
Jatka kesää Kyproksella – vieraile aavekaupungissa ja ikuisen nuoruuden rannalla
Aurinkovarmoja päiviä, leppoisaa lämpöä vailla tukahduttavaa kuumuutta. Paikallisten mielestä lokakuu on Kyproksella parasta matkailusesonkia.
Protaraksessa sijaitsevan Fig Tree Bayn rannoilla riittää snorklaajalle nähtävää. Vesi on kirkasta, ja siinä uiskentelee runsaasti värikkäitä pikkukaloja.
Ränsistyneitä rakennuksia, kasvuston valtaamia taloja, repsottavia ja ruostuneita valokylttejä. Päiväretki Turkin miehittämälle Pohjois-Kyproksen Famagustan ja eritoten Varoshan lomakaupungin alueelle on koskettava. Turkilla ja Kyproksella on vaikea yhteinen historia.
Hylättyjen talojen ja hotelliraunioiden keskellä kävellessä on helppo ymmärtää, miksi vuonna 1974 menetetystä alueesta puhuminen saa monen kyproslaisen silmät kostumaan. Täällä aika on pysähtynyt.
Kun Turkki valtasi Pohjois-Kyproksen alueen, noin 39 000 Varoshan alueella asunutta kyproksenkreikkalaista pakeni etelään uskoen pääsevänsä takaisin kotiin muutaman päivän kuluttua.
Nyt, 49 vuotta myöhemmin, he omistavat yhä kotinsa ja hotellinsa, mutta eivät voi muuttaa takaisin tai ottaa maitaan haltuunsa.
Alue on ”ei kenenkään maata”, sillä YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen mukaan myöskään Turkki ei saa asuttaa tai rakennuttaa aluetta. Varosha onkin siis sekä Turkin armeijan ja YK:n rauhanturvajoukkojen valvonnassa.
Varoshan rannikko oli aina 60-luvun alusta vuoden 1974 miehitykseen asti yksi Välimeren tunnetuimmista luksuslomakohteista ja monien maailmantähtien kuten Elisabeth Taylorin ja Brigitte Bardotin suosiossa. Nyt siellä rapistuu 45 tyhjää hotellia.
Aavekaupunki avautui
Aavekaupunki oli pitkään turisteilta täysin suljettu, mutta vuonna 2020 osa siitä avattiin yleisölle. Rakennuksiin ei saa mennä sisälle sortumisvaaran vuoksi – vaikka kovasti mieli tekisi. Onneksi hylättyjen rakennusten välisillä kaduilla saa kävellä rauhassa.
Varoshan alue on auki turisteille joka päivä kello 8–19.30. Sisäänpääsymaksua ei ole. Päiväretkelle on suositeltavaa lähteä opastettuna, jotta liikkuminen autolla ja rajanylitys Kyproksen puolelta Turkkiin sujuu jouhevasti. Ilman passia se ei onnistu.
Esimerkiksi TUI-matkatoimiston järjestämä päiväretki kustantaa aikuiselta 59 euroa sisältäen lounaan, opastuksen, rajanylitysmaksut ja vakuutuksen, joka kattaa vierailun miehitetyllä alueella.



Toivomusten kirkko
Terveyttä, onnea, menestystä lapsilleni – myönnettäköön, myös vaurautta. Toistelen mielessäni erilaisia toivomuksia kivutessani 170 kiviporrasta pikkuiselle profeetta Elian kirkolle Protaraksen kaupungissa, joka sijaitsee Kyproksen kaakkoisrannikolla. Uskomuksen mukaan jokaisella askelmalla lausutut toiveet käyvät nimittäin toteen.
Protaraksen korkeimmalla nyppylällä sijaitseva, profeetta Elian mukaan nimetty kivikirkko suojelee kaupunkia ja sen asukkaita. Monet nuoret parit järjestävät täällä vihkimisensä ja tuovat lapsensa kastettavaksi.
Portaiden juurella ja ylhäällä kirkon vieressä on puita ja pensaita, joihin brittituristit ovat sitoneet rukousnauhojaan ja muistotekstejä menehtyneille läheisilleen.
Vuonna 1984 rakennettu kirkko on sisätiloiltaan hyvinkin pikkuinen ja koristeltu kauniilla ikoneilla. Näkymät kappelin viereltä ovat upeat ja paikka on erityisen suosittu auringon laskiessa. Vaikka nousu on jyrkkä, tukevan rautakaiteen avulla kipuaminen käy ketterästi.
Profeetta Elian kirkko, Akefalou St., Protaras, Paralimni


Afroditen syntypaikka
Kelpaisiko ikuinen nuoruus? Jos vastaat kyllä, on syytä lähteä päiväretkelle Afroditen rannalle, joka sijaitsee Kyproksen luoteisosalla, Limassolin ja Pafoksen välisen valtatien puolivälin paikkeilla.
Kreikkalaisen mytologian mukaan rakkaudenjumalatar Afrodite nimittäin syntyi meren kuohuista ja nousi maihin juuri tällä rannalla, joka tunnetaan myös nimellä Petra tou Romiou.
Erään uskomuksen mukaan nuoruuden saavuttamiseksi riittää jo se, että pirskauttaa meren vettä kasvoilleen. Toisen hieman vaateliaamman version mukaan ikuista nuoruutta tavoittelevan tulisi uida rannalla sijaitseva Afroditen kivi kolmesti ympäri – alasti ja täydenkuun aikaan.
Kun nainen kävelee veteen, tulee hänen toistaa lausetta: ”Minä olen kaunotar, joka muuttuu Afroditeksi.” Mies puolestaan lausuu: ”Olen komea mies, joka muuttuu Apolloksi.”
Kiven kiertämistä ei kannata lähteä yrittämään, jos meri tyrskyää. Yleensä turisteja kannustetaan uimaan vain silloin, jos meren pinta on peilityyni.
Rannalla kävellessä kannattaa myös tutkailla maastoa tarkkaan. Jos nimittäin satut löytämään Afroditen syntyrannalta sydämen muotoisen kiven, se suojelee legendan mukaan sinua loppuelämäsi ajan.

Aphrodite’s beach, MJ7H+R23, Kouklia, Kypros
Rauhallinen päivä rannalla
Vajaan 10 kilometrin päässä Limassolin keskustasta sijaitseva Lady´s mile beach on paikallisten suosima, kirkas yleinen ranta. Vesi on täällä niin matalalla, että mereen voi kahlata satoja metrejä ja silti jalat yltävät pohjaan. Siksi ranta on lapsiperheiden suosiossa.
Ranta itsessään on viiden kilometrin mittainen ja samalla pisin Kyproksella. Sen varrella on lukuisia herkullisia mereneläviä ja kyproslaista ruokaa tarjoavia ravintoloita.
Monet kuppilat vuokraavat mukavia rantalavitsoja ja päivänvarjoja. Esimerkiksi aivan rannan viimeisin ravintola Columbia sun veloittaa pedeistä, aurinkovarjosta, pyyhkeistä ja vedestä 30 euroa kahdelta hengeltä per päivä.
Vaikka ranta on hyvin pidetty, ei täällä ole koskaan ruuhkaa – kaikille riittää tilaa.
Rannalle ei pääse lainkaan julkisilla kulkuvälineillä, vain vuokra-autolla tai taksilla.


Lady´s Mile beach, Limassol
3 x makumatka

1. Maisemaravintolassa
Valtavia annoksia upeissa maisemissa meren rannalla Agía Nápassa. Mustekala on tuoretta ja pehmeää, myös ravunpyrstöt maistuvat taivaallisilta ämpärin kokoisessa caesar-salaattikulhossa. Nauti jälkiruoaksi lautasellinen tuoreita hedelmiä ja baklava-leivos.
Limanaki Restaurant, 1st October St. 18, Agia Napa

2. Aito kyproslainen
Sotiran kylässä vartin taksimatkan päässä Agía Nápasta ja Protaraksesta sijaitseva Mousikos Taverna on aito kyproslainen ravintola, joka on myös paikallisten suosiossa. Ravintola on tunnettu erityisen maukkaista mezeistään ja halloumi-juustosta, mutta tarjolla on myös jänispataa tai kyyhkystä. Listalta löytyy sopivaa ruokaa myös kasvissyöjille. Mousikos Taverna, Kyriakou Matsi 6, Sotira

3. Turkkilaista tunnelmaa
Pohjois-Kyproksella Famagustassa sijaitseva turkkilainen kahvila on tunnettu tuoreista ja herkullisista leivonnaisistaan. Tilaa täällä lokum-makeisia, lehtitaikinasta tehtyjä leivonnaisia ja kupposellinen tummaa turkkilaista kahvia sokerilla.

Petek Pastahanesi, Liman Yolu Sk, Famagusta
Toimittaja osallistui TUI Suomen järjestämälle mediamatkalle.
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 9/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti