Jos Kiovan ilmahälytys ei soi, pääsee Sofia, 6, kouluun – Anna-äiti perheensä arjesta: ”On vain sopeuduttava, elämän täytyy jatkua”
Kuusivuotias Sofia aloitti koulutiensä sotaa käyvässä Ukrainassa. Vanhemmat Anna ja Ivan yrittävät turvata hänelle mahdollisimman tasapainoisen arjen.
Sofia, 6, pomppii maatrampoliinilla Kiovan keskustan puistossa. Vanhemmat, Anna Zolotuhina ja Ivan Zolotukhin katselevat hymyssä suin tyttärensä riemua. Sofian iloiset huudahdukset sekoittuvat muiden leikkivien lasten ääniin.
Hetken puistossa voi kuvitella, ettei sotaa olekaan.
On lokakuun loppu.
Syksyn aikana Kiovassa on kuultu ilmahälytyksiä vain silloin tällöin. Anna ja Ivan kuitenkin uumoilevat, että venäläisten hyökkäystahti on kiihtymässä talven lähestyessä. Reilua kuukautta myöhemmin osoittautuu, että he olivat oikeassa.
Syksy oli levollista aikaa
Ivan seuraa Sofian hyörinää, kun istumme Annan kanssa puiston penkille juttelemaan. Edellisestä kohtaamisestamme Kiovassa on kulunut reilu vuosi.
Anna, hänen äitinsä Elena Bilogur ja Sofia pakenivat sotaa Suomeen maaliskuussa 2022.
Koti-ikävä kasvoi kuitenkin liian suureksi ja he palasivat kotiin Kiovaan heinäkuussa.
Anna kertoo, että ensimmäinen syksy Kiovassa oli vaikea. Venäläiset pommittivat kaupunkia ja yrittivät tuhota sen infrastruktuurin.
”Ei ollut valoja eikä mobiiliyhteyksiä.”
Anna oli kotona, koska halusi olla lähellä Sofiaa. Ivan on ollut sodan kahta ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta töissä. Hän korjaa autoja, joiden virta sodan etulinjoilta on katkeamaton.
Tänä syksynä Kiovassa oli pitkään levollista. Anna palasi töihin henkilöstöhallinnon pariin turvallisuuspalveluja tarjoavaan yritykseen.
Joulukuu toi Kiovan tilanteeseen muutoksen.
”Venäläiset ovat iskeneet Kiovaan ballistisilla ohjuksilla viime päivinä niin, ettei ilmahälytysjärjestelmä ehdi hiljentyä lainkaan”, viestitti Anna 14. joulukuuta.
Silti perhe yrittää pitää yllä arjen rutiineja.
Kouluun mennään, jos ilmahälytys ei soi
Sofia aloitti opintaipaleensa 1. syyskuuta. Anna ei olisi halunnut lähettää häntä vielä kouluun.
”Kiovan pormestari allekirjoitti uuden lain, jonka mukaan kaikkien kaupungin kuusivuotiaiden on aloitettava koulu. Minusta hän on silti liian pieni. Valitsimme koulun, jonka päiväohjelma on laadittu sopeuttamaan lapsia opintoihin.”
Anna saattaa Sofian kouluun puoli yhdeksäksi. Jos ilmahälytyssireeni soi ennen sitä, lapset jäävät kotiin. Mikäli hälytys päättyy ennen yhdeksää, oppilaat osallistuvat oppitunteihin kodeissaan etänä netin välityksellä. Muussa tapauksessa vietetään vapaapäivää eli oppitunteja ei järjestetä.
Ilmahälytyksen alkaessa koulupäivän aikana lapset viedään rakennuksen kellarissa olevaan suojaan. Vanhemmilla on kymmenen minuuttia aikaa hakea halutessaan omansa kotiin, muutoin suojassa ollaan, kunnes vaara on ohi.
Ensimmäisellä luokalla opiskellaan muun muassa kirjoittamista, lukemista, matematiikkaa ja ukrainan kieltä. Sofian suosikkiaineet ovat liikunta ja erityisesti uinti.
Annaa naurattaa.
”Kuusivuotiaat juoksevat, hyppivät ja kiipeävät. Sofian lempipuuhia eivät ole paikallaan istuminen ja opiskeleminen.”
