Kotiliesi: Irja Askola suree sukunsa salaisuuksia – Pojista pienin lahdattiin muun perheen edessä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Irja Askola
Helsingin entinen piispa Irja Askola joutui aikuisena opettelemaan, miten puhua vaikeista asioista. © Petri Kaipiainen/KuvaryhmŠ/SKOY
Irja Askola oppi lapsena sulkemaan tunteet sisäänsä. Osa suvun salaisuuksista on jäänyt mykiksi tarinoiksi.

Helsingin entinen piispa Irja Askola kertoo Kotiliedessä harrasteensa eläkkeellä sukututkimusta. Hän suree sitä, ettei tullut selvittäneeksi sukunsa kipeitä salaisuuksia, ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Askola ei rohjennut kysellä asioista tarpeeksi äidiltään, joka kuoli yllättäen aivoinfarktiin tyttären ollessa 35-vuotias.

”Minähän siinä menetin, kun en osannut nähdä ihmiseksi kasvamisen polussani kaikkea sitä mykkyyttä, jota meidän suvussamme on ollut. Mykkyyden protokolla siirtyy helposti sukupolvelta toiselle”, Irja Askola sanoo Kotiliedessä.

Askolalle oli aiemmin saanut esimerkiksi tietää, että sisällissodan aikana hänen äitinsä suvun talosta komennettiin kaikki pihalle ampumariviin, ja pienin poika lahdattiin muun perheen edessä.

Askolan Lilja-täti, joka oli viimeinen linkki suvun vanhoihin salaisuuksiin, kuoli kaksi vuotta sitten 98-vuotiaana. Täti oli polttanut osan kirjeistä, joissa kerrottiin muun muassa Askolan enon nälkäkuolemasta.

”Mykkinäkin nämä tarinat ovat osa identiteettiäni.”

Irja Askola oli sisältä hukassa, mutta ulospäin vastuullinen lapsi

Kipeistä asioista vaikeneminen jatkui myös Irja Askolan omassa lapsuuden perheessä. Askolan isä oli sotaveteraani ja kärsi alkoholismista. Poliisina työskennellyt isä kuoli sydänkohtaukseen, kun Askola oli 8-vuotias.

Äitiä neuvottiin, ettei tyttärille kannattaisi puhua isästä, jotta tämä unohtuisi helpommin.

”Se tuhosi ilmaisuvapauden ja koko tunnerekisterin. Kaikki sanat, itkut ja naurutkin olivat kiellettyjä.”

Koska isältä oli jäänyt suuret velat, äiti joutui tekemään paljon töitä niistä selvitäkseen. Irja oli tytöistä vanhempi ja hän joutui ottamaan paljon vastuuta kotona.

”Olin sisältä aivan hukassa, mutta ulospäin vastuullinen 8-vuotias”, Askola sanoo.

Hän oppi sulkemaan tunteet sisäänsä ja joutui aikuisena opettelemaan, miten puhua vaikeista asioista.

”Miksi et ole kuollut, vaikka olet jo niin vanha”

Kolme vuotta eläkkeellä ollut Irja Askola on kokenut jälkijättöistä uupumusta piispanvuosistaan. Ensimmäisenä naispiispana Askolasta tuntui, ettei hän voi jäädä edes sairauslomalle, jottei vaikuttaisi siltä, ettei nainen kykene tehtävään.

Lisäksi hän sai uransa aikana paljon vihaviestejä.

Eläkkeellä mieleen on noussut myös ikäviä muistoja siitä, etteivät piispojen välit olleet aina parhaat mahdolliset.

”Sielläkin oli sellaista mykkää ei-arvostusta ja poikien peliä kulissien takana. Arkkipiispa Kari Mäkinen oli kylläkin vahva tuki minulle, samoin Metropoliitta Ambrosius.”

Uupumuksen huomasi yleislääkäri, jonka vastaanotolle Askola meni uusimaan verenpainelääkkeensä reseptiä.

Keskusteluavun lisäksi piispan eläkepäiviä ovat valaisseet käynnit läheisessä päiväkodissa, jossa Askola on kirjoittanut lapsille satuja ja jutellut heidän kanssaan.

”Milloin olemme puhuneet hamsterin kuolemasta, milloin joku kysyy minulta, että miksi et ole kuollut, vaikka olet jo niin vanha.”

Korona-aikaan päiväkodissa ei ole voinut vierailla, ja Askola kertoo ikävöivänsä kovasti lasten seuraa.

Lue myös: Äidin kuolemasta vaikeneminen ei vaimentanut ikävää – Emerituspiispa Eero Huovinen: ”Jopa vähän hävettää, että vielä tässä iässä äiti on niin tärkeä”

X