”Ei kai tässä mistään vakavasta ole kyse”, Susanna ajatteli, kun kahdesta raajasta hävisi tunto – Sairaalassa järkyttävä totuus paljastui
Susanna Järvelle ei ollut tullut mieleen, että hän voisi saada aivoinfarktin. Siksi hän ei heti osannut huolestua edes siitä, että kahdesta raajasta hävisi tunto.
Aivoinfarktin jälkeen Susanna Järvi on oppinut hellittämään kovasta työtahdista ja nauttimaan läsnäolevasta hetkestä.
Ei kai tässä mistään vakavasta ole kyse. Niin Susanna Järvi, 58, ajatteli vajaat kolme vuotta sitten, kun hänen oikea kätensä ja jalkansa eivät aamulla toimineet ollenkaan.
Vaiva meni nopeasti ohi mutta palasi ruokatunnilla. Vasta kun vaiva ilmaantui vielä kolmannenkin kerran, Susanna soitti ambulanssin.
Lue myös: Aivoinfarkti yllätti Jari-Pekan, 44, terveistä elämäntavoista huolimatta
”Oikeassa kädessäni ja jalassani ei ollut ollenkaan tuntoa”
”Oli pääsiäisviikko, ja eräänä aamuna havahduin siihen, että oikeassa kädessäni ja jalassani ei ollut ollenkaan tuntoa. En kuitenkaan huolestunut asiasta.
Minulla oli ollut töissä kiireistä, minkä takia niskani oli jumissa. Ajattelin, että vaiva johtui siitä. Muutaman minuutin päästä tunto jälleen palasi, ja unohdin koko asian.
Olin kotona etätöissä ja samana päivänä ruokatunnilla venyttelin olohuoneen lattialla. Yhtäkkiä huomasin, että en taaskaan tuntenut vartaloni oikeaa puoltani ollenkaan. Siinä vaiheessa aloin jo vähän huolestua asiasta.
Kolmannen kerran tunto hävisi kädestä ja jalasta iltapäivällä kolmen aikaan. Silloin tyttäreni Tara pakotti minut soittamaan itselleni ambulanssin.
Aivoista löytyi tukoksia, ja selvisi, että kyseessä oli aivoinfarkti
Ensihoitajat kertoivat, että minun täytyi mennä Taysiin tarkempiin tutkimuksiin. Siellä pääni kuvattiin, mutta mitään huolestuttavaa ei löytynyt. Lääkäri kuitenkin sanoi, että hän ei uskalla päästää minua vielä kotiin. Minut vietiin osastolle, enkä saanut liikkua ollenkaan.
Seuraavana päivänä minulle tehtiin toisenlainen kuvaus. Silloin pikkuaivoistani löytyi vasemmalta puolelta monta pientä tukosta. Olin siis saanut aivoinfarktin.
Pystyin edelleen liikkumaan hyvin ja luulin, että pääsisin pian kotiin. Kun lääkäri kertoi, että joutuisin jäämään osastolle, olin hämmästynyt. Minun oli edelleen vaikea ymmärtää, että jotakin vakavaa oli tapahtunut.
”Matemaattisen testin aikana purskahdin itkuun”
Osastolla minulle tehtiin erilaisia toimintakyvyn arviointeja, kuten kielellinen ja matemaattinen testi.
Matemaattisen testin aikana purskahdin itkuun. En osannut enää yksinkertaista prosenttilaskua, vaikka olen koulutukseltani insinööri ja matemaattisesti hyvin lahjakas. Testi jäi kesken enkä voinut ymmärtää, miksi aivoni eivät enää toimineet kuten aikaisemmin.
Lääkärit arvioivat, että tarvitsen kuntoutusta. Noudatin tarkkaan kaikkia ohjeita ja tein päivittäin sudokuja ja sanaristikoita. Toimintaterapeutin ohjeiden mukaan kävin leipomassa muun muassa piparkakkuja.
Olen työorientoitunut ihminen, ja mielessäni pyöri vain, että haluan toipua ja palata takaisin työelämään.
Muutaman viikon päästä minulle tehtiin uusia toimintakyvyn arviointeja. Niistä kävi ilmi, että mitään ei ollut onneksi kokonaan menetetty. Aivoni kyllä korjautuisivat, kunhan vain jaksaisin treenata niitä riittävän paljon.
Aivoinfarkti on suuri koettelemus
Olin kuntouksessa kolme viikkoa ja sen jälkeen kolme kuukautta sairauslomalla. Oli korona-aika, ja vietin tyttäreni kanssa paljon aikaa kahdestaan kotona.
Jälkeenpäin ajateltuna se oli onni. Jos olisin ollut yksin, olisin ehkä maannut enemmän sängyssä tekemättä mitään. Tytär patisti minua käymään kaupassa ja laittamaan ruokaa. Arkiset kotityöt kuntouttivat minua.
Kolmen kuukauden jälkeen palasin takaisin töihin. Aluksi tein 50-prosenttista työviikkoa. Muistin edelleen salasanani, mutta muuten tuntui kuin olisin aloittanut uudessa työssä.
Asiat kuitenkin palautuivat mieleeni nopeasti, ja pystyin hoitamaan työhommat hyvin. Työpäivän jälkeen olin kuitenkin aina uupunut enkä jaksanut käydä liikkumassa.
Reilu vuosi sitten pääsin mukaan Kelan kuntoutukseen, joka on tarkoitettu aivoinfarktipotilaille. Siellä aloin ymmärtää, miten suuri koettelemus aivoinfarkti on ihmiselle. Olin ehkä kiirehtinyt töihin palaamista liikaa. Työpäivän jälkeinen uupumus oli selvä merkki siitä, että en ollut vielä tarpeeksi hyvin toipunut.
”Vesijuoksu on mainio tapa treenata koordinaatiota”
Kuntoutuksen myötä olen oppinut pitämään itsestäni parempaa huolta. Aloin muun muassa käydä vesijuoksemassa. Käteni ja jalkani eivät vieläkään toimi kovin hyvin yhdessä, ja vesijuoksu on mainio tapa treenata koordinaatiota ja kohottaa kuntoa.
Muutama kuukausi sitten vaihdoin työpaikkaa. Nykyään olen projektipäällikkönä IT-palveluja tuottavassa yrityksessä. Työ on mukavaa, ja saan tehdä sitä kotona.
Kun aikaisemmin olin multitaskaaja, nykyään keskityn tekemään yhtä asiaa kerrallaan. Pidän myös taukoja ja nousen vähintään tunnin välein jaloittelemaan. Sillä tavalla aivoni ja kehoni toimivat paremmin.”
Voimavarani: Hyvät ystävät
Minulla on kaksi hyvää ystävää, Maarit ja Hanna. Meitä yhdistää se, että olemme aika voimakastahtoisia naisia. Tutustuimme aikoinaan Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa, kun opiskelimme kaikki insinööreiksi. Nykyään käymme yhdessä esimerkiksi teatterissa ja matkoilla.