Elina Kanerva yllättyi, kun Ilkka ehdotti ensikohtaamisellaan yhteistä illallista – ”Ajattelin, että ei hän sitä varmaan oikeasti tarkoittanut”
Kansanedustaja Ilkka Kanervan leski Elina Kanerva puntaroi ennen suhteen virallistamista, olisiko hän valmis julkiseen elämään. Ilkan kuoleman jälkeen Elina on päässyt eroon ujoudestaan.
"Elin ennen Ilkkaa normaalia 29-vuotiaan elämää. Minulla oli viisivuotias tytär, olin yksinhuoltajaäiti", Elina Kanerva kertoo.
Elina Kanerva, 54, muistelee, miten tapasi Ilkan kesällä 1999 ollessaan töissä Finnairin lipputoimistossa.
”Olin lähdössä tauolle ja avasin taukotilan oven, joka vie suoraan lentoaseman aulaan. Törmäsin siinä Ilkkaan, joka oli juuri tullut lennolta. Ilkka pysäytti minut ja kysyi jotain tulevista lennoista. Huomasin, että ei hän ollut oikeasti edes lennoista kiinnostunut”, Elina Kanerva muistelee kohtaamista.
Kahville ja illalliselle
”Ilkka kysyi, voisinko tulla kahville hänen kanssaan lentoaseman kahvilaan. Suostuin, koska olin tauolle menossa muutenkin. Sitten Ilkka kysyi, lähtisinkö myöhemmin illalliselle. Ajattelin, että ei hän sitä varmaan oikeasti tarkoittanut.
Ilkka oli ollut aika paljon lehdissä, ja ajattelin, että hän sanoi varmaan samat sanat monille. En ensin edes laittanut itseäni illalliskuntoon, mutta yhtäkkiä Ilkka soittikin, että kohta nähdään.”
Julkinen elämä arvelutti
”Illallisen jälkeen meni ehkä puoli vuotta miettiessäni, olisinko valmis julkiseen elämään, jota Ilkan kanssa väistämättä joutuisin elämään. Lopullinen käänne tapahtui, kun Ilkka pyysi minua seuralaisekseen millenniumjuhliin. Siellä hän sanoi, että jospa katsoisimme suhdettamme eteenpäin. Päätimme alkaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta, jota kesti lopulta 23 vuotta.
Elin ennen Ilkkaa normaalia 29-vuotiaan elämää. Minulla oli viisivuotias tytär, olin yksinhuoltajaäiti. Kävin töissä ja olin kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Ilkka tuli elämääni todella odottamatta.
Ilkka oli 52 ja minä täytin 30, kun suhteemme virallistettiin. Ikäeroa oli 22 vuotta, mutta en silloin ajatellut, että hän oli iäkäs tai liian vanha minulle. Ikäero ei ollut meille missään vaiheessa iso juttu. Se tuli sillä tavalla ilmi, että ystäväpiirimme oli Ilkan ikäluokkaa. Ilkka ei kokenut oloaan kauhean mukavaksi, jos me olimme ikäisteni kavereiden kanssa, minkä ymmärrän tosi hyvin.”
”Ilkka otti kaikki ihmiset lähimmäisinä”
”Meitä yhdisti samanlainen huumorintaju. Olin vähän hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. En ollut suuna päänä ihmisten kanssa sosiaalisissa tilanteissa keskustelemassa kuten Ilkka. Se ero meillä oli.
Ilkalla oli hyvä tilannetaju. Hän osasi tuosta vain letkauttaa muutaman hauskan sanan, minä olin toisessa ääripäässä. Ilkka jäi usein ihmisten kanssa juttelemaan, minä otin muutaman askeleen jo eteenpäin, ettei tarvitsisi sanoa mitään. Ilkka sanoi, että annoin itsestäni ylpeän kuvan, mutta se ei ollut totta. Olin vain ujo ja arka. Siksi odotin usein kauempana.
Ilkka otti kaikki ihmiset lähimmäisinä. Hän ei syrjinyt ketään. Toisten huomioiminen on asia, mistä olen yrittänyt ottaa Ilkalta oppia. Pelkkä hymy tai ystävällinen tervehdys riittää. Antaa itsellekin paljon, kun toisille tulee hyvä mieli.
Nyt uskallan pysähtyä juttelemaan kuten Ilkka toivoi.”
”Mitä minun pitäisi tehdä?”
”Ilkan kuoleman jälkeen olen joutunut olemaan eri tavalla esillä, kun Ilkka on saanut hienoja huomionosoituksia, esimerkiksi elämäkerran. Minua on Ilkan leskenä pyydetty vastaanottamaan niitä, ja totta kai olen suostunut.
Olen mielessäni usein kysynyt Ilkalta, mitä minun pitäisi tehdä. Tiedän, että jos en olisi suostunut, olisi Ilkka pettynyt. Kyllä hän ajattelisi, että minä pärjään ja pystyn.
Ilkka kannusti aina minua ja myös tytärtäni. Tyttäreni kasvoi aikuiseksi suhteemme aikana. Arvostan myös sitä, että jos minä tai tyttäreni soitimme Ilkalle, hän aina vastasi, vaikka viestillä kesken kokouksen.
Ei suhteestamme olisi tullutkaan mitään, jos hän ei olisi ottanut tytärtäni niin hienosti vastaan. Tyttäreni on minulle kaikki kaikessa, ja myös hän on surrut Ilkan kuolemaa.”
”Kaipaan kävelylenkkejä, joita Ilkan kanssa teimme”
”Ajatuksissani puhun Ilkalle yhä aika paljon. Käyn hänen haudallaan kertomassa kaikki kuulumiset. Se on todella tärkeää. Tunnen, että pääsen haudalla Ilkan lähelle.
Kaipaan kävelylenkkejä, joita Ilkan kanssa teimme. Olen välillä yksinkin kävellyt niitä reittejä, mutta on tuntunut hyvältä tehdä myös jotain ihan muuta.
Olenkin innostunut ryhmäliikuntatunneista. Silloin ajatukseni ovat siinä hetkessä ja suru on hetken sivummalla.”