Onko nykyajan avoimuus viisasta? – Joonas Nordman ei avaa sielunsa jokaista sopukkaa somessa: ”Neljän seinän sisällä, luotettujeni kanssa olen valmis puhumaan kaikesta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Joonas Nordman
Seuran kolumnisti Joonas Nordman. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Nykyaikaa leimaa vahvasti avoimuus. Myyttinen kuva tuppisuisesta suomalaisesta, joka yksin ja hiljaa kärsii murtuu murtumistaan", Joonas Nordman pohtii kolumnissaan.

Vastaamon katastrofaalinen tietomurto on järkyttänyt ja poikinut jo 25 000 rikosilmoitusta. Millainen ihminen syyllistyy moiseen, ja kuinka sairas ihmisen pitäisi olla, että kiinnostuu muiden terveystiedoista.

Rikos sai ihmiset julkaisemaan sosiaalisen median kanavissaan kuvapäivityksiä, joissa luki ”minäkin olen käynyt terapiassa”. Varmasti moni meistä on, minäkin, mutta eihän kyse ollut siitä, onko joku käynyt terapiassa. Vaan että henkilökohtaiset tiedot ovat vuotaneet rikolliselle.

On hienoa, että yhä useampi käy tera­piassa. Siinä missä kuntosalilla parannetaan fyysistä kuntoa, terapiassa on mahdollisuus vahvistaa psyykkistä hyvinvointia. Moni vanhentunut stigma on haihtunut terapian yltä; se on arkipäiväistynyt.

Se mielletään yhä enemmän koko kansan asiaksi, kun se joskus vielä oli maineeltaan manhattanilaisten elitistien ”huvia” Woody Allenin elokuvissa. Terapiamahdollisuudesta pitää ottaa myös kaikki hyöty irti, nyt kun sitä on tarjolla.

Tilanne oli toinen vaikkapa 1940-luvulla sodasta palanneiden ja heidän kotona odottaneiden läheistensä kohdalla.

”Nykyaikaa leimaa vahvasti avoimuus”

Mutta kuinka paljon ihmiset vuotavat itsestään arkaluontoista tietoa ihan omin päin? Nykyaikaa leimaa vahvasti avoimuus. Myyttinen kuva tuppisuisesta suomalaisesta, joka yksin ja hiljaa kärsii murtuu murtumistaan.

Jokainen sukupolvi osaa ilmaista tunteitaan edellistä paremmin.

Me 30–40-vuotiaat miehetkin olemme jo aika taitavia sanoittamaan olojamme, jos sille on tarvetta. Kuunnellakin osataan, ja jonkin sortin kyökkipsykologian reseptikirjakin löytyy takataskusta.

Avoimuus liittyy mielestäni kuitenkin vahvasti yksityisyyteen. Sosiaalinen media ja itseilmaisun kiima siellä saa yhä useammat kertomaan monia sellaisia asioita, jotka vielä joskus kuuluivat yksityisyyden piiriin. Tiedot vuodetaan satojen tai jopa tuhansien seuraajien nähtäville. Joidenkin some-tilit ovat täysin avoimia, jolloin surut ja sairaskertomukset ovat kaikkien luettavissa.

Moni tavallinen ihminen kertoo ilman minkäänlaista suodatinta erostaan, masennuksesta, ulkonäköpaineista, synkistä mielipiteistään, oman tai läheisen vakavasta sairaudesta, työhuolista sekä kritisoi välillisesti tai välittömästi työnantajaansa. Se on rohkeaa, mutta onko se viisasta?

”Oman elämän haasteiden huutaminen koko maailmalle on pahimmillaan tyylitöntä”

Itse ajattelen, että tietyt asiat ovat luonteeltaan privaatteja. Niistä puhutaan terapeutille tai läheisille, ei somen tuhannelle ”läheisimmälle”. Oman elämän haasteiden huutaminen koko maailmalle on pahimmillaan tyylitöntä, ja sysää kohtuuttomat paineet vastaanottajalle.

Miksi en ikinä avaisi sieluni jokaista sopukkaa somessa johtuu siitä, etten halua puolituntemattomien määrittelevän minua sen mukaan.

En myöskään luota siihen, etteikö jokin avautuminen jonain päivänä kääntyisi minua vastaan. Neljän seinän sisällä, luotettujeni kanssa olen sen sijaan valmis puhumaan kaikesta.

Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä.

X