”Tulen hulluksi, jos ei ole tekemistä” – Ensimmäinen vuosi eläkkeellä pelotti Else Sjöbladia ennalta, uuteen arkeen toi puuhaa koirien pentueet

Jaa artikkeliLähetä vinkki
ensimmäinen eläkevuosi
Ennen eläkkeelle jäämistä paljasjalkainen helsinkiläinen ui vastavirtaan ja muutti koiriensa kanssa isoon omakotitaloon Loviisaan. © Arto Wiikari
Else Sjöblad ikävöi työparia ja potilaitaan, mutta vapaus ja elämä ilman tiukkoja aikatauluja ovat nautinnollisia.

Ensimmäinen eläkevuosi ei ole ollut lainkaan tylsä Else Sjöbladille, 66. Siitä ovat pitäneet huolen Freya, Sören, Trine, Tosca, Annie, Tyra, Ylva ja Mette-Marit – Elsen kahdeksan mäyräkoiraa.

”Välillä istun sohvalla ja mietin, että hups, miten tässä on näin päässyt käymään. Tämä on ihan hullun hommaa, näitä on liikaa”, Else Sjöblad nauraa.

Else kasvatti mäyräkoiria vuosia hammaslääkärityönsä ohessa. Kun ensimmäinen eläkevuosi pyörähti käyntiin kesällä 2021, kopla kasvoi kahdella. Syksyllä syntyi vielä kuusi koiranpentua, joten puuhaa on tuoreella eläkeläisellä riittänyt.

”Pelkäsin etukäteen ensimmäistä talvea eläkkeellä. Tulen hulluksi, jos ei ole tekemistä ja joudun vaan katsomaan sohvalla Netflixiä. Pentue pelasti siltä.”

”Pelkäsin etukäteen ensimmäistä talvea eläkkeellä. Tulen hulluksi, jos ei ole tekemistä.” © Arto Wiikari

Ensimmäinen eläkevuosi pelotti etukäteen Elseä: ”Tulen hulluksi, jos ei ole tekemistä.” © Arto Wiikari

Armoton kello

Else muutti kolmisen vuotta sitten Helsingistä koiriensa kanssa isoon omakotitaloon Loviisassa. Työelämän viimeiset vuodet hän ajoi sieltä töihin Helsingin keskustaan yksityiselle hammasklinikalle.

Helsinkiin jäivät aikuiset lapset, lapsenlapset ja ystävät.

Jotkut ihmettelivät, eikö Elsen olisi pikemminkin kuulunut muuttaa ennen eläköitymistä pienempään kerrostaloasuntoon kaupungin keskustaan. Niinhän muutkin tekevät.

Mutta ennen senhetkistä rivitaloasuntoaan Else oli asunut aina omakotitalossa. Ja Loviisassa nähty talo tuntui ensisilmäyksestä omalta. Siinä oli puutarha- ja lumitöineen sopivasti puuhaa tyhjiä hetkiä kammoksuvalle naiselle.

”Ystävät aina nauravat, että taasko sinulla on jokin projekti.”

Kun Else vielä reilu vuosi sitten kävi töissä, päivät ohjautuivat potilaiden mukaan. Herätys oli aamuisin puoli viideltä, jotta ehti ulkoiluttaa koirat ja varata reilun tunnin ajomatkaan. Töissä oli oltava puoli kahdeksalta, ja ensimmäinen potilas istuutui tuoliin kahdeksalta. Siitä eteenpäin potilaat oli hoidettava joko puolessa tunnissa tai 45 minuutissa. Kello oli armoton.

”Nykypäivänä ei käy päinsä, että antaa odotuttaa itseään. Otin aikataulussa pysymisestä paineita. Oli karmeaa olla myöhässä.”

Else ehti ”tonkia” toisten suita 40 vuotta. Monet hänen potilaistaan olivat käyneet Elsen luona siitä asti, kun Else valmistui. Monen potilaan elämäntarina tuli tutuksi. Elselle ja hänen kanssaan työskennelleelle hammashoitajalle uskottiin kipeitäkin asioita.

”Tämä johtui ehkä siitä, että olimme hammashoitajan kanssa vakituinen työpari 31 vuotta, vakikaksikko. Eniten on kirpaissut, ettemme tee enää töitä yhdessä. Pidämme kuitenkin edelleen yhteyttä. Potilaitakin on ikävä.”

Lue myös: Eläkkeellä voi käydä töissä – Kun jatkat eläkeläisenä työntekoa, muista nämä seikat!

