Sari jätti uransa ja ryhtyi Vuohijärven kyläkauppiaaksi – Mutkia tuli jo ensimmäisellä viikolla: ”Mietin monta kertaa, että mihin tuli lähdettyä”
Sari Kalso jätti hyväpalkkaisen uransa ja alkoi kyläkauppiaaksi 200 vakiasukkaan Vuohijärvellä. Syynä elämänmuutokseen oli rakkaus kotikylään.
Ennen koronapandemiaa Sari lomaili pari kertaa vuodessa ulkomailla. ”Kiva katsella elämänmenoa jossain muualla viikko. Sitä mukavampi on palata kotiin Vuohijärvelle”, Sari Kalso sanoo. © Anna-Karoliina Pelto
Vuohijärveläisen Sari Kalson, 56, katse on hämmentynyt, kun häneltä kysyy, miksi hän on jäänyt asumaan kuihtuvaan kotikylään. Hän ei ole koskaan edes harkinnut muuttavansa pois. Miksi olisi?
”Vuohijärven maisema, vesistö ja luonto ovat minulle ominta. Täällä on olemisen vapaus”, Sari sanoo.
Lapsuudenkoti on kilometrin päässä nykyisestä kodista. Koulurakennukset, joissa Sari kävi kuusi luokkaa, ovat tien toisella puolella. Venematkaa mökkisaareen, jossa vietettiin jo lapsuuden kesät, on kuusi kilometriä.
Työpaikkakin on nyt lähellä. Rakkaus kotikylään yllytti Sarin vaihtamaan hyväpalkkaisen uran kyläkauppiaan pestiin kuusi vuotta sitten.
Tekisikö hän saman ratkaisun uudelleen?
Vuohijärven onnellinen kyläluuta
Vuohijärvi on samannimisen järven etelärannalla sijaitseva kylä Kouvolan Valkealassa, Repoveden kansallispuiston kupeessa.
Sarin lapsuudessa Vuohijärvi oli vilkas taajama. Nahka- ja tiilitehtaan sekä vuonna 1934 perustetun Kalso Oy:n vaneritehtaan myötä seutu oli kasvanut yhdyskunnaksi, jossa 60- ja 70-luvuilla oli kolme ruokakauppaa, vaate- ja kangaskauppa, posti, pankki, huoltoasema, leipomo, ravintola, pesula ja yleinen sauna. Jos omaa taloa ei halunnut rakentaa, vuokra-asuntoja oli tarjolla kerros- ja rivitaloissa.
Sari kuvaa lapsuuttaan yhdellä sanalla. Se oli onnellinen.
”En muista haaveilleeni mistään erityisestä. En ainakaan Vuohijärveltä pois muuttamisesta”, hän sanoo.
Arkuudesta se ei johtunut.
”Olin kyläluuta.”
Sari muistaa lapsuudestaan, miten saattoi piipahtaa talossa sanoen: ”Teillä en olekaan vielä koskaan käynyt.”
Kylän koulussa opiskeli pitkälle toista sataa oppilasta. Yläasteelle Valkealan keskustaan kuljettiin parinkymmenen kilometrin matka linja-autolla.
Peruskoulun jälkeen Sari sai kesätöitä Vuohijärven K-valinnasta. Pesti venyi 1,5 vuodeksi, kunnes hän hakeutui opiskelemaan Kouvolan liiketalouden ja ulkomaankaupan instituuttiin laskentatoimen linjalle.
Opintojen ajan Sari majaili viikot serkkunsa luona. Se on ainoa jakso, jolloin hän on asunut muualla kuin Vuohijärvellä.
”En ole halunnut suuria muutoksia elämääni.”
Paitsi kuusi vuotta sitten.
Uhka ja mahdollisuus
Sari tapasi nykyisen avopuolisonsa, Vuohijärven naapurikylästä Voikoskelta kotoisin olevan Tarmon 17-vuotiaana. Tytär Johanna syntyi vuonna 1987, pian Sarin merkonomiksi valmistumisen jälkeen.
Täyttä äitiyslomaa hän ei ehtinyt viettää, kun Voikoskella toimivasta kaasualan yrityksestä Woikoski Oy:stä tarjottiin töitä. Sari toimi yrityksen pääkirjanpitäjänä 20 vuotta ja sen jälkeen 10 vuotta Kouvolan K-raudan talouspäällikkönä.
Noiden vuosikymmenten aikana Vuohijärvi hiljeni. Tarina on tuttu monesta pienestä maalaiskylästä.