Koulupäivä päättyy yhdeltä iltapäivällä. Silloin mummo Elena hakee Sofian ja on hänen kanssaan, kunnes vanhemmat kotiutuvat.
Koska pahat miehet saadaan karkotettua?
Suomeen tullessaan Sofia säikkyi kaikkia outoja ja äkillisiä ääniä. Anna kertoi hänelle sodasta rehellisesti, mutta tavalla, jonka lapsi voi ymmärtää. On pahoja miehiä, joita vastaan Sofian isä ja muut hyvät kamppailevat, hän sanoi. Jokaisen puhelun isälleen Sofia aloitti kysymällä: ”Joko olette karkottaneet pahat miehet?”
Sofia kyselee yhä, koska pahat miehet saadaan karkotettua.
”Vastaan, että pian ja toivon niin käyvän”, sanoo Anna.
Haaveena oli, että sota olisi päättynyt jo kuluvan vuoden aikana. Niin ei käynyt, joten nyt toiveet asetetaan alkavaan vuoteen.
”Toivottavasti saamme lisää aseapua”, sanoo Anna.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin mahdollisen kuoleman varaan hän ei laske.
”Olisi tietysti hienoa, jos niin tapahtuisi. On silti muistettava, että 80 prosenttia venäläisistä kannattaa sotaa. Meillä on hullu naapuri.”
Sotaankin on sopeuduttava jotenkin
Anna luottaa Kiovan ilmapuolustukseen, mutta tietää, ettei se ole aukoton.
”Tietysti pelkäämme, mutta meidän on vain sopeuduttava jollain tavalla. Elämän täytyy jatkua.”
Vapaa-aikaa perhe viettää kodin lisäksi puistoissa, kahviloissa ja esimerkiksi käymällä elokuvissa.
”Yleensä Sofia sanoo, mitä teemme. Meillä on oma kenraalimme, joka antaa käskyt”, sanoo Anna ja katsoo hellästi tytärtään.
Parhaillaan pohdinnan alla koira, jota Sofia hartaasti toivoo. Anna on keskustellut aiheesta myös psykologin kanssa, jota hän tyttärensä kanssa toisinaan tapaa.
”Lähinnä haluan vastauksia siihen, miten voin toimia niin, että Sofialla olisivat kaikki asiat mahdollisimman hyvin”, sanoo Anna.
Annan kysymykset eivät aina liity sotaan.
”Mutta tietysti sota on vaikuttanut Sofiaan, kuten kaikkiin muihinkin. Haluan tietää, miten voimme vahvistaa hänen turvallisuuden tunnettaan.”
Psykologi kannattaa koiran hankkimista, mutta Annaa mietityttää. Lemmikin hoitaminen olisi hänen vastuullaan. Eri rotuisten koirien kuvia on kuitenkin jo katseltu. Lemmikin pitäisi olla pienikokoinen ja sellainen, joka ei yksin ollessaankaan häiritse naapureita haukkumalla. Anna näyttää bichon frisé -rotuista yksilöä.
”Luin tästä rodusta. Ne ovat lempeitä eivätkä sotke paljon.”
Vaikuttaa siltä, että päätös on jo lähes tehty.
”Sofia tarvitsee ystävän. Ja eläimillä on rauhoittava vaikutus”, Anna sanoo. Ja hymyilee.
Kun sota on ohi…
Anna näyttää kännykästään kuvaa Ivanin veljestä, joka aloitti asepalveluksensa elokuussa. Kaksi ensimmäistä kuukautta häntä koulutettiin taistelijaksi eturintamaan. Määräpaikan piti olla Avdiivka, jonka hallinnasta on käyty kovia taisteluja. Viime hetkellä suunnitelmat muuttuivat ja parhaillaan Ivanin veljeä koulutetaan drone-operaattoriksi. Asemapaikka tulee olemaan Donetskin alueella.
Ilta on hämärtymässä. Kävelemme Pyhän Mikaelin kultakupolisen luostarin edustalla olevalle aukiolle, jonne on koottu venäläisten tuhoutuneita sotilasajoneuvoja.
”Taistelemme, mutta tarvitsemme tukea. Toivomme, ettei meitä unohdeta”, sanoo Anna.
Anna on miettinyt, mitä hän tekisi ensimmäiseksi Ukrainan voittaessa.
”Itkisin paljon. Koska tunteet on pidettävä kurissa siihen saakka, kunnes tämä on ohi.”
