Suomalaisen meriupseerin huima seikkailu – Hampus Furuhjelm oli Alaskan kuvernööri

Jaa artikkeliTilaa Seura
Sitka sijaitsi luonnonkauniilla paikalla vuorten ja meren sylissä. Ylimpänä näkyy Kekoorin linnakerakennus.
Sitka sijaitsi luonnonkauniilla paikalla vuorten ja meren sylissä. Ylimpänä näkyy Kekoorin linnakerakennus. Kuva: alamy/aop
Suomalainen meriupseeri Hampus Furuhjelm tunsi maailman meret. Sen oli mahdollistanut hänen virkansa Venäjän keisarillisen laivaston palveluksessa. Sitten hän sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Tarjouksen myötä syntyi ongelma, joka Hampus Furuhjelmin piti nopeasti ratkaista. Niinpä 36-vuo­tias komeavarta­loinen vaikka jo hieman harmaantunut Furuhjelm kiiruhti syntymäkaupunkiinsa Helsinkiin. Ongelma ratkeaisi parhaiten siellä.

Hampus Furuhjelmin oli löydettävä itselleen vaimo. Naimaton mies ei saanut ottaa vastaan ainutkertaista virkaa, jota hänelle oli tarjottu. Se oli Venäjän Amerikan eli Alaskan kuvernöörin virka.

Elettiin vuoden 1858 joulukuuta. Suomen suuriruhtinaskunta oli silloin autonominen osa Venäjän keisarikuntaa, luonnonrikkauksistaan tunnettu Alaska puolestaan osa Venäjää toistaiseksi. Pinta-alaltaan se oli hieman suurempi kuin Norja, Tanska ja Suomi yhteensä.

Venäjän Amerikan eli Alaskan kuvernööri, suomalainen Hampus Furuhjelm eli vuosina 1821-1909.

Venäjän Amerikan eli Alaskan kuvernööri, suomalainen Hampus Furuhjelm eli vuosina 1821-1909. Kuva: bergamasco/museovirasto

Mistä vaimo kuvernöörille?

Kohta Helsinkiin saapumisensa jälkeen Hampus Furuhjelm oli kutsuttu joulupäivälliselle senaattori Fabian Langenskiöldin kotiin.

Mukana olivat myös rouva Anne von Schoultz ja hänen tyttärensä Florence ja Anna. Annen aviomies Nils von Schoultz, hulivili seikkailija, oli joitakin vuosia aikaisemmin jättänyt perheensä ja kadonnut. Aikanaan hän oli hurmannut skotlantilaisen Anne Campbellin ja uhannut riistää henkensä, jos ei saisi häntä vaimokseen.

Hän sai.

Joulupäivällinen huipentui tanssiaisiin. Salongin ovelta Hampus Furuhjelm seurasi 22-vuotiaan Anna von Schoultzin pyörähtelyä. Seuraavaksi hän päätti viedä viehättävän nuoren neidon tanssilattialle. Niin myös tapahtui. Kaksi viikkoa myöhemmin he olivat jo kihloissa.

Nuoripari vihittiin helmikuun 2. päivänä 1859. Vihkikirkko oli silloinen Helsingin saksalainen kirkko lähellä Hampus Furuhjelmin syntymäkotia Unioninkadulla. Anna von Schoultz oli viehättävä harsomaisessa, valkoisessa leningissään ja sulhanen miehekkään komea meriupseerin univormussaan.

Nuoripari Furu­hjelm valokuvattiin Helsingissä häiden aattona.

Nuoripari Furu­hjelm valokuvattiin Helsingissä häiden aattona. Kuva: Tommi Tuomi

Häälounas tarjoiltiin Marie ja Fabian Langenskiöldin kotona. Fabian oli morsiamen hulttioisän serkku. Vieraita oli kuutisenkymmentä. Tarjolla oli alkajaisiksi runsas voileipäpöytä kaviaareineen ja pääruokana puolen tusinaa eri ruokalajia sekä valko- ja punaviiniä että samppanjaa. Rouva Langenskiöld pyyteli anteeksi, ettei Helsingissä saanut talvisydännä syömäkelpoisia omenia.

Jäähyväiset olivat kyynelten täyttämät. Morsiamen äiti, hartaan uskonnollinen Anne von Schoultz itki silmänsä kipeiksi. Hänen tyttärensä lähtisi kohti maailman ääriä. Missä sellainen Alaska edes oli? Vain se lohdutti, että Hampus Furuhjelm oli niin paljon meriä ja maailmaa kokenut mies, että hänen turviinsa saattoi kuka tahansa äiti tyttärensä jättää.

Jäähyväiset olivat lopulliset. Äiti ja tytär eivät tapaisi enää toisiaan.

Porvoosta Pietariin

Nuoripari matkasi hevosten vetämässä reessä Porvooseen. Paksujen lammasnahkaturkkien alla oli lämmintä ja romanttista. Porvoosta matka jatkui sukulaisten luo Haminaan. Pietariin aviopari saapui helmikuun 5. päivänä.

Hampus Furuhjelm teki Pietarissa pitkää päivää Venäjän-Amerikan -kauppakomppanian pääkonttorissa. Turkiskauppaan keskittyneen komppanian liiketoimet olivat tulevan kuvernöörin vastuulla. Aviomies ehti toki myös hemmotella nuorta vaimoaan lukuisilla lahjoilla. Erityisen onnellinen Anna oli saadessaan silkillä vuoratun kärpännahkaisen hartiaviitan muhveineen.

Kutsuja ja vierailuja, oopperaa ja balettia oli tarjolla lähes joka ilta. Varsin vaatimatonta elämää elänyt Anna kirjoitti äidilleen: ”Päivä päivältä tunnen enemmän ja enemmän kiitollisuutta Herraamme kohtaan, joka on suonut minulle tällaisen aviomiehen ja minä rukoilen, että olen hänelle aina kaikki kaikessa niin kuin hän on minulle.”

Pietarissa vierähti kolmisen viikkoa. Matka jatkui junalla kohti Varsovaa. Maisemat olivat lumen peitossa. Toisinaan Anna näki junan ikkunasta metsän reunassa liikehtiviä susia.

Yli Atlantin

Dresdenissä palkattiin mukaan matkalle kamarineiti ja kokki. Suureen matka-arkkuun pakattiin liinavaatteita ja tusinoittain silkkinenäiinoja, lakanoita ja tyynynpäällisiä. Lontoossa ostettiin flyygeli, joka suljettiin pellillä vuorattuun puulaatikkoon.

Heidän junansa kulki yli satojen miesparkojen viimeisten leposijojen.

Furuhjelmien sukuvaakuna.

Furuhjelmien sukuvaakuna. Kuva: Wikimedia commons

Maaliskuun 2. päivänä Hampus ja Anna Furuhjelm aloittivat Atlantin ylityksen. Meri oli koko ajan odottamattoman säyseä. S/S Magdalena ankkuroi Tanskalle kuuluvan St. Thomasin saaren pääsatamaan. Karibian meren trooppinen saaristo ympäröi avioparin lämpimän villavaipan tavoin. Lontoosta ostetut helleasut olivat tarpeen.

Yhdestä asiasta nuoripari kiitti luojaansa. Pohjois- ja Etelä-Amerikan yhdistävän Panaman kannaksen läpi oli valmistunut rautatie vain muutamia vuosia aikaisemmin. Juna vei matkalaiset viidessä tunnissa Tyynen valtameren rannikolle.

Anna Furuhjelm jäi mietteliääksi kuullessaan, että radan jokainen metri oli vaatinut keskimäärin yhden työssä raataneen orjan hengen. Että heidän junansa kulki yli satojen miesparkojen viimeisten leposijojen.

Aikaisemmin oli Tyynelle valtamerelle päässyt vain kiertämällä Etelä-Amerikan eteläkärjen kautta. Laivamatkan pituus oli ollut pökerryttävä – 13 000 kilometriä, matka-aika kuukausia.

Kunnialaukauksia

Venäjän-Amerikan kauppakomppanian Alaskan päätukikohta Sitka oli venäläiseltä nimeltään Novoarkangelsk. Matka sinne jatkui San Franciscosta kauppakomppanian omalla aluksella. Ja kas vain, kapteeni oli turkulainen Hans Roslund. Perillä he olivat heinäkuun 2. päivänä. Täsmälleen viisi kuukautta oli matka kaikkine mutkineen kestänyt.

