Juoposta tuli auttaja – Ennen raitistumistaan Pasi Torrin päiväannos oli 36 pulloa kaljaa: ”Minulla oli kämpässä pullojen reunustamat kulkuväylät”
Etelä-Saimaan A-killan puheenjohtaja Pasi Torri selviytyi juoppovuosistaan ja auttaa nyt kohtalotovereitaan. Torri tietää, että alkoholistit, sekakäyttäjät ja narkomaanit ovat niitä, joilta on helppo leikata tukia. He eivät valita.
”Me pysymme hengissä”, vakuuttaa Etelä-Saimaan A-killan puheenjohtaja Pasi Torri, vaikka toiminnan puitteet kiristyvätkin rahoituksen vähentyessä.
Ulkona seisoo hiljaisia miehiä tupakalla. Tupakkatauon jälkeen he palaavat sisälle tilaan, jota hallitsee iso biljardipöytä. Nurkassa on nojatuoleja ja toisessa kulmassa pöytätietokone.
Aikoinaan tässä toimi Tismara-niminen baari, mutta nyt tilat palvelevat päihdeongelmaisia, päihderiippuvuudesta toipuvia ja heidän läheisiään.
Takaosasta pääsee keittiöön, jonka nurkkaan on mahdutettu Etelä-Saimaan A-killan puheenjohtajan Pasi Torrin ”toimisto”.
Puitteet ovat niukat ja vaatimattomat.
”Tärkeintä on yhteisöllisyys, turvallinen tila ja se, että kävijät kokevat, että tänne on mukava tulla. Tämä on sellaista porukkaa, että jos he tuntevat olonsa epämukavaksi, he äänestävät hyvin nopeasti jaloillaan”, Pasi Torri sanoo.
A-kiltojen yhdistystoiminta vaakalaudalla
Pasi Torri on hiljaisten miesten ja naisten äänitorvi. Hän on päihdekuntoutuja itsekin ja tietää, millaista riippuvuuden kanssa eläminen on.
Etelä-Saimaan A-killan toiminta on joutunut vaakalaudalle rahoituksen tiukentuessa. Sama tilanne on monilla muillakin pienillä A-killoilla, jotka elävät kädestä suuhun ja joiden toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön.
Suurten kaupunkien A-killat pyörittävät isoa liiketoimintaa työntekijöineen ja asumispalveluineen, mutta esimerkiksi Etelä-Saimaan A-kilta sai tälle vuodelle sosiaali- ja terveyspiiriltä 10 000 euron tuen.
”Se sisälsi ehdon, että rahaa ei saa käyttää vuokraan. Ei se siihen riittäisikään.”
Lisäksi Pasi Torri on yrittänyt haalia rahaa eri puolilta. Eräs paikallinen säätiö on Etelä-Saimaan A-killan monivuotinen tukija, mutta monesta muusta säätiöstä tuli ei oota.
Torri ymmärtää, että tiukka taloudellinen tilanne heijastuu yhdistysten saamiin tukirahoihin.
”Mutta kyllä se vaan niin on, että juopoilta ja narkkareilta on helpompi ottaa. Eivät nämä ihmiset lähde tuonne huutelemaan vaan tyytyvät kohtaloonsa.”
Myös hyvinvointialueuudistus huolestuttaa, sillä mitä kauempana rahoittaja on, sitä vähemmän se tietää paikallisesta toiminnasta.
Torri kuitenkin vakuuttaa, että Etelä-Saimaan A-kilta pysyy hengissä. Siitä kertovat jo kävijämäärät. Ennen pandemiaa määrät ehtivät kivuta 30–40 kävijään päivässä.
Kolme kiellettyä puheenaihetta
Suurin osa Etelä-Saimaan A-killan kävijöistä on sekakäyttäjiä tai huumeriippuvaisia.
”Puhtaat juopot, kuten minä olin, ovat katoava luonnonvara”, Pasi Torri summaa.
Moni on korvaushoidossa. Päiväkunto ratkaisee – tervetullut on, jos ei vaikuta päihtyneeltä. Joskus Torri joutuu käännyttämään päihtyneen tulijan ja sanomaan, että tule huomenna uudestaan. Suurin osa poistuu kiltisti.
Kiellettyjä puheenaiheita on kolme.
”Kuivanarkkaamiset ja kuivajuomiset eli käyttökokemusten muistelut sekä politiikka ja uskonto, koska niistä saa helposti riidan aikaiseksi. Toisin kuin NA ja AA, A-kiltojen toiminta ei perustu mihinkään suurempaan voimaan. Tänne ei saa tulla julistamaan.”
Paikalliset A-killat, joita on yli 80, kuuluvat A-kiltojen Liittoon mutta päättävät toiminnastaan itsenäisesti ja toimivat hyvin eri tavoin. Kaikkia yhdistävä tehtävä on vertaistuen tarjoaminen päihdetoipumiseen.
Etelä-Saimaan A-killan päivätoiminta kuuluu muun muassa ryhmiä, biljardinpeluuta, musabingoa, tietovisoja ja vapaata hengailua. Edullinen lounas tarjotaan joka päivä. A-killassa on myös tukityöllistettyjä ja yhdyskuntapalvelua suorittavia.
Luontoretkiä, kuten retkiä luonnonpuistoon tai lintujen muuttoa katsomaan, kiltalaiset tekevät mahdollisuuksien mukaan. Torri huomauttaa, että korkean bensanhinnan takia pidempiä retkiä on karsittava.
”Onneksi luontoon ja vaikka marjametsälle pääsee lähempänäkin. Luonto on itselleni tosi tärkeä ja yritän saada betonilähiöissä kasvaneita nuoriakin innostumaan siitä. Harvalla on edes kumisaappaita mutta olemme teippailleet muovikasseja kenkien suojaksi.”
A-killalla on myös kesämökki, joka sijaitsee Saimaan rannalla vajaan kuuden kilometrin päässä. Mökki oli Torrille pelastusrengas, kun hän pyristeli irti riippuvuudestaan ja pakeni perjantaisin kalastamaan.
Viinapiru toi pullokujat kotiin
Viinapiru. Näin Pasi Torri kutsuu omaa riippuvuuttaan, sillä siten sitä on helpompi ymmärtää.
Viinapiru ujuttautui Torrin elämään pikkuhiljaa. Mitään selkeää syytä hän ei alkoholismiin sairastumiselleen löydä. Lapsuus oli hyvä eikä perhepiirissä käytetty alkoholia. Nuorena hän joi kuten muutkin nuoret, pitääkseen hauskaa.
Suurkuluttaja Torrista tuli noin 25-vuotiaana. Loukattuaan niskansa vakavasti hän joutui jäämään paperitehtaan voimalaitokselta pitkälle sairauslomalle. Saikulla kalja alkoi maistua.
Torri palasi töihin niskatuen kanssa, mutta jossakin vaiheessa pitkät määräaikaisuudet eivät enää jatkuneet ja hän joutui hakeutumaan muihin töihin.
”Olin aina tunnollinen ja ahkera työntekijä. Sellainen työhullu, joka painoi 16 tuntisia työpäiviä. Tyypillinen alkoholisti siis. Kaikkein kauheinta minusta oli myöntää, että en jaksa enkä pysty.”
Kun Torrin viimeinen työpaikka, listahöyläämö, ajautui konkurssiin, ei juomista pidellyt enää mikään. Suurkuluttajasta tuli alkoholiriippuvainen.
”Viimeiset kymmenen vuotta häpesin juomistani niin paljon, että join kotona, muilta piilossa.”
Pasi Torrin päiväannos oli 36 pulloa kaljaa. Väkeviä hän ei juonut koskaan.
Torri kävi ostamassa kaljansa huoltoasemalta tai kioskilta ja ajoitti ostosreissut sellaisiin kellonaikoihin, ettei törmännyt työssäkäyviin. Hän osti kerralla kaksi sixpäkkiä, sillä ne mahtuivat reppuun.
