Elämä elettävänä askel kerrallaan – ALS-diagnoosi mullisti Reiman ja Päivin arjen: ”Jos ajattelen, mitä sairaus tarkoittaa, putoan mustaan aukkoon”
Kohtalo sai Päivin ja Reiman rakastumaan toisiinsa. Nyt se opettaa heille luopumista ja elämistä hetkessä.
Kohtalo johdatti Päivin ja Reiman rakastumaan toisiinsa. Yhdessä on oltu yli 30 vuotta.
Päivi Määttänen istui sohvalla television edessä ja neuloi. Langasta syntyi kierros kierrokselta villapaitaa, etukappale, takakappale, hihat. Puikot heiluivat, vaikka Päivi itki.
”Neuloin villapaitaan kaiken suruni ja epätoivoni,” Päivi kertoo.
Televisiossa hiihtäjät Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen lykkivät Pekingin olympialadulla. Vierellä istui puoliso Reima, jonka kanssa Päivi oli pitänyt yhtä yli kolmekymmentä vuotta.
Lääkäri oli soittanut Reimalle joitain päiviä aiemmin ja pyytänyt tulemaan vastaanotolle yhdessä vaimon kanssa. Lääkärin pyyntö tiesi huonoja uutisia.
Reima oli mennyt yksin. Sen jälkeen elämä hämeenlinnalaisessa rintamamiestalossa pysähtyi. Vain puikot kilahtelivat.
Ruotsin kautta Hämeenlinnaan
Päivi oli ollut 30-vuotiaana lopen kyllästynyt miehiin.
”Olin päättänyt, että en enää ikinä seurustele kenenkään kanssa.”
Penkkareissa Päivi oli kohdannut moottoripyöräilevän nuorukaisen, jonka kanssa hän lähti lukion jälkeen töihin Ruotsiin. Volvon tehtaalla Göteborgissa Päivi kittasi auton korin saumoja ja asensi äänieristyksiä.
”Piti saada äkkiä rahaa uuteen moottoripyörään ja autotehtaalla se onnistui,” Päivi muistelee.
Nuoruuden parisuhde kariutui, mutta motoristiystävät jäivät. Vuosia myöhemmin yksi heistä vinkkasi Päiville, että hänen työpaikallaan hämeenlinnalaisella terveysasemalla tarvittaisiin äitiysloman sijaista. Päivi tarttui tilaisuuteen.
Hämeenlinnassa eli ja kasvoi myös muuan taiteellisesti lahjakas nuorimies.
Taiteellinen sielu
Reima rakasti piirtämistä. Ompelemisesta hän oli innostunut jo teini-iässä.
”Tein itse omat vaatteeni,” Reima kertoo.
Reima oli tiedonjanoinen ja kiinnostunut monista asioista. Hän piti kyllä juhlimisesta, mutta kaipasi myös mieltä avartavia keskusteluja.
”Siihen saumaan osui Päivi,” hän sanoo.
Syksyllä 1988 Reima oli 24-vuotias ja hän työskenteli Hämeenlinnan Seppälässä. Suunnitelmissa oli mennä kavereiden kanssa illalla Vanajaveden risteilylle, mutta aikataulu oli äärimmäisen tiukka. Työpäivä päättyi samaan aikaan, kun laivan oli määrä lähteä.
Reimalta jäi samana päivänä huomaamatta vaateliikkeessä vieraillut pitkä, lyhyttukkainen nainen, joka piilotteli häneltä hyllyjen välissä miesten sukat kädessään.
Miesmyyjä hämmensi
Päivi oli sopinut siskontyttärensä kanssa, että illalla mentäisiin risteilyille Vanajavedelle. Sitä varten Päivillä oli jo hieno asukokonaisuus suunniteltuna.
Vain vihreitä vaatteita, jalkaan pitkät ruskeat saappaat. Asusta puuttuivat enää sukat, joita Päivin piti lähteä metsästämään vaatekaupasta. Koska naistenosaston tarjonta jäi hänelle liian pieneksi Päivi suuntasi miestenosastolle. Siellä hän näki kivannäköisen nuoren miehen, joka teki hänet jostain syystä hyvin itsetietoiseksi.
”En kehdannut mennä maksamaan sukkia miesmyyjälle, koska hän olisi varmasti ajatellut, että onpa isojalkainen nainen.”
Niinpä Päivi odotti niin kauan, että kassalle tulisi joku muu. Vasta sitten hän sai sukat maksettua.
Yllätyskohtaaminen risteilyllä
Reiman ystävä kaahasi autollaan läpi Hämeenlinnan. Reiman työpäivä vaatekaupassa oli vasta päättynyt ja nyt olisi hilkulla, että he ehtisivät laivaan.
Laivarantaan päästyään he huomasivat, että vesibussi purjehti jo Hämeen linnan kohdalla. Reiman ystävä vilkutti auton valoja saadakseen laivalla olijoiden huomion. Kuin ihmeen kaupalla kapteeni huomasi nuorukaiset ja käänsi laivan takaisin rantaan. Reima ja hänen ystävänsä pääsivät mukaan.
Risteily kului riehakkaissa tunnelmissa. Vasta loppuristeilyn aikana kaveriporukat sekoittuivat, ja Reima ja Päivi huomasivat toisensa.
”Katsoin, että onpa komea pitkä nainen ja tietysti ne ruskeat pitkät saappaat tekivät vaikutuksen,” Reima muistaa.
Risteilyn jälkeisille jatkoille lähdettiin ravintolaan, jonka toimistolla Päivi oli alkanut työskennellä. Päivikin tunsi vetoa omintakeiseen nuorukaiseen, jonka kanssa kuuden vuoden ikäero ei tuntunut merkitsevän mitään – päinvastoin.
”Palaset osuivat kohdalleen,” Päivi sanoo.
Molemmat tunnistivat toisessa syvällisen ja omalaatuisen ihmisen, johon saattoi luottaa.
”Päivi ei ollut mikään haihattelija,” Reima kertoo.
Siitä alkoi tiivis yhdessäolo.
Koettelemus Ranskassa
Päivi ja Reima kertovat molemmat olevansa kovatahtoisia ihmisiä. Päivi on kotoisin keskisuomalaiselta Kivijärveltä, mutta hänen juurensa ovat Pohjanmaalla. Hämäläisessä Reimassa virtaa myös karjalainen veri.
Niinpä nuoripari päätti, että suhdetta pitää testata ja missäpä muualla kuin kahden kesken Interraililla läpi Euroopan. Seuraavana kesänä määränpääksi sovittiin Gibraltarin salmi ja sen apinat.
Matkan alku sujui hyvin.
Mutta Ranskassa parin hotellihuoneeseen murtauduttiin ja sieltä vietiin kaikki tavarat. Jäljelle jäivät vain päällä olleet vaatteet sekä mukana olleet rahat ja passit. Varkaus vieraalla maalla oli järkytys.
”Silloin pohdittiin, että lähdetäänkö kotiin vai jatketaanko reissua,” Päivi kertoo.
Pari ei päättänyt lannistua, ja matka jatkui. Kokemus lujitti parisuhdetta ja keskinäistä luottamusta. Pahoistakin asioista selvitään yhdessä. Gibraltarilla apinoita syötti rakastuneen ja toisistaan varman näköinen pariskunta.
Äiti puuttuu peliin
Reima pääsi opiskelemaan Lahteen sisustussuunnittelua. Joka viikonloppu hän palasi Päivin luo Hämeenlinnaan. Reima valmistui vuonna 1993. Siinä vaiheessa pari oli ollut yhdessä viisi vuotta.
Reiman äiti oli tunnettu suorasukaisuudestaan. Hän oli tarkkaillut poikansa edesottamuksia jo jonkin aikaa ja päätti, että oli aika puuttua peliin. Hän kutsui Reiman kahville. Reima tiesi jo mennessä äitinsä tuntien, että nyt oli luvassa totinen keskustelu.
”Äiti sanoi, että nyt alat tehdä Päiville lapsia, tai päästät hänen menemään, jotta hän voisi perustaa perheen jonkun toisen kanssa,” Reima muistelee.
Päivi oli 35-vuotias. Hän sanoo, että tulevan anopin väliintulo saattoi tuntua oudolta, mutta toisaalta hän oli jo oppinut tuntemaan tämän räväkkänä ihmisenä.
”Emme olleet puhuneet perheen perustamisesta. Viihdyimme hyvin keskenämme ja kaveriporukassa,” pari muistelee.
Äidin puuttuminen johti toivottuun suuntaan. Pari oli kihlautunut jo Reiman opiskeluaikoina, joten oli aika alkaa suunnitella häitä.
Reima kirjoitti Kivijärvelle Päivin vanhemmille kirjeen, jossa hän pyysi heidän tyttärensä kättä. Suostumus tuli ja häitä vietettiin syyskuussa 1993 ensin maistraatissa ja sitten Hämeen linnassa.
