Elämää äärirajoilla: Alaska -dokumenttisarjassa toistuva syrjäisyyden korostaminen on hieman huvittavaa suomalaisesta näkövinkkelistä
Sarjassa seurataan alaskalaisia, jotka elävät eristyksissä, kaukana kaupungin sykkeestä ja yrittävät selviytyä omavaraisesti ankarassa luonnossa.
Käyntiin pyörähtävä kausi on sarjan kolmas.
”En tullut tänne piiloon miltään. En tullut itseäni etsimään… Yritän vain kykyjeni mukaan hankkia elannon lapsilleni.” Näin kertoo Chip Hailstone, joka asuu Alaskan Noorvikissa, juuri ja juuri napapiirin pohjoispuolella Elämää äärirajoilla: Alaska -dokumenttisarjassa. Seuraavaksi näemme hänet vaimonsa Agnesin kanssa nylkemässä jättimäistä hirvenkoipea.
Saman tapaisia ihmisiä sarja on täynnä, yksinäisiä ja perheellisiä. Pohjoisen tuulet purevat heidän kasvojaan, havun ja turpeen tuoksu täyttää ilman eikä pataruoan tarpeita suinkaan haeta marketin liha-altaasta. Karskit miehet ja naiset ampuvat riistaa tantereeseen ja nostavat kalaa vedestä. Toisessa jaksossa alkaa karhunmetsästyskausi ja saapuu ensilumi.
Elämää äärirajoilla on arvatenkin eksoottisempaa nähtävää Beverly Hillsissä kuin Suomen salomailla. Kaikki alkuvoimaisuuden ja syrjäisyyden toistelu meikäläisittäin hieman jopa huvittaa. Eikä kaiken sekaan olisi enää kaivattu teatraalisesti kähisevää kertojanääntä. Jos marketteja olisi maisemissa, voisi James Franzolle hakea kurkkupastillin.
Elämää äärirajoilla: Alaska, sunnuntai 11.9. klo 19.00, Sub