
Kiusana huono muisti? Esittelemme arjen apulaiset – Nämä hajamielisen ja muistisairaan erilaiset apuvälineet tuovat turvaa ja helpotusta
Tavallisille hajamielisille ja muistisairaille on runsaasti apureita.
© dementiaonlineshop.com
Huono muisti kalvaa montaa tervettäkin, kun tapaamisia unohtuu ja esineitä katoaa. Tutkimuksiin kannattaa silti hakeutua viipymättä, jos muistisairautta epäilee. Etenevää muistisairautta potevan pärjääminen ja kodin turvallisuus varmistetaan asiantuntijan kanssa. Kun huonomuistisen ja muistisairaan apuvälineet hankitaan ajoissa, niihin ehtii tottua arjessa ja jo ennen sairauden etenemistä.
Turvatekniikka ja turvalliset kodin laitteet estävät tapaturmat. Päälle unohtunut liesi voi aiheuttaa pahimmillaan tulipalon.
Liesivahti ja automaattisesti sammuva turvaliesi parantavat huonomuistisen turvallisuutta. Induktioliesi ei kuumene tyhjänä, ja yli kiehunut ruoka sammuttaa sen automaattisesti.
Turvallinen silitysrauta sammuu automaattisesti, jos sitä ei liikuta vähään aikaan tai se unohtuu vaaralliseen asentoon. Palovaroitin tarvitaan jokaiseen huoneeseen. Hanki myös häkävaroitin, jos kodissa on tulisija.
Unohtuikohan sähkölaite päälle? Ei hätää. Älypistorasia komennetaan sammuksiin puhelimella myös matkalla.
Muistin tueksi apuvälineet ja turvalaitteet
Kun poistumme nykyaikaisesta älykodista, automatiikka muun muassa sammuttaa tarpeettomat sähkölaitteet, sulkee veden tulon ja lukitsee takaoven. Auki unohtuneesta ikkunasta ja ovesta saa varoituksen.
Mihin laitoinkaan lompakon ja avainnipun? Esineeseen liitetty niin sanottu bluetooth-paikannin antaa äänimerkin napauttamalla älypuhelimen näyttöä samassa huoneistossa.
GPS-paikannin perustuu ulkona toimivaan satelliittipaikannukseen ja esineen sijainnin näkee puhelimen kartassa. Nokkelan bluetooth-paikantimen viimeisin sijainti tallentuu omistajan puhelimeen. Kartta näyttää, että esine unohtui ystävän kotiin.
Muista lääkkeet – oikeaan aikaan ja oikea annos
Oikeat lääkkeet on otettava oikeaan aikaan jotta ne tehoavat. Carousel Advance -lääkeannostelija muistuttaa valittuina aikoina ja hälyttää kunnes lääkkeet on otettu. Älydosetti maksaa 255 e.
Ajastettu kello muistuttaa tarpeen tullen
Selkeä kello muistuttaa lääkkeistä ja muista tärkeistä asioista. Hälytyksen voi kuitata kaukosäätimellä. Kalenterikello maksaa 159 e. Sen voi asettaa pöydälle tai kiinnittää seinään.
Löydä esineet paikantimen avulla
Onko avainnippu, lompakko tai kaukosäädin hukassa? Esineeseen liitetty paikanninläpyskä piipittää puhelimen näyttöä napauttamalla. Löydä puhelin läpyskän nappia painamalla. Chipolo maksaa 30 e.
Muistisairaan tärkeä apuväline paljastaa sijainnin
Ranneke välittää kantajan sijainnin omaiselle satelliittipaikannuksella. Poistuminen turva-alueelta antaa hälytyksen. Paikannin maksaa noin 200 e. Se on myös puhelin.
Turvallisempi liesi
Ajastin sammuttaa lieden automaattisesti määräajan kuluttua. Keraaminen taso on helppo puhdistaa, ja uunissa on käytännöllinen höyrypuhdistus. Turvaliesi UPO LK52TG1 maksaa noin 500 e.
Liesivahti kytkee lieden päältä
Älykäs lämpöanturi havaitsee vaaran, varoittaa ja sammuttaa päälle unohtuneen sähkölieden automaattisesti. Innohome Liesivahti SGK5010 maksaa noin 300 e. Kuluja tulee lisäksi asennuksesta.
Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehden numerossa 6/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti