Taakka putosi Karitan harteilta ADHD-diagnoosin myötä: ”Otin diagnoosin kiitollisena vastaan”
Aikuisena saatu ADHD-diagnoosi vapautti Karita Palomäen häpeästä ja syyllisyydestä. Samalla hän alkoi arvostaa omia vahvuuksiaan entistä enemmän.
Karita Palomäki kirjoitti kirjan, Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD, koska naisten ja tyttöjen ADHD:tä ei useinkaan tunnisteta. ”Haluan rohkaista kaikkia olemaan juuri sellaisia kuin ovat.”
Kolme vuotta sitten Karita Palomäen, 53, päässä syttyi lamppu. Hänen parikymppisellä tyttärellään oli opiskeluvaikeuksia, ja niiden syitä alettiin selvittää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä YTHS:llä. Erityispedagogiikan opinnot kuormittivat häntä paljon.
Karita sai tehtäväkseen vastailla kyselylomakkeisiin tyttären lapsuusajan ominaisuuksista ja haasteista. Samalla monet kysymykset alkoivat herättää muistoja hänen omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan.
”Minulle ei koskaan ollut juolahtanut mieleen, että saattaisin olla ADHD-oireinen”
”YTHS:n psykiatri epäili, että tyttäreni haasteet saattoivat johtua ADHD:stä. Asiaa alettiin tutkia. Minä ja ex-mieheni saimme tehtäväksemme vastata kyselylomakkeisiin, millainen tyttäremme oli ollut pienenä.
Kyselyä täyttäessäni oivalsin, että olin itse aikanaan kärsinyt monista tarkkaamattomuuteen ja aistien toimintaan liittyvistä haasteista. Minulle ei vain koskaan ollut juolahtanut mieleen, että saattaisin olla ADHD-oireinen.
Lapsena olin koulussa kohtuullisen hyvä. Uppouduin kuitenkin helposti omaan maailmaani ja viihdyin pitkiä aikoja yksin. Olin valtavan kiinnostunut erilaisista asioista, mutta en jaksanut kovin kauan keskittyä mihinkään yksittäiseen asiaan.
Lisäksi kärsin erilaisista aistiyliherkkyyksistä. Minusta tuntui esimerkiksi pahalta, kun sukkahousuni olivat kierteellä tai suihkussa käydessä kasvoihini tuli vettä. Toisaalta minulla oli myös aistien aliherkkyyttä. En juuri koskaan tuntenut esimerkiksi janoa.”
ADHD-diagnoosi molemmille lapsille
”Jo ennen kuin tytärtäni oli alettu tutkia, olin epäillyt, että myös alakouluikäisellä pojallani on synnynnäisiä opiskeluvaikeuksia. Koronapandemia kuitenkin hidasti tutkimuksiin pääsyä.
Kun sain ADHD:stä lisää tietoa, osasin vaatia entistä tiukemmin, että myös poikani pääsisi tutkimuksiin. On hyvä, että luotin vaistooni, sillä sekä tyttäreni että poikani saivat ADHD-diagnoosin kolmisen vuotta sitten.
Lasteni diagnoosien jälkeen tunsin, että myös minun pitäisi hakeutua tutkimuksiin. Hehän olivat todennäköisesti perineet ominaisuuden minulta.
Olen töissä yksityisessä lääkärikeskuksessa ja otin yhteyttä samassa talossa työskentelevään psykiatriin. Sitä kautta pääsin nopeasti eteenpäin.
Koko tutkimusprosessin ajan tunsin oloni epävarmaksi. Media on viime vuosina toitottanut, että ADHD on uusi muotidiagnoosi. Mietin, olinko hakeutunut testeihin aivan syyttä.
Erillisiltä tuntuneet haasteet johtuivat yhdestä ja samasta asiasta
Huoli paljastui kuitenkin turhaksi. Tutkimusten jälkeen sain diagnoosin: minulla todettiin ADHD:n tarkkaamattomuuspainotteinen alatyyppi. Otin diagnoosin kiitollisena vastaan. Sen myötä aloin nähdä elämääni kokonaisuutena. Oivalsin, että erillisiltä tuntuneet haasteet johtuivat yhdestä ja samasta asiasta, ADHD:stä.
ADHD-oireisille tytöille tyypillisesti olin koko elämäni yrittänyt miellyttää muita ja muuttaa itseäni sellaiseksi kuin ajattelin muiden toivovan minun olevan. Yritin pitää rutiineista kiinni ja olla järjestelmällinen, vaikka se oli minulle hyvin haastavaa.
Mukautin itseäni toisten toimintaan jopa puhetyyliä, ilmeitä ja liikkumistapaa myöten. Miellyttäminen ja mukautuminen veivät minulta vuosien mittaan valtavan paljon energiaa.
Diagnoosin saatuani aloin ymmärtää, että aivoni todella toimivat eri tavalla kuin neurotyypillisillä ihmisillä. En kuitenkaan ole mitenkään viallinen tai vääränlainen, vain erilainen.
Oivalsin, että minulla on oikeus elää omannäköistäni elämää. Se oli valtavan helpottavaa. Lisäksi aloin arvostaa omia vahvuuksiani entistä enemmän.”
”Kerron asiakkaille avoimesti, että minulla on ADHD”
”ADHD-diagnoosi vapautti minut häpeän ja syyllisyyden taakasta, jota kannoin pitkään mukanani. Ajattelen, että olemalla oma itseni autan myös muita olemaan juuri sellaisia kuin he ovat.
Ennen tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että minulla oli vaikeuksia pitää koti järjestyksessä. Nykyään olen ratkaissut asian niin, että meillä käy kerran kuukaudessa siivooja.
Minulla on myös taipumus myöhästellä välillä asiakastapaamisista. Nykyään kerron asiakkaille avoimesti, että minulla on ADHD enkä aina voi ominaisuudelleni mitään.
Olen luova ja idearikas ihminen. Aivoni miettivät jatkuvasti ja automaattisesti, miten asioita voisi tehdä uudella tavalla. Siitä on etua työssäni psykofyysisenä fysioterapeuttina ja työnohjaajana.
Vähän aikaa sitten sain eräältä työnohjattavaltani kiitosta siitä, että keksin ehdottaa hänelle toimintatapaa, joka ei olisi ikinä tullut hänelle itselleen mieleen. Minulla on myös vahva intuitio. Aistin helposti, miten minun kannattaa lähestyä asiakkaitteni ongelmia.”
Voimavarani: Nollaushetket
”ADHD-diagnoosin myötä olen oppinut ymmärtämään omaa hermostoani enkä yritä taistella sitä vastaan. Välillä minulla on paljon energiaa ja teen kaiken täysillä. Tilaa kutsutaan hyperfokukseksi. Välillä taas makaan sängyssä kuin zombie, kun en saa toiminnanohjaustani lainkaan käyntiin.
Kuuntelen kehoni tarpeita. Suon itselleni nollaushetkiä ja täydellistä toimettomuutta aina tarvittaessa. Saatan myös laittaa reipastempoista musiikkia soimaan, jotta saisin itseni liikkeelle.”