Putinin rajakahakka

Jaa kaverilleTilaa Seura
Vladimir Putinin mukaan neuvostohallitus lähti aikoinaan sotaan korjatakseen vuonna 1917 rajanvedossa tehtyjä virheitä. Kuva: Kaisa Rautaheimo /Kuvaryhmä /SKOY.

Suomesta Putinin tulkinnalle on herunut kitsaasti tyylipisteitä. Historioitsijoista Timo Vihavainen näki Putinin puheet osana Venäjän ”kansallisuusaatetta korostavaa ideologiaa”, Ohto Manninen taas katsoi ”omalaatuisen lausunnon” osoittavan presidentin omaksuneen ajattelunsa itseltään Stalinilta. Untuvikkopuolustusministeri Carl Haglund nokitti lyömällä pöytään veteraanikortin: hänen mukaansa puheet rajavirheistä talvisodan syynä ovat ”ikäviä ja provokatiivisia” erityisesti suomalaisten sotaveteraanien kannalta.

Reaktiot ovat vähän yllättäviäkin, sillä Putin puhui asiasta täysin vallitsevan venäläisen tulkinnan mukaisesti. Se, että tulkinta on sama kuin aikanaan Neuvostoliitossa, ei vielä tarkoita, että Putin haikailisi sovjettiaikojen perään. Neuvostoliitto oli suurvalta, ja sellaisena Putin näkee myös johtamansa nyky-Venäjän. Olisi kerrassaan ennenkuulumatonta, jos suurvallan johtaja pitäisi valtakunnan toiseksi tärkeimmän metropolin esikaupunkialueella kulkevaa valtakunnanrajaa jonain muuna kuin turvallisuusriskinä.

Kaiken lisäksi Putinin ei voi väittää olleen edes kovin väärässä, vaikkeivät tsuhnat sentään ihan puolimaratonin päässä Nevan kaupungista olleetkaan. Neuvostohistoriassa ja vähän venäläisessäkin on nähty talvisota oikeutettuna ennaltaehkäisevänä operaationa, jolla tähdättiin Leningradin turvallisuuden parantamiseen. Moskovassa pelättiin 1930-luvulla, että Suomi antaisi alueensa Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan suurvallan hyökkäyksen tukialueeksi ja liittyisi siihen mukaan itsekin.

Ja mitä tekivät suomalaiset, kun heille ensimmäisen kerran tarjoutui tilaisuus rynnistää itään päin vahvan liittolaisen tukemana? Vahvistivat neuvostopelot oikeiksi ja hyökkäsivät. Suomessa jatkosota jo nimensä mukaisesti on totuttu näkemään talvisodan seurauksena, mutta neuvostoliittolais-venäläisessä tulkinnassa asetelma on päinvastainen: juuri suomalaisten toiminta 1941 osoitti, että talvisodan hyökkäykselle oli ollut kaikki perusteet.

On totta, ettei Venäjällä ole toisen maailmansodan suhteen varsinaisesti synnintunnossa kieriskelty, mutta osataan sitä muuallakin. Muistakaamme vaikkapa presidentti Tarja Halosen 2005 Pariisissa pitämä erillissotapuhe, jonka kirjoittajaksi monet asioista ns. perillä olevat veikkailivat juuri Vihavaista. Halonen oikoi Suomen toisen maailmansodan kahden maan miehitystä havitelleen puna-armeijan hyökkäyksen torjumiseksi (ensimmäinen 1939–40, toinen 1944), eikä maininnut Hitlerin Saksaa lainkaan.

Poliitikot ovat historiantulkintojen savolaisia; kun he alkavat puhua, siirtyy vastuu kuulijalle. Tämä pätee niin idässä kuin lännessäkin.

X