Tykin eteen, mars! Niinisalon Ratsastajien perinnevaljakko on Euroopan ainoa tykkivaljakko toimintakuntoisella tykillä
Kankaanpään Niinisalon perinnevaljakon neljästä hevosesta menehtyi viime vuonna kolme. Salli-tammasta toivotaan yhtä uutta jatkajaa arvokkaaseen tehtävään.
Salli-tamma ei vikuroi, kun Pekka Termala (vasemmalla) ja Matti Peurala valjastavat sen ensimmäistä kertaa tykkihevosen valjaisiin.
Hevosenkenkä kalahtaa tallin betonilattiaan. 10-vuotias suomenhevostamma Salli polkee levottomana etujalkaansa. Umpilänget eivät mahdu hevosen pään yli, vaan jäävät kiristämään Sallin lysyyn painuneita korvia.
Vuoden 1936 puolustusvoimien pukumalliin sonnustautuneet Niinisalon perinnevaljakon jaosjohtaja Pekka Termala ja kärkiratsuri Matti Peurala kiskovat Sallilta ahtaat länget pois.
Harja hulmahtelee, kun hevonen heiluttaa helpottuneena päätään. Sallin korvat nousevat pystyyn ja alkavat vipattaa.
Niinisalon Ratsastajien perinnevaljakko on Euroopan ainoa tykkivaljakko, joka kiskoo perässään toimintakuntoista tykkiä, jolla myös ammutaan paukkupanoslaukauksia.
Edellisen kerran neljän hevosen perinnevaljakko oli valjastettuna itsenäisyyspäivänä 2018. Tulevaksi kesäksi valjakko on kuitenkin tarkoitus saada taas ajettavaksi.
Osaran opetustilalla Hämeenkyrössä syntyneelle Sallille on varattu tykin edestä vetohevosen paikka.
Sitä varten sille on saatava suuremmat länget.
Kankaanpään Seudun Tykistökillan ja Niinisalon Ratsastajat ry:n ratsastajat ovat vaalineet tykkivaljakkoperinnettä 1980-luvulta lähtien.
Kasarmilta siviiliin
Suomen viimeinen hevosvetoinen 12 tykin ja noin 50 hevosen patteristo oli käytössä Rovaniemen tykistökentällä vuonna 1969. Kun tykkikalusto nykyaikaistui, eivätkä hevosten voimat olisi enää riittäneet uusien liikutteluun, Niinisalon viimeiset tykistöhevoset myytiin vuonna 1971.
Siitä lähtien perinnevaljakkohevoset ovat olleet Kankaanpään Seudun Tykistökillan ja Niinisalon Ratsastajat ry:n vastuulla. Valjakkohevosia kuitenkin pidettiin Niinisalon varuskunnan tallissa vuoteen 2000 saakka, kunnes varuskunnan talli jouduttiin sulkemaan uuden muonituskeskuksen edestä.
80-vuotias reservin majuri Pekka Termala työskenteli koko uransa Niinisalon varuskunnassa. Hän toimi myös kenttätykistön hevospatterin viimeisenä päällikkönä.
Nykyään Termala on perinnevaljakon jaosjohtajuuden lisäksi Niinisalon Ratsastajat ry:n ja Kankaanpään Seudun Tykistökillan perinnevaljakkovastaava.
62-vuotias sähköurakoitsija Matti Peurala kantaa valjashuoneesta toiset valjaat. Suuremmat länget solahtavat helposti Sallin pään yli kaulaan.
Tamma kopisuttaa taas etujalkaansa kunnes tallimestari Suvi Kleemola ottaa hevosen jalasta kiinni.
Tallin käytävällä seistään hetki kavio kädessä.
Ikiaikaiset valjaat
Perinnevaljakon etummaisen hevosparin valjaissa on paksut vetoköydet. Takimmaisen hevosparin välissä on aisa, mikä kytketään etuvaunu-tykki-yhdistelmään.
Valjakon etummaista hevosparia ohjaava kärkiratsuri Matti Peurala myöntää, että tehtävä on vaativa.
”Kun ratsun vierellä juoksevan käsihevosen ohjakset laittaa ristiin, niin hevonen on helpommin hallittavassa”, hän toteaa.
Perinnevaljakkojen valjaat ja satulat on valmistettu oletettavasti 1900-luvun alussa Venäjän keisarikunnassa. Ennen maamme itsenäistymistä venäläiset rakensivat Suomeen varuskuntia, joiden kaluston he antoivat sisällissodan syttyessä punaisille.
Tykkiä vetävän perinnevaljakon valjaat ovat peräisin tsaarinajan Venäjältä. Sara Pihlaja
Sodan päättyessä varuskunnat ja niiden mukana tykkivaljakkojen valjaat jäivät valkoisille.
Samoilla valjailla hevoset kiskoivat kenttätykkejä talvi- ja jatkosodassa.
