Jenni Haukio riemuitsee avautuvasta maailmasta: ”Kun tarkkailee maailmaa lapsen vilpittömyydellä, ei tarvitse pelätä ihmeiden ehtyvän”

Jaa artikkeli
Seuran kolumnisti Jenni Haukio.
Seuran kolumnisti Jenni Haukio. © Paula Kukkonen
Jenni Haukio pohtii kolumnissaan, mitä hyvää koronpandemia toi tullessaan kaiken kurimuksen sivutuotteena.

Viime viikkojen eräs suosituimmista mainoslauseista on ollut toteamus maailman avautumisesta. Niinhän se todella on, että vihdoinkin saamme kokea pandemian hellittävän vähitellen otettaan, jolla se on yli puolentoista vuoden ajan horjuuttanut yhteiskuntamme avoimuutta ja toimivuutta.

Nyt kaikki tuntuu viimein muuttuvan nopeammin kuin moni osasi ennustaa. Ulkomaanmatkojen kysyntä elpyy, rajoja avataan ja lentoliikenne vilkastuu. Korona-ajasta erityisesti kärsineet toimialat kuten tapahtumateollisuus näkevät viimein valoa tunnelin päässä.

Pandemia on uudistanut päivittäisiä tapojamme

Klassisesti tuntemassamme mielessä maailman voi siis hyvinkin todeta avautuvan tänä syksynä. Samanaikaisesti pitkä pandemia on kuitenkin avartanut tuhansien ja yhä tuhansien suomalaisten elämänkatsomusta sekä uudistanut päivittäisiä tapoja aivan lähellä, jokapäiväisessä arjessa.

Kotona tiiviisti perheenjäsenten kanssa vietetyn ajan määrä on kasvanut merkittävästi. On ostettu kesämökkejä, hankittu lemmikkejä, harrastettu Suomi-matkailua ja innostuttu kotoiluharrastuksista kuten käsitöistä ja sisustuksesta. On jopa koettu haasteita puutavaran saatavuudessa, kun kaikkialla rakennetaan, remontoidaan ja nikkaroidaan.

Kotimaan elämykset voivat yllättää

Monille korona-aika on avannut aiemmin tuntemattomia pienoismaailmoja niin kodin kuin myös laajemmin kotimaan piiristä. Esimerkiksi kansallispuistoissa ja muissa luontokohteissa ei kenties koskaan aiemmin ole koettu vastaavaa vilskettä kuin viimeisen vuoden aikana. Kotimaan kierroksilla on koettu elämyksiä ja nähtävyyksiä, joiden olemassaolosta ei ehkä aiemmin ole ollut minkäänlaista käsitystä.

Eräskin tuttavani kävi elämänsä ensimmäistä kertaa Kolin ikonisissa maisemissa ja vaikka samainen henkilö on elämässään ehtinyt käydä lähes kaikissa maanosissa, nosti Ukko-Kolilta avautunut näkymä hänen sydänalaansa ennenkokemattoman liikutuksen tunteen. Että näin läheltä voi löytyä jotain näin henkeäsalpaavan kaunista.

Uutta ja tuntematonta ei välttämättä tarvitse hakea kaukaa

Se, mikä on meitä lähellä, voi elämässä jäädä aivan yhtä tuntemattomaksi kuin jokin, joka fyysisesti sijaitsee tuhansien kilometrien päässä, maapallon toisella laidalla. Tai päinvastoin; jokin etäisyyden näkökulmasta kaukana oleva voi tulla paljon läheisemmäksi kuin jokin, mikä sijaitsee vaikkapa samassa kaupungissa – tai kaupunginosassa.

Mika Waltari on esimerkiksi aikoinaan todennut Egyptissä kyllä eläneensä, vaikkei siellä koskaan ollut käynyt. Kaikki riippuu viime kädessä jokaisen yksilön vapaasta ajattelusta ja asennoitumisesta, joita rajojen sijasta voivat kahlita ainoastaan omat estot ja ennakkoluulot.

Korona-aikaa kukaan tuskin tulee kaipaamaan, mutta sen myötä avautuneiden uusien pienoismaailmojen voi toivoa jäävän osaksi elämäämme pysyvästi.

Elämä on niin lyhyt, että uutta ja tuntematonta ei aina tarvitse etsiä maailman sivuitse, vaan tutkimusmatkojen kohteita riittää kaikkialla, kävelymatkankin etäisyydellä. Kun tarkkailee maailmaa lapsen vilpittömyydellä ja uteliaisuudella, ei tarvitse pelätä ihmeiden koskaan ehtyvän.

Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä!

X