Ihmissyöjäsusi pitää Turun seudun asukkaita kauhun vallassa: Jo kymmenen lasta on kokenut järkyttävän kohtalon – Lue tositapahtumiin perustuvan tarinan toinen osa!

Jaa kaverilleTilaa Seura
Susi surmasi 22 lasta Turun lähistöllä vuosina 1880–1881. Seuran toimittaja Hannu Holvas kirjoitti tapahtumista laajan juttusarjan 1979. Nyt sarja julkaistaan uudelleen toiveuusintana.

Aiemmin tapahtunut: Turun seudun ihmissyöjäsusi on syönyt talven aikana kymmenen lasta. Alueen asukkaat ovat kauhun vallassa, ja tappaja yhä vapaalla jalalla…

Metsästys alkaa

Ida Laakson tapauksen (kuuntele tarina Idan itsensä kertomana – paina yllä olevan kartan oikeassa alareunassa olevaa punaista mikrofonin kuvaketta) jälkeen nimitettiin Turussa susikomitea, jonka tehtäväksi määrättiin suunnitella myrkkysyöttien asettaminen, kiväärien jakaminen ihmisille sekä kokeneitten sudenmetsästäjien värvääminen. Komitea kutsui paikalle myös maankuulun metsästäjän Ignoi Vornasen poikineen johtamaan jahtia. Tästä riippumatta keisarillinen senaatti määräsi sudenmetsästyksen ylimmäiseksi päälliköksi Sporten-nimisen metsästyslehden toimittajan, A. Hintzen.

Hintze otti mukaansa kaksi sipoolaista metsästäjää, Kornijevskin sekä Forsströmin, ja aloitti toivottomalta tuntuvan työnsä marraskuun 7. päivänä. Päämajakseen Hintze valitsi Hinttalan talon Halikon Toivilan kylässä. Koko operaation ajan toimittaja Hintze piti päiväkirjaa. Se on melko epätoivoinen tilitys runsaan kuukauden mittaisesta sudenmetsästyksestä, joka päättyi ennen joulua. Yksikään susi ei tuona aikana tullut ampumaetäisyydelle. Joulukuun 16. päivänä Hintze kirjoittaa päiväkirjaansa:

”Tänä aamuna kello ½ 7 tuli susiviesti, joka tällä kertaa osoittautui oikeaksi. Nautittuamme kaikessa kiireessä kylmän aterian kiiruhdimme ulos; lumi oli 4 tuumaa [10 cm] syvä ja ilma oli kaunis ja kirkas. Pakkasta oli 20 astetta. Liikkeellä oli jälleen vanha, lapsia syövä susinaaras. Maantietä seuraten se oli poikennut joen toisella puolella sijaitsevaan talon luo ja tutkittuaan siellä nurkkia hyvin tarkkaan, se oli lapsen jälkiä seuraten ylittänyt joen tullen maantielle. Tämän jälkeen se oli kulkenut maantien reunaa aina meidän vahtimajallemme asti, mutta vainuttuaan haaskan se oli tehnyt pitkän kierroksen ja palannut maantielle vasta puolen virstan [530 m] päässä siitä.”

Toimittaja Hintzen päiväkirja päättyy muutama päivä myöhemmin pettymyksen ilmaisuihin: ”Joulukuun 19. päivänä 1880 klo ½ 7 aamupäivällä aloitamme paluumatkan Helsinkiin. Talvikampanja, joka kesti 43 päivää, ei tuottanut tulosta! Miesteni mielissä oli houkuttelevana kangastellut ilveksen metsästys, mutta olin kieltänyt sen ankarasti. Muussa tapauksessa he tuskin olisivat voineet vastustaa kiusausta, johon päivittäin tarjoutui oivallisia tilaisuuksia varsinkin, kun kerrottiin, että lähitienoilla oli hyviä koiria. Tapporahatkin olisivat nousseet huimiin lukemiin.”

11. tapaus

Ensimmäinen suurisuuntaisempi yritys susien seuraamiseksi oli epäonnistunut ja varsinaissuomalaiset viettivät joulunsa pelon vallassa. Kaikille oli alkanut selvitä, että ihmissyöjäsusi oli tietty yksilö, hyvin vanha naaras, joka yhä kierteli saloja saalista vainuten. Lopputalvi kului kuitenkin ilman uhreja, lumet sulivat. Oltiin jo kesän 1881 kynnyksellä, kun seuraava suruviesti saapui, tällä kertaa Nousiaisista.

Toukokuun 14. päivänä maanviljelijä Wilhelm Matti Wähätalon kuusivuotias poika Juhani Wilhelmi oli hakkaamassa kirveellä haapoja kotinsa pihalla, Kytöisten kylässä, vain muutaman metrin päässä talosta. Äiti katseli poikansa puuhia ikkunasta, kun hän näki suden hyökkäävän.

Kun äiti ehti pihalle, kaikki oli jo myöhäistä. Sudesta sen paremmin kuin Juhanista ei näkynyt merkkiäkään. Äiti juoksi suoraan naapuritalolle ja kuuli, että sama susi oli kymmenisen minuuttia aikaisemmin käynyt sielläkin. Väki kerättiin nopeasti takaa-ajoon ja jo kilometrin päässä Wähätalon mökistä tehtiin hirvittävä löytö. Äidille jäi Juhanista vain ruumiin yläosa. Myöhemmin pojan housut löytyivät neljän kilometrin päästä.

Maanviljelijä Wähätalo hakkasi poikansa sieppauspaikalle kiveen taltalla ristin sekä päiväyksen. Seuran reportterit löysivät tekstin samasta kivestä sammaleen alta tilan nykyisen asukkaan, Ensio Vähätalon avustuksella.

12. tapaus

Syötyään osan saaliistaan susi jatkoi laumansa tai pentueensa kanssa yöllä kulkuaan ja suuntasi tiensä nyt Mynämäen Karjalaan. Aamun valjetessa toukokuun 15. päivänä naaras oli jälleen valmis saalistukseen. Heikkilän Maulan tilan torpalla sille tarjoutui tilaisuus.

Torppari Heikkilän lasten oli yleensä ollut pysyttävä sisällä, elleivät olleet vanhempien seurassa. Aamupäivän lapset jaksoivatkin leikkiä äitinsä helmoissa tuvan seinien sisäpuolella, mutta puolelta päivin vilkas, neljän vuoden ikäinen Matilda Josefiina, pääsi karkaamaan.

Nykyinen mynämäkeläinen, Saima Laaksonen, 72, on Josefiinan siskon tytär ja hän on kuullut tapahtuman jatkosta äidiltään. ”Josefiina, jota kutsuttiin vain Fiinuksi, livahti salaa ovesta ulos ja juoksi pihan perällä olevan pyykkipadan luo. Siellä oli suuri pata vaatteiden keittämistä varten ja tämä tuntui kiinnostaneen Fiinua. Ilmeisesti susi oli ollut padan lähistöllä odottamassa ja se toimi nopeasti, sillä lapsen äiti ei kuullut sisälle minkäänlaista ääntä. Vasta kun lasta ei kuulunut, aloitettiin etsinnät. Kun pääkallo myöhemmin löytyi, tiedettiin että tappajasusi oli surmannut ihmisen jo toisen kerran kahden vuorokauden sisällä.”

13. tapaus

Vajaata kuukautta myöhemmin torppari Matti Matinpoika Leppäoja (joissakin lähteissä Lepsisoja) lähetti 10-vuotiaan poikansa Mauritsin illalla hakemaan hevosia niityltä Nousiaisten Saksalan kylässä. Niitty, jolla nykyisin pidetään lehmiä, sijaitsi aivan aarniometsän laidassa. Tuona kesäkuun 10. päivänä puiden varjossa piileksi lajitoveriensa kanssa naarassusi, jolla jo oli 11 lapsen kuolema syntilistallaan. Nähdessään Mauritsin, se luultavasti haisteli varovaisesti ilmaa, sillä poika ei ollut enää aivan pieni.