Kun laiva lähestyi Sitkan satamaa, kapteeni antoi ampua yhdeksän kunnialaukausta, joihin vastattiin linnoituksesta. Rannasta lähtenyt kymmenen miehen soutama vene vei Furuhjelmit rantaan. Täpötäyden laiturin vastaanottajat ottivat lakin päästään ja kuvernööripari käveli kumartaen oikealle ja vasemmalle.

Anna ja Hampus Furuhjelmin kaksi­kerroksinen asuintalo oli Kekoor-linnakkeessa. Ylimmästä kerroksesta oli suurenmoinen näköala yli meren ja ja lumipeitteisten vuorien.

Siellä olivat seurusteluhuoneet, tanssi- ja biljardisalonki, tupakointi- ja kortti­pelihuone, kaikissa tiloissa viisi ikkunaa ja aina niiden välissä suurikokoinen peili, seinällä keisari Aleksanteri II:n suurikokoinen muotokuva, kynttelikköjä ja kattokruunuja.

Alkuperäiasukkaat turkiseläimiä metsästäviä intiaaneja

Kovin suurta aihetta tyytyväisyyteen ei sen sijaan Sitkan alkuperäisasukkailla ollut. He olivat pääosin kauppakomppanialle turkiseläimiä metsästäviä intiaaneja. Heidän paljaalle maalle pystytetyt asumuksensa olivat lahoamassa, mitä edistivät jatkuvat sateet ja kostea ilmasto. Vain harvoin aurinko paistoi Sitkassa pilvettömältä taivaalta.

Ensimmäisestä uuden kuvernööriparin järjestämästä suuresta juhlasta tuli fiasko. Sitkassa oli vain yksi kokki, venäläinen, joka ruokaa laittaessaan tyhjensi kaikki portviinipullot ja tuli umpijuovuksiin. Puolet vieraista jäi vaille ateriaa.

Intiaanien lisäksi Sitkassa asui muutama sata eurooppalaista, lähinnä sotilaita, ortodoksimunkkeja, upseereita, turkiskauppiaita ja kauppakomppanian miesväkeä perheineen. Lähes aina oli vieraita kuvernööriparin illallispöydässä. Anna Furuhjelm tunsi olonsa usein ulkopuoliseksi, sillä pääosin puhuttiin venäjää, jota hän ei osannut. Viiden, kuuden tunnin illalliset olivat hänelle tuskallisia.

Hampus Furuhjelmin puolipatsas sai aikanaan paikkansa Honkolan kartanossa.

Hampus Furuhjelmin puolipatsas sai aikanaan paikkansa Honkolan kartanossa. Kuva: Piia Arnould/Kuvaryhmä/SKOY

Merilehmän luuranko professorin pyynnöstä

Ennen matkaansa Hampus Furuhjelm oli käväissyt luonnontieteiden professorin Alexander von Nordmanin luona Helsingissä. Professori oli pyytänyt häntä hankkimaan Alaskasta löydetyn lähes sukupuuttoon kuolleen merilehmän harvinaisen luurangon. Furuhjelm toteutti professorin pyynnön. Kyseinen suurikokoinen luuranko on tänäkin päivänä nähtävissä Helsingin luonnontieteellisessä museossa.

’Operaatio merilehmä’ oli vain pikku erikoisuus arkirutiinien lomassa, jotka veivät suurimman osan kuvernöörin ajasta. Työ oli vaativampaa kuin Hampus Furuhjelm oli osannut aavistaa.

Turkiseläinkannat olivat romahtamassa rajun metsästyksen vuoksi. Vain murto-osa oli jäljellä merisaukoista, joiden turkki oli poikkeuksellisen tiheä ja pehmeä.

Virkamatkoja kuvernöörillä riitti, eikä meri aina ollut kovin ystävällinen. Ja meritse piti matkustaa. Anna Furuhjelm oli huolestunut mutta uskoi aina kaiken kääntyvän parhain päin.

Yksinäisyyden hetkiä hän ei silti voinut välttää. Lukuisia olivat ne päivät, joina hän tuijotti merelle mutta turhaan: ei näkynyt taivaanrannassa postia tuovaa laivaa.