Else Sjöblad ei ole ehtinyt kyllästyä eläke-elämään, koska koirien ja omakotitalon hoidossa riittää puuhaa. © Arto Wiikari

Else Sjöblad ei ole ehtinyt kyllästyä eläke-elämään, koska koirien ja omakotitalon hoidossa riittää puuhaa. © Arto Wiikari

Nautintoa kiireettömyydestä

Ikävästä huolimatta Elsestä on mukavaa, että hän saa elää myös tämän uuden elämänvaiheen. Nuorempana hän odotti eläköitymistä kauhulla.

”Ajattelin, että sitten vaan istutaan ja odotetaan, että kuolema korjaa. Nyt ymmärrän, että elämässä pitää olla muutakin kuin työtä. Kuulin töissä paljon tarinoita, kuinka jotkut sairastuvat ja kuolevat heti eläkkeelle jäätyään. Se on surullista.”

Vasta kun ensimmäiset eläkepäivät koittivat, Else huomasi kuinka väsynyt hän oli. Aikaiset aamut, pitkät ajomatkat, tiukkaan aikataulutettu työ ja koirien hoito olivat vaatineet veronsa.

Nyt on aikaa myös huilata. Hyppäämistä kello kaulassa ei ole ikävä.

”Nautin siitä, ettei ole kiire minnekään. Voin herätä ja mennä nukkumaan silloin kun haluan. Ulkoilutan koirat aina aamuisin vasta sitten, kun työssäkäyvät ovat ulkoiluttaneet omansa.”

Nyt Elsen päivää rytmittää neljä ulkoilua: kaksi koiralenkkiä aamulla ja kaksi iltapäivällä. Iltapissat hoituvat omalla pihalla.

Koirat on vietävä lenkille aina kahdessa erässä.

”Jos reitin varrelle osuisi metsäkauris, lentäisin kuin leppäkeihäs koirien voimasta. Mäyräkoirat ovat yllättävän vahvoja.”

Lue myös: Skeittimummo Lena Salmi tykkää rikkoa rajoja: ”Ei mulla ollut näin kivaa 30-vuotiaana!”

”Ystävät aina nauravat, että taasko sinulla on joku projekti”, Else kertoo. © Arto Wiikari

”Ystävät aina nauravat, että taasko sinulla on joku projekti”, Else kertoo. © Arto Wiikari

”Moni pieni asia vaikuttaa siihen, mihin elämä lopulta vie”

Elsen rakkaista koirista suurin osa on jo siinä iässä, ettei tee enää pentuja. Elsen luona niillä on loppuelämän koti.

Koirat kuitenkin sitovat. Kun Else asui Helsingissä, ystävät tulivat hätiin, jos Else halusi lähteä reissuun. Loviisasta Else ei ole vielä löytänyt luotettavaa koiravahtia.

”Mäyräkoira karkaa helposti. Jos ovi jää auki, koira on vikkelästi Kotkassa.”

Else siis viettää paljon aikaa koiriensa kanssa kotona, mutta se ei ole ongelma.

”Olen aina viihtynyt hyvin yksin. Olen lopulta aika introvertti. Lapset, lapsenlapset ja ystävät vierailevat luonani.”

Else erosi lastensa isästä parikymmentä vuotta sitten ja on siitä lähtien tottunut hoitamaan kaikki kodin huoltotyöt itse. Välillä yksin pärjääminen turhauttaa. Pienetkin hommat hoituisivat paljon kätevämmin, jos olisi toinen käsipari auttamassa. Kun jostakin viasta soittaa korjaajalle, eläkeläisnaiseen suhtaudutaan alentuvasti.

”En kuitenkaan tarvitse puolisoa. Tai jos löytyy joku, jolla on George Clooneyn saldo, niin tervetuloa”, hän nauraa.

Joskus Else miettii, että entä jos hänestä olisi sittenkin tullut eläinlääkäri. Unelma-ammatti jäi aikoinaan haaveeksi, koska äiti oli sitä mieltä, ettei Else olisi pienikokoisena naisena pärjännyt isojen eläinten kanssa.

”Tietyllä tavalla harmittaa, että päästin haaveestani irti. Ujous on syönyt kunnianhimoani. Elämä eläinlääkärinä olisi ollut täysin erilainen, mutta ei välttämättä tämän parempi. Moni pieni asia vaikuttaa siihen, mihin elämä lopulta vie. Juuri se tekee tästä niin hienoa.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 9/22.

Lue myös: Deitti-ilmoitus toi rakkauden – Mauri ja Sirpa viettävät nyt eläkepäiviään Espanjan Torreviejassa: ”En olisi aavistanut, että koen vielä tämän onnen”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X