Saimaannorpan kohtalo huolettaa Jenni Haukiota: ”Minkä teemme luonnolle ja eläinkunnalle, teemme myös itsellemme”
”Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on myös ihmisen suorittaman lajien suojelutyön suurimpia uhkia”, Jenni Haukio kirjoittaa Seuran kolumnissa.
Valtiotieteiden tohtori, runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä.
Dinosaurusten sukupuuton syistä on tieteessä esiintynyt useita kilpailevia teorioita, mutta nykyään johtava selitys on, että nämä massiiviset eläimet kuolivat 65 miljoonaa vuotta sitten jättimäisen asteroidin osuessa Jukatanin niemimaalle.
Törmäyksen nostattaman noki- ja pölypilven johdosta maan päällä oli puolentoista vuoden ajan niin pimeää, etteivät kasvit pystyneet yhteyttämään ja lämpötilat sekä ilmassa että vedessä laskivat dramaattisesti.
Dinosaurukset eivät suinkaan olleet tuhon ainoita uhreja – samalla meni noin 75 prosenttia kaikista eläin- ja kasvilajeista. Kyseessä ei myöskään ollut ainutkertainen ilmiö, sillä historia tuntee muitakin joukkosukupuuttoja esimerkiksi tulivuorenpurkausten, tautien ja geologisten muutosten johdosta.
Valitettavasti parhaillaan on menossa ihmisen toiminnan seurauksena käynnistynyt niin sanottu kuudes joukkosukupuutto.
Maapallon luonnon monimuotoisuus köyhtyy juuri nyt järkyttävää tahtia.
Selkärankaisten villieläinten määrä on vähentynyt keskimäärin 60 prosentilla vain reilun 40 vuoden aikana. Noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuuttoon kuoleminen vain muutaman vuosikymmenen sisällä.
Viime kuukausina olemme seuranneet uutisia Amazonin metsäkadosta ja Australian paloista. Amazonin alueella neljännesosan koko maailman metsien hiilivarastoista sitovia sademetsiä poltetaan ennennäkemättömällä laajuudella.
Australian tulipaloissa kuolevien eläinten määrän pelätään nousevan jopa miljardiin.
Dinosaurusten katoamisesta on helppo kertoa lapsille, koska syyt ovat luonnonvoimissa, jotka eivät tunne syyllisyyttä, häpeää tai huonoa omaatuntoa. Kun lapsemme jonain päivänä avaavat nykyisen joukkosukupuuton syitä omille jälkeläisilleen, on selittäminen huomattavasti hankalampaa, kun tuhon syynä on ihmisen oma toiminta.
Miten tämä oli mahdollista? Miksi kukaan ei puuttunut asiaan? Miksi, miksi, miksi? Sitä kyselee jo tänäkin päivänä moni itseltään ja vastuullisilta yhteiskuntajärjestelmiltä.
Miten käy saimaannorpan?
Suomessa eräs suurimmalla rakkaudella suojelluista lajeista on maailman harvinaisimpiin hylkeisiin lukeutuva oma saimaannorppamme, joita arvioidaan olevan runsaat 400 yksilöä. Koska norpat synnyttävät poikasensa lumikinokseen kaivamaansa pesään, voi tämänhetkinen lumi- ja jäätilanne olla niiden pesinnän kannalta kohtalokas.
Metsähallituksen ja WWF:n johdolla on kuuttien avuksi kolattu apukinoksia, mutta heikot jäät ja vähäiset lumimäärät hankaloittavat toimintaa. Ristiriitaista, mutta totta: ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on myös ihmisen suorittaman lajien suojelutyön suurimpia uhkia.
”Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan, kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan”, kirjoitti mestari Juha Vainio jo vuonna 1982 laulussa, jonka sanat yhä värisevät luonnosta välittävän suomalaisen sielunmaisemassa.
Ihmisen ja hylkeen, ihmisen ja eläimen tarinoissa on lopulta paljon enemmän yhteistä kuin erottavaa. Olemme molemmat vain pieniä osasia suunnattoman suuressa kokonaisuudessa, jossa kaikella elollisella on itseisarvonsa.
Viime kädessä kohtalonyhteytemme on erottamaton ja juuri siksi meidän pitäisi ymmärtää, että sen, minkä teemme luonnolle ja eläinkunnalle, teemme myös itsellemme.
”Kuten norpan, on määrä myös Miikkulaisen, olla sukunsa viimeinen.”
Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit.
Lue myös: Saimaannorpan suojeluun kolme saarta Saimaalla – ”Rajoituksia olisi syytä laajentaa”