Suomalainen mies karjansa kera

Yksi Hampus Furuhjelmin virkamatkoista osui tulovuoden 1859 lopulle. San Franciscoon asti oli mentävä hoitamaan kauppakomppanian asioita ja matka kestäisi kuutisen viikkoa. Anna Furuhjelmin ensimmäinen synnytys osui samaan ajankohtaan. Kaikki meni hyvin, mutta kesti puoli vuotta, ennen kuin Annie-tyttären syntymästä kertovat kirjeet ehtivät Suomeen.

Suurimman osan kesää 1860 Hampus ja Anne Furuhjelm viettivät Kodiacin saarella, missä pienenpienet kolibrit lentelivät kukissa ja imivät hunajaa nokallaan. He kokivat myös yllätyksen.

Kauppakomppanian saarella olevaa karjaa hoiti aleuttinaisen kanssa avioitunut suomalainen mies. Perheellä oli kolme tytärtä ja yksi poika ja hoidettavana kauppakomppanian 80-päinen nautakarja.

Kodiacin saarella Anne Furuhjelm tunsi olonsa rauhalliseksi. Siellä asuvat aleutit olivat aivan toisenlaisia kuin Sitkan intiaanit, koloshit, jotka pyrkivät usein kuvernöörin puheille monine vaatimuksineen.

”Asetuin ikkunan ääreen katsomaan, kun he tulivat keltapunaisissa villahuovissaan, kasvot olivat maalatut ja tatuoidut. He käyttivät nenärenkaita ja lävistivät huulensa puisilla puikoilla.”

Erään kerran Hampus Furuhjelm kutsui intiaanipäälliköt luokseen. Hän ei voinut hyväksyä, että kaksi intiaaninaista aiottiin polttaa elävältä oudoissa uhrimenoissa. Hän hieroi kauppaa naisten pelastamiseksi mutta turhaan, mutta tiesi, että oli tulossa kuunpimennys. Sävel oli selvä: Jos ette vapauta naisia, minä tervaan kuun mustaksi. Kuu pimeni kuin pimenikin, ja Hampus Furu­hjelm kohosi intiaanien keskuudessa arvoon arvaamattomaan.

Anna Furuhjelm pelkäsi intiaaneja lastensa takia. Annien jälkeen hän oli synnyttänyt kaksi poikaa. Veljekset Otto ja Elis näkivät päivänvalon kaukana Alaskassa, mutta kohtaisivat kuolemansa aikuisina kotimaansa kamaralla.

Se kuolema olisi väkivaltainen.

Honkolan kartano Magnus von Wrightin maalaamana.

Honkolan kartano Magnus von Wrightin maalaamana. Kuva: Kansallisgalleria

Honkolan kartano valokuvattuna 1890-luvulla.

Honkolan kartano valokuvattuna 1890-luvulla. Kuva: Tommi Tuomi

Äiti ei kuollut yksin

Surukirjeen Anna Furuhjelm sai lokakuussa 1862: hänen äitinsä oli kuollut Lontoossa keuhkokuumeeseen. Se oli tapahtunut jo viitisen kuukautta aikaisemmin, toukokuussa.

Anna oli vielä syyskuussa lähettänyt äidilleen onnittelukirjeen tämän syntymäpäivän johdosta tietämättä, että äitiä ei enää ollut. Kuolinviestin eräs kohta sai hänet kyyneliin mutta myös tyyneen hymyyn:

Äiti ei ollut kuollut yksin. Hänen uskollinen palvelijansa Babette oli seissyt kuolinvuoteen vieressä ja lukenut ääneen psalmin sanat Herra on minun paimeneni, johon äiti oli vastannut Amen ja nukahtanut pois.

Hampus Furuhjelmin kuvernöörikausi päättyi vuonna 1864. Lähtöjuhlan oli järjestänyt uusi kuvernööri, ruhtinas Dmitri Maksutov. Juhla alkoi kahdeksalta illalla ja päättyi seuraavana aamuna viiden aikoihin.

”Jos ette vapauta naisia, minä tervaan kuun mustaksi.” –Hampus Furuhjelm

Hampus Furuhjelm sai lahjaksi suuren samppanjalla täytetyn hopeamaljan, johon oli kaiverrettu Kekoorin linnake, paikallisia maa- ja merieläimiä sekä kolmen ylhäisimmän intiaaniheimon johtajat juhla-asuineen.

Kotimatkalle lasten kanssa

Kesäkuun 1. päivänä Anna ja Hampus Furuhjelm nousivat alukseen, joka suuntasi kulkunsa kohti San Franciscoa. Kotimatka oli alkanut.

Kaksi oli Furuhjelmejä ollut tullessa mutta lähtiessä viisi: vanhemmat, tytär Annie ja hänen pikkuveljensä Otto ja Elis. Aallokko oli välillä voimakas, mutta riemun aihe veljeksille, jotka juoksivat kannella.

Leikki loppui lyhyeen, kun kolmivuotias Otto suistui kannelta konehuoneeseen. Poika sai haavan päähänsä ja menetti tajuntansa, mutta tokeni tuota pikaa. Anna Furuhjelm ehti jo ajatuksissaan pukeutua mustiin.

Anna Furuhjelm kuvattiin Sitkassa hieman ennen paluuta kotimaahan.

Anna Furuhjelm kuvattiin Sitkassa hieman ennen paluuta kotimaahan. Kuva: Tommi Tuomi

Venäjä myi Alaskan

Keisari Aleksanteri II:n veli suuriruhtinas Konstantin halusi myydä Alaskan amerikkalaisille ja nipistää osan voitosta. Hänen Kreikan kuninkaan kanssa avioituva 16-vuotias tyttärensä Olga tarvitsi myötäjäiset.

Kauppa toteutui.

Kolmisen vuotta Hampus Furuhjelmin virkakauden jälkeen lokakuussa vuonna 1867 Venäjän lippu vedettiin alas Kekoor-linnoituksen tornista. Salkoon nousi Amerikan lippu, mitä juhlistivat tykkien laukaukset.

Venäjä oli myynyt Yhdysvalloille lähes mitättömästä hinnasta Amerikan puoleisen alueensa. Sen viralliseksi nimeksi tuli Alaska, jonka maapinta-ala oli huimat 1.4 miljoonaa neliökilometriä.

Miten olisi myöhempi suurvaltapolitiikka muotoutunut, jos Venäjä olisi Alaskan myötä pysynyt Yhdysvaltain rajanaapurina?

Honkolan kartano

Hampus Furuhjelm teki Suomessa pienempimuotoisen mutta myös varsin edullisen kaupan. Hän osti kahdelta lähisukulaiseltaan Urjalassa sijainneen Honkolan herraskartanon. Kaupan myötä hänelle siirtyi 9 000 hehtaaria maata, vettä ja metsää. Alueella oli 72 torppaa ja koskematonta metsää satojatuhansia runkoja.

Hampus Furuhjelm tuki Honkolan koulun rakentamista lahjoittamalla tontin ja hirret. Urjalassa syntynyt Väinö Linna kävi kyseistä koulua 1920- ja 1930-luvun taitteessa.

Urjalan hautausmaalla olevassa Furuhjelmien sukuhaudassa sai aikanaan viimeisen leposijansa myös Hampus Furuhjelm.

Urjalan hautausmaalla olevassa Furuhjelmien sukuhaudassa sai aikanaan viimeisen leposijansa myös Hampus Furuhjelm. Kuva: Erkki Meriluoto

Honkolan kartano on puolestaan Linnan romaanisarjassa Täällä Pohjantähden alla esiintyvän kartanon esikuva.

Honkolan kartanossa elivät viimeiset vuotensa sekä Anna että amiraalin arvon saanut Hampus Furu­hjelm. Aikalaisen, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin päätös sopii hyvin kuvaamaan eloaan:

”Ja mitäpä kertoisin enää heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisasti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisasti alas illan lepoon monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa.”

Kuolon uneen Furuhjelmit vaipuivat ennen sisällisodan vuotta 1918. Huhtikuussa punaiset murhasivat perheen vanhimman pojan Otto Furuhjelmin. Vain kolmea päivää myöhemmin saman kohtalon koki hänen veljensä, Honkolan isäntä Elis Furuhjelm.

Lähdeteos: Annie Furuhjelm – Människor och öden.

Lue myös: Helenin isä katosi rahtialus m/s Irman haaksirikossa – Hylyn löytyminen 51 vuotta myöhemmin on pieni ihme

X