Tykkivaljaisiin valjastettu ja satuloitu Salli kopistelee taas kaviotaan ja hörisee.
Tamma on tarmoa täynnä.
Yli tonnin taakka
Niinisalon Ratsastajien maatilan päärakennuksen vieressä on muistokivi, johon on kaiverrettu Kankaanpään Taulunojan kylästä talvi- ja jatkosotaan lähteneiden miesten nimet. Pihapiirin toisen, vielä kaivertamaton muistokiven alla lepää ruuna S.A. Uusi-Matti.
31-vuotiaana keväällä 2019 edesmennyt Uusi-Matti toimi perinnevaljakon johtohevosena miltei kuolemaansa saakka.
Viime vuosi oli perinnevaljakkohevosille kohtalokas. Uusi-Matin lisäksi menehtyi kaksi muuta hevosta.
Jäljelle jäi ainoastaan 6-vuotias ruuna Hongan Huovi.
Se seisoo käytävällä Matti Peuralan valjastettavana. Länget solahtavat hevosen pään yli, mutta satulavyö uhkaa jäädä lyhyeksi.
Hongan Huovi on päässyt talven aikana pulskistumaan.
”Pitääkö vyöhön laittaa jatkopala?” Peurala pohtii.
Tykkihevosen vyöt, soljet ja köydet ovat vääntyneet vyyhdiksi. Pekka Termala (vasemmalla) ja Matti Peurala joutuivat selvittelyhommiin. Sara Pihlaja
Pekka Termalan mukaan perinnevaljakkohevosen tulee olla roteva ja väkevä, sillä vedettävä kanuuna ja etuvaunu painavat yhteensä noin puolitoista tonnia. Luonteeltaan hevosen pitää olla rohkea, mutta myös säyseä.
Perinnevaljakko ei saa hätkähtää laukausten äänistä. Hevosia on totutettu yhtäkkiseen ääneen viemällä niitä kuuntelemaan Pirkan Hiihdon lähtölaukausta, mutta tänä vuonna Pirkan Hiihto jäi lumenpuutteen vuoksi hiihtämättä.
”Tykinlaukaus on kuitenkin niin nopeasti ohi, etteivät hevoset ehdi sitä edes kunnolla pelästyä, ne vain hieman säpsähtävät. Yksikään hevonen ei ole koskaan lähtenyt laukauksesta säikähtäneenä ratsurin käsistä”, Termala kertoo.
”Enemmän totuttelua vaatii tykin ja etuvaunun vetäminen, koska niiden rautavanteet pitävät etenkin asvaltilla melkoista räminää.”
Salli ei vähästä hätkähdä, joten se sopii rauhallisen luonteensa ansiosta hyvin tykkihevoseksi. Sara Pihlaja
Perinnevaljakko saa vedettäväkseen pietarilaisen kanuunan
Hevoset pääsevät vetämään perinnevaljakon vuoden 1902 mallia olevaa, pietarilaisessa Putilovin tykkitehtaassa valmistettua kanuunaa ainoastaan näytöksissä ja kuvauksissa.
”Turvallisuusmääräysten vuoksi toimintavalmista tykkiä ei saada Niinisalon varuskunnan varastosta harjoitusajoon. Näytöksissä tykissä ei tietenkään ole ammusta”, Pekka Termala kertoo.
Salli-tamma on yksi uusista perinnevaljakon hevosista. Termala ja tallimestari Kleemola ovat suunnitelleet, että valjakkoa täydennetään vielä 9-vuotiaalla Tintti-tammalla. 23-vuotiaasta Vinkku-ruunasta taas koulitaan mahdollisesti valjakon uusi johtohevonen.
Perinnevaljakkoon otetaan vain tammoja ja ruunia, sillä oriit saattavat villiintyä ja keskittyä enemmän tammojen seuraan kuin tykin vetämiseen.
Viimeinen perinnevaljakkoa vetänyt ori oli vuonna 1975 syntynyt Avaus, joka esiintyi valjakkohevosen uransa jälkeen 1990-luvun puolivälissä Tampereen Pyynikin kesäteatterissa kirjailija Väinö Linnan (1920–1992) Täällä pohjantähden alla -romaanitrilogiaan pohjautuneessa Akseli ja Elina -näytelmässä.
Näytelmän nähnyt Termala kertoo Avauksen selviytyneen tuplaroolistaan hyvin.
”Nimismiehen ratsuna ori pörhisteli ja korskui voimiensa tunnossa. Ruumisarkkua rattailla vetäessään se roikotti päätään ja näytti kovin alakuloiselta.”
Kiepit kupeilla
Satulaan noustuaan Pekka Termala ja Matti Peurala kääntävät hevoset pihalta tielle. Sateen pehmittämällä sorallakin rautakengät kalskahtelevat. Paksut vetoköydet heiluvat kieppeinä hevosten kupeilla, kun mitään vedettävää ei ole.
Käännökseen jälkeen otetaan vauhtia. Ratsastajat alkavat hytkyä satulassa ylhäältä alas.
