Kun Sissin puoliso kamppaili teho-osastolla hengestään, vauva auttoi jaksamaan pelon salvatessa arjen – ”Oli pakko selviytyä”

Nyt me kuolemme, Sissi Korhonen ehti ajatella, kun auto lähti pyörimään moottoritiellä. Sukulaismies oli ratissa, Sissi istui vieressä ja hänen lapsensa olivat takapenkillä turvaistumissaan. He olivat Brasiliassa São Paulon kymmenkaistaisella moottoritiellä, ja viereisen kaistan auto oli osunut juuri heidän autonsa oikeaan kylkeen.

Auto pyöri, kunnes kuski onnistui saamaan sen hallintaansa niin, että se pysähtyi keskimmäiselle kaistalle nokka kohti vastaantulevaa liikennettä.

Rekat ja henkilöautot syöksyivät heitä kohti. Sissi kuuli toisen lapsista huutavan takapenkillä.

Oli joulukuun 27. päivä vuonna 2021.

Rakkaus syttyi nopeasti

Sissi, 40, oli tavannut miehensä Rodrigo Mattosin, 36, kolme ja puoli vuotta aikaisemmin kesäkuussa 2018. Molemmat olivat olleet kiertämässä omin nokkinensa pyörillään Latinalaista Amerikkaa, kunnes he kohtasivat sattumalta toisensa pyöräliikkeen edustalla pienehkössä kaupungissa Etelä-Meksikossa.

Sissi kysyi, mistä mies oli kotoisin, ja Rodrigo naurahti ja osoitti pyöräänsä kiinnitettyä Brasilian lippua.

”Olin aivan ihmeissäni, kun tapasin naisen, joka pyöräili yksin Latinalaisessa Amerikassa”, Rodrigo sanoo.

”Vaikka pyöräilin itsekin yksin, siinä ei ollut mitään ihmeellistä, koska miehenä sain olla rauhassa. Mutta Latinalaisessa Amerikassa miehet voivat olla hyvin tungettelevia naisia kohtaan. Ajattelin, että tässä on poikkeuksellisen rohkea nainen, joka on vielä uskomattoman kauniskin.”

He vaihtoivat puhelinnumeroita, tapasivat pian uudelleen ja rakkaus syttyi nopeasti.

”Sissi on hyvä ihminen, ja hänellä on kaunis tapa olla hyvä. Hän ei halua asioita, joita useimmat haluavat, kuten materiaa”, Rodrigo luonnehtii kumppaniaan.

”Rodrigo on optimistinen ja empaattinen, ja hänellä on puhdas sydän. Hän on myös taitava puhumaan tunteistaan ja sanoittamaan asioita. Ei vain minulle, vaan kaikille”, Sissi sanoo.

Vajaan vuoden kuluttua tutustumisesta Sissi oli raskaana, ja he palasivat Suomeen ja päättivät toistaiseksi asettua Helsinkiin. Sissi on toimittaja, ja hänellä oli Suomessa työprojekti, mutta suurin syy kotiinpaluulle oli se, että hän halusi olla lähellä perhettään.

Rodrigo ei halunnut enää työskennellä perheyrityksessä São Paolossa, vaan etsi elämälleen uutta suuntaa.

”Olin kiertänyt kolme vuotta pyörälläni Latinalaista Amerikkaa ja oppinut elämään hetkessä. Päätös muuttaa Suomeen ei sen takia ollut minulle niin iso kuin se ehkä olisi ollut jollekulle toiselle”, Rodrigo sanoo.

Siitä tulisi vain yksi uusi seikkailu hänen elämässään.

Sissi ja Rodrigo ­Iguassun vesipu­touksilla Brasiliassa. © Sissi Korhosen kotialbumi

Hakivat turhaan apua

Koronapandemia alkoi toden teolla jyllätä maaliskuussa 2020. Sissi ja Rodrigo olivat paljon kotona joulukuussa syntyneen Eros-pojan kanssa.

Vain muutama viikko ennen kuin hallitus julisti poikkeusolot, Rodrigo sairastui. Kuume kohosi nopeasti 39,5:een, rintaan ja lihaksiin sattui, ja kipu oli niin kova, ettei hän enää pystynyt nukkumaan. Sissi soitti päivittäin HUS:n päivystysapuun ja pyysi hoito-ohjeita.

