Israelissa asuminen jätti geenitutkija Sini Ezeriin mielenmaisemaan pysyvän jäljen: ”Edelleen hätkähdän, jos joku jättää hetkeksikin laukkunsa vartiomatta”
Geenitutkija ja kirjailija Sini Ezerin, 59, polku on kulkenut Tokiosta Helsinkiin ja Jerusalemin kukkuloille. Hän on tukeutunut valinnoissaan intuitioon, mutta silti yksi suuri päätös oli vaikea tehdä.
Geenitutkija Sini Ezer sanoo elämää virraksi, johon on uskallettava heittäytyä. ”Minulla ei ole tarkkoja ajatuksia siitä, mitä teen seuraavaksi.”
Kangasmerkeillä koristeltuun rinkkaan oli pakattu matkašekkejä, sortseja ja t-paitoja. Elettiin vuotta 1983 Vantaalla. Lukiosta valmistunut Sini Ezer oli lähdössä ystävänsä kanssa vapaaehtoistöihin kibbutsille Israeliin lehtimainoksen innostamana.
Lokakuun kuuma yö sulki matkalaiset syleilyynsä, kun he laskeutuivat Tel Avivin lentoasemalle. Heitä vastaan tullut kibbutsin työntekijä kertoi, että kohteena ei olekaan yhteisö meren tuntumassa, kuten oli sovittu, vaan heidät kuljetettaisiin Jerusalemin liepeille.
Perille päästyään naiset saivat nukkua muutaman tunnin patjoilla. Aamun valjettua heidät tutustutettiin uuteen elämään.
”Työmme oli poimia avokadoja ja kerätä kananmunia kanalassa. Palkaksi saimme ruokaa ja asumisen.”
Kibbutsille oli saapunut töihin nuoria eri puolilta maailmaa. Iltaisin biletettiin ja luotiin elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Israel valikoitui Sinin kohteeksi sattumalta.
”Minulla ei ollut maahan erityistä suhdetta. Halusin päästä seikkailuun ja aurinkoon.”
Tuolloin Sini ei vielä tiennyt, että matka muuttaisi hänen elämänsä suunnan.
Isä on Japanin tunnetuin suomalainen
Suomessa syntynyt ja Yhdysvalloissa vauvavuotensa viettänyt geenitutkija Sini Ezer varttui Japanissa. Hän on Japanin tunnetuimman suomalaisen Marutei Tsurusen (aiemmalta nimeltään Martti Turunen) tytär.
Perhe muutti vuonna 1967 vanhempien työn perässä Japaniin. Marutei pääsi muun muassa demokraattien edustajaksi Japanin parlamentin ylähuoneeseen sen ensimmäisenä länsimaalaissyntyisenä jäsenenä.
Perhe asui Tokiossa ja Beppussa Japanin koillisrannikolla. Sini kävi katolilaista koulua, jossa oli tiukka kuri. Opettajille ei koskaan sanottu vastaan.
”Sain kavereita, mutta koin silti ulkopuolisuuden tunnetta. Erinäköisenä herätin huomiota niin hyvässä kuin pahassa.”
Sinin parhaimmat muistot Japanista ovat perheen yhteisiltä kesälomilta. Silloin auton katolle pakattiin teltta ja lähdettiin viikkojen retkelle. Auton ikkunasta vilisivät vehreät vuoristomaisemat ja kimaltelevat merenrannat viehättävine kalastajakylineen.
Kymmenvuotiaana Sini muutti Virpi-äitinsä kanssa Suomeen vanhempien avioeron jälkeen. Marutei jäi asumaan Japaniin. Maan vaihto oli Sinille sokki.
”Puhuin paremmin japania kuin suomea. Jouduin sopeutumaan uudenlaiseen koulujärjestelmään ja etsimään oman paikkani.”
Sinistä tulee geenitutkija
Viidennelle luokalle Suomeen palannut Sini kävi koulunsa Vantaalla. Läheinen ystävä sanoi Sinille, että tämä muuttaisi varmasti Suomesta pois heti lukion jälkeen.
Näin tapahtui, kun Sini lähti kibbutsille ystävänsä kanssa.
Puoli vuotta Israelissa oltuaan Sini tapasi paikallisen Yossin. Mies suoritti kolmivuotisen asepalveluksen viimeistä vuotta työskennellen kibbutsilla.
”Se oli ihastumista ensisilmäyksellä. Ihastuin hänen hymyynsä ja välittömyyteensä.”
Kibbutsielämän jälkeen suhteen jatkuminen oli vaakalaudalla. Rahat olivat lopussa, ja Sini palasi Suomeen. Rakkaus ei kuitenkaan kuollut. He pitivät yhteyttä kirjeitse ja puhelimitse.
Vuoden päästä Sini muutti takaisin Israeliin ja aloitti hepreankielenopinnot. Kielitaidon vahvistuttua hän sai opiskelupaikan Haifan teknillisestä korkeakoulusta, josta hän myöhemmin väitteli molekyylibiologian tohtoriksi. Kiinnostus genetiikkaan ja molekyylibiologiaan oli herännyt lukion biologian tunneilla.
Yossi ei ollut geenitutkija Sini Ezerin ainoa kaipauksenkohde.
”Suomeen palatessani minulle oli tullut lässähtänyt olo. Ikävöin Israelin vauhtia, elämänmenoa ja ihmisten avoimuutta.”
Sini ja Yossi avioituivat Suomessa vuonna 1986. Sinistä tuli 30-vuotiaana äiti. Muutaman vuoden välein pariskunnalle syntyi yhteensä kolme lasta.
Kaasunaamari repussa
Israelista tuli Sinille kotimaa viideksitoista vuodeksi. Hän puhui lastensa kanssa suomea, aviomiehensä kanssa hepreaa ja työkielenään molekyylibiologian tutkijana hän käytti pääasiassa englantia. Elämä oli täyteläistä.
Maan vaihtelevasta turvallisuustilanteesta tuli osa arkea. Sini tottui siihen, että aina välillä ostoskeskuksessa räjähti tai tutun bussilinjan kyytiin nousi itsemurhapommittaja. Joskus yöllä saattoi herätä sireenin ääneen.
Pelottavimmat hetket Sini koki Haifassa vuonna 2003, kun Irakin sota alkoi. Aluksi oli epäselvää, oliko käytössä kemiallisia aseita.
”Kaikille maan asukkaille jaettiin kaasunaamarit. Niitä piti kantaa mukana joka paikassa.”
Todelliseen vaaraan Sini ei koskaan joutunut. Mielenmaisemaan eläminen Israelissa jätti pysyvän jäljen.
”Edelleen hätkähdän, jos joku jättää hetkeksikin laukkunsa vartiomatta. Ensimmäinen ajatukseni on, että siitä on tehtävä kiireesti ilmoitus pommiuhan takia.”
Riskien lisäksi Israel tarjosi hemmottelua. Välimeren aurinko paahtoi hedelmät makeiksi ja kukkivat köynnökset ilahduttivat ympäri vuoden.
”Nautin väreistä, tuoksuista, ruoasta, taiteesta, musiikista ja kulttuurista.”
Lokakuussa alkaneesta Israelin ja Hamasin välisestä konfliktista Sini on järkyttynyt ja murheellinen.
”Meillä on Israelissa sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat ajatuksissamme. Seuraamme uutisia huolestuneina.”
Suomessa asuminen tuntuu Sinistä nyt ristiriitaiselta.
”Vaikka emme ole katuneet muuttoa Suomeen, tällaisina aikoina käy mielessä, pitäisikö meidän olla siellä jollain tavalla auttamassa eikä täällä kotisohvalla murehtimassa.”
”En oikein tiedä, mitä voin täältä tehdä, mutta ehkä vielä keksin jotain.”
Lue myös: Historia: Kibbutsien kulta-aika – Kesällä 1967 kuuden päivän sota käänsi maailman nuorison kiinnostuksen israelilaisia kibbutseja kohtaan
Paluu Suomeen oli tärkeä päätös
Geenitutkija Sini Ezer kuvailee elämän olevan virta täynnä sattumuksia ja kohtaamisia. On uskallettava heittäytyä virran vietäväksi. Jos jossain kohtaa suunta tuntuu väärältä, voi tehdä korjausliikkeen.
”Olen aina kuunnellut intuitiotani. Minulla ei ole ollut viisivuotissuunnitelmaa tai tarkkoja ajatuksia siitä, mitä teen seuraavaksi. Luotan siihen, että elämä kantaa.”
Sini ei ole kovin usein joutunut pohtimaan valintojaan, sillä vahva sisäinen ääni on viitoittanut suunnan. Yhtä päätöstä Sini joutui kuitenkin puntaroimaan tarkasti: muuttoa Israelista Suomeen vuonna 2003 .
”Kotonamme oli koululainen, eskarilainen ja pikkutyttö. Valintaa oli pohdittava kaikkien näkökulmasta. Tiedän itse, miten rankkaa uuteen maahan muuttaminen lapsena voi olla.”
Lopulta Yossi oli kaikkein eniten muuton kannalla.
”Sanoin hänelle, että ymmärräthän, ettemme enää palaa Israeliin.”
Geenitutkija rakastaa taidetta
Nykyään Sinin arki rivitalossa Espoossa on rauhallista. Hän asuu miehensä ja koiransa kanssa, sillä parikymppiset lapset ovat jo lentäneet pesästä. Sini harrastaa joogaa ja uintia.
Aamut hän aloittaa kävelylenkillä koiran kanssa meren rannassa.
”Mietin päivän kulkua ja hengittelen raitista ilmaa.”
Sen jälkeen Sini lähtee Meilahden kampukselle, jossa hän työskentelee Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin genetiikan laitoksella tutkijana. Sini tutkii geenien toimintaa sekvensoimalla RNA:ta kudoksista ja soluista.
”Menetelmää hyödynnetään laajasti erilaisten tautien tutkimuksessa.”
Sinin mielestä Suomessa on ihanaa. Kukaan ei kälätä kovaan ääneen puhelimeen julkisissa kulkuvälineissä. Metsä tuoksuu hurmaavalta. Kadonneen lompakon saa takaisin.
Koska Suomessa elämäntahti rauhoittui, Sini toteutti pitkäaikaisen haaveensa. Hän herätti henkiin rakkaan harrastuksensa: maalaamisen. Hän on tehnyt kuvituksia muun muassa lastenkirjoihin ja kortteihin.
Geenitutkija Sini Ezer kirjoittaa myös kirjoja. Syyskuussa julkaistiin hänen romaaninsa Jerusalemin morsian.
Taide on Sinille kauneuden etsimistä.
”En halua provosoida, vaan näyttää, mitä kaikkea hyvää ympärillämme on. Varsinkin luontoaiheet ovat biologina lähellä sydäntäni.”
Rauhaa ja rohkeutta
Useassa kulttuurissa eläminen on avartanut maailmankatsomusta.
”Olen löytänyt sisäisen rauhani.”
Sini uskoo, että jokaisen ihmisen pitää valita itse oma tiensä.
”Äitini ei ole koskaan puuttunut valintoihini. Hän on päinvastoin kannustanut minua kaikessa, mitä teen. Yritän tehdä samaa omille lapsilleni.”
Israelissa asuminen opetti Sinille, että elämä voi päättyä koska tahansa. Sen tiedostaminen auttaa nauttimaan hetkessä.
”Olen saanut jo 59 ihanaa vuotta. Ne voivat loppua ensi viikolla. En murehdi sitä, vaan keskityn elämään tässä ja nyt.”
Sini ei pidä itseään erityisen rohkeana, vaan enemminkin optimistisena.
”Olen valinnut asenteen, jonka mukaan kaikki järjestyy. En kovin paljon pelkää asioita etukäteen.”
Yksi asia tosin huolestuttaa Siniä.
”Välillä pelkään, että lapsilleni tapahtuu jotain pahaa. Se lienee osa vanhemmuutta. Harjoittelen joka päivä sitä, etten menisi huoleen mukaan. Olen kehittynyt jo aika hyväksi.”
Kun huoli jälkikasvusta nousee, Sini muistuttaa itseään siitä, että hänkin pärjäsi parikymppisenä maailmalla: ennen kännyköitä ja sähköposteja.
”Hyvä, että lähdit!” hän sanoo lähdöstään rinkka selässä maailmalle.
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 11/2023.
Lue myös:
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti