Apua vaihdevuosiin luonnossa liikkumisesta, ruokavaliosta ja rentoutumisesta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Elämäntapojen muutos voi riittää helpottamaan varsinkin lieviä vaihdevuosioireita.
Elämäntapojen muutos voi riittää helpottamaan varsinkin lieviä vaihdevuosioireita. © istockphoto
Luonnossa liikkuminen tekee ihmeitä niin keholle kuin mielellekin – ja nyt se tiedetään myös vaihdevuosi-ikäisen pelastukseksi.

Aina kun puhutaan vaihdevuosioireista ja etsitään apua vaihdevuosiin, muistutetaan että ne johtuvat estrogeenin tuotannon luonnollisesta hiipumisesta. Varpu Tavi kertoo kirjassaan Vaihdevuodet luonnollisesti, että se ei ole ainoa syy vaihdevuosien aikaiseen oireiluun. Myös keltarauhashormonin vähenemisellä sekä stressihormonin vaikutuksilla on osuutensa.

Vaihdevuosi-ikäisen naisen elämä on usein haastavaa. Moni elää tilanteessa, jossa on huoli omista vanhemmista näiden sairastelun takia. Samalla on huolta aikuistuvista lapsista, pelkoa työttömyydestä ja omasta terveydestä. Jo kaikki tämä voi johtaa univaikeuksiin, mistä seuraa krooninen väsymys ja stressiä, mikä jo itsessään uuvuttaa.

Vaihdevuosioireita hoidetaan yleensä estrogeenikorvaushoidolla. Osa naisista ei kuitenkaan halua sitä.

Tavi ehdottaa, että mustavalkoisen joko–tai–ajattelun sijaan voi valita sekä–että –ajattelun: yhdistää elämäntapamuutoksia, täydentäviä hoitoja ja tarvittaessa Käypä hoito -suositusten mukaisen mahdollisimman matala-annoksisen ja lyhyen estrogeenikuurin.

Apua vaihdevuosiin ja oireiluun elämäntapamuutoksella

Sen sijaan, että ensimmäiseksi aloitettaisiin hormonikorvaushoito, elämäntapojen muutos voi riittää helpottamaan varsinkin lieviä vaihdevuosioireita.

Terveyttä edistävissä elämäntavoissa keskeisiä ovat tietysti terveellinen ruokavalio, liikunta ja rentoutuminen.

Voi olla, että liikunnan merkitystä vaihdevuosioireiden helpottajana ei ole nostettu vielä riittävän painavasti esille. Tavi huomauttaa, että kaikki liikunta vaikuttaa henkiseen jaksamiseen, purkaa stressiä ja rauhoittaa. Liikunta vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja saa

Varpu Tavi: Vaihdevuodet luonnollisesti

aivojen mielihyvähormonit liikkeelle. Se purkaa elämänvaihestressiä. Lisäksi nainen voi säilyttää lihaksensa ja luustonsa vain liikkumalla.

Parhaaksi liikuntamuodoksi Tavi nostaa nyt niin trendikkään luonnossa liikkumisen. Jo puolesta tunnista tuntiin kävelyä metsässä tekee ihmeitä niin keholle kuin mielellekin.

Varpu Tavi: Vaihdevuodet luonnollisesti, Docendo.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 3/20.

Lue myös: Vaihdevuodet veivät seksihalut – Miksi seksi ei tunnu enää miltään? Näin erikoislääkäri vastaa

Lue myös: Kuntosali taltutti vaihdevuosioireet – Liikunnasta löytyi Camillan pelastus: ”Olen nyt ylpeä omasta iästäni”

”Saan edelleen silloin tällöin vaihdevuosioireita, mutta nyt niitä on paremman lihaskunnon ja kohentuneen itsetunnon ansiosta helpompi kestää”, Camilla Hynynen kertoo.

”Saan edelleen silloin tällöin vaihdevuosioireita, mutta nyt niitä on paremman lihaskunnon ja kohentuneen itsetunnon ansiosta helpompi kestää”, Camilla Hynynen kertoo. © Suvi Elo

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X