”Kun Rodrigo alkoi pyörtyillä ja yskiä verta, päivystysavusta todettiin, että ei ollut syytä huoleen, eihän Rodrigo ollut altistunut koronalle. Kyse oli influenssasta, ja pitäisi vain levätä ja ottaa kipulääkettä”, Sissi kertoo.

Kuudentena sairauspäivänä Sissi lähti viemään Rodrigoa terveyskeskukseen. Mies oli jo niin heikossa kunnossa, ettei pystynyt kävelemään ilman Sissin tukea.

”Minulla oli myös vauva mukana, koska en uskaltanut pyytää riskiryhmään kuuluvilta vanhemmiltani hoitoapua. Samaan aikaan pelkäsin, että vauva saa koronan”, Sissi kertoo.

Lääkäri kuunteli Rodrigon keuhkot ja sanoi, että kaikki on kunnossa ja että pitäisi mennä kotiin lepäämään.

Sissi päätti kuitenkin viedä Rodrigon vielä myöhemmin samana päivänä Haartmanin sairaalan päivystykseen. Vastaanottotiskillä odotti sama tyly vastaanotto: menkää kotiin.

”Silloin aloin itkeä ja huusin epätoivoisesti, että en ollut nukkunut moneen yöhön, minulla on kolmen kuukauden ikäinen vauva, mieheni pyörtyilee – teidän on pakko tutkia hänet!” Sissi muistelee.

Rodrigo pääsi kuin pääsikin tapaamaan lääkäriä, joka heti hänet nähtyään lähetti tämän röntgeniin ja laboratoriotesteihin. Tulosten perusteella lääkäri epäili keuhkoveritulppaa, ja Rodrigo jäi sairaalaan.

Oletko allerginen jollekin lääkkeelle, hoitohenkilö kysyi Rodrigolta myöhemmin illalla.

Ei, en tietääkseni, hän vastasi.

Sitten hoitohenkilö pisti antibiootin suoraan suoneen.

Yöllinen herätys

Sissi havahtui hereille aamuyöllä. Hän vilkaisi puhelintaan, johon oli tullut samasta numerosta kaksi soittoa – varmaan sairaalasta, hän hätääntyi. Hänelle oli kertynyt Rodrigon sairastelun ja vauvan yöheräilyjen takia niin paljon univelkaa, että hän oli nukkunut sikeästi eikä ollut herännyt puhelinsoittoihin.

Hän soitti sairaalaan.

Mikään ei ollut valmistanut häntä lääkärin sanoihin.

”Hän sanoi, että miehesi on siirretty teho-osastolle, koska hänellä on vakava keuhkokuume ja hän sai anafylaktisen reaktion antibiootista, jota hänelle annettiin suoraan suoneen. Hän sai hengitysvaikeuksia, ja keho peittyi ihottumaan. Yritämme pelastaa hänen henkensä, mutta ei ole varmaa, selviääkö hän hengissä.”

Teho-osastolla kamppailevaa Rodrigoa ei ollut tuntea – Lapsen takia oli selviydyttävä

Meilahden sairaalan teho-osasto sijaitsi alimmissa kerroksissa. Sissi ja hänen veljensä laskeutuivat seuraavana päivänä alas portaita ja kävelivät pitkin loputtomalta tuntuvaa käytävää. Teho-osaston eteisessä Sissi puki tärisevin käsin ylleen sairaalakaavun, suojamaskin ja hansikkaat ja astui astronautin näköisenä hoitohuoneeseen.

”Se ei ollut enää Rodrigo. Keho oli turvonnut, siihen oli kiinnitetty letkuja, suussa oli hengityslaite ja ympärillä piipitti koneita.”

Sissi silitti hansikoidulla kädellään tajuttomana makaavan miehen kasvoja ja hiuksia.

Diagnoosi oli tarkentunut influenssaksi ja bakteerikeuhkokuumeeksi. Testien jälkeen Rodrigolle oli annettu toisia antibiootteja, joille hän ei ollut allerginen, mutta kuume ja tulehdusarvot pysyivät vielä korkeina.

Sissi meni yöksi veljensä perheen luokse.

”Heräilin vähän väliä itkemään ja soittamaan teho-osastolle, ja veljeni vaimo tuli yöllä lohduttamaan”, Sissi kertoo.

Eros nukkui vieressä syvää unta, autuaan tietämättömänä siitä, että hänen isänsä oli hengenvaarassa.

”Onneksi oli Eros. Hänen takiaan minun oli pakko selviytyä.”

