Tommi Toija laskee itsensä introvertiksi – Työhuone siirrettiin Lallukasta museoon vieraiden nähtäväksi: ”Olen siellä työskentelemässä tai sohvalla”
Kuvanveistäjä Tommi Toija, 50, on valmistellut Helsingin Taidehallin näyttelyä useamman vuoden. Nyt työhuone on siirretty sinne.
Taiteilijan voi löytää työhuoneestaan työskentelemässä tai lukemassa. Näyttely kestää neljä kuukautta.
Kaikki siirretään. Muuttopalvelu lupaa muuttaa kaiken, ja siihen Tommi Toija luottaa. 50 vuotta täyttänyt kuvanveistäjä on yksi Suomen tunnetuimmista. Nyt hänen näyttävä Lallukan-ateljeensa on avautunut koko kansalle, kun se siirrettiin Helsingin Taidehalliin osaksi Tunteiden arkeologia -näyttelyä.
”Eihän täällä ole mitään muuta kuin henkilökohtaista. Ensiksi ajattelin, että mikäs siinä, työhuone, tervetuloa. Nyt kun olen alkanut miettimään sitä enemmän… En osaa oikein suhtautua siihen. Mutta ei täällä mitään valtionsalaisuuksia ole”, Tommi Toija sanoo.
Takaraivossa Tunteiden arkeologia on ollut jo vuosia, mutta aktiivisesti Toija on valmistellut näyttelyä arviolta pari vuotta. Viimeiseen vuoteen lepopäiviä ei juurikaan ole ollut.
Toijan työprosessi esiin
Näyttely kestää neljä kuukautta. Jos Toija vaikka tarvitsee näyttävästä kirjahyllystään tietyn kirjan, sitä pitää mennä lukemaan Taidehalliin. Silloin tällöin yleisö näkee taiteilijan myös työskentelemässä Taidehallissa – seuraava näyttely avautuu jo elokuussa Halmetojan galleriaan.
Näyttelyn avulla pyritään avaamaan myös Toijan työprosessia. Ihmisiä kiinnostaa nähdä, mistä teokset tulevat.
”Olen siellä, kun siltä tuntuu, tekemässä töitä tai sohvalla lukemassa kirjaa. En tykkää ajatuksesta, että pitäisi pitää luentoa, mutta jos sattumalta tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja juttu lähtee liikkeelle, niin mikäs sen mukavampaa. Se voi rikastuttaa molempia.”
Työhuone on täynnä Toijan teoksia. Entä jos jotain menee rikki?
”Aina voi käydä jotain, mutta siellä on valvojat ja reitti, josta katsojat kulkevat. Sinne pitää vaan laittaa iso kyltti, että rikottu teos on ostopäätös, se pitää valppaana”, Toija nauraa.
”Osaan myös pistää laput silmille”
Tommi Toija laskee itsensä introvertiksi, ihmiseksi, joka viihtyy omissa oloissaan. Introverttius ilmenee enemmän kuitenkin henkilökohtaisessa elämässä kuin työssä. Mikään erakko Toija ei ole, hän sanoo pitävänsä ihmisten kohtaamisesta.
”Jos ei tunnu siltä, niin en vain ole siellä. Olen oppinut olemaan ihmisten kanssa, mutta osaan myös pistää laput silmille. Selviytymismekanismeja löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Toija työskentelee paljon iltaisin ja öisin, mutta nyt siihen tulee hetkeksi stoppi Taidehallin aukioloaikojen vuoksi. Joskus on kyllä vilautettu mahdollisuutta pitää museota auki vuorokauden ympäri, mutta toistaiseksi siitä ei ole puhuttu. Toija viettäisi yön museossa mielellään.
Jos lukio olisi jäänyt, taiteesta ei ehkä olisi tullut uraa
Tommi Toija ei pysty osoittamaan tiettyä kohtaa elämässään, jolloin tiesi haluavansa taiteilijaksi. Visuaalisuus on kuitenkin kiinnostanut jo lapsesta.
Toija uskoo, että hänestä olisi voinut myös tulla käsityöläinen, kuten puuseppä. Lukio oli vähällä jäädä kesken, jolloin hän olisi todennäköisesti opiskellut huonekalusepäksi.
