”Lennu oli minulle kuin oma lapsi” - Jenni Haukio palaa hetkeen, jolloin suru rakkaan lemmikin kuolemasta viilsi ja muutti sydämeen
”Lennu oli minulle kuin oma lapsi, mutta samalla myös luotettu ja uskollinen ystävä, suunnattoman suuren ilon ja onnen lähde”, Jenni Haukio muistelee edesmennnyttä koiraansa.
Valtiotieteiden tohtori, runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä.
Kun toukokuun alussa kirjoitin kolumnia aiheesta, joka sivusi jokaisen oikeutta suruun siitä riippumatta, mitä toiset ihmiset menetyksen laadusta ajattelevat, ei minulla vielä ollut aavistustakaan siitä, mitä oma perheemme tulisi lähiviikkoina kokemaan.
Perjantaina 21.5.2021 aika pysähtyi, kun menetimme meille niin äärettömän rakkaan perheenjäsenemme, Lennu-koiran. Suru tuli sitä myöten lähemmäs kuin koskaan aiemmin elämässäni.
Viilsi suoraan läpi sydämen – ja viiltää yhä.
Sauli Niinistö ja Lennu kuvattuna tasavallan presidentin virka-asunnolla Tamminiemessä. © Marjo Tynkkynen/Kuvaryhmä/SKOY
”Toisaalta jokainen tietää, toisaalta kukaan ei tiedä”
Surevan lähestyminen ei kenellekään meistä ole helppoa, koska menetyksen kokemus ja sen yhteydessä koetut tunteet ja reaktiot ovat niin yksilökohtaisia.
Sitä pelkää valitsevansa sanansa väärin tai tahdittomasti ja loukkaavansa, vaikka tarkoitus on hyvä ja myötäelävä.
Silti surevaa ei koskaan tulisi jättää yksin. Kaikki empatia ja lämpö sekä lohdutuksen sanat merkitsevät menetyksen kokeneelle paljon, epätoivonkin hetkinä ne tukevat ja rohkaisevat.
Olen itsekin ikuisesti kiitollinen jokaisesta viestistä ja eleestä, joilla meitä Lennun poismenon jälkeen muistettiin.
Moni niin ikään menetyksen kohdannut on myötäeläen kertonut ”tietävänsä, miltä tuntuu”. Itse väittäisin, että toisaalta jokainen tietää, mutta toisaalta kukaan ei tiedä.
Jopa saman perheen sisällä surua voidaan prosessoida ja läpielää hyvin erilaisin tavoin.
Toista voi helpottaa aiheen totaalinen välttely, toinen ehkä kokee tarvetta asian käsittelyyn keskustelemalla menetyksen tapahtumasta ja sen herättämistä tunteista yhä uudelleen ja uudelleen.
Tärkeintä on, että jokainen saa mennä surun lävitse juuri itselleen parhaaksi kokemallaan tavalla. Toisen ihmisen surun kunnioitus on elämän ainutkertaisuuden ja arvokkuuden kunnioittamista.
Lennu on mielessä joka päivä
Tätä kirjoittaessa Lennun lähdöstä on lähes päivälleen kolme kuukautta. Vieläkään en voi uskoa, ettei hän enää ole täällä.
Lennu oli minulle kuin oma lapsi, mutta samalla myös luotettu ja uskollinen ystävä, suunnattoman suuren ilon ja onnen lähde. Ei päivää, ei valveillaolon tuntia, jona en häntä ajattelisi ja ikävöisi.
Surevalle päivä, kuukausi, vuosikin voi olla kuin ohitsekiitävän lyhyt hetki – ja jossain muodossa suru jää osaksi elämää pysyvästi. Claes Anderssonin sanoin ”Sitä, jota rakastamme, kaipaamme aina.”
Itseään kohtaan on surussa syytä olla armollinen. Viime kuukaudet ovat opettaneet, ettei surun lävitse pääse yhtään sen nopeammin, kuin on määrä. Päivä vain ja hetki kerrallansa.
Jopa iloakin saa tuntea, jos ilonaiheita kohtaa – eikä se tarkoita, että surisi yhtään vähemmän. Sydämelle mahtuvat kaikki rakkaat, niin vielä läsnäolevat kuin myös toiseen ulottuvuuteen jo siirtyneet. Elämä jatkuu, koska sen on jatkuttava.
Jenni Haukio ja Lennu-koira. © Jorma Marstio/Otavamedia
Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä.