Näin maailma harmaantuu – Mitä seuraa, jos ihmiskunnan väkiluku kääntyy laskuun?
Maailman väkiluvun on odotettu kasvavan loputtomasti, mutta nyt yhä useampi tutkija arvioi, että kasvu taittuu tai määrä jopa laskee. Suomessa syntyvyys on ollut jo viime vuosina pientä, ja jos se siitä vielä laskee, suomalaisia odottaa kivulias aika.
© Jussi Jääskeläinen
Vuonna 1804 maapallolla oli ihmisiä vain miljardi. 125 vuoden päästä heitä oli kaksi miljardia.
Kolmeen miljardiin kesti noin kolmekymmentä vuotta; neljään miljardiin 15 vuotta; viiteen miljardiin 13 vuotta; kuuteen miljardiin 12 vuotta; seitsemään miljardiin 11 vuotta ja kahdeksaan miljardiin toiset 11 vuotta.
Jos väestönkasvu jatkuu samalla tavalla, kaikki tietävät, mitä siitä seuraa. Ihmisiä on niin paljon, että resurssit eivät riitä ja ennen pitkää olemme toistemme kurkuissa taistelemassa vedestä, viljelysmaasta ja paikasta auringossa. Eikä siihen mene kauan – YK povaa yhdeksän miljardin rajaa 2030-luvun loppuun.
Mutta tapahtuuko näin? Viime vuosina yhä useammat väestötieteilijät ovat kääntyneet sille kannalle, että väestönkasvu taittuu lähivuosina. Eikä pelkästään taitu vaan myös laskee.
Jos ihmisten määrä maapallolla alkaa vähentyä, se on periaatteessa hyvä asia. Luonto kiittää ja resurssit riittävät paremmin – ainakin jos pienemmän väestön elintaso ei samalla nouse kohtuuttomasti.
Väestön hupenemisella voi kuitenkin olla yllättäviä taloudellisia seurauksia, joihin maailma ei ole varautunut.
Markkinatalous perustuu ajatukselle, jonka mukaan kukin sukupolvi tuottaa uusia kuluttajia. Yhteiskunnan huoltosuhteet taas perustuvat sille ajatukselle, että jokaista eläkeläistä kohden on monta työikäistä, joiden veroilla rahoitetaan eläkkeet. Kun väestö vähenee, nämä talouden tukijalat alkavat tutista.
Mutta mistä tiedämme, väheneekö väki vai lisääntyykö se? Jos väki vähenee, mitkä ovat sen syyt? Entä joko sen seuraukset näkyvät?
© Jussi Jääskeläinen
Tietoa tulevaisuudesta
Kukaan ei voi tarkoin tietää, miten väestön määrä tulevaisuudessa kehittyy. Siksi tutkijat kehittävät matemaattisia malleja, joilla määrää koetetaan ennakoida.
Luotettavimmat mallit ja ennusteet, joihin viranomaiset, poliitikot ja toimittajat kaikkialla tukeutuvat, tulevat YK:n väestöosastolta. Yleensä YK:n väestöennusteet ovat olleet hyvin luotettavia.
YK:n väestöosasto on tehnyt väestön kehityksestä kolme eri ennustetta.
Niin sanotun keskimallin mukaan maapallon väestö olisi 8,6 miljardia vuonna 2030 ja siitä kaksikymmentä vuotta eteenpäin 9,8 miljardia.
Jos tämä pitää paikkansa, maapallon väkiluku kasvaisi kolmessa vuosikymmenessä kymmeneen miljardiin, mikä olisi huono uutinen. YK:n tutkijat pitävät tätä ennustetta kuitenkin todennäköisimpänä, ja siksi nämä ennusteet löytyvät kaikista tiedotusvälineistä ympäri maailman.
Vielä pahempaa lupailisi kuitenkin YK:n korkea malli. Sen lähtöoletuksena on, että naiset saavat 0,5 lasta enemmän kuin keskimallissa, mikä tarkoittaisi 17 miljardia ihmistä vuoteen 2100 mennessä.
Tämä olisi katastrofi niin ihmisille kuin maapallollekin. Viljelysmaa ei millään riittäisi tällaisen ihmismäärän ruokkimiseen.
On kuitenkin olemassa kolmaskin malli, niin sanottu matala malli, jossa naiset saavat 0,5 lasta vähemmän kuin keskimallissa. Se tarkoittaisi, että väestönkasvu saavuttaisi huippukohtansa 8,5 miljardissa ihmisessä vuoden 2050 paikkeilla, minkä jälkeen se alkaisi laskea. Vuonna 2100 olisimme samoissa lukemissa kuin olemme nyt, eli seitsemässä miljardissa.
Syntyvyys ja kaupungistuminen käsi kädessä
Vaikka YK:n tutkijat pitävät keskimallia todennäköisimpänä, monet väestötieteilijät ovat eri mieltä. He pitävät todennäköisimpänä, että väestö alkaa kutistua.
