Unitutkimus paljasti Päivin jatkuvan väsymyksen yllättävän syyn – väsymys sai Päivin jopa nukahtamaan rattiin

Päivi Tammilehto, 47, säikähti tosissaan, kun jatkuva väsymys sai hänet nukahtamaan hetkeksi auton rattiin. Unitutkimus paljasti taustalla olevan yllättävän syyn.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Unitutkimus vei Päivi Tammilehdon jatkuvan väsymyksen juurille. Päivi ja Kiira-koira viihtyvät lähimetsässä.

Päivi Tammilehto, 47, säikähti tosissaan, kun jatkuva väsymys sai hänet nukahtamaan hetkeksi auton rattiin. Unitutkimus paljasti taustalla olevan yllättävän syyn.
(Päivitetty: )
Teksti: Hanna Vilo

Unitutkimus selvitti viimein jatkuvan väsymyksen syyn. Jo kolmekymppisenä lempääläläinen Päivi Tammilehto kärsi jatkuvasta väsymyksestä, mutta hän ajatteli sen johtuvan hektisestä elämäntilanteesta. Pienet lapset, talonrakennus ja työ pitivät hänet kiireisenä. Hänelle ei tullut edes mieleen, että jatkuva väsymys voisi johtua jostakin elimellisestä syystä.

Jatkuva väsymys arjen kiireiden piikkiin

”Minulla oli jo pitkään ollut ikävää jalkojen kihelmöintiä ja pakonomaista tarvetta liikutella niitä, kun olin levossa. Lisäksi olin jatkuvasti väsynyt. Ajattelin kuitenkin, että oireet johtuivat vain arjen kiireistä.

En osannut huolestua edes siitä, että mieheni Onnimanni kertoi minun olevan hyvin levoton nukkuja. Hän kertoi, että öisin nukahtamisen jälkeen jalkani alkoivat elää omaa elämäänsä, mikä sai minut sätkimään paljon. Välillä saatoin nukkuessani tehdä myös jättimäisiä kungfu-potkuja.

Vuosien mittaan jatkuva väsymys vain paheni. Samalla lähimuistini alkoi reistailla, ja unohtelin välillä asioita, joista oli vain hetkeä aikaisemmin puhuttu. Myös perheeni huomautteli siitä minulle.

Viitisen vuotta sitten huolestuin kuitenkin tosissani. Minulla oli työ, jonka takia jouduin liikkumaan paljon autolla. Pari kertaa havahduin siihen, että olin hetkeksi nukahtanut rattiin. Silloin ymmärsin, että saatoin olla vaaraksi sekä itselleni että muille.”

Laaja unitutkimus paljasti levottomat jalat

”Vähän säikähtäneenä hakeuduin työterveyteen, jossa ongelmani otettiin heti vakavasti. Väsymyksen syy piti selvittää.

Ensin minulle tehtiin suppea unitesti, jossa nukuin yhden yön kotona kytkettynä muutamiin antureihin ja laitteisiin. Sen jälkeen oli vuorossa unitutkimus. Sain lähetteen laajaan unitutkimukseen Taysiin. Siellä nukuin yhden yön kytkettynä aivan valtavaan määrään erilaisia antureita, jotka olivat kiinni erilaisissa laitteissa.

Muutaman viikon päästä sain tutkimustulokset. Minulla oli todettu levottomien jalkojen oireyhtymä, johon liittyi raajojen periodinen liikehäiriö. Jatkuvan jalkojen sätkimisen takia uneni oli ollut hyvin huonolaatuista. Syvää unta en ollut saanut juuri ollenkaan.

Unitutkimus selitti monta vuotta jatkuneen väsymykseni.”

”Olen oppinut lievittämään oireitani”

”Hoidoksi minulle määrättiin lääkitys levottomiin jalkoihin. Sen ansiosta oloni alkoi piristyä parissa viikossa. Aamulla herätessäni tunsin oloni virkeäksi, mitä en ollut kokenut pitkään aikaan. Lisäksi mieheni kertoi, että jalkani olivat alkaneet rauhoittua.

Oloni parani, mutta valitettavasti en päässyt oireista kokonaan eroon. Pakonomainen jalkojen liikuttelun tarve ja kihelmöinti palaavat helposti esimerkiksi pitkillä automatkoilla tai iltaisin, kun rauhoitun katsomaan televisiota. Olen kuitenkin oppinut lievittämään oireitani.

Jos jalat tuntuvat kylmiltä, huuhdon niitä vuorotellen kylmällä ja kuumalla vedellä, mikä yleensä helpottaa oloa. Lihasgee­listä ja villasukista voi myös olla apua. Lisäksi venyttävä liikunta auttaa. Esimerkiksi pitkät joogavenytykset rauhoittavat jalkoja.”

Levottomat jalat – elinikäinen riesa

”Minusta tuntuu, että levotto­mien jalkojen oireyhtymää välillä vähätellään. Harmittaa, kun ihmiset ajattelevat, että kyse on vain parista säpsähdyksestä, jotka ilmaantuvat ennen nukahtamista. Oikeasti kyseessä on elinikäinen riesa, joka rajoittaa elämistä monella tavalla.

Säännöllisten elämäntapojen ansiosta pärjään kuitenkin hyvin. Liikun päivittäin ja syön terveellisesti. Vältän alkoholia sekä liiallista sokerin ja valkoisten vehnäjauhojen syöntiä, sillä ne ovat pahimmat oireiden laukaisijat. Ilman levottomia jalkoja söisin varmaan sokerisia herkkuja paljon enemmän.

Lisäksi rauta-arvoni tutkittiin reilu vuosi sitten. Kävi ilmi, että ne olivat todella matalat. Siitä lähtien olen ottanut rautalisää päivittäin, ja koen sen osaltaan lievittäneen oireitani.

Lue myös: Kärsitkö raudanpuutteesta tietämättäsi? – Erikoislääkäri vastaa 10 kysymykseen: Näin tunnistat oireet ja selvität matalien rauta-arvojen syyn

Lue myös: Jatkuva väsymys ei ole normaalitila, vaan tärkeä viesti keholtasi – Listasimme 25 syytä ja kokosimme neuvoja, miten väsymyksestä pääsee eroon

Artikkelia on muokattu 23.10.2023 klo 11:55

X