Joka päivä Torri ajatteli, että hän vain loiventaa tänään eikä ota huomenna yhtään.
Koska hän ei häpeänsä takia pystynyt palauttamaan tyhjiä pulloja, ne kerääntyivät asuntoon.
”Minulla oli kämpässä pullojen reunustamat kulkuväylät keittiöön, vessaan ja ulos.”
Katkolle kerran vuodessa, kunnes koitti lokakuu 2005
Katkolle Pasi Torri hakeutui kerran vuodessa. Katkon jälkeen juominen jatkui kuten ennenkin. Mutta jokin oli toisin lokakuussa 2005. Se jäi hänen viimeiseksi katkokerrakseen.
”Joku saattaa kokea, että tapahtuu jotain hengellistä. Minä en kokenut mitään sellaista. En vain enää jaksanut sitä juomista. Olin väsynyt siihen.”
Tällä kertaa Torri ei antanut äitinsä ja siskonsa mennä hänen asuntoaan siivoamaan, vaan hän halusi kohdata itse omat sotkunsa ja tyhjät pullorivit.
Tärkeimmän tuen uudessa elämänvaiheessa Torri sai lapsuudenystävältään, joka oli raitistunut viisi vuotta aiemmin. Hän tapasi ystäväänsä lähes päivittäin. Usein miehet lämmittivät saunan ja turisivat lauteilla.
Ensin raittiina pysyminen oli vaikeaa, mutta kahdeksan kuukauden raittiuden jälkeen Torri heräsi aamulla outoon oloon. Hän keitti kahvit ja palasi sänkyyn. Koko ajan hän mietti, että kylläpä tuntuu kummalliselta. Sitten hän hoksasi, mistä se johtui.
”Siihen asti olin ajatellut, että minä en saa juoda. Yhtäkkiä asiat olivat niksahtaneet siihen asentoon, että minun ei tarvitse juoda. Se outo tunne oli helpotuksen- ja vapaudentunne.”
Torri muistaa edelleen sen, kun hän tuli ensimmäisenä raittiina kesänään Etelä-Saimaan A-kiltaan. Häntä jännitti valtavasti, mutta hänet otettiin hyvin vastaan. Kahvikupillisen ääressä oli helppo alkaa jutella.
Tuosta 16 vuoden takaisesta päivästä lähtien A-kilta on ollut tärkeä osa hänen elämäänsä – alussa tuki ja turva, myöhemmin paikka kantaa oma kortensa kekoon päihderiippuvaisten auttamiseksi.
Apua ja tukea päihdekuntoutujille
Pasi Torri on nykyään työkyvyttömyyseläkkeellä niskavammansa takia. Etelä-Saimaan A-killassa hän tekee työtään vapaaehtoispohjalta ja palkatta.
Päihdekuntoutujille Torri toivoisi enemmän apua ja tukea. Sitä pitäisi olla saatavilla nykyistä helpommin ja nopeammin.
”Jo pelkästään katkolle pääseminen on tehty hurjan vaikeaksi. Ensin on käytävä arviointijaksolla päihdepalveluissa. Päihderiippuvaisen halu mennä hoitoon voi lopahtaa, jos hänelle sanotaan, että tule kello 10.30 tänne, niin arvioimme, onko katkolle tarvetta. Itse olisin jo kuollut, jos minun olisi pitänyt aikoinaan mennä ensin arvioon ennen katkolle pääsemistä.”
Vaikka vuosia tuhlaantui juomiseen ja mahdollisuudet perheen perustamiseen menivät kurkusta alas, Torri ei kadu eikä ole katkera. Hän iloitsee siitä, mitä hänellä on nyt.
”Minulla on kaikki. Minulla on koti, vaimo ja koira. Voin tehdä mitä haluan ja harrastaa mitä haluan. Ja kaikki tämä vain siksi, että valitsin silloin vuonna 2005 raittiuden.”