Esimerkiksi norjalainen akateemikko ja kestävän kehityksen asiantuntija Jørgen Randers on arvioinut, että väestön huippu, 8,4 miljardia, koettaisiin vuonna 2040, minkä jälkeen se alkaisi laskea.
Deutsche Bank taas on arvioinut omassa raportissaan, että huippu olisi 8,7 miljardia ihmistä vuonna 2055, ja siitä alkaisi lasku alaspäin.
Miksi väestö maapallolla sitten vähenisi? Samoista syistä, joiden vuoksi väestö on kutistunut jo vuosikymmeniä teollisuusmaissa.
Kanadalaiset toimittajat Darrell Bricker ja John Ibbitson väittävät kirjassaan Empty Planet, että samanlainen kehitys on käynnissä nyt monissa kehittyvissä maissa. YK on heidän mukaansa aliarvioinut, kuinka nopeaa kehitys on.
Tärkein syy väestön vähenemiselle on tutkijoiden mukaan kaupungistuminen, johon lasketaan mukaan myös kaupunkislummit.
Lapset tulevat kaupungissa yksinkertaisesti niin kalliiksi, ettei lapsiluku voi kasvaa kovin korkeaksi. Tällä hetkellä 55 prosenttia maapallon väestöstä elää kaupungeissa, mutta osuuden uskotaan kasvavan lähelle 70 prosenttia vuonna 2050.
Brickerin ja Ibbitsonin mukaan tämä vaikuttaa rajusti ja nopeasti lapsilukuun.
Hitaampaa elämää
Väestön väheneminen tarkoittaa samalla ikärakenteen muutosta: nuoria on vähemmän ja vanhuksia enemmän. Kun nuorten määrä vähenee, seuraukset taloudelle ovat merkittäviä.
Se tarkoittaa vähemmän veronmaksajia, jotka rahoittavat terveydenhuoltojärjestelmää ja eläkkeitä. Se tarkoittaa vähemmän asunnonostajia, jolloin asuntojen hinnat laskevat eivätkä ihmiset saa asunnoistaan kunnollista hintaa. Se tarkoittaa myös vähemmän ihmisiä, jotka ostavat autoja, vaatteita, kodinkoneita ja huonekaluja, joten ei synny talouskasvua.
Maa, jossa tämä on ollut todellisuutta jo pitkään, on Japani. Sen hedelmällisyysluku on sama kuin Suomessa, 1,3. (Hedelmällisyysluvusta tarkemmin tietolaatikossa.)
Japanilla on omat erityispiirteensä, jotka tekevät tilanteesta taloudellisen katastrofin.
Ensimmäinen on se, että Japani suhtautuu maahanmuuttoon erittäin vastentahtoisesti. Japani ei siis voi lisätä väestöä maahanmuuton kautta.
Toinen on alhainen eläkeikä – vain 60 vuotta – sekä se tosiasia, että Japanissa vanhemmille työntekijöille maksetaan parempaa palkkaa. Yrityksillä ei ole varaa pitää vanhempia työntekijöitä palkkalistoilla, vaan heitä kannustetaan siirtymään eläkkeelle.
Samanaikaisesti yli 25 prosenttia Japanin väestöstä on vanhuksia. Myös 40-vuotiaita on enemmän kuin 30-vuotiaita, joita on enemmän kuin 20-vuotiaita. Tämä tarkoittaa, että ikäpolvi, joka voisi tehokkaimmin lisääntyä, on koko ajan pienempi.
Tuloksena on talous, joka junnaa paikallaan vuodesta toiseen. Nuorta koulutettua työvoimaa ei riitä korvaamaan eläkkeelle siirtyvää polvea, minkä vuoksi yrityksillä on vaikeuksia pitää tuotanto odotetulla tasolla. Investointeja ei tehdä, palkat ovat huonot, ja nuorempi ikäpolvi tuntee suurta taloudellista turvattomuutta.
Tyhjeneville ja harmaantuville kylille on lanseerattu Japanissa oma nimi, genkai shuraku, joka tarkoittaa ”kylää hiuskarvan varassa”. Vuonna 2014 tällaisia kyliä arvioitiin olevan Japanissa 100 000.
Tyhjenevät kylät ovat täynnä tyhjiä asuntoja, jotka eivät kuulu kenellekään. Nomura-instituutin arvion mukaan Japanissa on 11 miljoonaa tyhjää kiinteistöä ja ne edustavat 30 prosenttia kaikesta rakennuskannasta.
Kiinan aikapommi
Maailmantalouden todellinen aikapommi saattaa kuitenkin sijaita Kiinassa.
Kiitos Kiinan valtavan työvoimareservin, maa on ollut pitkään koko maailman talousveturi. Nyt monet merkit kuitenkin viittaavat siihen, että Kiinasta on tulossa uusi Japani.