Susi ei kuitenkaan aistinut aikuiselle ihmiselle ominaista vaaran tuoksua, ja sen saalistusvietti voitti. Se hyökkäsi. Hevonen ryntäsi karkuun, mutta Mauritsilla ei ollut mahdollisuuksia. Surmattuaan pojan susi alkoi raahata ruumista metsään, mutta sillä hetkellä pari miestä ilmestyi niityn reunaan. Uudet, tällä kertaa varaa merkitsevät hajuaistimukset tunkeutuivat suden aivoihin ja sen itsesäilytysvaistot voittivat. Pudottaen saalinsa se pakeni metsään. Pian tämän jälkeen miehet veivät kuolleen Mauritsin viimeisen kerran kotiinsa.

Vielä tänäänkin Matti Matinpoika Leppäojan talossa asuu Leppäojia. Vanha emäntä Martta Leppäojan mies oli Mauritsin velipuoli.

14. tapaus

Juhannuksen jälkeen, kesäkuun 29. päivänä torppari Juhani Mikaelinpoika Niittymaa oli perheineen kylpemässä raskaan työpäivän päätteeksi oman torppansa saunassa Mynämäen Nihattulan kylässä. Torppa, joka oli saunasta vain parinkymmenen metrin päässä, kuului Moision taloon.

Peseydyttyään Juhani Niittymaa halusi vielä ottaa todella kuumat löylyt, mutta viisivuotias Kustaa-poika oli saanut tarpeekseen ja tahtoi lähteä tupaan. Kun Kustaa pyyhe päällään astui viileään keskikesän iltaan saunan matalasta ovesta, äiti ja isä näkivät hänet viimeisen kerran elossa.

Tuolla lyhyellä kotimatkalla susi yllätti pojan, joka ei ehtinyt edes huutaa. Kustaa löydettiin vasta useita päiviä myöhemmin suohon haudattuna. Molemmat jalat ja toinen käsi oli syöty. Ilmeisesti suden tarkoitus oli ollut myöhemmin palata paikalle.

Juhani Niittymaan sauna on yhä tallella Nihattulan kylässä. Sen jatkoksi on myöhemmin rakennettu kanala, mutta alkuperäinen saunaosa on ulkonaisesti ennallaan. Sisältä saunaa sen sijaan on hieman uusittu, sillä se on nykyisin kesävieraiden käytössä. Itse talo on suurimman osan vuotta tyhjänä.

15. tapaus

Vanha tappajasusi näytti nyt liikkuvan nopeasti paikasta toiseen ja iskevän pelkäämättä milloin tahansa ja missä tahansa. Kukaan ei koko Varsinais-Suomen alueella voinut enää olla varma lastensa turvallisuudesta. Sanomalehdet alkoivat arvostella viranomaisten ohella myös metsästäjiä, jotka ”tapporahojen keräämisessä sokaistuivat niin, että saalistivat vain ilveksiä”.

Eräs sen aikainen yleisönosaston kirjoitus turkulaisessa lehdessä kuului näin: ”Jotakin on tehtävä ja pian, taikka joudumme turvautumaan sotilasvoimiin. Viimeisten, Nousiaisista tulleitten tietojen mukaan, metsästyksen epäonnistuminen johtui pelkästään siitä, että ajomiehet olivat kurittomia. Kaksi sutta pääsi tämän vuoksi kuin koirat veräjästä metsästäjien kierroksesta.

Toinen kirjoittaja ilmaisee ajatuksensa näin: ”Valtion viime talvena palkkaamat sudenmetsästäjät omistautuivat pääasiassa ilveksen pyyntiin, sillä onhan se paljon kannattavampaa kuin susien ampuminen. Arvioni mukaan metsästäjät saivat viime talven aikana ilvesrahoja 5 000 markkaa.

Samoihin aikoihin kerrottiin Turussa, ettei ’kuuluisa sudenkaataja’ Ignoi Vornanen ollut tehnyt ainuttakaan yritystä suden kiertämiseksi. Ilves oli tuottoisampi kohde.

Mikä näissä kirjoituksissa on totta, mikä pelkästään kateutta tai katkeruutta, jäänee historian hämärään.  Tosiasia kuitenkin on, että tappajasusi pentuineen ja puolisoineen jatkoi vapaana kulkuaan tiellä, jota jo nyt merkitsivät puihin kiinnitetyt ristit ja kiveen hakatut päivämäärät.

Heinäkuun 15. oli jälleen ihmissyöjäsuden päivä. Nousiaisten pitäjän Paistanojan kylässä torppari Matti Matinpoika Väliveräjän seitsenvuotias poika Juhani Wilhelmi istuskeli kedolla kello 18 aikaan. Juhanin kotitorppa sijaitsi Santamalan kylässä, mutta tuona päivänä poika oli vanhempiensa kanssa isänsä veljen talossa kyläilemässä.

Loppuun kuluneitten hampaitten vuoksi alituisessa nälässä oleva naarassusi vei Juhanin nopealla syöksyllä suoraan hänen vanhempiensa silmien edestä, ja katosi ryteikköön. Seuraavana päivänä suosta löydettiin saapas, jonka sisällä oli jalka. Viikkoja myöhemmin löytyi pojan yläruumis.

Väliveräjän 100-vuotias torppa on yhä sellaisenaan jäljellä Nousiaisissa, mutta nykyinen omistaja Taimi Wikström, 74, on siirtänyt sen uuteen paikkaan. Talo tunnetaan kylällä Hakalan torppana. Ennen Taimi Wikströmiä torpassa asui Eframi-niminen henkilö.

16. tapaus

Vain viikko oli kulunut edellisestä tapauksesta, kun Mynämäen Karjalaan siirtynyt susilauma oli johtajansa, vanhan naaraan rohkaisemana valmis taas kerran lähestymään ihmisasuntoja.

Heinäkuun 22. päivänä Vehmalaisten kylässä asuva torppari Iisakki Hartmanin 8-vuotias poika Kustaa Aleksanteri lähti vuotta nuoremman veljensä kanssa marjametsään, kodistaan muutaman sadan metrin päähän. Ennen hyviä mustikkapaikkoja oli pieni mäki, jonka juurella oli isän rakentama maakellari. Tämän luona vanhemmat näkivät Kustaa Aleksanterin eli Alen viimeisen kerran hengissä.

Mäen päältä maasto vietti loivasti alaspäin metsää kohden ja näköyhteys kotitaloon katkesi. Maa oli mustanaan marjoja ja Ale ryhtyi veljensä kanssa keräämään niitä pieniin astioihin. Silloin vanha naarassusi ryntäsi Alen kimppuun muiden susien jäädessä pelokkaina kauemmaksi. Susi tarrasi Alea takamuksista kiinni ja riuhtaisi pojan mukaansa. Nuorempi veli pakeni kauhuissaan kotia kohti.

Kahdeksanvuotias Ale oli rohkea poika ja yritti epätoivoisesti taistella voimakkaampaa sutta vastaan. Hän rimpuili suden hampaissa, yritti saada otetta maassa olevista kasveista, mutta sai käteensä vain irtoavaa sammalta. Sitten susi surmasi hänet yhdellä puraisulla. Taistelu oli ohitse.

Pelastunut veli oli Mynämäen kirjastonhoitajan Sirkka Jalon isoisä. Tältä Sirkka Jalo kuuli lapsensa tapauksesta.

”Suden hyökkäyksen jälkeen isoisäni juoksi kotiin ja ilmoitti vanhemmilleen, että iso koira oli vienyt Alen”, kertoo Sirkka Jalo. ”Vanhemmat hälyttivät heti koko kylän etsimään Alea, mutta sinä päivänä ei löydetty mitään. Muutaman päivän kuluttua Alen ruumis löytyi Porttassuolta maahan kätkettynä. Vain ruumiin keskiosa oli syöty. Vainajan toinen käsi oli nyrkkiin puristuneena ja käden sisällä oli sammalta.”

Lähellä pikku-Alen kuolinpaikkaa asuu nykyisin vanha mynämäkeläinen Oskari Jakki, joka ikää kysyttäessä sanoo vain, että oli liian nuori ryssän armeijaan ja liian vanha Suomen armeijaan. Oskari Jakki muistaa vanhempiensa tarinan Ale Hartmanin kuolemasta, mutta myös erään toisen samaan aikaan sattuneen susijutun.

”Muuan mies oli tyttärensä kanssa lehmiä paimentamassa, kun susi alkoi lopulta kierrellä kotieläimiä ja sai ne lopulta pelon vallassa pakenemaan metsiin. Koska susi näytti vaanivan myös pientä tyttöä, mies ei uskaltanut heti lähteä lehmien perään, vaan nosti lapsensa ladon katon päälle ennen kuin ryhtyi hakemaan apua. Tytölle ei käynyt kuinkaan.”

17. tapaus

Heinäkuun viimeisenä  päivänä  susi  otti  jälleen  ihmisuhrin, nyt Vahdon pitäjässä. Lavamäen maanviljelijä Kustaa Adolf Åkermanin vajaa kolmivuotias Kondrad-poika oli jätetty vanhempien sisarusten huostaan kotiin kirkonmenojen ajaksi. Poika puuhaili omiaan pihamaalla, kun maantien varresta tullut susi hyppäsi yli piha-aidan ja vei lapsen mukanaan. Vanhemmat sisarukset näkivät tapauksen ikkunasta, mutta eivät voineet tehdä mitään. Kondradin hätääntynyt huuto jäi pitkiksi ajoiksi heidän mieleensä.

Etsinnöissä löydettiin joitakin luupaloja runsaan kilometrin päässä talosta. Muu ruumis oli syöty. Åkermanit muuttivat myöhemmin Turkuun, ja vahtolaisten mukaan suvussa on yhä samanlaisia ruskeasilmäisiä ihmisiä kuin pikku-Kondrad oli ollut. Paikkakuntalaisen Laina Osalan mukaan Kondradin äiti oli itkenyt Lainan äidille poikansa kohtaloa nähdessään muita pieniä lapsia.

”Tuollainen pieni poika minullakin oli, mutta susi vei sen”, puheli rouva Åkerman naapureilleen lasten ollessa paikalla.

18. tapaus

Elokuun 3. päivänä olivat Laitilan pitäjän Pehtasalon kylässä asuvan torppari Ludvik Savónin tyttäret, 10-vuotias Ida ja 8-vuotias Matilda Wilhelmina, viemässä karjaa torpasta muutaman kilometrin päässä olevalle metsäniitylle, kun koko maakuntaa voimattoman raivon vallassa pitänyt naarassusi kävi hyökkäykseen.

Siskosten nuorempi veli oli nykyisen laitilalaisen Tarmo Suvannon isä. Nyt eläkkeellä oleva Tarmo Suvanto kuuli kertomuksen monesti lapsuudenkodissaan.

”Isä kertoi minulle, että Ida oli hädissään tullut yllättäen kotiin paimenesta ja kertonut ’laikullisen koiran’ vieneen Matildan. Lasten isä, siis minun isoisäni, lähti heti kirveen kanssa paikalle, mutta matka oli kilometrien pituinen ja Ludvig Savón saapui perille liian myöhään. Hän löysi kuitenkin Matildan ruumiin, josta toinen sääri oli syöty ja veret imetty kuiviin. Sudesta ei näkynyt jälkeäkään.”

Todellisuudessa susi ei osaa imeä eikä siis pystynyt imemään Matildaakaan kuiviin. Tyttö oli vuotanut kuoliaaksi.

