

X