Kaksisuuntainen mielialahäiriö todettiin Annella 55-vuotiaana – Diagnoosi oli helpotus: ”Olin ajatellut, että minä vain sytyn ja sammun hetkessä”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Anne Löfman-Lapilaisen pitkä parisuhde on kestänyt Annen sairausjaksot. ”Olen tosi liikuttunut siitä, että mieheni on edelleen rinnallani. Kyllä minussa on ollut kestämistä.” © Mikko Nikkinen
Anne Löfman-Lapilainen, 59, sai neljä vuotta sitten kuulla sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Diagnoosi auttoi häntä ymmärtämään ailahtelevaa käytöstään ja kannusti etsimään elämään rauhaa ja tasapainoa.

Vuonna 2018 Anne Löfman-Lapilainen istui psykiatrin vastaanotolla ja kävi läpi nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Lääkäri kuunteli ja tutki Annen tietoja ja totesi, että hänestä tämä on selvä homma: Annella on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Diagnoosi oli Annelle jopa helpotus. Kummallinen käytös sai nimen. Nyt hän ymmärsi, miksi hänen mielialansa tempoili ylös ja alas. Välillä hän käyttäytyi holtittomasti ja oli yltiösosiaalinen ja välillä hän taas vetäytyi eikä halunnut puhua kenenkään kanssa.

Diagnoosin myötä hänellä olisi myös Kelalle lääkärinlausunto, kun hänen työkykyään seuraavan kerran selviteltäisiin. Sekin helpotti elämää.

”Olin aina aiemmin ajatellut, että minä nyt vain olen tällainen: impulsiivinen, temperamenttinen ja ailahteleva ihminen, joka syttyy ja sammuu hetkessä. Nyt pystyn näkemään, että käyttäytymisessäni on ollut tietty sykli.”

Ennakoimaton luonnonvoima

Murrosiässä Anne oli pitelemätön. Hän teki katoamistemppuja, käytti runsaasti alkoholia ja ajautui usein huonoon seuraan. Elämässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 16-vuotiaana Anne alkoi seurustella nykyisen aviomiehensä kanssa ja kolme vuotta myöhemmin syntyi esikoinen. Sittemmin lapsia syntyi neljä lisää.

”Kaikki lapset on rakkaudella tehty. Minä omistauduin lapsille ja kodille, mieheni teki paljon matkatöitä.”

Anne halusi olla hyvä ja tunnollinen äiti. Kulissien takana oli kuitenkin toisenlainen nainen – se, joka sotkeutui ihmissuhteissaan, luotti vääriin ihmisiin ja takertui liikaa. Hän korostaa, että hän ei ole koskaan ollut miehelleen uskoton.

”Olen tosi liikuttunut siitä, että mieheni on edelleen rinnallani. Kyllä minussa on ollut kestämistä. Usein hän vitsailee, että jos hän vaihtaisi toiseen, hän voisi saada huonomman.”

Mies on kokenut haasteellisena myös ennakoimattomuuden: mielialoistaan riippuen Annen reaktiot samaan asiaan ovat voineet olla kuin yö ja päivä.

Vuosien saatossa Anne on työskennellyt muun muassa perhepäivähoitajana, puutarhatyöntekijänä, kennelyrittäjänä ja talonmiehenä. Nykyään hän työskentelee osa-aikaisena siivoojana oman jaksamisensa mukaan. Hän on käynyt myös kokemusasiantuntijakoulutuksen.

”Ei minua enää hetkauta se, mitä ihmiset ajattelevat”, Anne Löfman-Lapilainen sanoo. © Mikko Nikkinen

”Ei minua enää hetkauta se, mitä ihmiset ajattelevat”, Anne Löfman-Lapilainen sanoo. © Mikko Nikkinen

Apua mielenterveyspäivystyksestä

Anne on aina kokenut kuin hänessä olisi kaksi persoonaa. On se lennokas Anne, jolla ei tunnu olevan mitään pidäkkeitä ja sitten se umpimielinen Anne, joka vetää verhot ikkunoihin, ei hoida itseään eikä halua tavata ketään.

Lennokkaita vaiheita seuraa pudotus. Vaiheet ovat lyhyitä, muutaman viikon mittaisia, ja väliin mahtuu myös tasaista elämää.

