Danyil pakeni alaikäisenä yksin Ukrainasta Suomeen – Huoli etulinjan tuntumassa asuvista isovanhemmista kalvaa: ”Soitan lähes joka päivä”
Ukrainalaisen Danyilin huoltajina toimineet isovanhemmat halusivat pojan turvaan. Itse he eivät sodasta huolimatta rohjenneet jättää kotikaupunkiaan, jossa he olivat asuneet koko elämänsä.
Ukrainalainen Danyil Kolisnyk tuli Suomeen yksin 17-vuotiaana. ”En nähnyt tulevaisuutta kotikaupungissani. Siellä oli vaarallista, ja melkein kaikki asukkaat olivat lähteneet”, Danyil sanoo. © Vesa Tyni
Käynti poliisin palvelupisteessä Helsinki-Vantaan lentoasemalla ei kestänyt kauaa. Ukrainalainen Danyil Kolisnyk todisti henkilöllisyytensä passilla ja kertoi, että hän halusi hakea tilapäistä suojelua Suomesta kotimaassaan käytävän sodan vuoksi. Danyilillä oli hänen huoltajanaan toimivan, Ukrainaan jääneen isoäidin kirjoittama lupa kotimaasta poistumiseen.
Lentoasemalta Danyil vietiin vastaanottokeskukseen Vihtiin.
Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen Suomeen on tullut yksin 1 330 alaikäistä ukrainalaista. Danyil on yksi heistä. Saapuessaan joulukuussa 2022 hän oli 17-vuotias.
Suomen hän valitsi, koska maata suositteli häntä auttanut venäläinen vapaaehtoistyöntekijä.
”Toivoimme, etteivät ohjukset osuisi meihin”
Danyilin koti oli isovanhempien ja isän luona Kupjanskin kaupungissa Harkovan alueella Itä-Ukrainassa. Sodan alkaessa Danyil kävi koulun viimeistä eli 11. luokkaa. Haaveissa olivat sen jälkeen taloustieteen opinnot Harkovan yliopistossa. Kirjanpitäjänä toiminut isoäiti oli opettanut jo vähän alkeita.
Helmikuun puolivälissä 2022 koulussa varoitettiin sodan uhasta. Danyil suhtautui varoituksiin epäilevästi.
”Kukaan ei uskonut, että Euroopassa todella alkaisi täysimittainen sota 2000-luvulla.”
24. helmikuuta oli isoisän syntymäpäivä. Aamulla koulun viestiryhmässä ilmoitettiin, että Venäjä oli hyökännyt.
Kupjansk on vain noin neljänkymmenen kilometrin päässä Venäjän rajasta. Vajaa viikko myöhemmin kaupunki miehitettiin. Sähkön saanti sekä internet- ja puhelinyhteydet katkaistiin.
”Me vain istuimme kotona. Odotimme ja toivoimme, etteivät ohjukset osuisi meihin”, Danyil kertoo.
Isovanhempien talo on esikaupunkialueella. Venäläismiehittäjiä näkyi siellä harvoin, mutta Danyil kuuli kertomuksia heidän teoistaan.
Eräs 16-vuotias poika kertoi olleensa etsimässä töitä, kun hänet pidätettiin. Syy: poika oli kävellyt kohti kotia hieman sen jälkeen, kun ulkonaliikkumiskielto oli alkanut.
”Venäläiset laittoivat hänet vankilaan viikoksi. Häntä hakattiin, eikä hänelle annettu juuri ruokaa tai riittävästi vettä”, Daniyl kertoo.
Kaupungista pakenemista yrittäneitä ammuttiin.
”Olin surullinen koko ajan”
Kevään aikana Danyil sai päätökseen 11. luokan. Ainoa vaihtoehto jatkaa opintoja oli lähteä Venäjälle, sillä muualle miehitetystä kaupungista ei päässyt.
Isovanhemmat pelkäsivät Danyilin puolesta ja päättivät, että Venäjän puolella, viidenkymmenen kilometrin päässä rajasta oleva Belgorodin yliopisto oli hänelle parempi vaihtoehto kuin jäädä kotimaahan taistelujen keskelle.
”En olisi halunnut lähteä.”
Venäläiset lupasivat, että opiskelu ja asuminen olisivat ilmaisia. Muuhun elämiseen annettaisiin taloudellista tukea.
”Monia lupauksia annettiin, mutta niitä ei pidetty.”