Matildan surmapaikka sijaitsee aivan nykyisen metsätien vieressä, mutta tapahtuman aikaan siinä kulki vain kotieläinten käyttämä polku. Ludvig Savón hakkasi paikalla olleeseen kiveen ristin pian lapsensa kuoleman jälkeen. Yhä tänäkin päivänä läheistä mäen nyppylää kutsutaan sen vuoksi Ristimäeksi.

19. tapaus

Lastenryöstöjen jatkuessa Lounais-Suomen väestö eli käytännöllisesti katsoen varpaillaan. Lapsia vahdittiin kuin vankeja, kirveitä varattiin pihoille, karjansyöttöpaikoille ja navetan nurkille. Samaan aikaan susi, joka oli saanut kaikki ihmissaaliinsa hyvin helposti ja laumaansa vaarantamatta, kävi yhä rohkeammaksi.

Elokuun 15. päivänä Mynämäen Karjalan Kalelan kylässä torppari Kustaa Nummelan (Nummelin) lapset leikkivät äitinsä kanssa mäntyjä kasvavalla pihallaan. Yhtäkkiä susi hyökkäsi lapsista nuorimman, nelivuotiaan Oskarin niskaan ja vei hänet mukanaan äidin katsellessa voimattomana tapausta.

Kaksi päivää myöhemmin Oskarin ruumis löytyi muutaman kilometrin päässä sijaitsevalta ns. Jälkikalliolta. Susi oli työntänyt saaliinsa tiukasti kahden puun väliin ja peittänyt sen huolellisesti sammaleilla. Oskaria ei ollut lainkaan syöty, mutta puremat olivat olleet tappavia.

Pian Oskarin löytymisen jälkeen sukulaiset hakkasivat löytöpaikalle kallioon ristin sekä vuosiluvun, jotka vielä tänäkin päivänä ovat selvästi nähtävissä. Seuran reportterit opasti paikalle eläkeläinen Erkki Virta, joka kertoi kuulleensa, että susi oli kuljettanut Oskarin kätkölleen kylmästi maantietä pitkin.

Kalliota kutsutaan Jälkikallioksi sen vuoksi, että siinä on kummallinen, kenties tuhansia vuosia vanha mustunut jälki, joka muistuttaa ihmisen jalan painallusta. Vanha kansa kutsuu sitä ’pirun jäljeksi’.

20. tapaus

Syyskuun 10. päivänä tappajasusi surmasi Mynämäen Valtolan kylän torpparin Ulrik Forsströmin seitsenvuotiaan pojan Kalle Oskarin nykyisessä Luhdan kylässä. Poika oli karjaa paimentamassa niityllä runsaan 500 metrin päässä kotoaan havaitessaan lähestyvän suden.

Kalle Oskari kiipesi nopeasti niityn laidassa olevan kiven päälle ja yritti sieltä huutamalla sekä huitomalla karkottaa suden. Peto ei kuitenkaan pelästynyt, vaan hyppäsi itsekin kivelle, tyrkkäsi pojan maahan ja surmasi tämän. Pahasti raadeltu ruumis löytyi läheisestä metsänreunasta. Toinen jalka oli kuitenkin kaivettu torpan veräjän viereen maahan 30 sentin syvyyteen.

Kivi, jolta Kalle Oskari tuona päivänä turhaan etsi turvapaikkaa, on yhä paikoillaan Luhdan kylässä. Sen kyljessä on vieläkin heikosti erottuva risti.

Forsströmin jälkeen tilan omistanut vanha nainen ei halua nimeään julkisuuteen, sillä Kalle Oskarin kuolemaan liittyy hänen mukaansa liian paljon salaperäisiä ja yliluonnollisia asioita. Nainen kertoo, että ”pimeyden voimat vaikuttivat vielä pitkään kuolinpaikan läheisyydessä ja saattavat vaikuttaa vieläkin.” Esimerkiksi nainen mainitsee veräjän, jonka luota pojan jalka löydettiin. ”Pimeinä iltoina se aukeni itsestään, ja kotieläimet pääsivät pakoon. Nyt veräjää ei onneksi enää ole ja kivikin kuuluu jo toisen tilan maihin.”

