Kuusiosainen islantilainen sarja Isäviikonloput on maanläheinen kertomus perheidyllin romahtamisesta

Isäviikonloput -sarjassa Karenin ja Matthiaksen vaiheita tarkastellaan arkirealistisesti ja myös humoristisesti, kaunistelematta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Isäviikonloput -sarjan Karen.

Isäviikonloput -sarjassa Karenin ja Matthiaksen vaiheita tarkastellaan arkirealistisesti ja myös humoristisesti, kaunistelematta.
Teksti: Pertti Avola

Kuusiosainen Isäviikonloput alkaa kuvalla juuri heränneestä naisesta vessanpytyllä. Nainen on Karen, keski-ikäinen kolmen lapsen perheenäiti, ammatiltaan psykologi ja parisuhdeneuvoja. Kun Karen kesken miehensä Matthiaksen syntymäpäiväjuhlinnan löytää miehen kännykästä epäilyttävän tekstiviestin, hän reagoi aivan toisin kuin ammattinsa edellyttämällä rauhallisuudella.

Karen innostuu selvittelemään tekstiviestin taustoja niin, että on unohtaa jopa nuorimmaisensa päiväkodin teatteriesityksen. Aviomiehen ”virallisilla” syntymäpäiväillallisilla turhautuminen sitten purkautuu täydellä teholla.

Jos islantilaisista tv-sarjoista jonkin yhteisen piirteen haluaisi löytää, se voisi olla tietynlainen maanläheisyys. Islantilaiset sarjat ovat usein vähemmän kiillotettuja kuin pohjoismaiset serkkunsa.

Isäviikonloput -sarjan näyttelijät ovat rooliensa tasalla niin työskentelyltään kuin ulkonäöltäänkin. Koska islantilainen arki ei poikkea suomalaisesta, samaistuminen henkilöihin ja heidän tilanteisiinsa on helppoa.

Isäviikonloput, ti 21.4. klo 22.00 Tv2

Lue myös: Talo jalavan varjossa -sarja on huoliteltua ja viimeisteltyä brittiepookkia

X