Pallas on aito tunturiparatiisi, jossa vierailijan yhä lumoaa hiljaisuus ja luonnon armoton kauneus – Lue tärpit tunturilomalle!
Pallas-hotellin ikivanhat valtit ovat tallella: tunturin koskematon luonto ja rauha. Maisemat pakahduttavat. Tunturi-ilma on maailman puhtainta.
Auton ikkunasta näkyy kilometritolkulla vain lumista kuusimetsää. Ei asumuksia, ei kulkijoita, ei valoja.
Yhtäkkiä auton valot kaivavat tien valkoisesta pinnasta pyöreän möykyn, jota ehdin luulla sekunnin ajan lumiköntiksi. Riekko! Ei muuta kuin jarru pohjaan, ja niin valkoinen lintu pölähtää muoniolaiseen metsään.
Kyltti tien oikealla puolella ilmoittaa, että auto ylittää kohta Pallas-Yllästunturin kansallispuiston etelärajan.
Puisto on Suomen kolmanneksi suurin ja Suomen ensimmäisiä. Se perustettiin jo ennen sotia, vuonna 1938.
Viimeisen mäennyppylän päältä avautuu yhtäkkiä uudenlainen maisema. Metsä kaikkoaa, ja tien molemmilla puolilla leviävät laveat näkymät Vatikuruun.
Edessä kohoaa 777 metriä korkean Laukukeron kyömyselkä, jonka kainalossa on matala rakennus: hotelli Pallas. Sen takaa erottuu laskettelurinne ankkurihisseineen.
Historiallisen hotellin tarina alkaa jo maaliskuussa 1938.
Tuho ja uusi nousu
Hotellin rakentaminen tiettömään erämaahan oli rohkea hanke 30-luvun Suomessa. Kuntoilijat ja luonnonystävät olivat löytäneet Tunturi-Lapin, ja heille oli raivattu vaellusreitti Hetasta Pallakselle.
Into saada Lappiin majoituspalveluita oli kova. ”Lappi – meidän tuleva st. Moritzimme”, intoiltiin helsinkiläisten tunturihiihtäjien lehdessä.
Suomen ensimmäisen tunturihotellin rakentaminen oli työlästä. Tunturissa tehtiin itse tiiletkin. Toiminnan varmistamiseksi hotellilla oli oma voimalaitos, kanala ja virvoitusjuomatehdas, joka valmisti Keskiyön aurinko -limonadia.
Mutta uljaan funkishotellin taru jäi surullisen lyhyeksi.
Saksalaiset sotilaat räjäyttivät komentokeskukseksi muuttamansa lomanviettopaikkansa dramaattisesti lokakuussa 1944, kun he pakenivat kohti Norjaa.
Pallaksella kiertää huhu, että paikalliset poromiehet näkivät hotellin räjäytyksen Laukukeron laelta. Hotelli oli kuulemma noussut ilmaan ennen kuin oli tuhoutunut silpuksi.
Spedeä ja designia
Jatkosodassa tuhottu maakunta nousi nopeasti jaloilleen, niin myös Pallas.
Kymmenen vuotta ensimmäisen hotellin avajaisten jälkeen Vatikurussa avattiin uusi hotelli Pallas. Sinnekin kuljettiin aluksi porotaksilla, sillä aurauskelpoinen tie saatiin vasta 1950-luvulla.
Hotelli oli aiempaa vaatimattomampi, tilapäiseksi tarkoitettu. Mutta kansallisromantiikkaan vivahtavasta matalasta hirsimajasta tulikin pysyvä. Toki tiloja on sittemmin laajennettu ja saneerattu.
Tänään ryhmä hollantilaisia turisteja odottaa aulatiloissa pilkille lähtöä.
”Täällä on paljon rauhallisempaa kuin Levillä. Ja luonto on niin upea”, ihastelee Lena Knetsch.
Hollantilaiset istuskelevat porontaljatuoleissa, joita nuori tarjoilija sanoo Spede-tuoleiksi.
Lapland hotels Pallaksen johtaja Janne Oja kertoo, että viihdelegenda Pertti Pasanen viihtyi Pallas-hotellilla. Hänellä oli lähistöllä vuodesta 1968 lähtien kelohonkainen piilopirtti Mesopotamia. Spede kävi Pallaksella laskettelemassa ja jäi mielellään hotellin baariin lasilliselle. Tarinan mukaan Spede kirjoitti porotuoleissaan kohtauksia ensimmäisiin Uuno Turhapuro -elokuviinsa.
Mutta on hotellissa muitakin aarteita: ravintolasaliin legendaariselta Paavo Tynelliltä tilatut kupariset poronkellovalaisimet. Ne säilyivät tuholta, koska ne oli viety alkuperäisestä hotellista sodan jaloista turvaan Ruotsiin.
Pallas tarjoaa syvää hiljaisuutta
Pallas-hotellin ikivanhat valtit ovat tallella: tunturin koskematon luonto ja rauha.
Pallastuntureiksi sanotaan pitkän tunturirivin eteläpäätä, jonka korkeimpana huippuna kohoaa Taivaskero (809 metriä). Tuulenpieksämien kerojen ja kurujen kumpuilevaan ketjuun moni on rakastunut.
Syitä on monta: Maisemat ovat pakahduttavat. Tunturiylängön ilma on maailman puhtainta. Eripituisia reittejä on vauvasta vaariin. Pyhäkuru on paratiisi vapaalaskijoille. Kairassa on lunta lokakuusta toukokuun alkuun.
Vuodenajat vaihtuvat niin rivakasti, että niitä on kahdeksan. Helmikuun alussa eletään vielä pakkastalvea, jonka jälkeen koittaa hankikantokevät.
Moottorin pärinä ei häiritse tunturissa eikä musiikin jytke hotellissa.
”Luonnon helmassa liikkuminen on asiakkaille tarpeeksi”, tietää Oja.
Vinkkaa ja vaaraa
Helmikuisena perjantaina Pallastunturit peittyvät lonkeronväriseen usvaan. Kun pipon ja nenälle venytetyn kaulabuffin välisestä raosta tähyää tunturien suuntaan, ei erota, mikä on tunturia ja mikä taivasta. Joku liikkuu maisemassa: näyttää kuin reppuselkäinen hahmo paarustaisi taivaan kannella.
Pallaksella tuulee aina, ja pahimmillaan tuuli puhaltaa Jäämereltä asti. Vinkka (viima) riepottaa. Metsähallitukselta tulee muistutus, että lumipeite on ollut tänä talvena erityisen epävakaa. Pallaksellakin on havaittu jo monta laattalumivyöryä.
Luonto on armoton. Tammikuinen äidin ja pojan kuolema on siitä järkyttävä muistutus.
Pallaksella on hiihtolomien alusta lähtien hiihdonopettajia, jotka opastavat myös turva-asioissa. Pallaksen pöllöt -hiihtokoulun johtaja Juuso Holstein huomauttaa, että lumivyöryjä on helppo välttää.
”Lumivyöryt tapahtuvat vain jyrkillä seinämillä.”
Luonnon voimia ei kuitenkaan saa vähätellä.
”Varautumalla, opiskelemalla ja harjoittelemalla tunturissa voi liikkua turvallisesti. Myös perääntyminen on taito, jota ei kannata hävetä.”
Millainen paikka Pallas on vuonna 2050?
”Kestävän matkailun kohde, jossa matkailijat on osallistettu kansallispuiston toimintaan talkootöillä, kuten reittien kunnostamiseen”, visioi Discover Muonion Laura Hokajärvi.
Edes sää ei ole jatkossa este maisemista ja revontulista nauttimiselle. Murku-kelillä niitä katsellaan turvallisesti luontokeskuksessa virtuaaliympäristössä.
Lähteet: Harri Hautajärvi: Autiotuvista lomakaupunkeihin: Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria (Aalto-yliopisto 2014), Seppo J. Partanen: Pallas avasi Lapin talvimatkailulle -artikkeli (Lapin Kansa 2009)