21. tapaus

Ihmissyöjän seuraava uhri oli mynämäkeläisen ”susikertojan” Saima Laaksosen setä Kalle Santala. Tapaus sattui lokakuun 1. päivänä Mynämäen Kukolan kylässä, jossa 8-vuotiaan pojan isä, Kalle Kallenpoika Santala oli Lukkalan tilan palkollisena. Saima Laaksonen kertoo:

”Santaloitten talo oli vielä nykyisinkin paikalla olevan pellon laidassa, metsäisessä rinteessä. Tuona päivänä vanhemmat olivat töissään Lukkalan talossa ja he olivat varoittaneet lapsia menemästä ulos päiväsaikaan. Vanhin poika Kalle kuitenkin lähti hakemaan kiululla vettä kaivosta, joka sijaitsi runsaan 50 metrin päässä talosta. Sillä matkalla susi vei hänet. Myöhemmin löydettiin Kallesta vain vaatteet ja joitakin luita.”

Kallen kuoleman jälkeen keisarillinen senaatti oli kiehumistilassa. Lehdistö haukkui virkamiehiä, kansa oli raivoissaan. Senaatin talousosaston maanviljelystoimikunnan johtaja, senaattori Oscar Norrmén oli pahassa välikädessä. Susi oli tappanut jo 20 lasta ja haavoittanut yhtä. Eivätkä viranomaiset olleet saaneet aikaan mitään näkyvää. Jyrkkäsävyisten ja kiihkeiden neuvottelujen jälkeen senaatti määräsi lokakuun 6. päivänä, että Helsinkiin tuli asettaa komitea käsittelemään ’susikysymystä’.

Komitea saatiinkin ennätysvauhdilla kokoon ja se jätti nopeasti seuraavansisältöisen ehdotuksensa:

Maan lounaisosissa esiintyvien susien tuhoamiseksi valtio palkkaa henkilökunnan, joka koostuu johtajasta sekä tämän alaisina toimivista 6–8 pihkovalaisesta sudenmetsästäjästä, 2 sudenampujasta joko Puolan kuningaskunnasta tai keisarikunnan Liettuasta ja mikäli johtaja katsoo sen tarpeelliseksi, joukkoon lisätään karjalaisia metsästäjiä sekä tarkkailijoita haaskapaikoille… jokaiseen susien koettelemaan kuntaan asetetaan ainakin yksi haaskapaikka, johtajan käyttöön asetetaan Suomen sotavoimista neljä komennuskuntaa, joissa on yhteensä 100 miestä… tietyn ajan kuluessa ja tietyillä seuduilla valtio maksaa vähintään 500 markan palkkion täysikasvuisesta sudesta ja puolet pennusta, myrkytettyjä haaskoja ei tule kuitenkaan asettaa ilman johtajan valvontaa… maan piakkoin kokoontuville säädyille [= eduskunta] tulee tehdä muutosesitys nyt voimassa olevaan armolliseen asetukseen… joka koskee metsästystä ja eläinten kiinni ottamista, jotta kuntien velvollisuus järjestää pedonmetsästyksiä ainakin pääpiirteittäin selvitetään lain puitteissa sekä että tämän velvollisuuden täyttämättä jättäminen asetetaan lailliseen edesvastuuseen.

22. tapaus

Kruunun byrokratian rattaat olivat lähteneet liikkeelle, mutta koneisto oli kankea ja hidas. Mihinkään käytännön toimiin ei vielä ollut päästy, kun susi lokakuun viimeisenä päivänä otti seuraavan uhrinsa Vehmaan pitäjän Laittisten kylän Köykänmäessä.