Häitä edelsivät tanssiharjoitukset, jotka järjestettiin Kelkutteen savottakämpällä.
”Olin tönkköjalkainen ihminen,” Päivi sanoo.
Häissä Päivi kaappasi hameensa näyttävästi kainaloon ettei sotkeutuisi siihen. Häävalssi saatiin tanssittua ja morsiankin rentoutui.
Molemmilla oli päällään Reiman ompelemat asut. Päivin morsiuspuku oli suurihihainen prinsessaluomus, joka sopi hyvin linnan ympäristöön.
Perhe kasvaa rintamamiestalon idyllissä
Seuraavana vuonna syntyi perheen esikoispoika ja kolme vuotta myöhemmin pikkuveli. Kun pojat olivat pieniä, muutettiin rintamamiestaloon idylliselle asuinalueelle.
Reima sai töitä Hämeenlinnan taidemuseosta, jossa hän eteni museomestariksi saakka. Päivi työskenteli ensin kirjanpitäjänä ja sitten vakuutusyhtiössä.
Harrastuksiin kuuluivat matkustelu ja Hämeen keskiaikafestivaalit, jota järjestävän yhdistyksen toiminnassa Päivistä tuli kantava voima.
Käsistään kätevä Reima alkoi valmistaa puusta keskiaikaista aseistusta ensin pojilleen ja sitten markkinoille myyntiin. Käsityöt olivat sellainen menestys, että lopulta toiminnan ympärille perustettiin firma.
Päivin eläkepäivät alkoivat lähestyä ja yhä useammin mielessä kävi se, että jospa Reimakin irrottautuisi töistä. Pojat olivat varttuneet suuriksi. Elannoksi riittäisi toisen eläke ja toisen rintamamiestalon alakerran verstaassa valmistamat keskiaikaiset puuaseet ja velhojen sauvat.
Näissä mietteissä käytiin myös ruskaretkellä Lapissa syksyllä 2021.
Käsi alkaa reistailla – ALS-sairaus diagnoosina
Teltta piti saada pystyyn, mutta narujen laitto tuotti Reimalle vaikeuksia. Kivistä ei saanut kunnollista otetta, kun niitä piti siirtää telttakankaan tueksi.
”Ajattelin, että rannekanava oli tukkeutunut ja katsoin kalenteristani, milloin leikkaus sopisi aikatauluuni,” Reima kertoo.
Lapin-reissun jälkeen Reima meni lääkäriin. Rannekanava oli auki. Syy peukalon vihoitteluun ja käden toimimattomuuteen oli jossain muualla.
Muutamaa viikkoa myöhemmin lääkäri otti yhteyttä ja kehotti tulemaan vastaanotolle.
Lääkäri sanoi, että Reiman koetulokset viittasivat ALS-sairauteen. Se on selkäytimessä kulkevien liikehermojen sairaus, jossa lihaksia käskyttävät liikehermot tuhoutuvat vähitellen. Se etenee eikä siihen ole parannusta.
Reima soitti Päiville töihin. Kumpikaan ei aluksi tiennyt, mitä sairaus tarkoittaa.
Elämä elettävänä askel kerrallaan
Oli helmikuu 2022. Pekingissä käynnistyivät talviolympialaiset.
Hämeenlinnalaisen rintamamiestalon sohvalla kisoja seurasi järkyttynyt ja surullinen pariskunta.
”Lamaannus iski ja elämä pysähtyi vähäksi aikaa,” Reima kuvaa.
Päivi alkoi neuloa villapaitaa, joka on ollut päällä vain kerran.
ALS on sairautena edennyt nyt Reiman molempiin käsiin. Pitää pinnistellä, että saa kunnon otteen tavaroista. Verstaalla Päivi auttaa.
”Me olemme jatkaneet elämistä, ihan tietoisesti. Emme ole jättäneet asioita tekemättä,” Reima sanoo.
Reima käy fysioterapiassa ja neurologin luona. Suunnitelmat ovat muuttuneet, mutta liikaa ei voi asioita pohtia.
”Jos ajattelen, miten sairaus tarkoittaa, putoan mustaan aukkoon,” Päivi sanoo.
Reima tyhjentää hiljalleen taloa. Siitä pitää luopua jossain vaiheessa, ehkä ensi vuonna.
Sitten otetaan vastaan askel askeleelta se mitä tuleman pitää. Tällä välin jatketaan elämistä niin paljon kun voidaan.