Anne pystyi luovimaan eri vaiheiden läpi kunnes kahdeksan vuotta sitten hänen elämässään alkoi olla liikaa kuormitusta. Oli aviomiehen iso sydänleikkaus, 18-vuotiaan tyttären yllätysraskaus ja autismikirjon häiriöön kuuluvan toiseksi nuorimman lapsen hoito. Lisäksi Annella diagnosoitiin fibromyalgia.

”Jaksoin kunnes kriisin pahin vaihe oli takana. Sitten aloin itse oireilla: ahdisti, itketti ja raivostutti. Samaan aikaan käyttäydyin tosi kummallisesti. Nauroin liikaa ja väärissä kohdissa, mikä herätti hämmennystä.”

Anne haki apua mielenterveyspäivystyksestä ja on siitä lähtien käynyt säännöllisesti keskustelemassa hoitajan kanssa.

Noissa keskusteluissa nousi esiin kysymys, olisiko Annen käyttäytymisen taustalla muutakin kuin impulsiivinen temperamentti. Hoitajan kannustamana Anne hakeutui lopulta lääkärin vastaanotolle.

Hypomanian hallinta

Kaksisuuntainen mielialahäiriö esiintyy kahdentyyppisenä. Annen sairaus on tyyppiä kaksi, johon kuuluu maniaa lievempiä hypomaniajaksoja ja masennustiloja.

Diagnoosin saatuaan Anne aloitti lääkityksen. Hän koki kuitenkin sivuvaikutukset hankaliksi – hänestä tuntui kuin koko hänen persoonansa olisi muuttunut. Nykyään Anne syö lääkkeitä vain silloin, kun vauhdikas vaihe tekee tuloaan.

Hän on oppinut ennakoimaan hypomanioita. Kun unen tarve vähenee ja naurua alkaa purskahdella kummallisissa tilanteissa, Anne tietää, että kannattaa tietoisesti hidastaa tahtia.

”Hypomaniahan tuntuu hyvältä, sitä on olevinaan elämänsä kunnossa. Mutta vaikka ei haluaisi, on pakko alkaa suitsia itseään. Vetäydyn myös sosiaalisesta mediasta, koska saatan antaa siellä vääriä vinkkejä itsestäni.”

Anne pyrkii purkamaan ylimääräistä energiaa rakentavalla tavalla, kuten soittamalla itämaista musiikkia ja tanssimalla vatsatanssia yksin kotona.

Mielenterveyshoitajan kanssa on sovittu, että Anne voi ottaa yhteyttä heti kun tuntuu siltä, että omat keinot eivät riitä.

Lue myös: Onko mania vaaraksi aivoille? Kaksisuuntainen mielialahäiriö oireilee jaksoittain

Hullun leima

Perheelle Annen kaksisuuntainen mielialahäiriö -diagnoosi on myös ollut helpotus siinä mielessä, että se on auttanut ymmärtämään äidin käytöstä. Anne on ohjeistanut läheisiään puuttumaan asiaan, jos he huomaavat, että hänellä alkaa mennä liian lujaa.

Anne on kertonut sairaudestaan avoimesti myös tutuille ja puolitutuille.

”Olen ollut liiankin avoin. Olen huomannut, että joillekin kaksisuuntainen mielialahäiriö merkitsee samaa kuin hullu ja vaarallinen. Se on kuin leima otsassa.”

Ikävistä kokemuksista huolimatta hän ei halua piilotella sairauttaan vaan antaa sille kasvot.

”Ei minua enää hetkauta se, mitä ihmiset ajattelevat.”

Viimeisten vuosien aikana Anne on löytänyt elämäänsä monia tasapainottavia tekijöitä. Vatsatanssin lisäksi hän muun muassa valokuvaa ja käy avantouimassa.

Anne on usein miettinyt, kuka hän oikein on. Onko hän se yltiösosiaalinen ja puhua pulputtava energiapallo, masentunut ja alavireinen erakko vai se tasaisen tavallinen Anne?

”Olen tullut siihen tulokseen, että nuo kaikki ovat osa minua ja niiden kanssa on opittava elämään. Jatkossa haluan oppia lisää armollisuutta, etten enää tuntisi niin vahvaa syyllisyyttä käytöksestäni.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 8/22.

Lue myös: Saaran, 43, masennus oli muutakin – Hypomanian tunnistaminen vei yli kymmenen vuotta

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X