Silmänsä syövälle menettänyt Jenna sai terveen paperit – ”Syöpä opetti, ettei kaikki ole niin yksinkertaista”

Kun Jenna Janssonin silmäsyöpä uusiutui, jouduttiin hänen vasen silmänsä leikkaamaan kokonaan pois vuonna 2014. Nyt, vihdoin ja viimein, postiluukusta kolahti kauan odotettu kirje.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jennalta kysellään lähes päivittäin hänen silmästään. ”Monet saattavat tulla kysymään, mikä minulla on ja äkkiä perään tulee kommentti, että sori, en haluaisi udella.”

Kun Jenna Janssonin silmäsyöpä uusiutui, jouduttiin hänen vasen silmänsä leikkaamaan kokonaan pois vuonna 2014. Nyt, vihdoin ja viimein, postiluukusta kolahti kauan odotettu kirje.
(Päivitetty: )
Teksti:
Katri Koskinen

Kaikki alkoi pienestä valkoisesta patista. Jenna Jansson oli 12-vuotias, kun hänen silmästään löydettiin harvinainen pehmytkudossyöpä: silmäsyöpä.

Sädehoitojen jälkeen ärhäkkä syöpä oli poissa alle vuodessa. Tai niin luultiin.
Neljä vuotta myöhemmin vappuna kontrollikuvissa näkyi pieni muutos. Silmäsyöpä olikin palannut aggressiivisempana kuin koskaan. Se tuntui maailmanlopulta. ”Perkeleen syöpä!” Jenna manasi.

Lokakuun alussa vuonna 2014 Jennan vasen silmä jouduttiin poistamaan juurineen kaikkineen. Silmän paikalle otettiin käsivarresta ihoa ja rasvakudosta.

Päässä pyöri alati kalvava ajatus: ”Miksi juuri minä sairastuin, mitä väärää olin tehnyt?”

Jennan pitkät hiukset tippuivat syöpätaistelussa. Poistetun silmän kohdalle läntättiin iso laastari. Uuteen arkeen totuttelu alkoi. Lasten kummastelevat katseet ja selän takana supisevat suut tuntuivat pahalta. Joskus Jennaa pelotti kävellä yksin kaupungilla.

Kun keväällä 2016 kerroimme Jennan tarinan Seuran lukijoille, asiat olivat jo paremmin. Oli opiskeluita, poikaystävä, pilkettä.

Kerroimme Jennan tarinan vuonna 2016. Viime syksynä hän sai terveen paperit.

Kerroimme Jennan tarinan vuonna 2016. Viime syksynä hän sai terveen paperit.

Vihdoinkin omillaan

Olohuoneen ikkunasta kurkkivat suklaanruskeat nappisilmät.

”Taika, alas!” kuuluu oven takaa.

Jenna, 22, avaa kotinsa oven. Kirkkaanpunaiset kutrit heilahtavat kuin hidastetussa filmissä.

Jenna on asunut Vantaan Askistossa kohta parisen vuotta.

”En olisi ikinä uskonut, että muutan omilleni. Se oli iso askel!”

Sairastaessaan Jenna asui isänsä ja äitipuolensa kanssa pienessä kaksiossa Myyrmäessä.

”He nukkuivat kymmenen vuotta sohvalla, jotta sain makuuhuoneen itselleni.”

Olikin jo korkea aika muuttaa omilleen. Leipurikondiittorin opiskelut kuitenkin jäivät kesken.

”Palasin turhan kovilla paukuilla syövän uusintakierroksen jäljiltä kouluun. Poikaystäväni löysi minut sängyltä räkä poskella itkien, etten enää tiedä mitä teen, en vain jaksa.”

”Nyt pitäisi keksiä, mikä minusta tulee isona.”

Taikaa ilmassa

Jennalla ja poikaystävä Teemulla tulee kuusi vuotta yhteiseloa alkuvuodesta.
Vappuna juhlitaan myös toista vuosipäivää.

”Silloin on 10-vuotisvuosipäivä ensimmäisen syöpädiagnoosin kanssa. Se tuntuu järjettömältä ajalta – se on melkein puolet eliniästäni!”

Viime vuoden alkusyksystä postiluukusta putosi kirje, joka todella muutti Jennan elämän.

”Sain vihdoin oikeat, viralliset terveen paperit. Kirjeessä luki selkosuomella: Syöpähoitosi ovat päättyneet. Siinä kohtaa kyynelkanavat aukesivat.”