Salli ja Hongan Huovi ravaavat.
Termala ja Peurala keventävät.
Salli ja Hongan Huovi kuten muutkin kaksi perinnevaljakkoon sijoitettavaa hevosta ovat myös tuntiratsuja, jotka satuloidaan Niinisalon tallin parinkymmenen muun hevosen tavoin useaan kertaan viikossa harrastajaratsastajien käyttöön.
Tallimestari Suvi Kleemola on vasta kuukauden ajan tallissaan olleeseen Salliin tyytyväinen.
”Se on todellinen monitoimihevonen. Sallilla voi ratsastaa ja se vetää sekä kärryjä että rekeä. Varmasti Salli soveltuu myös perinnevaljakon hevoseksi”, Kleemola toteaa.
Ratsukot aloittavat toisen kierroksen. Sallilla on enemmän menohaluja kuin Hongan Huovilla. Sallin niska kaartuu ja sen suupieliin alkaa kertyä kuohaa. Hongan Huovin pää on pystyssä ja askel on matalampi.
Seuraavan käännöksen jälkeen ratsukot lisäävät taas vauhtia.
Sallin ja Hongan Huovin ravissa on sama tahti.
Pekka Termala tarkastaa, että vuonna 1902 pietarilaisessa Putilovin tykkitehtaassa valmistetun kanuunan lukko toimii ja iskuri napsahtaa. Sara Pihlaja
Kolme laukausta ja snapsi
Ratsastuksen jälkeen ratsastajat ovat hengästyneempiä kuin hevoset. Pekka Termalan mielestä Salli on osoittanut, että siitä on myös perinnevaljakkohevoseksi.
”Tammalle ei tuottanut ongelmia sopeutua tykkivaljaisiin ja se rauhoittui äkkiä ravaamaan toisen hevosen rinnalla. Seuraavaksi hevoset valjastetaan valjakon etuvaunun eteen.”
Näytöksissä neljän hevosen perinnevaljakossa on jaosjohtajan ja kahden ratsurin lisäksi kolme etuvaunussa matkaavaa tykkimiestä. Jaoksen loput kuusi tykkimiestä marssivat valjakon perässä.
Perinnevaljakon seuraava näytös on suomenhevosten valtakunnallisten työmestaruuskilpailujen yhteydessä kesäkuussa Jämsässä. Myöhemmin kesällä valjakko nähdään ainakin Tuusulassa Hyrylän Ilmatorjuntamuseon paraatissa.
Salli-tamma ja ruuna Hongan Huovi intoutuvat koeratsastuksessa ravaamaan. Pekka Termala ja Matti Peurala keventävät tykkihevosten satulassa. Sara Pihlaja
Kaikkiaan perinnevaljakko on vuodesta 1981 lähtien kiskonut tykkiä noin 50 eri näytöksessä, joiden lisäksi valjakko on esiintynyt lukuisissa suomalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.
Termala selvittää sotilaallisella täsmällisyydellä näytöksen kulun: ajo tuliasemaan, tykin irrotus, valjakon siirto valjakkoasemaan, tykin suuntaus, lataaminen, tulikomento ja jylisevä laukaisu.
”Näytöksissä ammutaan yleensä kolme laukausta, joiden jälkeen saatetaan kumota snapsit.”
Termala myöntää, että perinnevaljakon näytökset ovat hänelle tunteisiin käyviä hetkiä.
”Jos joutuisin puhumaan näytöksissä, niin ääni värisisi. Parempi siis pysyä vaiti ja antaa tykin puhua.”
Perinnevaljakko on näyttävä näky. Valjakon hevoset voidaan pukea myös sodanajan mallin mukaan lumipukuun.
Kunniaa veteraaneille
Tallissa Salli ja Hongan Huovi pääsevät pilttuisiinsa. Hevosilta riisutaan tykkivaljaat ja ne saavat eteensä heiniä.
Sallin ja Hongan Huovin päät painuvat alas ja nousevat ylös. Korsia roikkuu hevosten suupielistä. Salli ja Hongan Huovi alkavat rouskuttaa.
Niinisalon varuskunnan viimeiset hevoset myytiin vuonna 1993 ja koko puolustusvoimien viimeiset hevoset, Helsingin Santahaminan Kadettikoulun puoliveriset ratsut vuotta myöhemmin.
”Perinnevaljakon ylläpito ja näytökset ovat kunniatehtäviä. Näytökset muistuttavat siitä, millä tavoin veteraanimme ja hevosemme ovat tätä maata puolustaneet”, Pekka Termala toteaa.
Pilttuussaan heiniä rouskuttavan Sallin leuat pysähtyvät. Tamma katsoo ympärilleen, aivan kuin se ymmärtäisi, että siitä puhutaan.
Salli hörähtää, painaa päänsä taas alas, hamuaa heiniä suuhunsa ja jatkaa rouskutustaan.