Entisen rengin Juhani Juhaninpojan kuusivuotias tytär Alina Kristiina oli iltapäivällä kello 16 maissa tulossa kotiinsa Köykänmäkeen. Tuvassa äiti näki Alinan jo astelevan pihalla, mutta samalla hän näki myös sellaista, joka sai hänen sydämensä hakkaamaan. Laikullinen susi lähestyi maantien suunnasta tyttöä ja kauempana seisoi paikoillaan kaksi muuta petoa. Tyttö ehti jo avata tuvan oven, kun susi hyppäsi hänen selkäänsä. Äiti kuuli vain parkaisun ja näki pian suden raahaavan Alinaa laumatoveriensa luo ja sen jälkeen katoavan näkyvistä. On ilmeistä, että äidin näkemät kaksi muuta sutta olivat tappajanaaraan pentuja.

Äiti hälytti heti kylän miehet takaa-ajoon. Lapsesta löydettiin sydän ja joitakin ruumiinpalasia.

Nykyisin paikalla asuu eläkeläinen Aimo Takala. Alinan kotitalokin on yhä tallella, tosin kymmenisen metriä alkuperäisestä paikastaan siirrettynä Takalan tontilla. Taloa kutsutaan Maijun tuvaksi ja nykyisin se on omistajansa verstaana.

23. tapaus

Talvi teki jo tuloaan ja valtion suunnittelemat voimakeinot hautuivat yhä virastojen pöydillä. Tosin senaattori Oscar Norrmén oli jo kääntynyt kuuluisan pietarilaisen metsästäjän, tohtori Beljajevin puoleen, jotta tämä vaikuttaisi arvostettujen venäläisten metsästäjien, lukashien, värväämiseen. Pietarista saatiin lupaus kolmen lukashin asettamisesta Suomen senaatin käyttöön. Ennen käytännön toimia susi otti kuitenkin viimeisen ihmissaaliinsa.

Marraskuun 7. päivänä oli Vahdon Askaisten kylässä asuvan ja Luukkaan tilalla työskentelevän Frans Grönroosin viisivuotias poika Kalle Oskari oli samanikäisen toverinsa kanssa leikkimässä talon vieressä, karjasuojan ulkopuolella. Vahtolainen Laina Osala, 80, kuuli tarinan Luukkaan talon edesmenneeltä vanhalta emännältä.

”Talon vieressä oli talli sekä lammaspihatto ja näiden ympärillä aita”, kertoo Laina Osala. ”Portti pidettiin tuona vuonna tarkasti lukittuna, ettei susi olisi päässyt viemään lampaita. Kalle Oskari leikki kuitenkin nyt aidan ulkopuolella. Yhtaikaa pojat huomasivat lähestyvän suden ja pyrkivät aidan ali turvaan, sillä heillä ei olisi ollut aikaa portin kautta pakenemiseen.

Talon emännän poika ehtikin livahtaa aidan ali, mutta Grönroosin Kalle pääsi vain puolittain pihamaalle. Susi sai hänet housuista kiinni ja kiskaisi takaisin. Miehet hälytettiin välittömästi takaa-ajoon ja saaliinsa kanssa hitaasti kulkeva peto joutui pudottamaan Kallen kuullessaan lähestyvien ihmisten äänet. Kalle löydettiin runsaan kilometrin päästä ojaan upotettuna. Etsijät näkivät hänen kätensä pistävän esiin vedestä. Ruumis oli purtu keskeltä kokonaan poikki.”

Laina Osala lisää vielä kertomukseensa: ”Vanha emäntä olisi kertonut meille paljon muutakin tuosta tapauksesta, mutta me lapset emme uskaltaneet edes kuunnella. Pelättiin susia niin hirvittävästi.”

Grönroosin talo on jo kauan sitten purettu ja sen paikalla on nykyisin maanviljelijä Heimo Mahkosen nurmikko. Laina Osalan mukaan Grönroosien jälkeläisiä asuu paikkakunnalla edelleen mm. Jaakkola-nimisinä.

Tarinan kolmannessa osassa kerrotaan, miten ihmissyöjäsusi saatiin kiinni.

Palaa ihmissusi-tarinan ensimmäiseen osaan.

X