Ensimmäinen sykäys oli, kun vanerituotannosta viilun sorvaukseen siirtynyt Kalson tehdas teki konkurssin vuonna 1986.
”Työn perässä tulleet jatkoivat matkaansa.”
Vaikka tehtaan tuotanto uusien omistajien huomassa jatkuikin, kylän asukasmäärä laski edelleen. Työhön tultiin, mutta enää ei muutettu asumaan. Väkimäärän myötä vähenivät palvelut. Sarin poika, vuonna 1991 syntynyt Antti, sai käydä viisi luokkaa kyläkoulua ennen kuin se lakkautettiin.
Lopulta jäljellä oli enää kyläkauppa, lähikauppaketjuun kuulunut Siwa. Senkin tulevaisuudesta alkoi kuulua huolestuttavia huhuja, kun Siwat siirtyivät Keskon omistukseen vuonna 2016. Sari haki Keskon kauppiaskoulutukseen, koska halusi taata kaupan jatkuvuuden Vuohijärvellä, mutta ei päässyt.
”Kesko oli jo päättänyt, ettei kaupalla ole tulevaisuutta.”
Kylän kaupattomuus oli lopulta vain lyhyt episodi, sillä Sari päätti ryhtyä kauppiaaksi ilman koulutustakin. Ratkaisua helpotti se, että kauppiasvastuuta lähti jakamaan silloinen työkaveri Eija Lehtinen.
Oliko päätös helppo? Sarin tunteet olivat kaksijakoiset. Kylän ja sen asukkaiden tunteminen ei ollut etu, vaan saattaisi olla jopa haitta. Kylässä asuvan kauppiaan tarjoamia palveluja saatettaisiin vieroksua.
”En tiedä, onko kyseessä kateus, mutta vuohijärveläisten on helpompi suoda menestys jollekin toiselle kuin vuohijärveläiselle. Sama pätee varmasti monella muullakin pienellä paikkakunnalla.”
Kauppiaaksi ryhtyminen oli Sarille hyppy tuntemattomaan. Rohkeaksi hän ei silti itseään kuvaa.
”Tiesin saavani kaupan kannattavaksi omalla työllä, kun takana ei ole raskassoutuista keskusosuusliikettä ja sen mukanaan tuomia ketju-, kauppapaikka- ja markkinointimaksuja.”
Ensimmäinen vuosi ei silti sujunut odotetusti. Ei edes ensimmäinen viikko.
Koronapandemia kasvatti kyläkaupan myyntiä, kun vapaa-ajan asukkaat tulivat mökeilleen etätöihin. ”Meillä oli kaksi hyvää vuotta”, Sari sanoo. © ANNA KAROLIINA PELTO
Sähkön hinta huolettaa
Itsenäisten kauppiaiden M-ketjuun kuuluva Vuohijärven kauppa avattiin 4. tammikuuta 2017. Avajaisia edelsi muutama jännityksen valvottama yö, mutta päivän päätteeksi tunnelma oli helpottunut.
”Ehkä tämä onnistuu”, Sari tuumi.
Muutama päivä sujui suunnitellusti, mutta sitten hajosivat Siwasta lunastetut kylmäkalusteet. Parin kuukauden kuluttua taloutta rasitti vuorokauden sähkökatkos, jonka seurauksena pilaantuivat pakasteet.
Kesällä kauppa yritettiin ryöstää. Moottoripyöräkypärään sonnustautunut mies vaati rahaa puukolla uhaten, mutta työvuorossa ollut myyjä ei taipunut, jolloin ryöstöä yrittänyt suihkutti kostoksi turvasumutteella väriä hänen ylleen. Kaupan seinässä on tapahtumasta edelleen punainen läikkä.
”Alussa mietin monta kertaa, että mihinkähän tuli lähdettyä.”
Haastatteluhetkellä Vuohijärvellä käy melkoinen puhuri. Sari vilkuilee ikkunasta. Pohdittavaa riittää yhä.
”Kesä on haastavin aika. Kylmäkoneet ovat iäkkäitä ja tavaraa on paljon.”
Toimivia, säännöllisesti huollettuja koneita ei ole silti kannattanut vielä vaihtaa. Niihin ei ole voinut edes asentaa energiankulutusta säästäviä ovia. 80 neliömetrin kokoisessa kaupassa avautuvat ovet tukkisivat kapeat hyllyvälit.
Sari ei halua laajentaa myymälää.
”Siitä katoaisi kyläkaupan tunnelma.”
Tällä hetkellä Saria huolestuttaa myös sähkön hinta. Kaupan hehkulamput vaihdettiin ledeiksi vuonna 2018, jolloin sähkön kulutus tippui 100 000 kilowattitunnista 70 000 kilowattituntiin.