Taiteilija ei muista erityistä taidekokemusta, joka olisi jäänyt nuoren Tommi-pojan mieleen. Perheen kanssa tuli kuitenkin reissattua, jolloin nuorukainen näki Picasson ja Dalín töitä. Nykyään Toijaa koskettaa erityisesti sveitsiläisen Alberto Giacomettin (1901–1966) veistokset, joita hän on nähnyt satoja kertoja.
”Joka kerta niiden eteen pysähtyy ja jokin kolahtaa aina uudestaan. Hyvä taide ei ole kertakäyttöistä. Jos taide elää ja ihmiset palaavat työn ääreen vielä sadankin vuoden päästä, siinä alkaa olla jotain. Totta kai on myös katoavaa taidetta, jonka tarkoitus ei olekaan elää maailman tappiin.”
Varsinkin nykytaidetta käsiteltäessä monet saattavat pohtia, mikä tekee taideteoksen – voiko mikä tahansa museoon raahattu esine olla taidetta vain siksi, että se on museossa, koska sen on tehnyt taiteilijaksi itseään kutsuva tai koska teoksen tehnyt on keksinyt sille merkityksen ja kontekstin?
”Minulle taide on henkilökohtaisempi juttu. Haluan saada siitä katsojana jotain, palata sen äärelle uudestaan, ja saada siitä uusia näkökulmia. Omiin töihin minulla ei ole sellaista suhdetta, mutta jos ajattelen miten toivon muiden suhtautuvan tekemisiini, niin haluaisin töiden kertovan jotain, mitä ei pysty tyhjentävästi sanallistamaan.”
Hyvään palautteeseen on joskus vaikea ja hämmentävä suhtautua, Tommi Toija sanoo
Taide on Toijalle vahvasti tunneperäinen kokemus. Siksi teoreettisin taide ei välttämättä anna hänelle niin paljon. Sellainen taide, jota ymmärtääkseen pitäisi lukea taustaksi tekstinpätkiä, jotta tietää mitä teos kommentoi.
”Ajattelen aika pitkälti taiteen ja elämän kohdalla, että asioiden pitää kolahtaa ilman sen suurempaa analysointia. En tarkoita, että se tekisi taiteesta millään tavalla huonoa, mutta en saa siitä kaipaamaani kokemusta.”
Tommi Toijasta on hauska kiertää joskus omissa näyttelyissään ja kuunnella kommentteja ihmisiltä, jotka eivät tiedä taiteilijan olevan paikalla.
”Joku saattaa nauraa, että saatana miten hirvittävä, ja toinen pitää samaa työtä riipaisevan koskettavana. Molemmat ovat aivan yhtä relevantteja kokemuksia. Hyvään palautteeseen on joskus vaikea ja hämmentävä suhtautua. Ajattelee, että sanot vaan. Negatiivisia on helpompi lähteä komppaamaan, että ihan totta, paskahan se on, oikeassa olet!” Toija nauraa.
Hyvä palaute ei kuitenkaan muuta taiteilijan omaa mielikuvaa teoksesta: jos Toija näkee työssään jotain parannettavaa, palaute ei muovaa mielipidettä puoleen tai toiseen.
”Kulttuurinleikkaukset kertovat hyvin paljon arvostuksesta kulttuuria kohtaan”
Jos taidetta ei olisi, maailma olisi hyvin erilainen paikka. Ainakin Tommi Toijalle. Taide antaa jostain sellaista, mitä ei pysty mittamaan, niin tekijälle kuin katsojille.
”Taidetta tarvitaan tekijän mielenterveyden hyväksi. En kyllä tiedä auttaako se vai onko se enemmän raskauttava tekijä. Jonkunhan sekin korsi on kannettava”, Toija hymähtää.
Toija huomauttaa, että monien tutkimusten mukaan taiteen kokemisella on positiivinen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Kulttuuri myös tuottaa kansantaloudellisesti paljon, mutta raha ei ole sen itseistarkoitus.
”Kulttuurinleikkaukset kertovat hyvin paljon arvostuksesta kulttuuria kohtaan. Ne summat, mitä valtionkassa kulttuurille antaa, ovat suuressa kuvassa nappikauppaa, jotka menevät loppuviimeksi melkein pyöristysvirheisiin. Suomessa ei nähdä taloudellisia vaikutuksia tai hyvinvointipuolta, mikä on hyvin surullista.”
Vastikään tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoi kulttuurin olevan henkistä huoltovarmuutta. Toija pitää sitä hyvänä signaalina.
”Sopii tähän aikaan, käytetään tätä kieltä mikä nyt on vallalla. Eihän huoltovarmuus tarkoita pelkkiä lääketarvikkeita, ammuksia ja energiaa. Jos meillä ei ole kulttuuria, niin mitäs meillä sitten on?”
Ruotsissa taidetta ostetaan enemmän
Suomessa suhtaudutaan kulttuuriin hieman eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa taiteen hankkiminenkin on arkisempaa.
”Yksityiset ihmiset ostavat teoksia enemmän. On normaalimpaa ostaa taidetta kotiin, kun sitä on tehty vuosisadat ja teokset kulkevat suvussa. Suomen kulttuuri on kuitenkin sen verran nuori, että sen ymmärtää. Täällä ei vielä kauheasti ole kauheasti maalauksia seinille hankittu reilut sata vuotta sitten.”
Vasta joitain vuosia sitten Toija rupesi miettimään teostensa myyntiä tarkemmin. Aiemmin hän ei ajatellut jättävänsä itselleen mitään, vaan kaikki oli kaupan. Nyt hän pohtii, kannattaisiko itselle jättää ainakin toistaiseksi eri vuosien teoksia, historiakerroksia omasta urasta.
Toija painottaa, että kyseessä on ammatti, eikä hän pyri säilömään töitään, mutta kodissa on yksi teos, josta taiteilija ei toistaiseksi ole halunnut luopua.
”Se liittyy omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen, jonka muistan hyvin tarkasti. Muistan tekohetken, elämänvaiheen, kaiken mikä siihen liittyi. Se on ollut esillä jossain näyttelyssä, jossa joku olisi ollut kiinnostunut ostamaan sen, mutta en ainakaan ihan vielä luovu siitä.”
”Ennemmin olen hedonismin puolella”
Tommi Toija täyttää 50 vuotta 6. kesäkuuta 2024. Elämän uutta vuosikymmentä taiteilija ei kiireittensä keskellä ole ehtinyt paljoa miettiä.
”Tietysti sitä ajattelee, että olisi pitänyt tähän mennessä saada aikaiseksi jotain tiettyä oman uran ja henkilökohtaisen elämän kannalta, aika perustavanlaatuisia kysymyksiä. Jos astuu ajatuskehien ulkopuolelle, niin ihan hyvinhän elämä on tähänkin asti mennyt. En koe jääneeni paitsi ja onhan tässä töitä menestyksekkäästi tehty.”
Toija ei tiedä tuoko ikä arvovaltaa taiteilijalle. Hän ajattelee, etteivät esimerkiksi nuoret taiteilijat jaksa kuunnella häntä, perinteistä koulukuntaa edustavaa saviukkeleiden veistelijää. Ikä kyllä tuo omaan tekemiseen varmuutta. Hötkyilyä on vähemmän ja itsevarmuus on kasvanut.
Kun Toijalta kysyy suhtautumista ikääntymiseen, hän sanoo pyrkivänsä kieltämään sen. Ikäkriisiäkään hän ei myönnä, mutta sanoo, että joku lähipiiristä saattaa nähdä asian toisin. Omasta kunnosta ja jaksamisesta taiteilija myöntää kiinnittäneensä tähän mennessä liian vähän huomiota.
”Jalat eivät itsestään vetristy tai lihasmassa kasva, kyllä se maha jos joku kasvaa. Vähän tulee mietittyä enemmän. Joskus on mukava mennä lenkille. En ole kuitenkaan koskaan ymmärtänyt niitä, jotka sanovat, että siitä tulee niin helvetin hyvä olo eikä juoksemista malta lopettaa”, Toija nauraa.
”En usko, että minusta koskaan mitään superliikkujaa tulee. Ennemmin olen hedonismin puolella ja menen syömään hyvin.”
Lue myös: Taitelijakoti Lallukka on haluttu asuinpaikka – Näin siellä arki soljuu uomassaan