Rodrigon kamppailu elämästä jatkui. Muutaman päivän jälkeen selvisi syy antibioottien tehottomuuteen: miehellä oli tavallisille antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri MRSA. Bakteeriin alettiin kohdistaa laajakirjoista antibioottia, ja neljäntenä päivänä tuli helpottava uutinen: Rodrigon elintoimintojen ja laboratoriotulosten suunta oli kääntynyt parempaan.

Sitten jotakin meni pieleen.

Läheisten huoli

Tulehduksen vaurioittamien keuhkojen toiminta oli edelleen vakavasti häiriintynyt, ja elimistössä jatkui yleistynyt tulehdusreaktio, joka johti vaikeaan monielinhäiriöön.

Rodrigo joutui dialyysihoitoon, jossa kehosta poistetaan munuaisten vajaatoiminnon takia kehoon kertynyttä nestettä ja kuona-ainetta.

Rodrigon brasilialaiset läheiset olivat tulleet Suomeen mutta joutuneet poistumaan nopeasti maasta, kun hallitus ilmoitti, että Suomen rajat suljetaan. Ensimmäisenä teho-osastopäivänä sekä Sissi että Rodrigon brasilialaiset läheiset olivat soitelleet shokissa teho-osastolle lisätietojen toiveessa, kunnes henkilökunta tuskastui:

”He sanoivat, että jokainen puhelu on pois Rodrigon hoidosta. Me hoidamme häntä jokainen sekunti, mutta kun soitatte tänne, joku meistä joutuu vastaamaan teille”, Sissi muistelee.

Sen jälkeen vain Sissi oli yhteydessä sairaalaan ja vastasi sukulaisten kyselyihin Rodrigon voinnista. Hän ei tavannut ketään, koska halusi käydä sairaalassa eikä voinut altistaa itseään koronatartunnalle.

”Lääkärit olivat sanoneet, että siitä Rodrigo ei selviytyisi.”

Sissin mielessä pyöri uhkakuvia. Hän mietti teho-osaston sairaanhoitajia. Heillä oli varmaan kotonaan lapsia ja miehiä. Mitä jos joku sairaanhoitajista altistuisi ja tartuttaisi koronan Rodrigoon? Sissi seurasi tartuntalukuja herkeämättä, ja joka päivä niitä tuli enemmän ja enemmän.

Hän oli yksin kotona pienen vauvansa kanssa ja yritti hahmottaa tulevaisuutta, joka oli yhtäkkiä viety pois.

Hengityskoneeseen kiinnitetty Rodrigo­ oli lääkitty unilääkkeillä ja rauhoittavil­la, jotta hänen hengityksensä pysyisi tasaisena­.

Hän ei tuntenut kipua eikä kuullut ­Sissiä, joka lauloi hänelle sängyn vieressä. Hän näki unia. Hän seikkaili Thaimaassa, jossa hänen lompakkonsa varastettiin. Hän piipahti Hongkongin yössä ja kävi purjehtimassa. Välillä häntä janotti. Jonkinlainen energia tuntui kertovan hänelle, että ei ollut hätää.

Ensimmäistä kertaa pyörällä

Näistä tapahtumista on nyt kolme vuotta. Rodrigo istuu helsinkiläisen kahvilan pöydän ääressä ja osoittaa kasvoissaan olevia arpia.

”Ne tulivat letkuista, joita minuun kiinnitettiin teho-osastolla”, hän kertoo.

Lääkärit ja hoitajat pelastivat Rodrigon. Teho-osaston laitteet tukivat vakavasti häiriintyneitä elimistön peruselintoimintoja, kunnes lääkkeet ja lukuisat toimenpiteet alkoivat purra.

Kahden ja puolen viikon raskaan lääkityksen jälkeen voitiin rauhoittavaa lääkitystä keventää, ja Rodrigo irrotettiin hengistyskoneesta. Aluksi hän oli sekava ja fyysisesti niin heikko, ettei jaksanut pitää edes puhelinta kädessään.

Kun he lähtivät sairaalasta, Rodrigosta tuntui, että talvitakki oli raskas yllä. Hän oli kolmen viikon aikana laihtunut 14 kiloa, ja hänen lihaksensa olivat surkastuneet. Alkoi kuukausia kestänyt toipilasvaihe. Rodrigon oltua kolme kuukautta toipilaana hänen hiuksensa alkoivat lähteä tukkoina – sekin kehon stressireaktiota.

Koronan takia he eristäytyivät Sissin vanhempien omakotitalon piharakennukseen. Aluksi Rodrigo pystyi kävelemään vain pari metriä. Lihakset olivat niin heikot, että käveleminen sattui niveliin. Puolentoista kuukauden jälkeen hän uskaltautui pyörän selkään.

”Kun ajoin ensimmäistä kertaa pyörällä, tuntui mahtavalta pystyä siihen, vaikka hengästyin pahasti.”

Elämä alkoi kantaa, ja hänen voimansa palautuivat.

Pyöräily on perheen elämäntapa. Eros ajaa jo apupyörillä, ja pikkusisko Aura seuraa perässä potkupyörällä. © Tommi Tuomi

Usko antoi voimaa

”Kiitos Jumala, kun annoit minulle terveyden”, Rodrigolla on joskus tapana lausua rukouksessaan.

Niin hän sanoo, vaikka keuhkoihin on tullut vaurioita, joista hän ei välttämättä kokonaan toivu. Hänellä on keuhkoputken laajentumat, ja hän saa herkästi tulehduksia. Tänä vuonna hän on sairastanut jo kolme keuhkokuumetta.

Hän on töissä suomenkielisessä Steiner-koulussa ja rakastaa työtään – mutta saa lapsilta flunssatartuntoja. Kylmät talvet ovat hänelle vaikeita, ja lääkärikin sanoi, etteivät talviolosuhteet tee hyvää hänen keuhkoilleen.

Sissi ja Rodrigo pohtivat jatkuvasti, missä heidän olisi lopulta paras viettää aikansa sekä Sissin työn, lasten koulunkäynnin että Rodrigon terveyden kannalta.

”Vaikka sairastelu ja antibioottien ottaminen tulehduksiin on vaikeaa, hyväksyn tapahtumat, jotka menivät niin kuin ne menivät”, Rodrigo sanoo.

Hän kertoo saavansa voimaa uskostaan.

”Mitä meille tapahtuu tässä kehossa, on osa hengellistä kehitystämme, ja jostain syystä tässä elämässä minun pitää käydä läpi juuri tämä.”

Sissi kertoo pyytäneensä uskossa olevia tuttavia rukoilemaan Rodrigon puolesta, kun tämä oli sairaalassa.

”Tunsin rukouksen voiman, mikä oli voimakas kokemus minulle.”

Pelko on läsnä

Viime kesänä Rodrigo oli jo niin vahva, että he pyöräilivät Suomesta Italiaan. Myös Eros ja tuolloin vuoden ikäinen Aura matkustivat peräkärryissä mukana, ja nelikko yöpyi teltassa.

”Sukulaiset kauhistelevat, että ette voi pyöräillä lasten kanssa, se on liian vaarallista. Mutta Rodrigon tapaus on osoittanut, että mitä vain voi sattua missä vain.”

Sissi ja Rodrigo pyöräilivät viime kesänä Italiaan lasten kanssa. © Sissi Korhosen kotialbumi

Sissin traumat nousevat pintaan joka kerta, kun Rodrigo sairastuu. Toisaalta hän on jollakin tasolla hyväksynyt sen, että sairaus ja kuoleman läsnäolo kuuluvat heidän elämäänsä.

”Olen tavallaan menettänyt Rodrigon jo kerran ja tuntenut sen tyhjyyden. Ehkä pelkäisin menettämistä vielä enemmän ilman tätä kokemusta.”

Rodrigo puolestaan sanoo, että omaa sairastumista kamalampi kokemus oli nähdä, kun Sissi ja lapset joutuivat auto-onnettomuuteen. Hän oli äitinsä kanssa toisessa autossa, joka ajoi perässä.

”Näin kaiken silmieni edessä hidastettuna. Olin varma, että he kuolevat. Se oli hirveää.”

Onnettomuuden jälkeen liikenne moottoritiellä jatkui yhtä kaoottisena kuin aikaisemminkin. Kuin ihmeen kaupalla päin syöksyvät autot eivät osuneet autoon, jossa Sissi lapsineen oli, ja lopulta kuski sai ohjattua auton hätäkaistalle. Rodrigo juoksi heidän luokseen. Ambulanssi tuli paikalle, mutta kukaan ei ollut haavoittunut. Heissä ei ollut naarmuakaan.

Rodrigo ja Sissi ovat kokeneita maailmanmatkaajia. ”Totta kai pelkään, mutta yritän sivuuttaa pelon, jotta voin tehdä asioita”, sanoo paljon myös yksin matkustellut Sissi. © Tommi Tuomi