Kolumni: Nelipäiväinen työviikko voi olla väärä tapa lähestyä työelämän ongelmia

Nelipäiväinen työviikko, uhka vai mahdollisuus? Kysymys on viime viikkoina jakanut kansaa, ja jos minulta kysytään, niin sama palkka vähemmillä työtunneilla kuulostaa hyvältä.

Mutta voisiko neljän päivän ­työviikko toimia Suomessa aivan yleisesti? ­Asiasta on hyvä käydä jatkuvaa keskustelua, ­sillä ei viiden päivän työviikko ole mikään ­kiveen hakattu lopullinen totuus. Työviikon pituudesta me ihmiset yhdessä yhteiskuntana teemme päätökset ja vain muutos on pitkällä aikavälillä pysyvää.

Itsehän olen työkseni Seuran toimittaja. Ulospäin se voi monesti näyttää siltä, että lähinnä juon kahvia ja näpyttelen läppäriä. Kyllä sellainen jokseenkin hoituu neljässäkin työpäivässä.

Mutta tietenkään kaikilla aloilla työelämä ei pyöri näin. On poliisit, sairaanhoitajat ja parturit sekä sata muuta ammattia, joissa on toisenlaiset lähtökohdat. On myös lukematon määrä toiminimiyrittäjiä, freelancereita, pätkäduunareita, tuntityöläisiä ja itsensätyöllistäjiä.

Tai vaikka kuvitteellinen kajaanilainen Lauri, jonka pääelinkeino on kodin vieressä seisova ­navetta.

Jos Lauri käy ­ruokkimassa ja hoitamassa lehmät ­aiemman seitsemän päivän sijaan enää neljänä päivänä viikossa, niin ehkä Lauri tosiaan on aiempaa vähemmän kuormittunut ja voi ­paremmin, mutta ne lehmät varmaan aika paljon huonommin.

Työelämän leppoistaminen on tasaisin väliajoin puheenaiheeksi nouseva teema. 1960-luvun lopulla yhteiskunnassa siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon. En ollut silloin paikalla, mutta aivan varmasti muutos ahdisti monia. Sillä niinhän muutos aina tekee.

Viitisentoista vuotta sitten julkisuudessa puhuttiin jälleen aktiivisesti työelämän leppoistamisesta. Silloin käytettiin termiä downshiftaus. Silloin tuntui, että työelämää halusivat leppoistaa ne, joiden työt olivat jo oikeastaan aika leppoisia.

Ehkä niin on nytkin.

Työelämässä paljon korjattavaa

Totta toki on, että moni asia on työelämässä rikki, sillä työ aiheuttaa monille ahdistusta.

Nelipäiväinen työviikko on siihen yksi ratkaisu. Mutta jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, niin nelipäiväisen työviikon ehdottama ratkaisu on se, että ollaan vähemmän työpaikoilla.

Muitakin tulokulmia voisi olla, sillä eiväthän työpaikkojen ongelmat korjaannu olemalla vähemmän töissä.

Ohjaaja John Webster pureutui työelämän ongelmiin vuoden 2022 dokumenttielokuvassaan The Happy Worker. ­Siinä eräs työntekijä kertoi ajatelleensa työmatkalla, että voisi paremmin, jos töihin ­menemisen sijaan vaikkapa työmatkallaan jäisi auton alle.

Elokuvassa Webster esitteli työelämän keskeisinä ­ongelmina muun muassa huonon johtamisen, sosiaalisen hyvinvoinnin ohittamisen, tarkoituksen ja mielekkyyden hämärtymisen sekä sen, että yritysten tekemät tulokset valuvat joidenkin muiden kuin työn tehneiden taskuihin. ­Eihän se ole ihme, jos työntekijä ei oikein tuossa motivoidu.

Minulla ei ole mitään työviikon lyhentämistä vastaan, mutta ehkä olisi tasa-arvoisempaa sitä ennen korjata Websterin esittämiä ongelmia.

Jukka Vuorio on ruuhka­vuosia elävä Seuran toimittaja, 80-lukuentusiasti ja sarjakuvakeräilijä.

Lue myös: Töissä ei ole aina kivaa – Joonas Nordman muistuttaa milleniaaleja: ”Olen tehnyt työurallani virheitä – ne ovat parasta, mitä minulle on tapahtunut”