Belgorodissa Danyil majoitettiin asuntolaan, missä hän jakoi kahden makuuhuoneen asunnon kuuden muun nuorukaisen kanssa. Siitä piti maksaa. Venäjänkielistä opetusta oli vaikea seurata, sillä Danyil oli opiskellut ukrainaksi. Hän oli yksinäinen. Yhteyden isovanhempiinsa hän sai vain harvoin.
”Olin surullinen koko ajan. En tuntenut oloani turvalliseksi.”
Syyskuussa 2022 ukrainalaiset vapauttivat Kupjanskin ja Danyil päätti palata kotiin. Hän löysi venäläisten vapaaehtoisten ryhmän, joka auttoi halukkaita palaamaan Venäjältä Ukrainaan tai muualle Eurooppaan. Matkalla rajalle yksi ryhmän jäsenistä antoi Danyilille neuvon:
”Lähde Suomeen. Se on nuorelle tulevaisuuden kannalta hyvä paikka.”
Biopassi helpottaa prosessia
Maahanmuuttovirasto Migrin vastaanottojärjestelmässä on tällä hetkellä 118 alaikäistä, yksin Suomeen tullutta ukrainalaista. Heistä alle 12-vuotiaita on seitsemän, 13–15-vuotiaita kahdeksan ja 16–17-vuotiaita 103.
Ikäjakauma ei kerro Suomeen saapuneiden alaikäisten kokonaismäärää, sillä saatavilla on tietoa vain tällä hetkellä järjestelmässä kirjoilla olevista, yhä Suomessa asuvista ukrainalaisista.
Alaikäisenä saapuneista moni on Danyilin tapaan tullut Suomessa täysi-ikäiseksi. Osa on jo lähtenyt Suomesta, ja joissain tapauksissa huoltaja on saapunut Suomeen.
Poliisi tai rajavartiolaitos rekisteröi kaikki maahan saapuvat tilapäisen suojelun hakijat. Alaikäisten kanssa käydään lyhyt keskustelu.
”Ukrainalaisilla on tavallisesti biopassi, joten henkilöllisyyttä voidaan yleensä pitää todennettuna. Alaikäisiltä kysytään ainakin henkilötiedot ja perheenjäsenten nimet”, sanoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön aluevastaava Minna Serradj.
Jos viranomaisilla herää kysymyksiä maahantulon yhteydessä, he voivat jo tässä vaiheessa alkaa tehdä tarkempia selvityksiä.
”Viranomaiset kiinnittävät huomiota, jos alaikäinen esimerkiksi tulee maahan jonkun muun kuin huoltajansa kanssa. Sotatilanteessa tällainen voi toki olla mahdollista, mutta viranomaiset valvovat, kenen kanssa alaikäiset tänne tulevat.”
Käsittelyaika noin viikko
Ilman huoltajaa saapuvat lapset ja nuoret ohjataan lähimpään alaikäisille tarkoitettuun vastaanottokeskukseen. Tällä hetkellä tällaisia yksiköitä on 25.
Tilapäisen suojelun hakemuksen käsittelyaika on noin viikko, mikäli lisäselvityksiä ei tarvita. Yhdeltäkään alaikäiseltä ukrainalaiselta ei ole tähän mennessä evätty tilapäistä suojelua. Sen perusteella saadut oleskeluluvat ovat tällä hetkellä voimassa 4.3.2025 saakka.
Minna Serradj sanoo, että tilapäisen suojelun hakuprosessi on tarkoitettu sujuvaksi. Rekisteröintivaiheessa selvitetään perusasiat, kuten henkilöllisyys ja perhetiedot. Prosessin ensivaiheessa ei kartoiteta esimerkiksi matkareittiä tai syytä, miksi alaikäinen on hakeutunut juuri Suomeen.
”Mikäli tulee tarve selvittää tarkemmin joitakin seikkoja, Maahanmuuttovirastolla on mahdollisuus tehdä se päätöksentekovaiheessa.”
Ohjukset tärisyttivät taloa
Syksyllä 2022 Kupjansk oli vapautettu, mutta taistelut jatkuivat siellä yhä kiivaina.
”Talomme tärisi ohjusiskujen voimasta joka yö”, Danyil muistelee.
Hän päätti noudattaa venäläiseltä vapaaehtoistyöntekijältä saamaansa neuvoa ja lähteä kohti Suomea. Isovanhemmat eivät halunneet jättää kaupunkia, jossa he olivat asuneet koko ikänsä.
”He sanoivat, että jossain muussa maassa he eivät olisi ketään.”
Ukrainasta pakenevia auttaneet vapaaehtoiset tarjosivat Danyilille kyydin Puolaan. Sieltä hänet otti mukaansa Suomeen matkalla ollut ukrainalaisperhe. Matka kulki ensin Viroon ja sieltä laivalla Helsinkiin.
Saapuessaan satamaan joulukuussa 2022 Danyil tiesi Suomesta kaksi asiaa.
”Maassa on hyvin kylmä, ja siellä juodaan viiniä, joka maustetaan kanelilla.”
Miltä tuntui tulla yksin vieraaseen maahan 17-vuotiaana?
Danyil myöntää, että häntä pelotti. Toisaalta uusi ympäristö tuntui myös mahdollisuudelta. Hän oli asunut ikänsä isovanhempiensa luona lukuun ottamatta vierailuaan Venäjällä.
Ehkä oli aika itsenäistyä.
Kodinomainen ryhmäkoti
Käräjäoikeus määrää Suomeen yksin tulevalle alaikäiselle ja tilapäistä suojelua hakevalle edustajan, joka valvoo lapsen etua. Päivittäisestä huolenpidosta huolehtii vastaanottokeskus.
SPR:n Varsinais-Suomen piiri on yksi vastaanottokeskuspalveluita Maahanmuuttovirastolle tuottaneista organisaatioista. Sen 21-paikkaisessa ryhmäkodissa on asunut alle 17-vuotiaita lapsia ja nuoria.
Ryhmäkodissa pyritään nimensä mukaisesti kodinomaisuuteen.
”Lapsille laitetaan ruokaa, heidän kanssaan käydään vaateostoksilla ja heitä saatetaan harrastuksiin. Eli pidetään huolta samoin kuin vanhemmat pitävät huolta lapsistaan”, sanoo yksikön apulaisjohtajana toiminut Sanna Paavola.
17 vuotta täyttäneet puolestaan harjoittelevat itsenäistä elämää ohjaajien tuella 20-paikkaisessa tukiasuntoyksikössä.
Ilman huoltajaa Suomeen saapuvat alaikäiset voivat asua myös yksityismajoituksessa esimerkiksi sukulaistensa luona. He ovat silloinkin vastaanottokeskusten asiakkaita. SPR:n Varsinais-Suomen piirin ryhmäkoti ja tukiasunnot -yksikön asiakkaina on ollut enimmillään toista sataa sukulaisten luona asuvaa lasta ja nuorta.
Tilapäisen suojelun perusteella oleskeluluvan saanut voi hakea kotikuntaa, kun on asunut Suomessa vuoden. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että alle 17-vuotiaat muuttavat vastaanottokeskuksen ryhmäkodista niitä pienempiin perheryhmäkoteihin.
17 vuotta täyttäneillä on mahdollisuus muuttaa omaan asuntoon tuetusti. Yksityismajoituksessa olevat jäävät sukulaistensa luokse ja saavat palvelut kotikuntamerkinnän saatuaan vastaanottokeskuksen sijaan kunnalta.
Toiveet murenevat – ”Kaikki eivät välttämättä löydä perhettään”
Miksi Suomeen tullaan yksin ilman huoltajaa? Sanna Paavolan mukaan syitä on monia. Lapset ovat ehkä menettäneet vanhempansa, joutuneet heistä eroon pakomatkalla tai he hakevat turvaa vanhempiensa lähettäminä.
Ensimmäisenä vuonna vieraassa maassa suurin haaste on oman ydinperheen ikävä.
”Kaikki eivät välttämättä löydä perhettään tai saa heihin yhteyttä.”
Varsinkin ukrainalaislapsilla on suuri huoli läheisistään. Uutistulva sodasta on jatkuva ja voi kertoa myös niistä kaupungeista ja kylistä, joissa vanhemmat asuvat.
Sanna Paavola sanoo, että ukrainalaisilla on vahva halu palata kotimaahan.
”Mutta vähitellen usko siihen murenee. Mitä pidempään sota jatkuu, sitä vähemmän toivoa paluusta on.”
Uskomatonta selviämistä
Maahanmuuttovirasto kilpailutti vastaanottokeskustoiminnot viime vuonna. Sen seurauksena SPR:n Varsinais-Suomen piirin yksiköiden toiminta loppui huhtikuussa.
”Yksiköstä toiseen siirtäminen on aina käännekohta lasten ja nuorten elämässä, ja he ovat jo muutenkin kokeneet mittavia muutoksia”, Sanna Paavola sanoo.
Turussa onneksi vain muutama joutui siirtymään järjestelmän sisällä ryhmäkodista toiseen. Muiden kohdalla prosessia saatiin nopeutettua niin, että lapset siirtyivät perheryhmäkoteihin ja omiin asuntoihin tuetusti.
”He kulkivat samaa reittiä, jota muutenkin olisivat kulkeneet, mutta hiukan nopeutetusti.”
Sanna Paavolalla on 20 vuoden työkokemus alaikäisten maahanmuuttajalasten parissa. Vuosien varrella on toistunut yksi ihmetyksen aihe:
”Se, miten lapsi pärjää ja sopeutuu, jaksaa opiskella, harrastaa ja elää elämäänsä yksin vieraassa maassa. On uskomatonta, miten monesta asiasta elämässä voi selviytyä, kun saa tukea.”
Kolme muuttoa vuodessa
Danyil ei ehtinyt tavata käräjäoikeuden määräämää edustajaansa, sillä hän täytti 18 vuotta reilu viikko Suomeen saapumisen jälkeen. Yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa hän päätti, että muuttaisi alaikäisyksiköstä Sipooseen uuteen vastaanottokeskukseen, joka on tarkoitettu ukrainalaispakolaisille.
Suomeen saapuessaan Danyililla oli vain matkalaukullinen vaatteita. Huonekalut ja muut välttämättömät tarvikkeet järjestyivät kolmikerroksisen kerrostalon yksiöön vastaanottokeskuksen ja ukrainalaisia vapaaehtoisesti avustaneen ryhmän kautta.
Vastaanottokeskuksesta Danyil sai kulkukortin kuntosalille. Se oli hyvä, sillä hän tarvitsi seuraa ja tekemistä. Hän oli pelannut pitkään lentopalloa koulunsa joukkueessa Kupjanskissa. Sipoossa löytyi joukkue, jonka kanssa hän pääsi jälleen lempilajinsa pariin.
Danyil ei kuitenkaan ehtinyt asua Sipoossa pitkään. Heinäkuussa 2023 Maahanmuuttovirasto tiedotti kahdeksan vastaanottokeskuksen sulkemisesta, koska paikkojen tarve oli vähentynyt. Sipoon yksikkö oli yksi lakkautettavista.
Alkusyksystä Danyil siirrettiin vastaanottokeskukseen Orimattilaan, jossa hän jakoi huoneen kahden muun ukrainalaisen kanssa. Harrastusmahdollisuuksia ei tarjottu. Kielikurssille olisi pitänyt matkustaa Lahteen. Danyil halusi odottaa, kunnes pääsisi pääkaupunkiseudulle, missä avautuisi laajempia opiskelu- ja työmahdollisuuksia. Se toteutui vihdoin maaliskuun 2024 alussa, kun hän muutti Espooseen.
Haaveena vakaus
Huhtikuussa Danyil aloitti Uudenmaan TE-toimiston kautta järjestetyn kotouttamiskoulutuksen Espoossa. Sen tavoitteena on opettaa suomen kieltä, suomalaisen yhteiskunnan toimintaperiaatteita ja edistää pääsyä jatkokoulutukseen ja työelämään.
”En edes tiedä, mitä kaikkea minun pitää tietää. Opiskelen koko elämää”, Danyil sanoo.
Taloustieteen opinnoista hän ei enää haaveile. Sen sijaan yksi mahdollisuus on opiskella ohjelmoijaksi.
Kerratessaan kuluneita reilua kahta vuotta Danyil pysähtyy usein miettimään, milloin mitäkin tapahtui. Kuinka kauan hän oli Venäjällä? Muuttiko hän Orimattilaan kesällä vai kenties vasta alkusyksystä? On tapahtunut liian paljon.
”Tällä hetkellä haaveilen ennen kaikkea vakaudesta.”
Ukrainasta hän kaipaa eniten isovanhempiaan. Huoli heistä on jatkuva, sillä Kupjansk on lähellä etulinjaa.
”Soitan heille lähes joka päivä, jos yhteydet toimivat.”
Danyil on kuitenkin samaa mieltä häntä neuvoneen venäläisen kanssa.
”Suomi on hyvä maa asua.”