Muutoinkin Jenna on kokenut ilmassa olevan jonkinlaista taikaa. Ympyrä on sulkeutunut.

”Minua hoidettiin Lastenklinikan syöpäosastolla K10:ssä. Tajuntaani kolahti, että kun nyt vihdoin sain terveen paperit, vanhaa sairaalaa ei enää ole ja Uudessa lastensairaalassa syöpäosaston nimi on Taika. Klik!”

Taika kääntää kylkeään emäntänsä vieressä. Jenna oli pitkään haaveillut omasta koirasta, ruskeasta labradorinnoutajasta.

”Taika on minulle iso voimavara. Se seuraa minua kaikkialle ja nukkuu kainalossani korvanjuuressani tuhisten.”

Kommentteja ja kyselyitä

Puuttuva silmä herättää huomiota. Kuudessa vuodessa Jenna on oppinut blokkaamaan suurimman osan kummastelevista kommenteista ja pälyilevistä katseista.

”Yksin liikkuminen on edelleen hammasta purren menoa, mutta ei sitä voi vain istua himassa neljän seinän sisällä.”

Eikä vaikeneminen kannata, sen Jenna on oppinut.

”Mieluummin kerron mistä on kyse, kuin että asiaa spekuloitaisiin selkäni takana.”

Keikoilla tai kavereiden kanssa silmän puuttuminen unohtuu. Kotiympäristössään Jenna ei aina käytä silmälappuakaan.

”Kun lähden niin sanotusti kylille, sitten peitän puuttuvan silmäni. Jos jotakuta merirosvoiluni häiritsee, niin omapahan on ongelmansa!”

Taika-koira on aina Jennan mukana. ”Taika seuraa minua vessaan katsomaan, etten putoa pönttöön, se vahtii keittiössä, että teen varmasti ruoan loppuun.”

Taika-koira on aina Jennan mukana. ”Taika seuraa minua vessaan katsomaan, etten putoa pönttöön, se vahtii keittiössä, että teen varmasti ruoan loppuun.” Jennan silmäsyöpä uusiutui kaksi kertaa. Nyt hän sai terveen paperit.  Niclas Mäkelä / Otavamedia

Silmäsyöpä pelottaa edelleen: ”Miksi juuri minä?”

Kysymys ”Miksi juuri minä?” kummittelee mielessä edelleen.

”Vaikka yritän unohtaa, mitä kaikkea olen kokenut, en koskaan pääse menneisyydestäni eroon.”

Vanhat demonit nostavat päätänsä herkästi.

”Pelko on edelleen hanurissa: mitä jos silmäsyöpä uusiutuukin kolmannen kerran?”

Hetken hiljaisuus täyttää koko asunnon.

”Niin karulta kuin se kuulostaa, en tiedä mitä mullistavaa pitäisi tapahtua, että jaksaisin sen kaiken vielä kolmannen kerran.”

Takaraivossa pyörivät ajatukset syövästä Jenna hautaa ja huuhtoo suomalaiseen glam rockiin.

”Musiikki on aina ollut kaikista suurin voimavarani. En tosiaankaan tiedä, missä olisin ilman musiikkia.”

Jenna käy ahkerasti keikoilla ja on tuttu näky klubikeikkojen eturivistä. Tulipunaiset hiukset eivät jää huomaamatta.

”Yleensä totean, jos minua ei näy eturivissä, en ole paikalla.”

Syöpä ei tartu

”Syöpä on opettanut katsomaan elämää uusin silmin. Kaikki ei ole niin yksinkertaista”, Jenna toteaa ykskantaan.

Jenna haluaa myös muistuttaa, ettei syöpä tartu kosketuksesta. Vaikka hänellä ei ole toista silmää, ei häntä pidä kammoksua.

”Ajattelen, että syöpä on kuin flunssa. Niin moni sairastuu siihen tänä päivänä. Onneksi nykylääketiede kehittyy koko ajan.”

Kesäkuussa Jenna täyttää 23 vuotta. Hän myöntää olevansa vielä hieman tuuliajolla sen kanssa, mitä hän haluaisi tulevaisuudessa tehdä.

”Unelmanani olisi tehdä jotain musiikin parissa: toimia vaikkapa jonkin bändin taustavoimana tai takapiruna.”

”No niin Rymy-Roope, nyt mennään!”

Jenna huitaisee hiuksensa taakse. On aika viedä Taika ulos.

Silmälappu jää kotiin.

Lue myös: Silmäsyöpä iski Jennaan: ”Miksi juuri minä, mitä väärää olen tehnyt?”

X