Kehityksellinen trauma syntyy lapsuudessa – Psykoterapeutti Juha Klaavu: ”Kehityksellisen trauman hoitoon pitää terapiassa varata viisikin vuotta”
Jos ihminen on jäänyt lapsuudessaan vaille lämpöä ja pyyteetöntä rakkautta sekä hyväksyntää, hän hakee sitä loppuelämänsä mukautumalla toisten tarpeisiin. Psykoterapeutti Juha Klaavu sanoittaa oireilun kehitykselliseksi traumaksi.
Kun äiti kohtelee lastaan tunnekylmästi, Juha Klaavun mukaan kohtelu kääntyy lapsen mielessä aina niin, että tämä kokee itse olevansa viallinen, paha, huono ja arvoton. ”Lapsen ainoaksi vaihtoehdoksi jää hakea äidin hyväksyntää mukautumalla.”
Koetko jostain syystä häpeää ja syyllisyyttä asioista, vaikka ei oikeasti olisi syytä? Joustatko ja myötäiletkö toisten toiveiden mukaisesti, koska pelkäät, että muuten sinut hylätään? Oletko se juuri sinä, joka aina suostut ylitöihin, vaikka olisi muuta menoa? Oletko polttanut itsesi loppuun tekemällä asioita, jotka eivät ole sinulle lainkaan tärkeitä?
Jos vastasit kysymyksiin kyllä, saatat kärsiä kehityksellisestä traumasta. Sellaisesta kärsivä ihminen kokee, ettei kelpaa omana itsenään. Hän on jo varhain kehittänyt tuntosarvet aistiakseen, mitä muut häneltä toivovat. Tämä ei kuitenkaan tapahdu tietoisesti, huomauttaa psykoterapeutti Juha Klaavu.
”Kehityksellisen trauman ydin syntyy lapsen ensimmäisen vuoden aikana, ja se vahvistuu läpi elämän, jolloin ihminen hakeutuu alitajuisesti tietynlaisiin ihmissuhteisiin, töihin ja toimintaan.”
Klaavusta on tärkeää erottaa kehityksellinen trauma ja trauma: Trauma on yksittäinen kokemus, joka on ollut liikaa psyykelle, esimerkiksi läheltä piti -tilanne vakavaan onnettomuuteen.
Kehityksellinen trauma syntyy puolestaan aina lapsuudessa ja haittaa ihmistä löytämään aidon minuutensa eli tulemaan siksi, joka hän on. Sellaiseksi, joka kykenee tunnistamaan halunsa, tarpeensa ja intohimonsa sekä osaa sanoa tarvittaessa ei.
”Jos ihminen kärsii kehityksellisestä traumasta, hän ei oikein tiedä, kuka hän on”, Klaavu kiteyttää.
Hengellisempää kuin papin työ
Juha Klaavu on paitsi psykoterapeutti ja psykoanalyytikko myös pappisvihkimyksen saanut teologi, joka työskenteli 15 vuoden ajan seurakuntapappina, vt-kappalaisena ja -kirkkoherrana.
”Minulle psykoterapiatyö, jossa heittäydytään aitoon kohtaamiseen, on hengellisempää kuin papin työ. Se oli yksi syistä, miksi luovutin pappiskirjat takaisin.”
Klaavu on 20 vuoden aikana auttanut lukuisia ihmisiä, mutta aina välillä kohdannut heissä sellaista oireilua, jota ei itsekään ihan ymmärtänyt ja pystynyt sanoittamaan.
Kun Klaavu tapasi psykiatri Jorma Tähkän ja alkoi tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, palaset alkoivat lopullisesti loksahdella paikoilleen. Klaavu alkoi ymmärtää, että joidenkin asiakkaiden selittämättömät oireet johtuivatkin lapsuuden kylmästä tunneympäristöstä ja mahdollisesti epävakaasta äidistä ja isästä.
”Aloin ymmärtää, että kysymys on kehityksellisestä traumasta, ja luoda omaa teoriaani aiheesta”, Klaavu kertoo.
Häneltä on ilmestynyt aiheesta kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma – Syy arvottomuuteen, häpeään ja syyllisyyteen (Viisas elämä), jossa hän käsittelee aihetta kokemuksiinsa nojautuen.
Kehityksellinen trauma syntyy varhain
Lapsen ensimmäinen vuosi on hänen psyykensä kehityksen kannalta merkittävin, koska minuuden ydin syntyy silloin.
”Tuossa varhaisvaiheessa, symbioottisessa vaiheessa, äiti on kaikki kaikessa vauvalle. Juuri tässä vaiheessa kehityksellisen trauman ydin syntyy. Isän merkitys ja tärkeys tulee myöhäisemmissä vaiheissa.”
Klaavun mukaan lapsen aito minä, identiteetti, ei pääse kehittymään, jos äiti on kylmä ja tunteeton eikä tämä pysty kohtaamaan lastaan sellaisena, kuin hän on. Kun äiti on rikki, jo lapsen tarvitsevuus voi olla hänelle liikaa. Silloin lapsi alkaa mukautua äidin toiveisiin saadakseen rakkautta ja hyväksyntää. Vuosien myötä mukautuminen vain vahvistuu ja ihminen alkaa toteuttaa sitä kaikissa suhteissaan.
Klaavun mukaan erityisen vaikeaa on niillä, jotka tulevat niin sanotusti hyvästä perheestä, mutta silti lapsi kärsii kehityksellisestä traumasta.
”Tällaisen lapsen osa on kauhean vaikea, koska oireilulle ei ole mitään näkyvää syytä. Tällöin tunne siitä, että vika on hänessä itsessään, vain vahvistuu. Huomaamattaan myös ympäröivät ihmiset vahvistavat tätä, sillä he näkevät vanhemmat kunnon ihmisinä. Ei ole tajuttu, että vanhempien tunnekylmyys ja kohtaamattomuus saavat aikaa kivun lapsessa, jolle alkaa kasvaa kokemus omasta arvottomuudesta, viallisuudesta, häpeästä ja syyllisyydestä”, Klaavu perustelee.
Hän lisää, että toisaalta yksikin turvallinen, lämmin ihminen lapsen läheisyydessä voi olla hänelle se pelastava enkeli.
Trauma ulottuu sukupolvien yli
Ei ole kuitenkaan syytä syyllistää äitejä ja isiä, sillä kehityksellinen trauma on aina ylisukupolvinen. Kun miettii maamme historiaa sotineen, on ymmärrettävää, että isovanhempamme ja heidän vanhempansa ovat itse rikottuja.
”Meidän kollektiivinen historiamme vaikuttaa meihin kaikkiin. Ei kukaan äiti tai isä päätä, että nyt olen kylmä, julma ja sadistinen lapselleni, vaan se tapahtuu alitajuisesti.”
Kehityksellinen trauma on maailmanlaajuinen ilmiö. Klaavulla on asiakkaita niin Ranskasta, Sveitsistä ja Hollannista edustaen eri kansalaisuuksia, niin venäläisiä, ukrainalaisia kuin romanialaisiakin.
”Uskaltaisin kuitenkin väittää, että esimerkiksi sodat välttäneet ruotsalaiset ovat kansakuntana ehyempiä kuin me. Venäjällä, jossa yhteiskunta on läpikotaisin kaoottinen, ihmiset ovat vielä pahemmin traumatisoituneita kuin Suomessa.”
Sen sijaan Klaavu ei ole missään muualla kohdannut onnellisempia, läsnä olevampia ja toisensa aidosti kohtaavampia ihmisiä kuin Tansaniassa, jossa hän oli vaihdossa opiskeluaikana 1990-luvun lopussa.
”Siellä vauvan itkukin oli harvinaisuus. Kun vauva oli koko ajan äidin selässä, jo pienenkin inahduksen jälkeen hänet otettiin äidin rinnalle. Voi vain pohtia, kuinka paljon sillä on merkitystä, että äiti on fyysisesti ja emotionaalisesti läsnä lapselle.”
Lue myös: 10 kysymystä: Voiko traumasta selvitä?
Jo tieto traumasta auttaa
Miten ylisukupolviset traumat voidaan sitten pysäyttää? Kun ihminen on itseltään hukassa ja kärsii tunteista, joihin ei oikein löydy syytä, hän hakeutuu usein psykoterapiaan – ja Klaavun mielestä hyvä niin. Ensimmäinen askel kehityksellisen trauman hoidossa on sen tiedostaminen.
”Tämä oli yksi tarkoitukseni kirjani kirjoittamisessa, sillä jo tieto asiasta auttaa ymmärtämään itseään. Olen saanut kirjastani valtavasti palautetta ihmisiltä, jotka ovat käyneet yhden tai kaksi eri terapiaa läpi, mutta vasta nyt ymmärtävät, mistä on kyse.”
Tiedostamisen jälkeen on monia eri tapoja lähteä työstämään kehityksellistä traumaa. Klaavu mainitsee vertaistukiryhmät, terapiaryhmät, kasvuryhmät, keskustelut ystävän kanssa ja aiheesta lukemisen.
”Tämä on niin kauhean monitasoinen asia. Ihmiset haluaisivat napin, jolla traumat hoituisivat. He kysyvät, eikö tätä voisi hoitaa viikonlopun seminaarissa tai retriitissä. Valitettavasti vakavan kehityksellisen trauman hoitoon pitää psykoterapiassa varata viisikin vuotta”, Klaavu toteaa.
Ihmisen mielen rakenne on hyvin kerroksellinen. Pahimpien kehityksellisten traumojen läpikäyntiin vaaditaan osaavaa psykoterapeuttia, jonka kanssa ne voidaan elää turvallisesti läpi. Hyvä puoli on se, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa terapiaa.
Klaavu käyttää psykoterapiassa työkaluna tunteidensiirtoa ja niiden läpityöstämistä. Se tarkoittaa sitä, että asiakas voi turvallisesti elää kehityksellisen trauman läpi ja vapautua siitä. Klaavu mainitsee esimerkin tunteidensiirrosta, joka on yksi hänen uransa tähtihetkistä:
”Eräs asiakkaani sai vihdoin omasta vihastaan kiinni. Hän huusi minulle, että haluaa repiä käteni irti ja hakata minut niillä kuoliaaksi. Purkauksessa hän kohdisti tunteensa äitiinsä samalla kun purki ne turvallisesti minuun. Ja toisin kuin äiti, minä en hylännyt häntä vaan kohtasin hänet terapeuttisella rakkaudella ja empatialla.”
Lue myös: Kati Sarvela haluaa lisätä traumatietoisuutta: ”Traumat voivat olla ongelmien juurisyy”