Sähkön kulutuksen säästökohteita ei enää ole. Nykyinen veloitus on 5,4 senttiä kilowattitunnilta, mutta määräaikainen sopimus päättyy vuoden vaihteessa.
”Kauhulla odotan, mikä hinta tulee olemaan sen jälkeen.”
80 neliöön on ahdettu yli 2000:n tuotenimikkeen valikoima. © ANNA KAROLIINA PELTO
Joskus asiakas kiittää kyläkaupan olemassaoloa ostaessaan unohtamansa kermaviilin. ”Kaikki eivät tule ajatelleeksi, ettei kyläkauppa unohduksilla pärjää.” © ANNA KAROLIINA PELTO
Suositus lapsenlapselle
Kyläkaupan valikoimassa on yli 2 000 tuotetta. Lisäksi siellä on Valkealan apteekin sivupiste, posti, veikkauspiste, Matkahuollon asiamiespalvelu ja Schenkerin noutopiste. Kaupasta voi ostaa myös kalastuslupia. Eräälle Ranskassa asuvalle asiakkaalle Sari lähettää kilotolkulla ruisleipää.
Kolme vuotta sitten Sari lunasti yhtiökumppaninsa osuuden kaupasta.
”On helpompaa, kun saan päättää asioista tarvitsematta kysyä toisen mielipidettä.”
Toisaalta vastuu ja työmäärä ovat aiempaa suuremmat.
”Jos huonosti käy, menetän kaiken, sillä yritystoiminnan vakuutena on henkilökohtainenkin omaisuuteni.”
Sari sanoo potevansa henkistä stressiä 24 tuntia vuorokaudessa.
”On ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, etten jaksa enää. Että voisin tehdä jotain muutakin.”
Sari työllistää kaksi vakituista myyjää. Ilman heitä epätoivon hetkiä olisi voinut olla enemmän.
”Toinen heistä oli kaupassa töissä jo ennen minua. Ehkä se auttoi osaltaan vuohijärveläisiä hyväksymään minut kauppiaaksi.”
Kesäisin apuna on lisäksi kaksi–kolme kausityöntekijää.
Kesällä 2022 Sari palkkasi ylimääräisen työntekijän, jotta voisi pitää kolmen viikon loman. Viikoista ensimmäisen hän valmisteli tyttärensä häitä. Juhlien jälkeisenä päivänä hänellä todettiin keuhkokuume, josta toipuminen vei muut kaksi lomaviikkoa.
”Pidän vapaapäiviä, mutta käytännössä teen joka päivä jotain yrityksen eteen.”
Uskolliset loma-asukkaat
Yrityksen vuoden liikevaihtoa Sari kuvaa joulukuusen malliseksi, sillä siitä reilusti yli puolet syntyy kesäkuukausien aikana. Vuohijärveläisten turvin kaupan pitäminen ei onnistuisi, sillä heitä on enää pari sataa.
Sari kiittääkin loma-asukkaita, jotka ovat olleet kaupalle uskollisia. Merkittävä apu on myös kyläkauppatuki, jolla pyritään edistämään maaseudun palveluiden saatavuutta. Sarin kaupan saama summa on noin 10 000 euroa vuodessa.
”Jos haluaa tienata omaisuuksia, ei kyläkaupan pitäminen ole vaihtoehto. Saan kuitenkin toimeentulon ja viivan allekin jää jotain.”
Tuloja voi myös itse säädellä. Koronapandemia kasvatti myyntiä, kun etätyötä tehneet kansoittivat alueen vapaa-ajan asunnot. Sen jälkeen tuoton laskiessa Sari säästi palkkakuluissa tekemällä itse lauantai- ja sunnuntaivuorot.
Onko kuusi vuotta sitten tehty päätös kaduttanut? Ei. Ohimeneviä hetkiä lukuun ottamatta Sari tekisi yhä uudelleen saman ratkaisun.
”Ehdotin äskettäin tyttäreni 15-vuotiaalle pojalle, että hän hakisi opiskelemaan kauppaopistoon. Toistaiseksi häntä kiinnostaa kuitenkin rakennusala enemmän kuin ura kyläkauppiaana. Mutta voihan mieli muuttua.”
Lhasa apso Pepi oli Sari Kalson ensimmäinen oma koira, jonka hän hankki perheen perustamisen jälkeen. Nykyään luonnossa seurana liikkuu 13-vuotias kultainennoutaja Rölli. © ANNA KAROLIINA PELTO