Seuran horoskooppi 15.6-21.6. – Hyvää syntymäpäivää, Riitta Uosukainen!
Seuran viikkohoroskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat viikkoosi. Entinen kansanedustaja Riitta Uosukainen viettää 80-vuotissyntymäpäiväänsä 18. kesäkuuta.
Seuran horoskooppi paljastaa, mitä sinunkin tähtimerkkisi tuo tullessaan tuleviin päiviin. Iloista merkkipäivää, Riitta Uosukainen!
Kaksoset
(21.5.–20.6.)
Saatat joutua tekemään ylimääräistä työtä tai näkemään tavallista enemmän vaivaa asioiden eteen. On tärkeää, ettet silti tingi tavoitteistasi tai laske rimaa päästäksesi helpommalla, sillä harmittelisit sitä myöhemmin. Vaali iloa ja positiivisuutta. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle.
Rapu
(21.6.–22.7.)
Joudut puolustamaan kantojasi tai valintojasi. Tee se pystypäin ja seiso sanojesi takana. Jämäkkyys valaa sinuun entistä enemmän rohkeutta ja pontta taistella tärkeiksi kokemiesi asioiden puolesta. Varaa tietoisesti aikaa parisuhteelle, sillä muuten saatatte kuin huomaamatta alkaa liukua etäälle toisistanne.
Leijona
(23.7.–22.8.)
Älä ylireagoi tai provosoidu, jos joku kohdistaa sinuun tai valintoihisi kritiikkiä. Hänellä on oikeus mielipiteeseensä, mutta oman suhtautumisesi asiaan päätät sinä itse. Vietät nyt paljon aikaa tien päällä tai matkalla. Seura, jossa sen teet, on tärkeää. Yhteys löytyy, ja asioiden jakaminen lujittaa suhdetta.
Lue myös: Kuukausihoroskooppi: Kesäkuu 2022 – Mitä tähtimerkit lupaavat? Lue oma horoskooppisi
Neitsyt
(23.8.–22.9.)
Sinun ei ole helppoa luopua kontrollista, mutta kaikkea et voi hallita, vaikka kuinka haluaisit. Asiat eivät mene suunnitelmiesi mukaisesti, mutta mitä pikemmin pystyt hyväksymään sen ja suhtautumaan muuttuneeseen tilanteeseen avoimen uteliaasti, sitä enemmän se sinulle antaa. Saat mahdollisuuden oppia uutta.
Vaaka
(23.9.–23.10.)
Omien hankkeidesi sijaan huolehdit nyt ensisijaisesti muista. Luot sopusointua ja kauneutta ympärillesi ja osaat tunnistaa ja laukaista pinnan alla vaanivia jännitteitä. Teet sen kaiken niin hienovaraisesti, että muut eivät välttämättä sitä edes huomaa. Rakennat ja yhdistät, mikä on mittaamattoman arvokasta.
Skorpioni
(24.10.–22.11.)
Kaikenlainen asioiden kohentaminen ja edistäminen kiinnostaa, ja sinun saattaa tehdä mieli ojentaa tai arvostella jotakuta. Teet viisaammin, kun pidät mölyt mahassasi etkä puutu asioihin, joista et tiedä tarpeeksi. Pohdi sen sijaan omaa elämääsi ja sitä, löytyisikö sieltä asioita, jotka voisit tehdä paremmin.
Jousimies
(23.11.–21.12.)
On hyvä osata ottaa välillä rennosti, mutta yritä tunnistaa tilanteet, joissa sinulla on taipumusta vetää mutkat suoriksi, alisuoriutua tai ottaa hölmöjä riskejä. Vaarana on, että sabotoit itsellesi tai muille tärkeitä hankkeita. Jokin yhteinen projekti kumppanin kanssa tekisi terää parisuhteelle ja vahvistaisi yhteenkuuluvuutta.
Kauris
(22.12.–19.1.)
Tyytyväisyytesi ja onnellisuutesi kumpuavat nyt ensisijaisesti siitä, että voit auttaa rakkaitasi voittamaan haasteensa. Osaat olla luja mutta lempeä ja kärsivällinen. Sovella noita ominaisuuksia myös itseesi ja omiin tavoitteisiisi. Mieti, mitä tarvitset saadaksesi valjastettua koko potentiaalisi käyttöösi.
Vesimies
(20.1.–18.2.)
Jokin hankkeesi ei tunnu etenevän, mutta tunne ei ole totuus. Prosessin luonteeseen kuuluu, että välillä asiat junnaavat näennäisesti paikallaan. Pinnan alla tapahtuu kuitenkin paljon. Älä hajota energiaasi liian laajalle äläkä selittele tekemisiäsi ja ratkaisujasi sellaiselle, joka ei tajua, mitä tavoittelet.
Kalat
(19.2.–20.3.)
Parisuhteessasi on nyt ylimääräinen annos lämpöä ja intohimoa, ja saatatte nyt löytää syvemmän yhteyden kuin aikoihin. Puhallatte yhteen hiileen, mikä vahvistaa kumppanuuttanne entisestään ja rohkaisee laatimaan uusia entistä kunnianhimoisempia tavoitteita. Saatatte innostua tekemään jonkin isomman hankinnan.
Oinas
(21.3.–19.4.)
Pysy liikkeessä niin fyysisesti kuin mieleltäsikin. Hyödyt siitä, että saat uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia nähdä erilaista elämää kuin omasi. Se saa sinut arvostamaan kaikkea sitä hyvää, mitä sinulla on ja inspiroi sinut kenties hakemaan elämääsi jotain aivan uutta. Jokin kohtaaminen antaa paljon ajateltavaa.
Härkä
(20.4.–20.5.)
Kiinnitä erityistä huomiota siihen, miten puhut ja ajattelet itsestäsi. Moittimalla itseäsi erehdyksistä tai puutteista nakerrat itseluottamustasi, kun taas kohtelemalla itseäsi kunnioittavasti ja rakastavasti lisäät voimiasi ja uskottavuuttasi myös muiden silmissä. Hankaluudet hankkeissasi ovat ohimeneviä.
Lue myös: Annan suuri rakkaushoroskooppi 2022! Kurkista, miten ihana on tähtimerkkisi rakkauden kesä