Itävaltalainen väestötieteilijä Wolfgang Lutz kollegoineen on arvioinut, että Kiinan hedelmällisyysluku pysyy tämän vuosisadan 1,5:ssä, mikä tarkoittaisi, että vuonna 2100 Kiinassa olisi ihmisiä noin 630 miljoonaa vähemmän kuin nyt. Se tarkoittaisi valtavia muutoksia työmarkkinoilla, kulutuksessa ja asuntomarkkinoilla.
Muutokset heijastuisivat kaikkialle maailmaan.
Pienoinen Suomi
Suomessa on puhuttu syntyvyydestä viime kuukausina enemmän kuin miesmuistiin. Eikä vähiten siksi, että asia nousi keskeisen tärkeäksi Petteri Orpon (kok) johtamissa hallitusneuvotteluissa.
Suomella onkin vakava itsetutkiskelun paikka.
Suomen alhainen hedelmällisyysluku, 1,3, on pohjoismaisittain poikkeuksellinen.
Pohjoismaissa lapsiluvut ovat olleet pitkään melko korkeat. Sen on ajateltu olevan seurausta kattavista hyvinvointipalveluista ja sukupuolten tasa-arvosta. Päiväkotien ja muiden perhe-etuisuuksien ansiosta perhe-elämän ja työn yhdistäminen on ollut mahdollista, ja siksi lapsiluvun ei ole uskottu laskevan näin matalalle.
Suomi eroaa muista Pohjoismaista siinä, että meillä useammat naiset jäävät pysyvästi lapsettomaksi. Myös toisia ja kolmansia lapsia syntyy vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Syitä tähän voi vain arvailla.
Perussuomalaiset ovat toivoneet, että maahanmuuton sijasta panostettaisiin perhepoliittisiin uudistuksiin, jotka edistäisivät syntyvyyttä. Mutta missä määrin perhepoliittiset uudistukset voivat vaikuttaa syntyvyyteen? Historian valossa vastaus on: jonkin verran.
Suomessa hedelmällisyysluku oli yli 2 vielä lähes koko 1960-luvun. Vuodesta 1968 lähtien se alkoi kuitenkin laskea ja vuonna 1973 se oli 1,49. Samana vuonna astui voimaan päivähoitolaki, ja syntyvyys alkoi jälleen nousta. Se oli peräti 1,7 vuonna 1983.
1980-luvun loppua kohden syntyvyys alkoi jälleen laskea ja oli 1,5 vuonna 1987. Tämän jälkeen se jatkoi kuitenkin kipuamista ylöspäin ja oli 1990-luvun alkuvuosina jopa 1,8, mikä saattoi johtua kotihoidon tuesta, joka laajeni täyteen mittaansa juuri 1990-luvun alussa.
Perhepoliittisilla uudistuksilla voi siis vaikuttaa syntyvyyteen, mutta ei kovin paljon. Siksi maahanmuuttokortti on avoinna.
Maahanmuuttokriittiset pelottelevat ihmisiä sillä, että maahanmuuttajat lisääntyvät niin nopeasti, että he korvaavat nopeasti kantaväestön ja pian kantaväestön kulttuuri lakkaa olemasta. Bickerin ja Ibbitsonin mukaan tämä ei pidä paikkaansa.
Ensimmäisen polven maahanmuuttajat elävät vanhan kulttuurin maailmassa, ja heillä voi olla korkea lapsiluku. Heidän lapsensa sen sijaan omaksuvat kantaväestön standardit ja saavat suunnilleen saman verran lapsia kuin kantaväestö. Näin maahanmuuttokaan ei tuo pysyvää ratkaisua alhaiseen syntyvyyteen.
Uusi aika häämöttää
Monet politiikan tutkijat uskovat, että alhainen syntyvyys ja samanaikaisesti tapahtuva eliniän pidentyminen pakottavat yhteiskunnat uuteen aikaan.
Kun yhä suurempi osa väestöstä on yli 65-vuotiaita, maailma muuttuu. Vanhuksilla ei ole motivaatiota sotia. Eivätkä vanhukset tarvitse uusimpia härpäkkeitä. Puolustuksen ja armeijan sijasta valtioiden on panostettava enemmän sosiaalipalveluihin. Nuorten ajasta ja energiasta yhä suurempi osuus menee vanhuksista huolehtimiseen.
Tämä voi olla hyvä uutinen. Se voi tietää vähemmän sotia. Se voi tietää myös elämäntapaa, joka perustuu enemmän huolenpidolle ja vähemmän materiaaliselle kulutukselle.
Toisaalta siirtymä tuohon aikaan voi olla pitkä ja kivulias, sillä markkinataloudella ja eläkejärjestelmillä kestää varmasti aikaa sopeutua siihen, että maailma on hidastunut ja harmaantunut – ja että ihmisiä on ehkä yhä vähemmän.
© Jussi Jääskeläinen